Seuraavanlainen teksti on nyt (vaaliteknisistä syistä) poistettu Paavo Lipposen kotisivuilta:
Ei sanota "ei" Natolle
PAAVO LIPPONEN
Kysyin kuukausi sitten retorisesti: "Mitä vikaa Natossa?" Kävi niin kuin odotin. Naton haukkuminen nousi uusille kierroksille. Tätä on suomalainen Nato-keskustelu: sen sijaan, että puhuttaisiin ja analysoitaisiin, millainen on turvallisuusympäristömme ja pohdittaisiin, mitkä ovat Suomen edut nykyisessä tilanteessa, onkin pantu Yhdysvallat tuomiolle.
Aimo Massinen (TS 6.12.) on jo innostunut siirtämään keskustelun ideologiselle tasolle leimaamalla väärät mielipiteet "oikeistolaisiksi". Ikään kuin Nato-maissa asuvat miljoonat sosialidemokraattiset Naton kannattajat olisivat pahoja porvareita.
Ruotsin (sosialidemokraattien) suhtautuminen Natoon on tiivistettävissä neljään kohtaan:
1. Yhdysvaltain läsnäolo Euroopassa on elintärkeätä. Amerikkalaisia ei pidä vieraannuttaa Euroopasta.
2. Nato on Euroopan turvallisuusjärjestelmän peruspilari. Se ei ainoastaan sido Yhdysvaltoja Eurooppaan, vaan sitoo myös Euroopan maat yhteiseen puolustusliittoon. Vaihtoehto olisi epävakaa järjestelmä.
3. Yhteistyön kehittäminen Naton kanssa on erittäin tärkeätä.
4. Ruotsi ei ole liittymässä Natoon, mutta pitää option auki.
Toisin kuin Ruotsissa, Suomessa joko nähdään Nato melkein Ilmestyskirjan petona, globaaliaggressiivisena USA:n politiikan välikappaleena, tai vähätellään Natoa vanhentuneena, "globalisaatiossa" tarpeettomana kylmän sodan jäänteenä.
Professori Keijo Korhonen kirjoittaa (Suomen Kuvalehti 4.12.2003), että Suomi "ei tarvinnut Natoa" kylmän sodan aikana. Niin oltiin silloin kovaa poikaa puolueettomuuspolitiikan kanssa. Epäilen kuitenkin, että hyvällekin virkamiehelle olisi tullut äitiä ikävä ilman Natoa, Tukholman-Moskovan-Bonnin kohtalonkolmiota kiertäessä.
Viime aikoina on professori Heikki Patomäki pääideologina kehitetty Suomelle lähetystehtävää uuden maailmanjärjestyksen rakentajana. Kun Nato on yhtä kuin USA, EU ei mitään ja YK:kin heikko, tulisi Suomen ryvettymättömän puhtaana liittoutumattomana maana ryhtyä kokoamaan kaikkea aivan alusta.
Suomen turvallisuuspoliittiset edut eivät näille ideologeille paina mitään, kun maailmanjärjestys on niin väärä. Natonkin pitäisi olla kehitysapujärjestö, EU määritellään rauhanjärjestöksi, joten se ei saisi kehittää itselleen mitään merkittävää sotilaallista välinettä.
Poliittisella tasolla on käynnissä massapako todellisuudesta. Natolta vaaditaan kaikenlaista sellaista, mihin järjestöä ei ole tarkoitettu. Natosta levitetään medioissakin, pääkirjoitustasolla aivan päättömiä väitteitä. Kun halusin huomiota presidentti Martti Ahtisaaren analyyttisille puheenvuoroille, kirjoitti suuren lehden kolumnisti Ahtisaaren "Nato-hurmasta". Ja se vasta monia ärsyttää, kun en ole ottanut yksikantaista kantaa.
Kun USA ja koko maailmanjärjestys on tarpeeksi perusteellisesti haukuttu, tulee aika aivan rauhallisesti tarkastella tosiasioita ja Suomen etuja puhtaalta pöydältä. Silloin on myös vastattava perimmäisiin kysymyksiin. Suomi valmistautuu puolustuksellaan yhä myös täysimittaisen hyökkäyksen torjuntaan. Kykyä torjua ns. strateginen isku kehitetään. Kuvitellaanko, että Suomi selviytyisi yksin tällaisista kaikkein raskaimmista tilanteista?
Natoon ei pidä mennä suin päin. Selvityksiä tarvitaan ennen kaikkea siitä, mitä Nato Suomelta vaatisi. Mm. EVA:n julkaisemasta selvityksestä saa jo vastauksia moniin kysymyksiin. Hallituksen tuleva selonteko tarjoaa hyvän mahdollisuuden asian tarkasteluun. Kuitenkin vasta tunnustelevilla keskusteluilla Naton kanssa saadaan tarkennuksia mm. kysymyksiin puolustusmenoista, puolustusvoimien rakenteesta ja erilaisista sitoumuksista.
Siitä on lähdettävä, että Suomi ei lähde panemaan puolustustaan uuteen järjestykseen Naton takia. Alueellisen puolustuksen säilyttäminen on välttämätöntä. Nato on tarpeettomasti painostanut Baltian maita siirtymään ammattimaiseen eliittipuolustukseen aluepuolustuksen kustannuksella.
Kansanäänestyksiä ei näistä asioista kannata järjestää, paitsi siinä tapauksessa, että hallitus voi olla varma esityksensä läpimenosta. Nykytilakin on parempi kuin erityinen päätös olla liittymättä Natoon.
Suomen pitää säilyttää optio ja mennä ainakin yhtä lähelle Natoa kuin Ruotsi, joka jo kylmän sodan aikana oli Suomeen verrattuna kuin herran kukkarossa. Vai haluammeko joutua hölmöjen joukkoon?
Kirjoittaja on eduskunnan puhemies ja Sdp:n puheenjohtaja.
Ei sanota "ei" Natolle
PAAVO LIPPONEN
Kysyin kuukausi sitten retorisesti: "Mitä vikaa Natossa?" Kävi niin kuin odotin. Naton haukkuminen nousi uusille kierroksille. Tätä on suomalainen Nato-keskustelu: sen sijaan, että puhuttaisiin ja analysoitaisiin, millainen on turvallisuusympäristömme ja pohdittaisiin, mitkä ovat Suomen edut nykyisessä tilanteessa, onkin pantu Yhdysvallat tuomiolle.
Aimo Massinen (TS 6.12.) on jo innostunut siirtämään keskustelun ideologiselle tasolle leimaamalla väärät mielipiteet "oikeistolaisiksi". Ikään kuin Nato-maissa asuvat miljoonat sosialidemokraattiset Naton kannattajat olisivat pahoja porvareita.
Ruotsin (sosialidemokraattien) suhtautuminen Natoon on tiivistettävissä neljään kohtaan:
1. Yhdysvaltain läsnäolo Euroopassa on elintärkeätä. Amerikkalaisia ei pidä vieraannuttaa Euroopasta.
2. Nato on Euroopan turvallisuusjärjestelmän peruspilari. Se ei ainoastaan sido Yhdysvaltoja Eurooppaan, vaan sitoo myös Euroopan maat yhteiseen puolustusliittoon. Vaihtoehto olisi epävakaa järjestelmä.
3. Yhteistyön kehittäminen Naton kanssa on erittäin tärkeätä.
4. Ruotsi ei ole liittymässä Natoon, mutta pitää option auki.
Toisin kuin Ruotsissa, Suomessa joko nähdään Nato melkein Ilmestyskirjan petona, globaaliaggressiivisena USA:n politiikan välikappaleena, tai vähätellään Natoa vanhentuneena, "globalisaatiossa" tarpeettomana kylmän sodan jäänteenä.
Professori Keijo Korhonen kirjoittaa (Suomen Kuvalehti 4.12.2003), että Suomi "ei tarvinnut Natoa" kylmän sodan aikana. Niin oltiin silloin kovaa poikaa puolueettomuuspolitiikan kanssa. Epäilen kuitenkin, että hyvällekin virkamiehelle olisi tullut äitiä ikävä ilman Natoa, Tukholman-Moskovan-Bonnin kohtalonkolmiota kiertäessä.
Viime aikoina on professori Heikki Patomäki pääideologina kehitetty Suomelle lähetystehtävää uuden maailmanjärjestyksen rakentajana. Kun Nato on yhtä kuin USA, EU ei mitään ja YK:kin heikko, tulisi Suomen ryvettymättömän puhtaana liittoutumattomana maana ryhtyä kokoamaan kaikkea aivan alusta.
Suomen turvallisuuspoliittiset edut eivät näille ideologeille paina mitään, kun maailmanjärjestys on niin väärä. Natonkin pitäisi olla kehitysapujärjestö, EU määritellään rauhanjärjestöksi, joten se ei saisi kehittää itselleen mitään merkittävää sotilaallista välinettä.
Poliittisella tasolla on käynnissä massapako todellisuudesta. Natolta vaaditaan kaikenlaista sellaista, mihin järjestöä ei ole tarkoitettu. Natosta levitetään medioissakin, pääkirjoitustasolla aivan päättömiä väitteitä. Kun halusin huomiota presidentti Martti Ahtisaaren analyyttisille puheenvuoroille, kirjoitti suuren lehden kolumnisti Ahtisaaren "Nato-hurmasta". Ja se vasta monia ärsyttää, kun en ole ottanut yksikantaista kantaa.
Kun USA ja koko maailmanjärjestys on tarpeeksi perusteellisesti haukuttu, tulee aika aivan rauhallisesti tarkastella tosiasioita ja Suomen etuja puhtaalta pöydältä. Silloin on myös vastattava perimmäisiin kysymyksiin. Suomi valmistautuu puolustuksellaan yhä myös täysimittaisen hyökkäyksen torjuntaan. Kykyä torjua ns. strateginen isku kehitetään. Kuvitellaanko, että Suomi selviytyisi yksin tällaisista kaikkein raskaimmista tilanteista?
Natoon ei pidä mennä suin päin. Selvityksiä tarvitaan ennen kaikkea siitä, mitä Nato Suomelta vaatisi. Mm. EVA:n julkaisemasta selvityksestä saa jo vastauksia moniin kysymyksiin. Hallituksen tuleva selonteko tarjoaa hyvän mahdollisuuden asian tarkasteluun. Kuitenkin vasta tunnustelevilla keskusteluilla Naton kanssa saadaan tarkennuksia mm. kysymyksiin puolustusmenoista, puolustusvoimien rakenteesta ja erilaisista sitoumuksista.
Siitä on lähdettävä, että Suomi ei lähde panemaan puolustustaan uuteen järjestykseen Naton takia. Alueellisen puolustuksen säilyttäminen on välttämätöntä. Nato on tarpeettomasti painostanut Baltian maita siirtymään ammattimaiseen eliittipuolustukseen aluepuolustuksen kustannuksella.
Kansanäänestyksiä ei näistä asioista kannata järjestää, paitsi siinä tapauksessa, että hallitus voi olla varma esityksensä läpimenosta. Nykytilakin on parempi kuin erityinen päätös olla liittymättä Natoon.
Suomen pitää säilyttää optio ja mennä ainakin yhtä lähelle Natoa kuin Ruotsi, joka jo kylmän sodan aikana oli Suomeen verrattuna kuin herran kukkarossa. Vai haluammeko joutua hölmöjen joukkoon?
Kirjoittaja on eduskunnan puhemies ja Sdp:n puheenjohtaja.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kohta pitää mennä limboilussa maaaaan alleeee.....
Kun mielipiteet ovat tänään tätä ja huomenna tuota, niin kannattaa vilkaista sosiaaliturvatunnusta. Sieltä saattaa löytyä selitys.
Olen järkyttyneenä seurannut millaisen kampanjan Sosiaalidemokraatit ovat rakentaneet Tarja Halosen saamiseksi toiselle kaudelle.
Yksikään kampanjan kulmakivi ei perustu saavutetuille meriiteille, eli
sille että Halosen kampanjaväki voisi kehua että ”olemme saavuttaneet tätä ja tätä” vaan kaikki perustuu täysin Niinistön mustamaalaamiselle.
SAK:n ”antikampanja” oli kaiken huippu.
Tässä muutama linkki, joiden kautta olen itse tutustunut Halosen tekemisiin kampanjan aikana:
http://www.angelfire.com/planet/presidentinvaalit/
Ja tässä jo hymyilyttämään alkava uutinen, joka paljastaa Lipposen oikeat mielipiteet ja Sosiaalidemokraattien NATO –myönteisyyden jo vuosien takaa…
Aivan uskomatonta että Halonen sitten itse nostaa NATO –kysymyksen esille
vaaleissa ja yrittää kääntää sen Niinistöä vastaan…
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=85414
Minun ääneni menee kyllä Niinistölle.
Arvoesimerkkimme joutuu perin outoon valoon.