Eiii...

Menen tänään äänestämään ja äänestän Halosta, sillä en halua, että meidät viedään Nato-seikkailuihin.

Näin itse ohjelman, jossa Niinistö myönsi, että hän haluaa Suomen Natoon. Jossain myöhemmässä jutussa, oisko ollut Maikkarin uutiset, hän sitten yritti esittää, ettei hän ole viemässä Suomea Natoon ilman kansanäänestystä. Vaan kerrankos poliitikot valehtelevat. Eu:n liittymisen yhteydessä valheita tuli solkenaan. Yksi suurimmista oli varmasti se, ettei EU:hun liittyminen merkitse markasta luopumista. Mutta kuinkas kävi. Ei edes kansanäänestystä asiasta.

Olen ymmärtänyt demokratian niin, että kansan enemmistön tahto siinä tapahtuu. Tiedetään, että kansan enemmistö vastustaa EU:ta. Siitähän poliitikot viis veisaavat, Niinistö etunenässä haluaa Suomen vain EU:n ytimeen. Tiedetään, että kansan enemmistö vastustaa perustuslakia ja siksipä ei haluta laista kansanäänestystä. Tiedettiin, ettei kansan enemmistö halunnut luopua markasta. Vaan siitä luovuttiin, ilman kansanäänestystä. Jne...

Halonen ei ehkä ole saanut aikaan kuuden vuoden aikana juuri mitään. Niinistö voisi saadakin. Sitä peläten äänestän Halosta. En halua Suomesta vielä raaempaa markkinataloutta kuin mitä se jo nyt on.
11280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eli haluatko mielummin että Suomalainen yhteiskunta eristäytyy ja pysyy paikoillaan? Lipposen ensimmäisen hallituksen jälkeen vasemmisto on palannut takaisin halvan populismin tielle ja tyytynyt pelottelemaan ja ruokkimaan kateellisuutta puhumalla "sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta". Vasemmiston hyvinvoinnin lasku lankeaa tulevien sukupolvien maksettavaksi, vai oletko ehtinyt unohtaa huomattavan valtiovelan, valtion ja kuntien tehottomuuden sekä eläkepommin? Ainoa tapa pelasta hyvinvointvaltio pitkällä tähtäimellä on luoda hyvät puitteet elinkeinoelämälle, varsinkin PK sektorille, ja antaa ihmisten vaurastua. Tällöin luodaan lisää työpaikkoja ja verotuloja jolla ylläpidetään hyvinvointivaltiota.

Äänestä
  • Niin, siis vasemmiston hallinnan aikana Suomi on saanut kärkiaseman kansainvälisissä kilpailukyky-vertailuissa. Täällä on hieman korkeampi verotus kuin muualla, mutta niillä rahoilla myös tuotetaan kaikenlaisia palveluja. Valtionvelanotto on käytännössä pysähtynyt ja kansainvälisesti vertailtuna se ei ole kovin suuri. USA:ssa se on huomattavasti suurempi ja kasvaa hirmuista vauhtia.

    Oikeistopuolueista kokoomus haluaa selkeää muutosta liberalismin suuntaan. Tässä mallissa olennaista ei ole verotulojen haaliminen, päinvastoin. Veroista halutaan eroon, jolloin saadaan palkat alas ja julkinen sektori alas. Jos jotain veroja kerätään, se ei saa olla progressiivista, ettei julkinen sektori paisu liikaa. Tätä onnea ja auvoa voi käydä ihailemassa liberalismin mallimaissa USA:ssa ja Briteissä, joissa on selkeästi heikompi koulutus, terveydenhuolto ja lastenhoito maksaa omaisuuksia. Sama koskee yliopiston lukukausimaksuja sekä asumista. Vanhempien luona asutaan lähes 30-vuotiaiksi. Yksityistämisen riemuvoitto on Englannin rataliikenne, joka on paitsi kallis, myös äärimmäisen epäluotettava. Työttymyys on kyllä alhainen, mutta jos Suomessa on työssäkäyviä köyhiä, niin noissa maissa ongelma on moninkertainen. USA:n alhainen työttymyysluku johtuu myös osittain siitä, että linnassa istuu 10 kertaa enemmän porukkaa Suomeen verrattuna. Ja tästä tullaankin siihen seikkaan, että rikollisuutta ja kerjäläisiä on näissä maissa aivan toisessa mittaluokassa kuin Suomessa.

    Toki näissäkin maissa on voittajansa. Mutta onko tämä rikkaiden määrä niin suuri itseisarvo, että oikeus rikastumiseen saa syrjäyttää kaiken muun yhteiskunnassa?

    Äänestä

  • ihanaa leijonat! kirjoitti:

    Niin, siis vasemmiston hallinnan aikana Suomi on saanut kärkiaseman kansainvälisissä kilpailukyky-vertailuissa. Täällä on hieman korkeampi verotus kuin muualla, mutta niillä rahoilla myös tuotetaan kaikenlaisia palveluja. Valtionvelanotto on käytännössä pysähtynyt ja kansainvälisesti vertailtuna se ei ole kovin suuri. USA:ssa se on huomattavasti suurempi ja kasvaa hirmuista vauhtia.

    Yhdysvaltojen köyhimmällä 10% on meidän oloihin nähden aika hyvä olla. 62% on oma auto ja lähes 40% omistusasunto. Poliisin keskipalkka on vuositasolla lähes 40 tuhatta euroa jne.

    Äänestä

  • vasemmiston harha kirjoitti:

    Kyllä viimeistään New Orleansissa nähtiin kuinka hyvä niillä Yhdysvaltojen köyhimmällä 10%:lla on olla. Eikä oma auto ja asunto ole kovin monen suomalaisen ulottumattomissa. Mutta täällä on järkevä vuokra-asuntokanta ja toimiva julkinen liikenne. New Yorkin julkista liikennettä voi kyllä kehua myös, mutta muualla maassa tilanne onkin aivan toinen. Ja poliisin keskipalkka on yksinään aika omituinen hyvinvointimittari. Suurissa kaupungeissa Jenkkilässä hintataso on aikamoinen ja asuminen hirvittävän kallista. Jos on perhettä, niin vakuutukset, lasten koulutus ja muu semmoinen syö sitä palkkaa ihan mukavasti. Hauskempihan niitä on kuitenkin maksaa kuin veroja eikö niin? Ja sillä autollahan on sitten mukava seisoa ruuhkassa. Jenkeissä kun kaikki on nimittäin isompaa.

    Ja jos täällä eletään yli varojen, niin USA:n velkaantuminen on ollut koko Bushin kauden aivan huikeaa. Verojen nostaminen on seuraavalla presidentillä edessä aivan taatusti. Poliisit lienevät osavaltioiden palkoilla, eikä liittovaltion, mutta kärjistäen voisi sanoa, että sitä poliisin palkkaa maksetaan rahoista, joita ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • vasemmiston harha kirjoitti:

    Yhdysvaltojen köyhimmällä 10% on meidän oloihin nähden aika hyvä olla. 62% on oma auto ja lähes 40% omistusasunto. Poliisin keskipalkka on vuositasolla lähes 40 tuhatta euroa jne.

    Siispä puretaan hyvinvointi ja saadaan tilalle NATO? Hyvä kauppa?

    Äänestä

  • ihanaa leijonat! kirjoitti:

    Niin, siis vasemmiston hallinnan aikana Suomi on saanut kärkiaseman kansainvälisissä kilpailukyky-vertailuissa. Täällä on hieman korkeampi verotus kuin muualla, mutta niillä rahoilla myös tuotetaan kaikenlaisia palveluja. Valtionvelanotto on käytännössä pysähtynyt ja kansainvälisesti vertailtuna se ei ole kovin suuri. USA:ssa se on huomattavasti suurempi ja kasvaa hirmuista vauhtia.

    Oikeistopuolueista kokoomus haluaa selkeää muutosta liberalismin suuntaan. Tässä mallissa olennaista ei ole verotulojen haaliminen, päinvastoin. Veroista halutaan eroon, jolloin saadaan palkat alas ja julkinen sektori alas. Jos jotain veroja kerätään, se ei saa olla progressiivista, ettei julkinen sektori paisu liikaa. Tätä onnea ja auvoa voi käydä ihailemassa liberalismin mallimaissa USA:ssa ja Briteissä, joissa on selkeästi heikompi koulutus, terveydenhuolto ja lastenhoito maksaa omaisuuksia. Sama koskee yliopiston lukukausimaksuja sekä asumista. Vanhempien luona asutaan lähes 30-vuotiaiksi. Yksityistämisen riemuvoitto on Englannin rataliikenne, joka on paitsi kallis, myös äärimmäisen epäluotettava. Työttymyys on kyllä alhainen, mutta jos Suomessa on työssäkäyviä köyhiä, niin noissa maissa ongelma on moninkertainen. USA:n alhainen työttymyysluku johtuu myös osittain siitä, että linnassa istuu 10 kertaa enemmän porukkaa Suomeen verrattuna. Ja tästä tullaankin siihen seikkaan, että rikollisuutta ja kerjäläisiä on näissä maissa aivan toisessa mittaluokassa kuin Suomessa.

    Toki näissäkin maissa on voittajansa. Mutta onko tämä rikkaiden määrä niin suuri itseisarvo, että oikeus rikastumiseen saa syrjäyttää kaiken muun yhteiskunnassa?

    No Huh

    Muutamia faktoja.

    Suomi on kansainvälisissä kilpailukyky-vertailussa kärjessä, miten se näkyy investoinneissa maassamme, miten se edistää hyvinvointiamme?

    Suomessa maksetaan paljon veroja, mutta ohjautuuko se aina oikein? Terveydenhuollossa me käytämme eurooppalaisella tasolla suhteellisen vähän, verrattuna bkt:seen.

    Valtionvelka on suomessa hyvällä mallilla suhteessa moniin länsimaihin. Viinanenhan aikanaa haukuttiin, kun hän teki näitä toimenpiteitä, millä valtiomme pelastettii "konkurssilta". Silloin toimet olivat välttämättömiä, ne silti haukuttiin alas. Nyt kiitellään nykyistä tilannetta, vaan ei sen mahdollistajia, ok. Usa:n ongelma on todellakin valtion suurivelka, yms.

    Oikeiston tavoite ei ole missään nimessä Usan:n malli vaan, pienempi verotus mm, yritysten osalta, se on se todellinen kilpailuvaltti. Emme kilpaile Kiinan ja muiden halpatuotantomaiden kanssa, vaan muiden samassa tai lähes samassa tilanteessa olevien maiden kanssa.

    Toinen ongelma on pienyritysten työnantaja maksut ja valtava byrokratia, mikä ehkäisee innokkaita ja kyvykkäitä kansalaisiamme pysymään töissään saatikka kortistossa. Kuka ottaa riskiä, jos sen otosta rangaistaan, tehdään vaikeaksi ja itsessään sisältää suuret riskit. Työllistävyys siis jää hautumaan. Sosialistit toki eivät tätä näe, puhuvat kauniita, mutta käytännössä se on juuri siinä. Mistä ottaa rahat sosiaalihuoltoon, jos ei ole rahaa?

    Usan, esimerkki köyhien kohdalla ei olekaan mikään optimi, mutta onko meidän tilanne, jossa luomme tarkoituksella tilanteen, missä meillä ei ole varaa maksaa köyhien ja syrjäntyneiden elämää?

    Äänestä

  • toisten sanoja kirjoitti:

    Niin siis jos Suomi on kilpailukyvyssä maailman kärjessä, mutta tänne ei investoida, niin meidän pitää sitten alentaa kilpailykykyä, että investointeja tulisi? Alhaisempi verotus ei ole mikään helppo tie vaurauteen, koska se luo myös uusia ongelmia julkisten palveluiden karsimisten takia. Tässä pitää muistaa, että viime aikojen veronalennukset eivät ole mitenkään nostaneet yritysten investointeja, vaan ovat siirtyneet lähes suoraan omistajien taskuun osinkojen muodossa. Yritysten tehtävähän on loppujen lopuksi tuottaa voittoa nimenomaan omistajilleen, eikä yhteiskunnallisen hyvinvoinnin turvaaminen. Tästä syystä valtion on syytä huolehtia, että se saa riittävän siivun kakusta turvaamaan yhteiskunnan toiminnan.

    Minusta julkiset menot ohjautuvat pääasiallisesti oikein. Mitä menoja itse kritisoit eniten? Sosiaalitukia parjataan aina, mutta samalla unohdetaan, että näiden rahojen tuhlaus on juuri sitä kulutusta, joka tätä taloutta pyörittää. Heikentämällä ihmisten tulotasoa, tai kasvattamalla tuloeroja luodaan ihmisryhmiä, joilla ei ole kykyä kuluttaa ja tällöin monien yksityisyrittäjien tilanne heikkenee: vähemmän asikkaita parturissa, ravintoloissa, elokuvissa jne.

    On kai kohtuullista todeta, että pankkikriisissä ei ollut kauniita keinoja käytettävissä. Oikeudenmukaisuuden rajoja koettelee kuitenkin se, että pankkeja pelastettiin valtion rahalla ja nyt kun tilanne on ohi, pankeilla ei ole mitään kiinnostusta tukea yhteiskuntaa ja ovat useaan kertaan muistuttaneet, etteivät ole mitään hyväntekeväisyysjärjestöjä. Jos tilanne on se, että pankit korjaavat voitot ja valtio vastaa tappioista, niin miksei valtio ota vastatakseen koko elinkeinosta saman tien? Viinasen suhteen olen sitä mieltä, että hän on suoraselkäinen porvari, joka teki suoraselkäistä oikeistolaista politiikkaa, jolla pankkikriisi hoidettiin. Olisi voinut mennä varmasti huonomminkin. Viinanen ei vastaa pankkien röyhkeydestä kriisinjälkeisessä ajassa, mutta antoi siihen kyllä avaimet. Valtio olisi kyllä voinut antaa tiukemmat säännöt rahojen takaisinmaksusta.

    Miten niin emme kilpaile Kiinan kanssa? Käypä oikeiston pääpropagandistin EVA:n sivuilla, niin siellä kyllä nimenomaan painotetaan, ettei Suomelle riitä globalisaation aikana kilpailukykyinen asema vain samanlaisten valtioiden kanssa. Ja pienempi yritysverotus nimenomaan merkitsee julkisten palvelujen heikentymistä, paitsi siinä tapauksessa, että niitä rahoja alkaisi virrata Suomeen oikein tuutin täydeltä. Suomen talous pyörii nyt kuitenkin suhteellisen hyvin, eikä mitään oleellisesti hulppeampia juhlia ole realistisesti näköpiirissä muuten kuin kokoomuspoliitikkojen propagandapuheissa. Pienemmällä yritysverotuksella ei ole saatu luotua yhtään lisää työpaikkoja, vaan se on ainoastaan hyödyttänyt omistajia voittojen kasvaessa. Tätähän kokoomus toisaalta haluaa; tuloerojen kasvua ja tästä rutiseminen on vain sitä suomalaista kateutta.

    Kannattaa muistaa, että sosiaalidemokraatit eivät ole mitään kommunisteja, vaan lähtevät realistisesti siitä asetelmasta, että eletään markkinataloudessa. Yritysverotusta on jo alennettu ja työnantajamaksuja ollaan alentamassa. Olet varmasti oikeassa byrokratian raskaudesta, mutta tässä suhteessa Suomessa on menty viimeisen 15 aikana valtavasti eteenpäin joka saralla. Näitä asioita ratkotaan koko ajan.

    Kokoomus ei tarjoa mitään ratkaisevasti erilaista lääkettä. Lupaa vain kaikille kaikkea hyvää, kun veroja alennetaan. Miksi se sitten näkyy muissa maissa niin rajusti yhteiskunnallisina ongelmina?

    Ja onko Suomessa tarkoituksella luotu tilanne, jossa meillä ei ole varaa maksaa köyhien elämää? Missäs maassa siihen on varaa? Joissakin maissa rahat riittävät, mutta mitä lähempänä yhteiskunnallinen malli on kokoomuksen mallia, sitä heikommin köyhillä menee. Näissä maissa on myös merkittävä köyhien työssäkäyvien määrä.

    Äänestä

olisi kiva nähdä sinunkin naamasi, kun Halonen kiikuttaa hakemuksen NATO:n päämajaan vuosikymmenen loppuun mennessä! Halonen ei jäsenyyttä pysty, eikä ole koskaan mainittavammin edes halunnut estää! Sen enempää kuin Niinistö pystyy Suomea liittoon liittämään! Asiasta kun päättää muut tahot, kuin pressa Suomessa! On vaan teitä näköjään helppo viilata linssiin!

Äänestä

Tarja Cronberg kirjoitti juuri paljastavasti, kuinka USA on painostanut Hollantia lähettämään lisää NATO-joukkojaan Afganistanin levottomimmille alueille, joilta USA itse on vetäytymässä. Jos Hollanti ei näin tee, USA:n ja Hollannin taloudellset suhteet ovat vaarassa, USA varoitti.

Äänestä

Etkö yhtään ajatellut seuraavien sukupolvien turvallisuutta. Naapurinne on tuhatvuotinen vainolaisemme.

Äänestä
  • No turvallisuuttahan tässä just ajatellaan. Nimenomaan pysymällä NATO:n ulkopuolella tuleville sukupolville ei tule ylimääräisiä kriisejä kontolleen. Ja naapuri ei meitä vainoa sen kummemmin. Maailmanpolitiikka se perustuu ennen kaikkea realiteetteihin. Kun Suomi pitää ne mielessään, niin naapurin kanssa pärjätään ihan hyvin.

    Taitaa papan olla parasta vetäytyä vaan kiikkustuoliin napakymppiä pällistelemään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Natoon kirjoitti:

Menen tänään äänestämään ja äänestän Halosta, sillä en halua, että meidät viedään Nato-seikkailuihin.

Näin itse ohjelman, jossa Niinistö myönsi, että hän haluaa Suomen Natoon. Jossain myöhemmässä jutussa, oisko ollut Maikkarin uutiset, hän sitten yritti esittää, ettei hän ole viemässä Suomea Natoon ilman kansanäänestystä. Vaan kerrankos poliitikot valehtelevat. Eu:n liittymisen yhteydessä valheita tuli solkenaan. Yksi suurimmista oli varmasti se, ettei EU:hun liittyminen merkitse markasta luopumista. Mutta kuinkas kävi. Ei edes kansanäänestystä asiasta.

Olen ymmärtänyt demokratian niin, että kansan enemmistön tahto siinä tapahtuu. Tiedetään, että kansan enemmistö vastustaa EU:ta. Siitähän poliitikot viis veisaavat, Niinistö etunenässä haluaa Suomen vain EU:n ytimeen. Tiedetään, että kansan enemmistö vastustaa perustuslakia ja siksipä ei haluta laista kansanäänestystä. Tiedettiin, ettei kansan enemmistö halunnut luopua markasta. Vaan siitä luovuttiin, ilman kansanäänestystä. Jne...

Halonen ei ehkä ole saanut aikaan kuuden vuoden aikana juuri mitään. Niinistö voisi saadakin. Sitä peläten äänestän Halosta. En halua Suomesta vielä raaempaa markkinataloutta kuin mitä se jo nyt on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu