Terroristit jo meilläkin?

Voimakas räjähdys Kansallismuseossa

Kansallismuseossa tapahtui illalla voimakas räjähdys. Kukaan ei loukkaantunut, kerrottiin Helsingin pelastuslaitoksesta.

Poliisin mukaan mikään ei viittaa tässä vaiheessa rikokseen, mutta räjähdyksen syytä selvitettiin edelleen illalla. Alustavan tiedon mukaan räjähdys tapahtui noin kello 17.20 hopea- ja korunäyttelytiloissa, jotka olivat suljettuna maanantaina.

Pelastuslaitos lähti paikalle museon automaattihälyttimien ilmoituksesta, ja kohteeseen päästyä havaittiin räjähdyksen tapahtuneen. Vaurioituneet tilat olivat vähän alle 200 neliön suuruiset.

- Onneksi tilassa ei ollut ketään ihmisiä räjähdyksen aikaan. Räjähdys oli sen verran voimakas, että jos siellä olisi ollut ihmisiä, varmasti olisi käynyt huonosti, sanoi päivystävä palomestari Kimmo Tuominen.

Räjähdyksessä rikkoutui rakennuksen väliseiniä, ovia ja ikkunoita sekä paljon vitriineitä, joissa oli näyttelyesineitä. Kiinteät rakenteet eivät näyttäneet vaurioituneen.

(STT klo 21.23)
18717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

tietää, että uutisia ei saa kopioida toisista lähteistä, linkittää saa toistaiseksi, ennen kuin sekin kielletään.

Ihme juntteja nää availijat.

Äänestä
  • Valittajia nämä ketkä valittaa jos uutisia kopioi. Ja toisekseen tuossa mainittiin lähde, joten laillista se on,

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Valittajia nämä ketkä valittaa jos uutisia kopioi. Ja toisekseen tuossa mainittiin lähde, joten laillista se on,

    >>Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.>>
    http://keskustelu.suomi24.fi/ohje/#saannot

    Äänestä

  • kuka tyhmä? kirjoitti:

    Niin Suomi24 ylläpito valvoo ja poistaa viestejä oman harkintansa mukaan, ei siis tavallisten tampioiden tartte siitä valittaa. Miksi pitäisikään?

    En kyllä ymmärrä niitä ihmisiä ketkä jaksavat valittaa jokaisesta asiasta mitkä heille ei edes kuulu.

    palstan valvojille. Samalla juntit rullaa harvoja asiakeskusteluita takasivulle. Palstasta tulee tuolla tavoin pelkkä huuhaa II.

    Huvittavaa on, että sitten idiootit valittaa turhaan sensuroinnista(sekin vie turhaan palstaa)kun tyhmäilevät.

    Palstan taso on muutenkin muutaman vuoden aikana laskenut aivan debiilitasolle näden pellejen kanssa.

    Äänestä

  • työtä kirjoitti:

    on surkeaa ollut katsoa palstan/palstojen tasoan vajoamista, mutta ehkä se nyt kuvaa enemmän suomea ja suomalaisia. Toisaalta hävettää kuulua tälläiseen sakkiin.

    Äänestä

  • työtä kirjoitti:

    palstan valvojille. Samalla juntit rullaa harvoja asiakeskusteluita takasivulle. Palstasta tulee tuolla tavoin pelkkä huuhaa II.

    Huvittavaa on, että sitten idiootit valittaa turhaan sensuroinnista(sekin vie turhaan palstaa)kun tyhmäilevät.

    Palstan taso on muutenkin muutaman vuoden aikana laskenut aivan debiilitasolle näden pellejen kanssa.

    Tämäkin ketju oli täysin asiallinen, ennenkuin nämä turhasta valittajat tulivat. Mitä se haittaa jos koko uutisen kopioi?

    Paljon helpompa lukea se suoraan viestistä kuin jostain linkistä joka useinkaan ei vie suoraan uutiseen.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Tämäkin ketju oli täysin asiallinen, ennenkuin nämä turhasta valittajat tulivat. Mitä se haittaa jos koko uutisen kopioi?

    Paljon helpompa lukea se suoraan viestistä kuin jostain linkistä joka useinkaan ei vie suoraan uutiseen.

    sen kopioidun uutisen ongelma on siinä, että se yleensä poistetaan, jolloin keskustelu jää olemattomaksi, suorastaan loppuu. Sen jälkeen typerät kopioijat ruikuttavat sensuurista, se vasta typerää onkin. Lue siinä sitten helposti poistettua viestiä, korjaa pääsi, ala ajatella.

    Äänestä

  • valitettavasti kirjoitti:

    Kyllä tämä uutinen on saanut jo paljonkin keskustelua joka tosin on turhaa ja tyhmää valittajien takia.

    Sekä tämmösissä uutisissa on hyvä, että kopioidaan sillä useinkin palvelin tahmaa suurten kävijämäärän takia, kuten nyt Ylen palvelin.

    Täällä pitäisi olla semmonen sääntö, ellei ole järkevää sanottavaa niin älä kirjoita mitään. Sekä älä valita jos jotkut rikkovat sääntöjä.

    Mielummin minä luven kopioituja viestejä joista hyötyy kuin turhia valittajien viestejä jossa sisältönä on vain poistakaa viesti jne... turhaa.

    Äänestä

  • Sinua huolestuttaa teosto korvaukset ei se että on tapahtunut räjähdys.

    Minua ainakin kiinnostaa miksi räjähti eikä se että
    saiko teosto korvauksia.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Kyllä tämä uutinen on saanut jo paljonkin keskustelua joka tosin on turhaa ja tyhmää valittajien takia.

    Sekä tämmösissä uutisissa on hyvä, että kopioidaan sillä useinkin palvelin tahmaa suurten kävijämäärän takia, kuten nyt Ylen palvelin.

    Täällä pitäisi olla semmonen sääntö, ellei ole järkevää sanottavaa niin älä kirjoita mitään. Sekä älä valita jos jotkut rikkovat sääntöjä.

    Mielummin minä luven kopioituja viestejä joista hyötyy kuin turhia valittajien viestejä jossa sisältönä on vain poistakaa viesti jne... turhaa.

    chattailu erikseen, keskustelupalstat erikseen, niillä on iso ero, keskustelupalstalla lukijoita on tarkoitus olla useampikin, chatissa viestitään avauksilla ja lukijamäärä jää vähäiseksi.

    Keskustelupalstalla ei keskustelu aiheesta onnistu, jos avausviesti poistuu(se on aika yleistä silloin kun sääntöjä rikotaan), mitä tuumit, kun vastatessasi avausviesti on jo poistettu, saat aika tylyn ilmoituksen viestin poistosta(kokemusta). Parhaimpia keskusteluketjuja on sen sijaan käyty jopa vuosia, esimerkki(samalla tasoa):

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=609&posting=3000000000057655

    Äänestä

  • Pässinpäidenpässi kirjoitti:

    Sinua huolestuttaa teosto korvaukset ei se että on tapahtunut räjähdys.

    Minua ainakin kiinnostaa miksi räjähti eikä se että
    saiko teosto korvauksia.

    valvonta on paikalla, viesti poistuu ja et ole kuullut(moni ei kuule) mitään koko asiasta, taidat olla älykkö:) tai muuten vaan yksinkertainen.

    Äänestä

  • tietennii kirjoitti:

    chattailu erikseen, keskustelupalstat erikseen, niillä on iso ero, keskustelupalstalla lukijoita on tarkoitus olla useampikin, chatissa viestitään avauksilla ja lukijamäärä jää vähäiseksi.

    Keskustelupalstalla ei keskustelu aiheesta onnistu, jos avausviesti poistuu(se on aika yleistä silloin kun sääntöjä rikotaan), mitä tuumit, kun vastatessasi avausviesti on jo poistettu, saat aika tylyn ilmoituksen viestin poistosta(kokemusta). Parhaimpia keskusteluketjuja on sen sijaan käyty jopa vuosia, esimerkki(samalla tasoa):

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=609&posting=3000000000057655

    ei näitä kannattaisi tiettyjä linkkejä antaa näille, sotkevat suurella todennäköisyydellä. Toivottavasti ylläpito tai moderattori siivoaa tätä palstaa ennen toisen palstan häiriköintiä.

    Tarkoitus varmaan hyvä, mutta muistaen tuulimyllyt ja Don Quijote...

    Äänestä

  • tietennii kirjoitti:

    chattailu erikseen, keskustelupalstat erikseen, niillä on iso ero, keskustelupalstalla lukijoita on tarkoitus olla useampikin, chatissa viestitään avauksilla ja lukijamäärä jää vähäiseksi.

    Keskustelupalstalla ei keskustelu aiheesta onnistu, jos avausviesti poistuu(se on aika yleistä silloin kun sääntöjä rikotaan), mitä tuumit, kun vastatessasi avausviesti on jo poistettu, saat aika tylyn ilmoituksen viestin poistosta(kokemusta). Parhaimpia keskusteluketjuja on sen sijaan käyty jopa vuosia, esimerkki(samalla tasoa):

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=609&posting=3000000000057655

    Eipä tämä ole mihkään poistunut vieläkään, sekä tämmösissä uutisissa on aivan sama poistuuko viesti vai ei, koska Poliisi tutkii ja uutta tietoa tulee pikkuhiljaa.

    Sekä tuossa linkittämässäsi keskustelussa on todella vähän keskustelua, ajattele melkein neljävuotta ollut ja muutama vastaus, tässä on melkein jo yhtäpaljon.

    Tuon mukaan sinun mielestä hyvä avaus olisi ollut kenties?

    Huomasittekos, että 23.1.2006 räjähti voimakkaasti suomessa.

    Noh mielipiteensä jokaisella, mutta tuommonen avaus herättää paljon kysymyksiä, kuten missä, milloin, miksi. Yhtähyvin avauksessa voisi näitä asioita kertoa.

    Turha tästä asiasta on kinata, tämmöset avaukset jossa kopioidaan ovat huomattavasti parempia kuin sinun linkkaamasi esimerkki. Hyvää päivänjatkoja sinullekkin, älä ihan pienistä jaksa valittaa.

    Äänestä

Toivottavasti joku on jo soittanut Putinille ja pyytänyt Venäjän nopean toiminnan joukkoja apuun!

Äänestä

Ja pelteleeeen, nall,,.

Äänestä

Tähtäimessä Bagdadin keskustan sairaala mukaan lukien täsmälleen /- 100 000 kilometrin virhemarginaali.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

paniikkki kirjoitti:

Voimakas räjähdys Kansallismuseossa

Kansallismuseossa tapahtui illalla voimakas räjähdys. Kukaan ei loukkaantunut, kerrottiin Helsingin pelastuslaitoksesta.

Poliisin mukaan mikään ei viittaa tässä vaiheessa rikokseen, mutta räjähdyksen syytä selvitettiin edelleen illalla. Alustavan tiedon mukaan räjähdys tapahtui noin kello 17.20 hopea- ja korunäyttelytiloissa, jotka olivat suljettuna maanantaina.

Pelastuslaitos lähti paikalle museon automaattihälyttimien ilmoituksesta, ja kohteeseen päästyä havaittiin räjähdyksen tapahtuneen. Vaurioituneet tilat olivat vähän alle 200 neliön suuruiset.

- Onneksi tilassa ei ollut ketään ihmisiä räjähdyksen aikaan. Räjähdys oli sen verran voimakas, että jos siellä olisi ollut ihmisiä, varmasti olisi käynyt huonosti, sanoi päivystävä palomestari Kimmo Tuominen.

Räjähdyksessä rikkoutui rakennuksen väliseiniä, ovia ja ikkunoita sekä paljon vitriineitä, joissa oli näyttelyesineitä. Kiinteät rakenteet eivät näyttäneet vaurioituneen.

(STT klo 21.23)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu