Sotapalvelus

Kunnon jehovantodistaja olisi tietysti esim talvisodan alkaessa mennyt esim Mannerheimille kertomaan, että vaihda kuule ukko alaa, sillä se on väärin olla sotapalveluksessa.

Raamattu kannattaa ensin lukea ja vasta sitten vedellä johtopäätöksiä.

Jumalan ilmoitus ja tarkoitus ovat edenneet vähitellen nykyiselleen.

Kaikki alkoi syntiinlankeemuksesta. Siitä alkoi ihmisten riitely. Kävi ilmi, että ihminen on tarkoitettu hoitamaan ja vallitsemaan vain kasvi- ja eläinkuntaa, muttei hallitsemaan toista ihmistä. Ihmisen hallinnossa "ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen" (Saarnaaja 8:9).

Vedenpaisumuksen jälkeen aluksi patriarkaaliset perhekuntien päät johtivat perhekuntia, mutta ihmismäärän kasvaessa kapinoitsija Nimrod muodosti ensimmäisen valtion, jossa oli eri uskonto kuin Nooan seemiläisillä Israeliin johtavassa linjassa ja jossa muodostettiin valtion ja sitä tukevan uskonnon valtaliittynä kansalaisten hallitsemiseksi.

Nykyvaltiot seuraavat täysin Nimrodin mallia, jota luonnehtivat valehtelu, väkivalta, eläinten metsästys valtiollisine metsästysretkineen, sorto, itsekkyys ja oman edun ajaminen toisten kustannuksella ja muka ns. yhteisen edun nimissä ja toisista valtioista riippumattomuus tavoitteena ja naapurivaltioitten heikentäminen "diplomatialla" tai kaupalla tai sodalla, ja nämä kaikki keinot näyttävät olevan ensisijaisesti muutaman harvan oman vallan pönkittämiseksi.

Omantunnon lepyttämiseksi kullakin valtiolla on niitä tukevat uskonnot, joiden edustajista useat nauttivat palkkaansa suoraan valtion virkamiehinä, mikä venyttää omantunnon helposti eri linjoille kuin Jeesuksen ohje: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on" (Matt 22:21), sillä onhan "sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto". Heidän pääasiallinen tehtävänsä on tukea valtion toimintoja. Kaikista onnettumuuksista on tullut niin ikään tavaksi syyttää Jumalaa eikä ihmistä.

Yleisesti Jumalasta pois kääntyneen ihmismaailman tavoin ajattelevien tavoitteena ovat kuitenkin ensisijaisesti seksi, voima, valta ja kunnia, ja heitä luonnehtivat viha, kateus ja rakkauden puute. Mutta palataan ensin vähän ajassa takaisin päin.

Mooseksen ajasta alkaen myös Israel muodosti valtion, teokratian (jumalanvallan), jossa oli papisto, muttei kuninkaita, kunnes Saulin aikana vakiintui ihmiskuninkuuskin. Tämä teokraattinen valtio kävi myös sotia, jota varten oli Mooseksen laissa erityisiä sotalakeja. Hyvä israelilainen oli kunnon sotilas, joka tarvittaessa tappoi valtion vihollisia vaikkapa vihollisten päitä katkomalla.

Jeesus Kristus muutti kaiken. Hänen eläessään oli Mooseksen laki vielä voimassa, joten hän ei sen enempää kuin Johannes Kastajakaan voinut kieltää sotilaana oloa, ei Israelin kansan eikä muunkaan kansan puolesta. Isänmaa oli silti edelleen Israel.

Jeesuksen kuoltua vuodatettiin helluntaina pyhä henki Kristuksen seuraajiin, ja Mooseksen laki kumottiin. Tavoitteeksi tuli taivaallinen isänmaa ja evankeliumin vieminen suusanallisesti muille kansoille siitä, että suuri hallintomuutos olisi tulossa, kun tulevaisuudessa taivaallinen Jumalan valtakunta ottaisi kaiken vallan ja yhdistäisi kansakunnan yhden hallinnon alaisuuteen ja jumalanvaltaan eli teokratiaan (Ap 17:30, 31, Ef 1:8-10) ennustusten mukaan (Dan 2:44, Luuk 1:30-33). Ihmisen vaikuttimina tuli olla rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin, ja tavoitteet tuli yhdistää Jumalan tarkoitusten toteuttamiseen siten, että oman elämän tuli olla sopusoinnussa Kristuksen antaman mallin kanssa.

Tätä Jumalan valtakuntaa ei puolustettaisi lainkaan kirjaimellisin asein vaan suullisesti ja kirjallisesti. Kaikkea verenvuodatusta piti karttaa aina itse veren käytöstä kieltäytymistä myöten (Ap 15;19, 20). Kristittynä valtiollisessa armeijassa palveleminen ei tullut kysymykseenkään. Samanaikaisestihan piti viedä hyvää uutista kansoille suullisesti eikä verta vuodattaen miekka kädessä.

Näin oli alkukristityillä. Pian apostolien kuoleman jälkeen luopiokristityt liittoutuivat kuitenkin jälleen valtion kanssa mukaan lukien ja Kristuksen ohjeen vastaisesti valtioitten puolesta sodissa ja armeijoissa taisteleminen ja jopa kuoleminen tyyliin "elä maailmalle, mutta kuole Jumalalle". Luopiokristillisyydelle oli tyypillistä miekkalähetys eli valtion kurinpitokeinoihin turvautuminen lähetystyön nopeuttamiseksi. Tämä kaikki vehottiin luopiokristillisyyden kaapuun.

Tämän sekavan ajan loppua me nyt elämme, mutta nyt on koko ihmiskunnan tulevaisuus vaarassa. Toisaalta tosi kristityt odottavat ilman tappoaseita Jumalan hallinnon vakiinnuttamista maapallolle "maailmanlopun" jälkeen ja toisaalla ovat muut uskonnot, jotka turvautuvat viime kädessä ihmisvaltioon ja aseelliseen vastarintaan ulkokultaiseen tyyliin ´Jumala ompi linnamme, mutta kivääriin me turvaamme´ ja jonka mukaan maapallolla olo on vain välivaihe ennen henkimaailmaan siirtymistä, maailmaan, jossa vasta sotiminen lakkaisi. On käsittämätöntä, miksi sotiminen ei voisi tässä jälkimmäisessä filosofiassa lakata jo nyt?

Jokin ratkaisuhan on selvästi tulossa: joko ihminen jatkaa sotimistaan ja tuhoaa maapallon tai sitten Jumala ottaa vallan maapallolla ja tuhoaa jumalattomat. Joko siis maapallo tuhoutuu tai vain sen Raamatun Jumalan vastaiset ryhmittymät tuhoutuvat. Jumala on ilmoittanut Raamatussa lopulta ratkaisevansa itse asian, kun ratkaisun aika tulee.

Ihmisen turhia sotia on sitä ennen kyllä riittänyt ja riittää tähän katkeraan loppuun asti:

http://www2.hs.fi/extrat/ulkomaat/sodat2003/sodatjaselkkaukset.html

"On on ja ei ei"