Sissisota

Jos Venäjä hyökkää Suomeen , niin se käyttää strategisia iskuja lamauttaen aluksi ilmapuolustuksen, joukkojen keskitykset, sotilastukikohdat, asevarastot ja maan poliittisen ja sodanjohdon. Myös maihinnousu- ja maahanlaskujoukkoja käytetään. Eli Suomen puolustus luhistuu nopeasti, kuten kävi Norjalle keväällä 1940.

Tämän jälkeen alkaisi monien kaavailema sissisota. Mutta kuinka moni olisi valmis mahdollisesti pitkään sissisotaan talviolosuhteissakin? Ja olisiko siitä mitään hyötyä? Tsetsenia käy hyvänä esimerkkinä. Maa on raunioina ja sissit eivät ole saaneet mitään aikaan. Länsimaiseen hyvinvointiin tottuneet ihmiset eivät kyllä jaksa sissisotaa, vaan mieluummin lähtevät maanpakoon tai antautuvat suosiolla uusien vallanpitäjien valtaan.

NATO-jäsenyys ehkäisi Venäjän hyökkäyksen ja sissisodan mahdollisuudet.
4614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lueppa teos talvisodasta

Äänestä
  • Talvisodan ihme tuskin toistuu.
    Silloin puna-armeija kärsi hyvän johdon puutteesta. Tämä johtohan oli murhattu Stalinin vainoissa. Muutenkin operaation suunnittelu oli amatöörimäistä.
    Sitä paitsi Suomen puolustus oli luhistumassa, kun Stalin suostui rauhaan Länsivaltain Suomen puolelle tulon pelossa.

    Ei kannata luottaa siihen, että Talvisodan ihme toistuu.

    Äänestä

jäsenyydellä päästäisiin todennäköisesti harjoittelemaan tuota sissisotaa.

Ihan niin kuin Hollantilaisten pitäisi lähteä nyt treenaamaan Afganistaniin sissisotaa.
Heitä ei vain huvittaisi lähettää joukkoja, kun tappioita on luvassa. Tosin veli Bush ei anna mahdollisuutta kieltäytyä tästä kunniakkaasta kuolemasta.

Äänestä

Tuommoisista puheista olisi sota-aikana päässyt leiriin. Ei ole hyvä puhua nykyäänkään, ellei puolustusvoimien heikko tila anna siihen todellista syytä.

Kyllä miehillä vielä torrakko kourassa pysyy, menkööt karkuun kuka haluaa, mutta siihenkin on keksitty lääke sissisodassa: 9mm Burana joko oman tai vihollisen puolesta.

Eivät kaikki ole sivareita, totaaleja tai täyspasifisteja. Kyllä Suomessa on jäljellä vielä vahva maanpuolustustahto ja siitä on pidettävä kiinni.

NATOon liittyminen on häpäisy sotiemme veteraaneille ja kaatuneille.

ELÄKÖÖN TORNITOUHUT!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yks äänestäjä kirjoitti:

Jos Venäjä hyökkää Suomeen , niin se käyttää strategisia iskuja lamauttaen aluksi ilmapuolustuksen, joukkojen keskitykset, sotilastukikohdat, asevarastot ja maan poliittisen ja sodanjohdon. Myös maihinnousu- ja maahanlaskujoukkoja käytetään. Eli Suomen puolustus luhistuu nopeasti, kuten kävi Norjalle keväällä 1940.

Tämän jälkeen alkaisi monien kaavailema sissisota. Mutta kuinka moni olisi valmis mahdollisesti pitkään sissisotaan talviolosuhteissakin? Ja olisiko siitä mitään hyötyä? Tsetsenia käy hyvänä esimerkkinä. Maa on raunioina ja sissit eivät ole saaneet mitään aikaan. Länsimaiseen hyvinvointiin tottuneet ihmiset eivät kyllä jaksa sissisotaa, vaan mieluummin lähtevät maanpakoon tai antautuvat suosiolla uusien vallanpitäjien valtaan.

NATO-jäsenyys ehkäisi Venäjän hyökkäyksen ja sissisodan mahdollisuudet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu