lisää pohdintaa

Tieteissä vuorovaikutusten välittäjää (voimien välittäjää) kutsutaan "kentäksi". Tieteessä tunnetaan erikseen sähkömagneettinen kenttä ja erikseen gravitaatio-kenttä, mutta uskotaan että nämä kaksi kenttää voidaan lopulta nähdä yhtenä ja samana kenttänä (yhtenäisteoria). Tiede on puutteellista, vaikka antaakin välineet todellisuuden havainnollistamiseen.

Jumalaa kutsutaan raamatussa myös "voimaksi". Alussa ei nimittäin ollut mitään näkyvää, oli vain "voima" tai "sähkökenttä". Kaikki näkyvä on tässä kentässä tapahtuvaa aaltoliikettä, kvanttien virtaa. Tietoisuus on aaltoliikettä kaikkialla läsnäolevassa kentässä. Sielu on elektromagneettinen keho, jossakin määrin tietoinen entiteetti kentässä. Sielut pystyvät tekemään jossakin määrin vapaita valintoja.
Ja suurin tiedostava entiteetti on kaikkeus itse, Jumala. Aikojen alussa, ennen molekyylien ja atomien luomista, kentällä oli täysi itseilmaisun vapaus. Jumala päätti ilmaista itseään niiden luonnonlakien muodossa jotka tunnemme. Me olemme osa jumalallista unta.

Itseasiassa ei pelkästään ihminen ole tietoinen olio, vaan tietoisuus koskee myös eläimiä, kasveja ja kaikkea elotonta. Ihminen vain edustaa korkeampaa tietoisuutta kuin eläimet. Mitä korkeammalle lajin neurobiologisessa kompleksisuudessa tullaan, sitä korkeampaa tietoisuutta lajin jäsenet edustavat.

Koska kenttä on yksi, on myös jumala yksi. Jumalasta kaikki on lähtöisin ja jumala sulkee kaiken olemukseensa. Kaikki miljoonat ihmissielut (enkelit) ovat välttämättä alempia tiedostavia entiteettejä kuin kaikkeus itse.

Vapaan tahdon ansiosta ihminen voi kapinoida jumalan tahtoa, luonnonlakeja vastaan. Tässä reaalitodellisuudessa useat eri käyttäytymismallit ja teot johtavat ihmisen ja ihmisyhteisön henkiseen ja materiaaliseen pahoinvointiin ja ristiriitoihin kun taas vain harvat käyttäytymissäännöt johtaa ihmisyhteisön harmoniaan ja ihmisten hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Ihmien joka alistuu täysin jumalan tahdon alaisuuteen on yksi henki jumalan kanssa.
5165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

>Jumalaa kutsutaan raamatussa myös "Voimaksi"

Matt.26:64
"Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte
nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla
puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä."

"Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan
häntä, koska hänestä lähti voima, joka paransi
kaikki." Luuk.6:19

Mutta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä
minä tunsin, että voimaa lähti minusta." 8:46

Äänestä
  • Jos minä sanon sinulle sen että minä olen Jeesuksen inkarnaatio niin mitä sinä siitä pidät ja miten suhtaudut asiaan?

    Äänestä

  • Kysyjä kirjoitti:

    Jos minä sanon sinulle sen että minä olen Jeesuksen inkarnaatio niin mitä sinä siitä pidät ja miten suhtaudut asiaan?

    Koska minulla on tuo sinun kirjoittamasi voima ja hallitsen sitä. Ehkä tiedätkin jo kuka olen, koska suomessa ei monta minun laistani ole.

    Äänestä

  • Kysyjä kirjoitti:

    Jos minä sanon sinulle sen että minä olen Jeesuksen inkarnaatio niin mitä sinä siitä pidät ja miten suhtaudut asiaan?

    Mitä se sinulle kuuluu?

    Äänestä

hyvää vauhtia muodikkaan egologista että samanistista luonnonuskontoa, joidenka kaikkialla näkyvistä luonnonhengistä kiitos muinaisten kristittyjen lähestyssaarnaajien olemme vasta hiljattain päässeet eroon.

Kansansadut ja myytit kaiken elävän henkisyydestä tahi tietoisuudesta ja jostain biosähköenergiasta ovat tietysti olleet raamatunkin tekstien laatijoille mitä suurinta todellisuutta, eikä siinä mitään. Onko se sitten parempaa kuin omat kalavaleet, mene ja tiedä. Syödään vielä sieniä vaan jos olis, kuivaa.

Kohdallasi alkaa ympyrä sulkeutumaan näissä uskontotrendi asioissa, eurooppa on väsynyt ja ei ehkä tarjoa tarpeeksi virikepohjaa infoähkystä puutuneille aivoraasuille. Seuraavaksi varmaan kerrot, että luonnonhenget tarvitsevat myös meitä ja uusi uskonto syntyy jälleen, siinä lienee lopulta ainakin yksi jäsentä.

Lainaus, http://www.minaolen.com/960124.htm

"Primitiivisen" ontologian mukaan esine tai teko on todellinen vain toistaessaan alkukuvaa tai alkutekoa, arkkityyppiä tai myyttiä. Arkaaisen ontologian mukaan hylkäämme profaanin ajan, siirrymme Pyhään, myyttiin ja kultin mukana pyhään hetkeen ja/tai paikkaan, syntymään, kuolemaan ja jälleensyntymään. Pyhällä saamme yhteyden kosmoksen rakenteeseen, järjestykseen ja liikkeeseen".

Romantikkojen jorinoita, oletko kenties rakastunut hiljattain, silloinhan tuntuu, että vois vaikka puuta halata ? Harmi, omasta on aikaa, rakastumisesta.

Kyllä lähtee: http://www.google.com/search?q=henget kasvit elävä&hl=fi&ie=UTF-8&oe=UTF-8

Tietääkseni tietoisuuskenttiä ei ole havaittu vaikka niistä aina joskus jaksetaan väitelläänkin. Kuuluu enemmänkin sci-fi osastolle. Toisen maailmansodan aikaan väitettiin, että kun tilitantit oppivat avamaan englannissa nokallaan maitopullot, niin saman tien toisella puolen maailmaakin oppivat tulitantit niin, se oli hyvä tarina ja taisi sellaiseksi jäädäkin.

En kiistä tietenkään, että vaikka mitä voi olla, mutta todista se niin saat kuulijoitakin. Unta kait joo tietysti olemme ja itsekin varsin syvässä sellaisessa, sääli.

Kivaahan meidän täällä on pohtia mitä hemmetin kivaa ikinä keksitäänkin, kun on saksalainen kesä, amerikkalainen media ja nokialainen suomi.

Ja 24-palsta täynnä suht herkkäuskoista väkeä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Janne K. kirjoitti:

Tieteissä vuorovaikutusten välittäjää (voimien välittäjää) kutsutaan "kentäksi". Tieteessä tunnetaan erikseen sähkömagneettinen kenttä ja erikseen gravitaatio-kenttä, mutta uskotaan että nämä kaksi kenttää voidaan lopulta nähdä yhtenä ja samana kenttänä (yhtenäisteoria). Tiede on puutteellista, vaikka antaakin välineet todellisuuden havainnollistamiseen.

Jumalaa kutsutaan raamatussa myös "voimaksi". Alussa ei nimittäin ollut mitään näkyvää, oli vain "voima" tai "sähkökenttä". Kaikki näkyvä on tässä kentässä tapahtuvaa aaltoliikettä, kvanttien virtaa. Tietoisuus on aaltoliikettä kaikkialla läsnäolevassa kentässä. Sielu on elektromagneettinen keho, jossakin määrin tietoinen entiteetti kentässä. Sielut pystyvät tekemään jossakin määrin vapaita valintoja.
Ja suurin tiedostava entiteetti on kaikkeus itse, Jumala. Aikojen alussa, ennen molekyylien ja atomien luomista, kentällä oli täysi itseilmaisun vapaus. Jumala päätti ilmaista itseään niiden luonnonlakien muodossa jotka tunnemme. Me olemme osa jumalallista unta.

Itseasiassa ei pelkästään ihminen ole tietoinen olio, vaan tietoisuus koskee myös eläimiä, kasveja ja kaikkea elotonta. Ihminen vain edustaa korkeampaa tietoisuutta kuin eläimet. Mitä korkeammalle lajin neurobiologisessa kompleksisuudessa tullaan, sitä korkeampaa tietoisuutta lajin jäsenet edustavat.

Koska kenttä on yksi, on myös jumala yksi. Jumalasta kaikki on lähtöisin ja jumala sulkee kaiken olemukseensa. Kaikki miljoonat ihmissielut (enkelit) ovat välttämättä alempia tiedostavia entiteettejä kuin kaikkeus itse.

Vapaan tahdon ansiosta ihminen voi kapinoida jumalan tahtoa, luonnonlakeja vastaan. Tässä reaalitodellisuudessa useat eri käyttäytymismallit ja teot johtavat ihmisen ja ihmisyhteisön henkiseen ja materiaaliseen pahoinvointiin ja ristiriitoihin kun taas vain harvat käyttäytymissäännöt johtaa ihmisyhteisön harmoniaan ja ihmisten hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Ihmien joka alistuu täysin jumalan tahdon alaisuuteen on yksi henki jumalan kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu