Jumperin polttimon vaihto = umpio uusiks

Omistan -04 Jumperin josta paloi toinen ajovalopolttimo. No ei siinä mitään, katsoin ohjekirjasta polttimon tyypin ja ostin uuden polttimon.
Ennen vaihtotyöhön ryhtymistä kävin läpi ohjekirjasta vaihto-ohjeet: Maskin neljä ruuvia irti ja maski nostamalla pois, tämän jälkeen umpion kaksi kiinnitys ruuvia irti ja lopuksi umpio irtoaa pikakiinnikkeestään kulmasta suoraan eteenpäin vetämällä. Miten ton nyt parhaiten kuvailee.
Vaikutti simppeliltä siis. Kaikki meni hyvin siihen asti kun umpio piti irroittaa pikakiinnikkeestä. Ei hievahtanut minnekään, tarkistin vielä ohjeet uudestaan että vedän varmasti oikeaan suuntaan. Yritin uudestaan ja johan irtosi. Ainoa vika vaan että irtosi vähän väärästä paikkaa. Umpiosta oli lohjennut reilun kokoinen pala ja tuo pala roikkui korin puoleisessa vastakappaleessa. Nyt umpio on siis vain kahdesta kohtaa kiinni ja heiluu, lisäksi umpion sisään pääsee likaa.
Koska autossa on takuu, pidin selvänä että saan uuden umpion rikkoutuneen tilalle. Koska umpiossa tai kiinnikkeessä on täytynyt olla materiaalivika.
Ja olin toiminut täysin ohjekirjan ohjeita noudattaen. Ei esim. mitään mainintaa että polttimo pitäisi vaihdattaa korjaamolla, tai lämpötilarajaa. Pakkasta oli -10c
Merkkikorjaamolla kerrottiin että takuu ei kata kyseistä vauriota. Sitten se olisi kuulemma ollut eri asia jos se olisi ollut valmiiksi rikki. Lisäksi kiinnike on kuulemma ekalla kerralla tosi jäykkä ja siihen pitää ruiskuttaa CRC:tä ja irrottaa varovasti nitkutellen. Sitten sanottiin että työtä ei saa tehdä pakkasessa. Jaahas.. ei ollut mitään sellaista mainintaa ohjekirjassa.
Moniin autoihin olen vaihtanut polttimoita kovemmissakin pakkasissa eikä mitään ongelmia ole ollut.
Jumperissa saa näköjään odottaa kevättä että voi polttimot vaihtaa.. jostain välimereltähän ne tulee joten en yhtään ihmettele.
Jokatapauksessa asia ei jää tähän vaan lähtee seuraavaksi kuluttajaneuvojalle. En ala ostamaan uutta umpiota sen takia että ohjekirjassa oli puutteelliset ohjeet.
1251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

merkkiliikkeen oikutteluun! ellei ohjekirjassa mainita selvin sanoin että 'vaihdon saa suorittaa vain osaava korjaamo' tms. niin se pitäisi pystyä vaihtamaan itse.oikein,kuluttajasuojamieheen vaan yhteys niin jo rupee löytymään hyllyn perältä sulle uusi umpio.tai kokeile ensin että käyt liikkeessä sanomassa että otat yhteyden eteeenpäin jos ei umpiota saa.ne voi heltyä siitäkin koska siinähän kyseenalaistetaan liikkeen kunnia ja maine jos juttu viedään eteenpäin.saatat saada jotain extraakin mukaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jonaz_ kirjoitti:

Omistan -04 Jumperin josta paloi toinen ajovalopolttimo. No ei siinä mitään, katsoin ohjekirjasta polttimon tyypin ja ostin uuden polttimon.
Ennen vaihtotyöhön ryhtymistä kävin läpi ohjekirjasta vaihto-ohjeet: Maskin neljä ruuvia irti ja maski nostamalla pois, tämän jälkeen umpion kaksi kiinnitys ruuvia irti ja lopuksi umpio irtoaa pikakiinnikkeestään kulmasta suoraan eteenpäin vetämällä. Miten ton nyt parhaiten kuvailee.
Vaikutti simppeliltä siis. Kaikki meni hyvin siihen asti kun umpio piti irroittaa pikakiinnikkeestä. Ei hievahtanut minnekään, tarkistin vielä ohjeet uudestaan että vedän varmasti oikeaan suuntaan. Yritin uudestaan ja johan irtosi. Ainoa vika vaan että irtosi vähän väärästä paikkaa. Umpiosta oli lohjennut reilun kokoinen pala ja tuo pala roikkui korin puoleisessa vastakappaleessa. Nyt umpio on siis vain kahdesta kohtaa kiinni ja heiluu, lisäksi umpion sisään pääsee likaa.
Koska autossa on takuu, pidin selvänä että saan uuden umpion rikkoutuneen tilalle. Koska umpiossa tai kiinnikkeessä on täytynyt olla materiaalivika.
Ja olin toiminut täysin ohjekirjan ohjeita noudattaen. Ei esim. mitään mainintaa että polttimo pitäisi vaihdattaa korjaamolla, tai lämpötilarajaa. Pakkasta oli -10c
Merkkikorjaamolla kerrottiin että takuu ei kata kyseistä vauriota. Sitten se olisi kuulemma ollut eri asia jos se olisi ollut valmiiksi rikki. Lisäksi kiinnike on kuulemma ekalla kerralla tosi jäykkä ja siihen pitää ruiskuttaa CRC:tä ja irrottaa varovasti nitkutellen. Sitten sanottiin että työtä ei saa tehdä pakkasessa. Jaahas.. ei ollut mitään sellaista mainintaa ohjekirjassa.
Moniin autoihin olen vaihtanut polttimoita kovemmissakin pakkasissa eikä mitään ongelmia ole ollut.
Jumperissa saa näköjään odottaa kevättä että voi polttimot vaihtaa.. jostain välimereltähän ne tulee joten en yhtään ihmettele.
Jokatapauksessa asia ei jää tähän vaan lähtee seuraavaksi kuluttajaneuvojalle. En ala ostamaan uutta umpiota sen takia että ohjekirjassa oli puutteelliset ohjeet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu