"Puolustusvoimien suorituskyky
Puolustusvoimien suorituskyky ja sen uskottavuus perustuvat kriisi- ja uhkatilanteissa
kykyyn säädellä puolustusvalmiutta joustavalla, tilanteen edellyttämällä tavalla
henkilöstön ja joukkojen hyvään koulutukseen ja suorituskykyyn
toimintavarmoihin tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmiin
määrällisesti ja laadullisesti riittävään ja ajanmukaiseen sotavarustukseen
kansalliseen huoltovarmuuteen sekä kansainväliseen yhteistoimintaan ja yhteensopivuuteen
valtakunnan kaikkien voimavarojen käyttöönottamiseen ja
kansalaisten voimakkaaseen maanpuolustustahtoon.
Puolustusjärjestelmän valmius ja toimintavarmuus ehkäisevät kriisejä ennalta ja mahdollistavat puolustusvoimien suorituskyvyn joustavan kohottamisen kriisien ja uhkien edellyttämälle tasolle. Toimintavarmuudella tarkoitetaan puolustusjärjestelmän kykyä toimia suunnitellulla ja valmistellulla tavalla kaikissa kriisi- ja uhkatilanteissa. Valmiutta säädellään tilanteen mukaisesti mitoittamalla oman sotilaallisen voiman käyttö riittäväksi ehkäisemään ennalta uhkan ja näin estämään mahdollisen kriisin vakavoituminen. Valmiuden joustavalla säätelyllä pidetään puolustuksen kynnysarvo sellaisena, että hyökkääjä ei halua ottaa sen ylittämisestä aiheutuvaa riskiä.
Normaaliaikana puolustusvoimat ovat perusvalmiudessa. Kriisi- ja uhkatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi ja torjumiseksi sotilaallisen maanpuolustuksen valmiutta kohotetaan joustavasti. Valmiuden kohottaminen käynnistetään puolustushallinnon normaaliajan voimavaroilla, joita vahvennetaan tilanteen edellyttämällä tavalla. Voimavarojen vahventaminen sisältää tarvittavien hallinnonalojen sisäisten säädösmuutosten ja valmiuslainsäädännön toimivaltuuksien käyttöön saamisen.
Valtakunnan voimavarojen käyttöönotto edellyttää puolustuskyvyn vahventamiseen tarvittavien taloudellisten voimavarojen osoittamista sekä valmiuslainsäädännön mahdollistamien yhteiskunnan muiden voimavarojen käytön suunnittelua ja valmistelua osana kokonaismaanpuolustuksen varautumista. Kriisi- ja uhkatilanteissa valtakunnan voimavaroja käytetään voimaan saatettujen valmiuslainsäädännön toimivaltuuksien mahdollistamalla tavalla osana sotilaallista maanpuolustusta.
Henkilöstön ja joukkojen korkea koulutustaso muodostuu sodan ajan joukkojen ja niihin sijoitettujen henkilöiden tiedoista, taidoista ja asenteista. Palkatun henkilöstön, varusmiesten ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten sekä reserviläisten koulutus on sodan ajan joukoissa tarvittavan henkilöstön tuottamista. Koko palkattu henkilöstö koulutetaan ja sijoitetaan sodan ajan joukkoihin. Pääosalle varusmiehistä koulutus annetaan sodan ajan joukkokokoonpanossa siinä tehtävässä, johon heidät sijoitetaan varusmiespalveluksen jälkeen. Kertausharjoitusten tarkoituksena on syventää joukon kykyä toimia sodan ajan tehtävässään."

Vastaukset 14
Vanhimmat
Tämän foorumin aihe on "Sivarit & totaalit", eikä "kuka copy-pastettaa pisimmän paskanjauhannan".
Siksi jouduin laittamaan teille FAKTAA kehiin, kun juurikin tällä perkeleen palstalla on jatkuvasti joku niin erinomaisen viisas ja tietävä kertoilemassa että ei Suomen Armeijasta tositilanteessa olisi mihinkään ja minä kyllä lähtisin ulkomaille yms. bullshittiä mikä ei perustu muuta kuin omiin luuluihin ja sitten sitä täällä julistetaan. AJATTELIN LAITTAA TEILLE VÄHÄN TOSIASIOITA KEHIIN, SO. KOULUTTAA HIEMAN TEITÄ YMMÄRTÄMÄÄN ELÄMÄN REALITEETTEJA.
MIKSI SINUN PITÄÄ HUUTAA, ETKÖ TIEDÄ ETTÄ SE ON EPÄKOHTELIASTA JA ALKEELLISTA!
Puolustusvoimat voi tilanteen vaatiessa tehostaa valmiuttaan muun muassa tiedustelun, valvonnan ja kohteiden suojaamisen osalta omin, sisäisin toimenpitein. Valmiutta kohotettaessa voidaan kutsua reserviläisiä kertausharjoituksiin tai ylimääräiseen palvelukseen.
Sodan ajan joukkoja perustetaan tarvittaessa toiminnallisesti ja alueellisesti painottaen. Joukkojen perustaminen ja tehtävänmukainen ryhmittäminen edellyttävät yleensä lisävoimavarojen saamista puolustusvoimille ja valmiuslain säädösten voimaansaattamista. Liikekannallepanosta antaa määräyksen tasavallan presidentti. Liikekannallepanossa perustetaan sodan ajan joukot. Tämä edellyttää yleensä puolustustilalain voimaan saattamista.
Lähtökohtaisesti hyökkääjällä on aloite ja ylivoima. Hyökkääjää ei voi torjua heti rajalla eikä muuallakaan yhtenäisellä linjalla. Siksi torjunta perustuu alueelliseen puolustukseen, jonka tavoitteena on suojata yhteiskunnan elintärkeät siviili- ja sotilaskohteet, pitää strategisesti tärkeät alueet omien joukkojen hallussa sekä valtakunnan alueen syvyyttä hyväksi käyttäen kuluttaa ja hidastaa maahantunkeutujaa ilma- ja meripuolustuksen toimin, operatiivisin ja taktisin vastahyökkäyksin, ylläköin, puolustustaisteluin ja sissitoiminnan keinoin.
Edulliseen maastoon valituissa ratkaisukohdissa keskitetään hyökkääjän torjumiseksi ja lyömiseksi tarvittava ylivoima. Alueellinen puolustus toteutetaan maavoimien, merivoimien ja ilmavoimien yhteisin, koko valtakunnan alueella tapahtuvin operaatioin. Operaatioihin käytetään puolustushaarojen johtoportaita, alueellisia joukkoja sekä koko valtakunnan alueella käytettäviä operatiivisia joukkoja. Rajavartiolaitoksen perustamat rajajoukot toimivat sotilaallisissa tehtävissään osana alueellista puolustusta. Ilmavoimilla ja ilmatorjunnalla estetään hyökkääjää saavuttamasta ilmanherruutta, suojataan omia joukkoja ja valtakunnallisesti tärkeitä kohteita sekä luodaan edellytykset väestön suojaamiseksi ilmatoiminnan vaikutuksilta. Meripuolustuksessa pyritään hyödyntämään mahdollisimman laajasti Suomen rannikon erikoisolosuhteet sekä saariston antama suoja. Pääosalla merivoimien joukoista on hyvä operatiivinen ja taktinen liikkumiskyky. Meripuolustuksen iskukyky perustuu pääosin merimiinojen, meritorjuntaohjusten sekä rannikkojoukkojen käyttöön.
Taistelut voitetaan käyttämällä tehtävään soveltuvia joukkoja ja toteuttamalla aktiivista, joukkojemme ominaisuuksia ja maastoa tehokkaasti hyödyntävää taktiikkaa.
Hyökkäyksen torjunnassa tavoitteena on pitää strategisesti tärkeät alueet omien joukkojen hallussa sekä valtakunnan syvyyteen tukeutuen kuluttaa ja hidastaa maahantunkeutujaa siinä määrin, että valituissa ratkaisukohdissa voidaan saavuttaa vihollisen torjumiseksi ja lyömiseksi tarvittava ylivoima.
OLEN SANATON.
Joo, sopii, olisi varmaan turvallisempaakin... saattaisin loukata itseni kun putoan täällä kohta tuoliltani nauraessani tolle Vänrikille... LOL :D
Puolustusvoimien pitkäaikaistavoite on osallistua Japanin avaruusohjelmaan, jossa päätavoitteena on Marsin asuttaminen ja luonnonvarojen hyväksikäytto. Puolustusvoimain henkilokunta koulutetaan ajan tasalle kielivaatimusten sekä painovoimavaatimusten osalta. Tavoitteena on vuotee 2012 lakkauttaa Lapin sotilaspiiri mutta vastaavasti muodostaa pysyvä tukikohta Marsin ns. neutraalille sektorille.
Noin. Ihan samanlaista sanahelinää.
Yhtäläisyyttä ei teksteistä löydy. Omasi kun on tasoa Ville 5v ja viisi kuukautta päälle.
Mikäli olet eri mieltä niin osoita Vänskän copypastesta kohtia jotka eivät mielestäsi pidä paikkaansa.
"tietävä kertoilemassa että ei Suomen Armeijasta tositilanteessa olisi mihinkään"
Vänkkärän mielestä SA:n propagandaosaston kirjoittama A4 paperi TODISTAA että Suomen Armeijasta on tositilanteessa JOHONKIN.
Onneksi vänkkärä on armeijan palkkalistoilla. Firmassa tuolla päättelykyvyllä ovi olisi jo käynyt.
"Puolustusvoimien suorituskyky ja sen uskottavuus perustuvat kriisi- ja uhkatilanteissa kykyyn säädellä puolustusvalmiutta joustavalla, tilanteen edellyttämällä tavalla henkilöstön ja joukkojen hyvään koulutukseen ja suorituskykyyn
toimintavarmoihin tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmiin määrällisesti ja laadullisesti riittävään ja ajanmukaiseen sotavarustukseen"
Niin perustuvat. MUTTA Mitä näyttoa on ? Eräät NATOn asiantuntijat eivät ole kovin vakuuttuneita tästä.
"kansainväliseen yhteistoimintaan ja yhteensopivuuteen valtakunnan kaikkien voimavarojen käyttöönottamiseen"
Oikein. Suomen armeija ei pärjää omin voimin, vaikka koko maa valjastettaisiin maanpuolustukseen.
"Puolustusjärjestelmän valmius ja toimintavarmuus ehkäisevät kriisejä ennalta ja mahdollistavat puolustusvoimien suorituskyvyn joustavan kohottamisen kriisien ja uhkien edellyttämälle tasolle."
Epäilmättä. Samoin ydinaseen hankkiminen. Mutta pitäisi olla NAYTTOA ennekuin tämä sanahelinä olisi merkittävämpää kuin 7 päivää lehden juorut.
"Toimintavarmuudella tarkoitetaan puolustusjärjestelmän kykyä toimia suunnitellulla ja valmistellulla tavalla kaikissa kriisi- ja uhkatilanteissa."
Ja sitä että auto toimii pakkasessa. Itsestäänselvää palstantäytettä. Jos ei tiedä mitä sana "toimintavarmuus" tarkoittaa niin ei mene hyvin.
"Valmiutta säädellään tilanteen mukaisesti mitoittamalla oman sotilaallisen voiman käyttö riittäväksi ehkäisemään ennalta uhkan ja näin estämään mahdollisen kriisin vakavoituminen."
Tässä lauseessa ei ole oikein päätä eikä häntää. Mahdollinen kriisi ei voi vakavoitua jos se ei ole edes alkanut.
"Valmiuden joustavalla säätelyllä pidetään puolustuksen kynnysarvo sellaisena, että hyökkääjä ei halua ottaa sen ylittämisestä aiheutuvaa riskiä."
Sama systeemi oli käytossa jo viime sodassa.
Ei toiminut.
""Puolustusvoimien suorituskyky ja sen uskottavuus perustuvat kriisi- ja uhkatilanteissa kykyyn säädellä puolustusvalmiutta joustavalla, tilanteen edellyttämällä tavalla henkilöstön ja joukkojen hyvään koulutukseen ja suorituskykyyn
toimintavarmoihin tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmiin määrällisesti ja laadullisesti riittävään ja ajanmukaiseen sotavarustukseen""
"Niin perustuvat. MUTTA Mitä näyttoa on ? Eräät NATOn asiantuntijat eivät ole kovin vakuuttuneita tästä."
- Faktista näyttöähän ei ole mahdollista saada kuin todellisessa sodassa joten voisi heittää että keskeisin perustavoite on saavutettu ja pidetty viimeiset 60-vuotta. Tämän maakaistaleen historiassa se edustaa harvinaisen pitkää rauhanaikaa.
- Välillisestä näytöstä:
Materiaalilaitoksen johtaja lippujuhlapäivänä: "Maamme [materiaalin osalta] puolustus on paremmassa tilassa kuin milloinkaan aiemmin"
http://www.mil.fi/laitokset/tiedotteet/1250.dsp
Maanpuolustustahdosta
"Maanpuolustustahto on nyt korkeammalla tasolla kuin kertaakaan mittauksissa, joita Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS) on tehnyt vuodesta 1982."
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/15.joulukuu/maan5000.htm
- Tässä aiheesta lyhyesti. Tarvittava tahto löytyy, samoin sotatyössä tarvittavat työkalut.
Voitko tarkentaa minkä tyyppisestä "näytöstä" voisi oikeastaan olla kyse?
{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]
""kansainväliseen yhteistoimintaan ja yhteensopivuuteen valtakunnan kaikkien voimavarojen käyttöönottamiseen""
"Oikein. Suomen armeija ei pärjää omin voimin, vaikka koko maa valjastettaisiin maanpuolustukseen"
- Kyllä ja ei. Materiaalikysymyksissä käytännössä kaikki maat ehkä jenkkejä lukuun ottamatta ovat jostain toisesta maasta riippuvaisia. Jenkitkin ovat ostaneet täällä kehitettyä Amos-tekniikkaa mutta sitä ei voi laskea riippuvuudeksi. Energian suhteen KAIKKI ovat riippuvaisia jostain ja ennen kaikkea Jenkkilä, jonka kohtalonkysymys on varmistaa halpa energiansaanti jostain.
Mutta… taas tullaan tähän epämääräiseen termiin "pärjäämiseen"
Tomas Ries:
http://www.google.fi/search?hs=iFS&hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi-FI:official&q=tomas ries&btnG=Hae&meta=lr=lang_fi
'Samaan hengenvetoon Ries toteaa, että Suomi on jo nyt todellisuudessa riippuvainen lännen avusta. Venäjän hyökätessä sen olisi turvattava Naton sotilaalliseen voimaan. Eli hän myöntää, että Nato on sittenkin Venäjän uhkaa vastaan kohdistunut sotilasliitto eikä mikään neutraali kriisinhallintayksikkö, eikä siis usko, että Venäjä on pian "puoliksi sisällä".
Toisaalta mikään ei viittaa siihen, että Suomea vastaan kohdistuisi sotilaallista uhkaa Venäjältä.
Jos taas Natoon kohdistuisi, niin sen jäsenenä Suomi olisi ilman muuta ensi-iskun kohde kuin lentotukialus kaukana pohjoisessa. Tämän uhan se voisi välttää pysyttelemällä liittoutumattomana'
- Siitäpä sitten valitsemaan. Itse olen entisen, en nykyisen näennäisliittoutumattomuuden kannalla.
{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]
""Puolustusjärjestelmän valmius ja toimintavarmuus ehkäisevät kriisejä ennalta ja mahdollistavat puolustusvoimien suorituskyvyn joustavan kohottamisen kriisien ja uhkien edellyttämälle tasolle""
"Epäilemättä. Samoin ydinaseen hankkiminen. Mutta pitäisi olla NAYTTOA ennekuin tämä sanahelinä olisi merkittävämpää kuin 7 päivää lehden juorut"
-Ydinaseen hankkiminen ei ole estänyt sotia. Toisaalta voisi miettiä miksi pahainen Israel (5,5 milj. pinta-ala: 21920 km2) keskellä vihollisiaan sinnittelee yhä tänäkin päivänä.
Voitko tarkentaa minkä tyyppisestä "näytöstä" tässä valmiudessa ja toimintavarmuudessa voi oikeastaan käytännössä olla kyse?
{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]
""Toimintavarmuudella tarkoitetaan puolustusjärjestelmän kykyä toimia suunnitellulla ja valmistellulla tavalla kaikissa kriisi- ja uhkatilanteissa""
"Ja sitä että auto toimii pakkasessa. Itsestään selvää palstantäytettä. Jos ei tiedä mitä sana "toimintavarmuus" tarkoittaa niin ei mene hyvin"
- Kannattaa muistaa että kaikki eivät ole perehtyneitä puolustuspoliittiseen termistöön. Em. tekstiä ei liene ensisijaisesti tarkoitettukaan Sotakorkeakoulun oppilaille.
{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]
""Valmiutta säädellään tilanteen mukaisesti mitoittamalla oman sotilaallisen voiman käyttö riittäväksi ehkäisemään ennalta uhkan ja näin estämään mahdollisen kriisin vakavoituminen""
"Tässä lauseessa ei ole oikein päätä eikä häntää. Mahdollinen kriisi ei voi vakavoitua jos se ei ole edes alkanut"
- Etkö miellä lukemaasi? Tässä rautalankaesimerkki:
-- Riihimäen keskusvankilassa Uudenvuoden aattona oli uhkana mahdollinen räjähtein tapahtuva vankien vapautusyritys. Voiman käyttöä säädettiin asettamalla poliisipartioita lähistölle valmiuteen samoin kuin Karhuryhmä oli valmiudessa. Mahdollinen kriisi (väkivaltainen rynnäkkö?) saatiin näin ennalta torjuttua.
{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]{]
"""Valmiuden joustavalla säätelyllä pidetään puolustuksen kynnysarvo sellaisena, että hyökkääjä ei halua ottaa sen ylittämisestä aiheutuvaa riskiä."
"Sama systeemi oli käytossa jo viime sodassa. Ei toiminut."
- Viime sodissa oli alkuvaiheessa käytössä malli Kajander. Materiaalisen puutteen hintana oli pelkästään Talvisodassa epäilemättä tuhansia ja tuhansia ihmishenkiä. Näillä kuitenkin lunastettiin satojen tuhansien, siviilienkin henki ja normaali elämä itsenäisessä Suomessa Siperiaan karkotuksen sijasta.
Eli systeemi toimi vaikka hinta oli hirveä. Kaikki muut vaihtoehdot olisivat olleet vielä oleellisesti pahempia.
Maailmanpoliittinen tilanne oli kuitenkin sellainen että lopullinen sodasta irti pysyminen olisi käytännössä ollut mahdotonta. Tämän seikan myöntää joukko Venäläisiäkin historiantutkijoita.
kuka paska kehtaa väitää että suomen armeija antaa hyvää koulutusta.
vähä huippu koulutusta sulle.
kivääri komppanjan "mikähän seki on ajatellen sodan ajan muodostelmia" ryynäri huutaa
ohjus oikealla
ja koko muu komppanja vastaa
ilma ammuntaan
Niin no. Kiistämätön tosiasiahan on, että kaikki nykymaailman sodat käydään ohjuksin, vai mitä. Eihän kukaan enää muuallakaan jalkaväkeä käytä... missään. Irakissakin kaupunkisissiohjukset tekee yllätysiskuja kaduilla partioivia jenkkiohjuksia vastaan. Hienoa tämä nykymaailman sota vai mitä... siis kun ihminen ei enää joudu tappamaan toista ihmistä suoraan, vai mitä? Vähän kuin vetäis erän shakkia tai jotain, eikö? Eikö? Hmm?