TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
Tämä on olevinansa toinen Makkabealaisten kirja, niinkuin nimi osoittaa, mutta ei se taida oikein olla, sillä se luettelee monikahtoja asioita, jotka ennen ensimäisen kirjan asioita tapahtuneet ovat, eikä edemmä ulotu kuin Juudas Makkabealaiseen, se on, ensimäisen kirjan seitsemänteen lukuun asti, että tämä paremmin ensimäiseksi kuin toiseksi pitäis kutsuttaman. Eli jos se pitää kutsuttaman erikirjaksi, ja ei toiseksi Makkabealaisten kirjaksi, non secundus. Mutta me annamme tämän niin olla, kauniin kertomuksen tähden seitsemästä Makkabealaisesta marttyyrista ja heidän äidistänsä, ja monen muun asian tähden. Mutta se näkyy, ettei se ole kaikki yhden teko, mutta kokoon haettu monesta kirjasta. On hänessä myös kova solmu 14 luvussa v. 37 Rasiaksesta, joka itsensä surmasi,
jolla myös p. Augustinus ja muut vanhat isät itsiänsä vaivanneet ovat. Sillä senkaltaiset työt ei kelpaa, eikä ole kiitettävät, ehkä niitä kärsiä ja hyvin selittää taidettaisiin. Niin kirjoittaa hän myös Antiokuksen kuoleman paljoa toisin kuin ensimäinen kirja. Ja pian sanottu, niinkuin ensimäinen kirja Pyhän Raamatun sekaan otettava on, niin on tämä toinen siitä hyljättävä, vaikka jotain hyvää siinä on. Mutta nämät kaikki olkoon kristillisen lukian haltuun annetut, tuomita ja tutkia.
1. Luku.
Kirkon puhdistusjuhlan pitämisestä, ja pyhän tulen jälleen löytämisestä.
Me Juudalaiset, teidän veljenne, jotka Jerusalemissa ja koko Juudan maalla asumme, toivotamme teille Juudaisille, meidän veljillemme, jotka Egyptissä olette, onnea ja terveyttä!
2. Jumala siunatkoon teitä, ja muistakoon liittonsa, jonka hän Abrahamille, Isaakille ja Jakobille, uskollisille palvelijoillensa luvannut on;
3. Ja antakoon teille vaan sydämen, että te hänen laissansa luojana ja vahvana pysyisitte,
4. Ja lainatkoon teille, että te viriät olisitte hänen käskynsä, ja lohduttakoon teitä;
5. Hän kuulkoon teidän rukouksenne, olkoon teille armollinen: ja älköön teitä hyljätkö tuskassa!
6. Näin me alati teidän edestänne rukoilemme.
Eph. 6: 18.
7. Me olemme teidän tykönne kirjoittaneet suurimmassa tuskassamme, (kuin Jason ja hänen joukkonsa pyhästä maasta ja valtakunnasta erkanivat,
4: 10, 11.
8. Ja polttivat meidän porttimme, ja vuodattivat viatointa verta. Niin me rukoilimme, ja Herra kuuli meitä, ja me uhrasimme hänelle sämpyläjauhoja, ja sytytimme lamput, ja panimme näkyleivät edes.
3 Mos. 2: 1. 2 Mos. 25: 37. 2 Mos. 25: 30.
9. Ja anomme, että te nyt meidän kanssamme pitäisitte lehtimajan juhlapäiviä Kasleun kuulla.
1 Makk. 4: 56, 59.
10. Kirjoitettu yhdeksäntenävuotena seitsemättäkymmentä toista sataa kuniingas Demetriuksen aikana.
1 Makk. 11: 19.
11. Me Jerusalemissa ja kaikessa Juudeassa vanhimpain kanssa, ja Johannes, toivotamme Aristobulukselle, kuningas Ptolomeuksen opetusisälle, joka paplllisesta suvusta on, ja muille Juudalaisille, jotka Egyptissä ovat, onnea ja terveyttä! Me kiitämme täydestä syystä Jumalaa, että hän meidät niin suuresta tuskasta pelastanut on, joiden itsiämme niin väkevää kuningasta vastaan varjeleman piti.
12. Sillä Jumala on ajanut pois meidän vihollisemme pyhästä kaupungista Persiaan asti.
13. Siellä kuningas voittamattoman joukkonsa kansa Nanen kirkossa tapettiin, Nanen pappein kavaluudesta.
1 Makk. 6: 16 2 Makk. 9: 28.
14. Sillä hän Antiokus sinne tuli ystävinensä, naisjumalan Dianan tykö, niinkuin naimaan häntä, ja kaiken rahan templistä huomenlahjaksi ottamaan,
15. Ja kuin Nanen papit sen ymmärsivät, ja hän muutamain kanssa kappeliin mennyt oli, lukitsivat he hänen peräänsä kirkon,
16. Ja laskettivat hänen ja kaikki, jotka hänen kanssansa olivat kivillä kuoliaaksi; sitte hakkasivat he hänen kappaleiksi, ja heittivät heidät sieltä ulos.
17. Jumalan olkoon alati kiitos, että hän jumalattomat niin on pois ottanut.
9: 5.
18. Että me viidentenä päivänä kolmattakymmentä Kasleun kuulla ajattelemme templin puhdistusta pitää, olemme me tahtoneet teille tietää antaa, että te myös meidän kanssamme sitä juhlaa pitäisitte, niinkuin se päivä pidetään, jona Nehemia tulen löytänyt on, kuin hän templin ja alttarin rakensi, ja taas uhrasi.
19. Sillä kuin meidän isämme Persiaan vietiin, ovat papit tulen alttarilta syvään, kuivaan kuoppaan kätkeneet* ja tähteellä pitäneet, ettei sitä kenkään tietänyt.
* 3 Mos. 6: 13. 2 Makk. 2: 5, 6.
20. Kuin nyt Nehemia, ei monta vuotta sitte, Jumalan tahdosta kuninkaalta kotia lähetettiin, lähetti hän niiden pappein jääneet sukulaiset, jotka sen tulen kätkeneet olivat, että he sen jälleen etsisivät. vaan, niinkuin he meille ilmoittaneet ovat, ei he löytäneet tulta, vaan sakian veden.
21. Sitä hän on käskenyt ammuntaa ja tuoda. Kuin nyt kaikki uhriksi valmistettu oli, on Nehemia käskenyt, että heidän piti valaman veden halkoin ja uhrin päälle, joka halkoin päällä oli.
22. Kuin he sen tehneet olivat, ja aurinko hyvin noussut oli, ja pilvet kadonneet pois, niin syttyi suuri tuli, jota he kaikki ihmettelivät.
23. Niin rupesivat papit ja kansa rukoilemaan, siihenasti kuin uhri palanut oli; ja Jonatan veisasi edellä, mutta muut vastasivat häntä Nehemian kanssa.
24. Mutta tämä oli Nehemian rukous: Herra meidän Jumalamme, joka kaikki kappaleet luonut olet, ja olet peljättävä, väkevä, ja hurskas, ja laupias, ja ainoa oikia kuningas ja voideltu;
25. Joka ainoa kaikki lahjat annat*, sinä ainoa hurskas, kaikkivaltias ja ijankaikkinen olet, sinä joka Israelin pelastat kaikesta pahasta, joka meidän isämme valinnut ja pyhittänyt olet;
1 Kor. 12: 11. Eph. 4: 8.
26. Ota tämä uhri koko Israelin edestä, ja varjele ja pyhitä sinun perintös.
27. Kokoo meitä hajoitettuja jälleen yhteen, pelasta heitä, jotka pakanoita palveleman pitää, ja näe meitä ylönkatsotuita, joita jokainen ilvoittaa, että pakanat ymmärtäisivät, että sinä meidän Jumalamme olet.
3 Mos. 26: 44.
28. Rankaise heitä, jotka meitä sortavat, ja suurella pilkalla meitä häpäisevät,
29. Istuta jälleen sinun kansas sinun pyhään paikkaas, niinkuin Moses sanonut on!
5 Mos. 30: 3. 2 Makk. 2: 18.
30. Sitälikin veisasivat papit kiitosvirsiä, siihenasti kuin uhri kulunut oli.
31. Sitte käski Nehemia sen illan veden suurten kivien päälle kaataa.
32. Sieltä myös kävi liekki ulos; mutta se kulutettiin alttarin tulen liekiltä.
1 Kun. K. 18: 38.
33. Se on kohta ilmi tullut ja Persian kuninkaan korviin, kuinka siitä paikasta, kuhunka tuli kätketty oli, vesi löydetty ja se uhrit sytyttänyt oli.
34. Niin koetteli sitä myös kuningas, ja antoi sen palkan eroittaa ja pyhittää,
35. Ja antoi paljon rahaa siihen.
36. Ja Nehemian kumppanit nimittivät sen paikan Nekpariksi, se on puhdistus; muutamat kutsuvat sen myös Nephtariksi.
2. Luku.
Pyhäin kaluin kätkemisestä, ja tämän kirjan laadusta.
Raamatuista myös löydetään, että Jeremia propheta käskenyt oli niiden, jotka vietiin pois, ottaa tulen myötänsä, niinkuin ennen sanottu on,
Jer. 29: 8. 2 Makk. 1: 18.
2. Ja antanut heille lain ja käskenyt, ettei he Herran käskyjä unhottaisi, eikä antaisi itsiänsä vietellä, kuin he kultaiset ja hopiaiset jumalat ja heidän kaunistuksensa näkevät.
Bar. 6: 3.
3. Ja on senkaltaisia muita paljon heille käskenyt, ettei he lakia sydämestänsä unhottaisi.
4. Niin oli se myös siinä kirjoituksessa, että propheta Jumalan käskystä heille käskenyt oli, että he todistuksen majan ja arkin myötänsä ottaisivat.
2 Mos. 25: 10. 40: 2.
5. Kuin he nyt vuoren tykö tulivat, jonka päällä Moses ollut oli, ja Herran perintömaan nähnyt, löysi Jeremia luolan, sinne hän pisti majan ja arkin ja savu-uhrin alttarin, ja peitti luolan.
5 Mos. 34: 1.
6. Mutta muutamat, jotka kanssa menivät, tahtoivat sen luolan merkitä, mutta ei taitaneet löytää.
7. Kuin Jeremia sen ymmärsi, nuhteli hän heitä, ja sanoi: tätä paikkaa ei pidä yhdenkään ihmisen tietämän, siihen asti kuin Herra kansansa kokoo ja heille leppyy, silloin Herra heille sen kyllä ilmoittaa.
8. Ja Herran kunnia nähdään pilvessä*, niinkuin se Moseksen aikana näkyi, ja kuin Salomo rukoili, että hän sen paikan pyhittäisi.
* 2 Mos. 13: 21. 40: 34. 4 Mos. 9: 15. 1 Kun. K. 8: 10. 2 Aika. K.. 5: 13, 14. 2 Aika K. 6: 20.
9. Ja Jeremia luetteli myös heille, kuinka Salomo uhrannut oli*, kuin kirkko vihittiin ja templi valmis oli,
1 Kun. K. 8: 5.
10. Kuinka Moses Herraa rukoillut ja tuli taivaasta uhrit kuluttanut oli: niin rukoili myös Salomo, ja tuli kulutti myös polttouhrin.
3 Mos. 9: 24. 1 Kun. K. 18: 38. 2 Aika K. 7: 1.
11. Ja kuin Moses sanonut oli, että häuen uhrinsa oli tulelta kulutettu ja ei syöty:
3 Mos. 10: 16.
12. Niin myös Salomo on kahdeksan päivää uhrannut.
1 Kun. K. 8:62, 65.
13. Ne kaikki löydetään niissä kirjoituksissa, jotka Nehemian aikana kirjoitetut ovat: ja niinkuin hän kuningasten, prophetain ja Davidin kirjat ja kuningasten kirjoitukset uhrista hakenut oli, ja yhden kirjaläjän niistä koonnut:
14. Niin myös Juudas on tehnyt, ja mitä kirjoja sodan ollessa maalla oli tullut pois, on jälleen hakenut kokoon.
15. Ja ne ovat meidän tykönämme: jos te tahdotte niitä lukea, niin antakaat ne meiltä tuoda.
16. Että me nyt senkaltaista juhlaa pitää tahdomme, tahdoimme me kirjoittaa teidän tykönne, sillä teidän tulee myös sitä pitää.
17. Mutta me toivomme Jumalan tykö, että Herra, joka kansaansa auttaa ja perinnön meille jälleen antaa, nimittäin valtakunnan ja pappeuden,
18. Niinkuin hän laissa luvannut on, pian meidän päällemme armahtaa, ja kokoo meidät jälleen yhteen avarasta maailmasta pyhään paikkaan,
5 Mos. 30: 3. 2 Makk. 1: 29.
19. Niinkuin hän jo suuresta tnskasta meitä pelastanut, ja sen paikan puhdistanut on.
1 Makk. 4: 43.
20. Mutta historia Juudas Makkabealaisesta ja hänen veljistänsä, ja ylimmäisen papin puhdistuksesta ja alttarin vihikimisestä,
21. Ja sodasta Antiokus Epiphanesta vastaan, ja hänen poikaansa Eupatoria vastaan,
1 Makk. 1: 11. 1 Makk. 6: 17.
22. Ja siitä merkistä taivaassa, joka niille, jotka Juudalaisia urhoollisesti varjelivat, ilmaantunut on, että heitä niin vähä joukko koko maan ryöstäneet, ja suuren pakanain paljouden pakoon lyöneet, ja heidän perässänsä kiiruhtaneet ovat,
23. Ja päälliseksi templistä, kuinka se jälleen rakennettiin*, niinkuin joka paikassa jo siitä tiedetään, ja kaupunki vapautensa jälleen saanut on, että kaikki muut lait kielletyt ovat, ja ainoastaan Herran laki pidettämän pitää, joka meille nyt hyvää suo ja armollinen on:
* 1 Makk. 13: 53. 14: 15.
24. Nämät ja monta muuta, jotka Jason viidessä kirjassa kirjoittanut on, aiomme tässä lyhykäisesti koota.
25. Sillä me näemme, kuinka luku sekoitettu on, että työläs on historiaa oikein ymmärtää, että se niin on sekoitettu yhteen.
26. Sen tähden olemme me tahtoneet tehdä, että sitä hyvällä mielellä luettaisiin, paremmin ymmärrettäisiin ja jokaiselle hyödyllinen olis.
27. Ja tosin me tiedämme, että meidän myös niin työlääksi tulee, että me siihen vaivaan ruvenneet olemme; sillä siihen tarvitaan paljon työtä ja suuri vireys.
28. Niinkuin ei se ilman vaivaa tapahdu, joka pidon valmistaa tahtoo ja vierasten hyvää tehdä. Kuitenkin emme siitä lukua pidä, vaan mielellämme tähän työhön rupeemme muiden hyväksi.
29. Itse historiassa emme mitään muuta, vaan annamme olla niinkuin se ennen kirjoitettu on, ainoasti että me sen lyhemmäksi tahdomme koota.
30. Ja niinkuin puuseppä, kuin hän uuden huoneen rakentaa, ei muusta lukua pidä, vaan että hän sen niin tekis, että se vahva olis; vaan kuinka se maalattaman ja kaunistettaman pitää, siitä antaa hän muiden murehtia:
31. Niin myös me teemme ja annamme sen, joka tämän historian ensisti kirjoittanut on, siitä murheen pitää, kuinka hän kaikki puhunut ja kaikki kappaleet vireästi tehnyt on.
32. Emme muuta tahdo tehdä, vaan lyhemmäksi koota.
33. Ja rupeemme nyt historiaan, ja tahdomme tämän ainoasti esipuheeksi sanoa, ettei esipuhe enempi olisi kuin koko historia.
3. Luku.
Kuinka templin tavara Jerusalemissa Heliodoruksen ryöstöstä pelastetaan.
Kuin nyt jälleen .Ternsalemissa hyvässä rauhassa asuttiin ja laki voimassansa oli, että ylimmäinen pappi Onias niin jumalinen oli ja niiu visusti siltä vaarin piti,
2. Myöntyivät myös kuninkaat kaupunkia kunnioittamaan, ja lähettivät jaloja lahjoja templiin;
1 Makk. 10: 30, etc.
3. Niin että Seleukus, Asian kuningas, määräsi tavaroistansa kaiken kulutuksen mikä uhriin tarvittiin.
4. Siihen aikaan oli yksi templin haltia, Simon nimeltä, yksi Benjaminilainen, se oli ylimmäisen papin vihamies, ettei hän hänen ilkivaltaisuuttansa kaupnngissa sallinut.
5. Mutta että Onias oli häntä väkevämpi, meni hän Apolloniuksen, Trasein pojan, alemmaisen Syrian ja Phenikian päämiehen tykö,
6. Ja sanoi hänelle, kuinka Jumalan arkku Jerusalemissa määrätöin rikas oli kullasta, ja sangen paljon liiaksi siitä mitä uhriksi tarvittiin, ja että kuningas sen kyllä sais ottaa.
7. Kuin nyt Apollonius tuli kuninkaan tykö, sanoi hän hänelle, mitä Simon hänelle rahasta ilmoittanut oli. Silloin määräsi kuningas kamrerinsa Heliodoruksen, ja käski hänen sen rahan tuoda.
8. Hän valmisti itsensä ja sanoi, että hän alemmaisessa Syriassa ja Phenikiassa veroa vastaan ottava oli; mntta hänen aivoituksensa oli, että hän kuninkaan käskyn toimittaa tahtoi.
9. Kuin nyt Heliodorus Jerusalemiin tuli, ja ylimmäinen pappi oli hänen ottanut ystävällisesti vastaan, jutteli hän hänelle, mitä hänen herransa hänelle käskenyt oli, ja
mitä varten hän siellä oli, ja kysyi, jos niin olis taikka ei?
10. Niin ylimmäinen pappi vastasi: yksi osa on meidän haltuumme pantu, joka on leskein ja orpoin;
11. Toinen on Hilkanin Tobian, joka kuuluisa mies oli. Ja ei ensinkään niin ole, kuin se pettäjä Simon sanonut on; sillä ei enempää ole kuin neljäsataa leiviskää hopiaa
ja kaksisataa leiviskää kultaa.
12. Niin olis se suuri vääryys, jos se niin otettaisiin pois, ja ne, jotka kalunsa uskoneet ovat pyhään templiin, joka kaikessa maailmassa niin korkiasti kunnioitettu ja pelastettu on, tulis omaansa paitsi.
13. Mutta Heliodorus piti kuninkaan käskyn, hänen piti sen ottaman,
14. Ja tuli määrättynä päivänä templiin ja tahtoi sitä nähdä. Niin nousi suuri valitus koko kaupungissa.
15. Papit olivat pyhässä kaunistuksessansa alttarin edessä ja huusivat Jumalan tykö taivaasen, joka itse käskenyt on, ettei tallelle pantua kalua tuhlattaisi; että hän niille, jotka siihen paikkaan tallelle panneet olivat, tallella pitäis.
16. Mutta ylimmäinen pappi käytti itsensä surkiasti, ettei kenkään häntä ilman armahtelemata nähdä voinut; sillä se nähtiin hänessä, koska hän niin kasvoilta muuttunut oli.
17. Sillä hän oli niin peräti hämmästynyt, että hän kokonansa vapisi; josta kyllä ymmärrettiin, kuinka paha hänen mielensä oli.
18. Mutta kansa juoksi sinne ja tänne kokoon huoneessa ja rukoili keskenänsä; sillä he näkivät templin ylönkatsotuksi tulevan.
19. Ja vaimot pukivat säkit yllensä, juoksentelivat ympäri katuja, ja neitseet, jotka ei muutoin ihmisten seassa olleet, juoksivat porttien ja muurien päälle.
20. Monikahdat olivat akkunoilla ja nostivat kaikki kätensä taivaasen päin, ja rukoilivat.
21. Molemmat olivat surkiat: että kansa nlin keskenänsä hämmästyksissä oli, ja ylimmäinen pappi niin murheellinen oli.
22. Kuin he näin kaikkivaltiasta Jumalaa rukoilivat, että hän heidän tavaransa, jotka sen sinne panneet olivat, varjelis,
23. Aikoi Heliodorus aivoituksensa päättää. Ja kuin hän Jumalan arkun tykönä seisoi sotaväen kanssa,
24. Teki kaikkivaltias Jumala suuren ihmeen, että hän ja ne, jotka hänen ympärillänsä olivat, hämmästyivät Jumalan voimasta, ja tulivat suureen pelkoon ja vavistukseen.
25. Sillä he näkivät hyvin valmistetun hevosen, sen selässä istui hirmuinen ratsasmies, karkasi kaikella voimaliansa Heliodoruksen päälle, ja löi häntä molemmilla etisillä jaloillansa, ja sillä miehellä, joka hevosen selässä oli, oli kultahaarniska päällä.
26. He näkivät myos kaksi nuorta miestä, jotka olivat väkevät ja kauniit, ja sangen jalosti vaatetetut, ne seisoivat Heliodoruksen kahden puolen, ja löivät vahvasti häntä,
27. Että hän nääntyneenä maahan putosi, ja näky katosi häneltä.
28. Niin he ottivat hänen, joka äsken suuressa kunniassa ja kaiken sotaväkensä kanssa, tavarahuoneesen mennyt oli, ja kantoivat hänen sieltä pois istuimella, ja hänen voimansa ei häntä mitäkään auttanut;
29. Että julkisesti Herran voima tuta taidettiin, ja hän oli niin kuoleman kielissä eikä yhtään sanaa puhunut.
30. Mutta Juudalaiset kiittivät Jumalaa, että hän templinsä niin kunnioittanut oli. Ja templi, joka ennen pelkoa ja vavistusta täynnä oli, tuli iloa ja riemua täyteen tästä kaikkivaltiaan Jumalan ihmeestä.
31. Mutta muutamat Heliodoruksen ystävät tulivat ja rukoilivat Oniaa rukoilemaan Herraa, että hän Heliodorukselle, joka parhaallansa viimeisessä hengen hädässä oli, elämän lainais.
32. Ja että ylimmäinen pappi pelkäsi pahan luulon Juudalaisista tulevan, niinkuin he olisivat Heliodorukselle jotain tehneet, uhrasi hän hänen edestänsä, että hän terveeksi tulis.
33. Ja kuin hän rukoili, näkyivät ne kaksi nuorta miestä jälleen entisissä vaatteissansa ja sanoivat Heliodorukselle: kiitä ylimmäistä pappia Oniaa suuresti; sillä hänen tähtenså on Herra sinulle elämän antanut,
34. Ja ilmoita joka paikassa Herran suurta voimaa, ettäs taivaasta piesty olet. Ja kuin he sen puhuneet olivat, katosivat he.
35. Mutta Heliodorus uhrasi Herralle ja kiitti häntä suuresti, että hän hänelle elämän antanut oli, ja kiitti Oniaa ja meni sitte jälleen kuninkaan tykö,
36. Ja sanoi jokaiselle, kuinka hän silmillänsä korkeimman Jumalan työt nähnyt oli.
37. Mutta kuin kuningas kysyi häneltä, kenenkä hän lähettäis Jerusalemiin, joka jotain toimittaa taitais,
38. Vastasi häntä Heliodorus: jos sinulla joku vihamies on, taikka joku, joka sinun tahtoo sysätä pois valtalkunnasta, lähetä se sinne; koska se niin piestään kuin minä, ja elävänä sieltä palajaa, niin sinä hänen jälleen kyllä mahdat ottaa.
39. Sillä Jumala on voimallisesti siinä paikassa, ja jonka asuinsia taivaassa on, katselee sitä ja varjelee sen, ja jotka sitä vahingoittaa tahtovat, ne hän rankaisee, ja lyö heidät kuoliaaksi. Tässä olkoon kyllä tavarahuoneesta ja Heliodoruksesta.
4. Luku.
Verisestä riidasta, joka ylimmäisen papin viran tähden Antiakuksen aikana tapahtui.
Mutta Simon, joka tavaran ilmoittanut ja isänsä maan pettänyt oli, panetteli Oniaa, kuinka hän oli sen onnettomuuden matkaan saattanut, joka Heliodorukselle tapahtunut oli,
3: 4.
2. Ja antoi hänelle syyn, että hän hankitsi herraksi maalle, joka kuitenkin kaupungille hyvää teki, ja kansallensa uskollisesti hyvää soi, ja lujasti piti Jumalan lain.
3. Koska nyt viha ja vaino niin suuri oli, että Simonin joukko monikahtoja sentähden surmasi;
4. Ja Onias näki, että paljo pahuutta siitä eripuraisuudesta tuleva oli, että Apollonius, alemmaisen Syrian päämies, niin kiukuitsi ja Simonin koiruutta vahvisti, meni hän kuninkaan tykö,
3: 5, 7.
5. Ei kantamaan kansansa päälle, vaan maakunnan ja kansan hyväksi.
6. Sillä hän näki, että jollei kuningas siihen mitään tekis, niin ei olis mahdollinen pitkältä rauhaa pitää, eikä Simonin koiruutta estää.
7. Mutta kuin Seleukus kuollut oli, ja hallitus Antiokus Epiphanekselle* tuli, pyysi Jason, Onian veli, ylimmäiseksi papiksi,
1 Makk. 1: 11.
8. Ja lupasi kuninkaalle jos hän sen toimittais kolmesataa ja kuusikymmentä leiviskää hopiaa, ja muusta saaliistansa kahdeksankymmentä leiviskää;
9. Ja päälliseksi lupasi hän myös muutoin hänelle kirjoituksella sata ja viisikymmentä leiviskää, jos hänen sallittaisiin harjoitushuoneita ja leikkihuoneita rakentaa, ja niitä Jerusalemiin Antiokuksen tavalla viedä.
10. Kuin kuningas siihen mielistyi, ja Jason pappiuden sai, harjoitti hän kohta kansaansa pakanain tavoissa.
11. Ja ne hyvät kunnialliset tavat, jotka vanhoilta kuninkailta asetetut olivat, pani hän peräti pois Johanneksen Eupolemin isän kautta, joka Roomiin lähetetty oli*, Roomalaisten kanssa liittoa tekemään, ja hävitti vanhat kunnialliset lait, ja asetti toiset häpiälliset tavat siaan.
1 Makk. 8: 17.
12. Linnan alle rakensi hän harjoitushuoneet, ja sääsi, että väkevimmät nuoret miehet siellä itsiänsä harjoittelisivat.
13. Ja pakanallinen meno sai niin vallan,
14. Ettei papit enään uhrista eikä templistä lukua pitäneet, vaan juoksivat harjoitushuoneeseen* ja katsoivat, kuinka pallia lyötiin ja muita koiran paria tehtiin,
1 Makk. 1: 15.
15. Ja hylkäsivät niin isäinsä tavat ja pitivät pakanalliset parempana.
16. Heidän täytyi myös sen kyllä maksaa. Sillä Jumala lähetti heidän päällensä juuri ne, joidenka perässä he niitä harjoituksia tehdä tahtoivat, rankaisemaan heitä.
17. Sillä ei Jumalan sanasta pidä leikkiä tehtämän, kyllä se viimein maksetaan.
18. Kuin nyt suuri harjoitus Tyrossa pidettiin ja kuningas itse läsnä oli,
19. Lähetti pahanilkinen Jason monikahtoja Antiokialaisia, niin. kuin he olisivat olleet Jerusamista, että he myös harjoituksia katselisivat, ja lähetti heidän myötänsä kolmesataa drakmaa, että siitä Herkulekselle uhrattaisiin. Mutta ne, joiden se käsketty oli, näkivät, ettei se sovelias ollut, eikä tahtoneet siihen panna, vaan johonkuhun muuhun.
20. Sen tähden, vaikka hän Herkulekselle uhriksi lähettänyt oli, toimittivat he kuitenkin laivat sen edestä.
21. Mutta että Ptolomeus Philometor, nuori Egyptin kuningas, ensimäiset herrainpäivänsä kirjoittanut oli, lähetti Antiokus Apolloniuksen, Menestein pojan, herrainpäivilie Egyptiin. Mutta koska hän ymmärsi, ettei häntä tahdottu esimieheksi, palasi hän takaperin ja ajatteli, kuinka hän valtakuntansa rauhassa pitäis,
22. Ja tuli Joppeen ja sieltä Jerusalemiin, ja otettiin Jasonilta ja kaupungilta kunniallisesti vastaan, ja johdatettiin sisälle tulisoitoilla ja suurella ilolla; sitte vaelsi hän jälleen Phenikiaan.
23. Mutta kolmen vuoden perästä lähetti Jason Menelauksen, ennennimitetyn Simonin veljen, kuninkaalle rahaa viemään ja hänelle monikahtoja tarpeellisia asioita muistuttamaan.
24. Ja koska hän kuninkaan tykönä armoon tuli, liehakoitsi hän hänen edessänsä, ja saatti ylimmäisen papin viran itsellensä, ja antoi kuninkaalle kolmesataa leiviskää hopiaa enemmän kuin Jason,
25. Ja tuli niin kuninkaan käskystä Jerusalemiin, ja teki, ei niinkuin ylimmäinen pappi, vaan niinkuin kiukkuinen ja tyly mies, ja niinkuin julma metsän peto.
26. Näin Jason, joka oli sysännyt pois virasta hänen veljensä, toisen kautta jälleen tuli siitä sysätyksi pois, ja täytyi Ammonilaisten maalle paeta.
27. Ja Menelans piti vallan, mutta koska ei hän sitä rahaa, jonka hän kuninkaalle luvannut oli, voinut antaa, kuin Sostratus linnan päämies häneltä sitä anoi,
28. Niinkuin kuningas hänen käskenyt oli; antoi kuningas heidät molemmat kutsua eteensä.
29. Ja Pani Menelauksen pois, ja pani hänen veljensä Lysimakuksen hänen siaansa, ja Sostratuksen hän pani Kypriin päämieheksi.
30. Kuin se niin toimitettu oli, nostivat Tarsilaiset ja Ballottilaiset kapinan, että he kuninkaan jalkavaimoiile annetut olivat.
31. Niin kuningas valmisti itsensä kiiruusti kapinaa asettamaan, ja jätti siaansa päämiehen Andronikuksen linnan isännäksi.
32. Kuin Menelaus sen tietää sai, ajatteli hän tilan olevan vanhaan virkaansa päästäksensä, ja varasti monikahtoja kultakaluja kirkosta, ja antoi Andronikukselle ja monikahtoja myi Tyroon ja muihin ympäri olevaisiin kaupunkeihin.
33. Kuin Onia sen kuuli, meni hän yhteen rauhalliseen paikkaan Daphneen, joka Antiokian edessä on, ja nuhteli häntä.
34. Mutta Menelaus tuli Andronikuksen tykö yksin, ja neuvoi häntä ottamaan Oniaa kiinni.
35. Hän teki niin, ja meni hänen tykönsä ja puhui hänen kanssansa petollisesti, antoi hänelle myös kätensä ja valan, että hän olis saanut pois hänen vapaasta paikastansa; sillä hän tiesi, ettei Onia mitään hyvää häneltä toivonut. Ja kuin hän niin makeilla sanoilla vietellyt oli, pisti hän hänen kuoliaaksi, vastoin kaikkea lakia. Se ei ainoasti ollut Juudalaisten mielestä paha, mutta oli myös mielikarvaus monelle pakanoista, että hän hurskaan miehen niin petollisesti surmannut oli.
36. Kuin nyt kuningas Kilikiassa kaikki toimittanut oli ja jälleen kotia vaelsi, juoksivat Juudalaiset joka kaupungissa hänen tykönänsä, ja monikahdat pakanoista, ja valittivat hänen edessänsä että Onia viatoinna murhattu oli.
37. Ja Antiokus murehti sydämestänsä, ja surkutteli, että hurskas, kunniallinen mies oli niin surkiasti pois tullut,
38. Ja julmistul Andronikuksen päälle, ja antoi purpuravaatteen ja muut kaunistukset hänen yltänsä riisua pois, ja hänen vietää kaiken kaupungin lävitse, ja viimein mestata siinä paikassa, kussa hän Onian pistänyt oli. Niin on hänen Jumala jälleen ansionsa jälkeen rangaissut.
39. Mutta kuin Lysimakus veljensä Menelauksen neuvosta paljon templistä varastanut oli, ja se oli kansan seassa ilmi tullut, kokosi kansa itsensä Lysimakusta vastaan, kuin kultaiset kalut jo olivat tulleet pois.
40. Kuin kansa itsensä koonnut ja sangen vihoissansa oli, valmisti Lysimakus kolmetuhatta miestä, tahtoi itsensä väkivallalla varjella ja pani heidän päällensä yhden
vanhan, kavalan päämiehen.
41. Kuin kaupungin asuvaiset sen näkivät, ottivat monikahdat kiviä, monikahdat vahvat korennot, monikahdat heittivät tuhkaa silmille,
42. Että niin monta heistä haavoitettiin, ja monikahdat peräti maahan lyötiin, muut kaikki juoksivat sieltä pois ja ottivat kirkon ryöstäjän kiinni tavara-arkun tykönä.
43. Sitte ottivat he hänen oikeuden eteen.
44. Ja että kuningas Tyroon päin tullut oli, antoivat kolme vanhimmilta lähetetyt asian tulla hänen eteensä, että hän siitä tuomitsis.
45. Kuin Menelaus voitettiin, lupasi hän Ptolomeukselle paljon rahaa, jos hän hänen kuninkaan tykönä vallallensa rukoilis.
46. Niin meni Ptolomeus yksinänsä kuninkaan tykö hänen saliinsa, jossa hän itsiänsä vilvoitteli, ja vietteli kuninkaan,
47. Että hän Menelauksen, joka kaikkea pahuutta matkaan saattanut oli, valallensa päästi, ja ne köyhät kuolemaan tuomitsi, jotka kuitenkin Tattarienkin tykönä viattomaksi löydetty ja tunnetut olisivat.
48. Niin surmattiin viattomasti ne, jotka kansan ja templin asioita uskollisesti toimittaneet olivat.
49. Siitä oli monikahtain mieli Tyrossa paha, ja saattoivat heidät kunniallisesti maahan.
50. Mutta Menelaus pysyi virassa monikahtain voimallisten avusta, joiden hänestä hyödytys oli, ja tuli päivä päivältä pahemmaksi, ja toimitti kaupungin asuville paljon pahaa.
5. Luku.
Antiokuksen julmuudesta Jerusalemia vastaan.
Silloin meni Antiokus toisen kerran Egyptiin.
Dan. 11:.1 Makk. 1: 17,20.
2. Mutta koko kaupungissa nähtiin neljäkymmentä päivää järjestänsä ilmassa ratsasmiehet kultaisissa haarniskoissa, pitkäin keihästen kanssa sodassa,
3. Ja nähtiin, kuinka he toinen: toisensa kanssa taistelivat ja kilvillä ja kelhäillä heitänsä varjelivat, ja kuinka he miekkansa vetivät toinen toisensa päälle ampuivat, ja kuinka ne kultaiset haarniskat kilisivät, ja kuinka heillä moninaiset haarniskat olivat.
4. Silloin jokainen rukoili, ettei se mitään pahaa aavistaisi.
5. Mutta valhehuuto nousi, kuinka Antiokus piti kuolleen. Silloin otti Jason tuhannen miestä tykönsä, ja karkasi äkisti kaupungin päälle. Ja kuin hän väkinensä muurin päälle noussut oli ja kaupungin voittanut, pakeni Menelaus linnaan.
6. Mutta Jason tappoi kaupunkinsa asuvaiset surkiasti ja ei ajatellut, vaikka hänelle menestyi ystäviänsä vastaan, että se suuri onnettomuus oli, vaan ajatteli voittaneensa vihollisensa, kuin hän voitti oman kaupunkinsa asuvaiset.
7. Ei kuitenkaan saanut hän valtakuntaa, vaan sai palkkansa, jonka hän ansainnutkin oli, ja pakeni häpiällä jälleen Amorilaisten maalle.
8. Siellä viimein kannettiin hänen päällensä Aretaan, Arabian kuninkaan edessä, että hänen kaupungista paeta täytyi, eikä kussakaan rauhaa saanut. Ja jokainen
häntä vihasi niinkuin sitä, joka laistansa luopui; ja jokainen häntä kiroili, niinkuin pettäjää ja oman isänsä maan vihamiestä, ja on niin Egyptiin ajettu.
9. Ja niinkuin hän paljon väkeä isänsä maalta oli ajanut pois, niin hänen myös itse täytyi viheliäisyydessä kuolla Lakedemoniassa, kussa hän itsensä luuli turvissa olevan, että he keskenänsä ystävät olivat.
10. Mutta niinkuin hän monta hautaamatta oli heittänyt pois, niin on hän myös kuollut, ettei kenkään häntä murehtinut, ja ei ole ainoasti niin onnetoin ollut, ettei hän omalle isänsä maalle haudatuksi tullut, mutta ei ole myös muuallakaan hautaa saanut.
11. Kuin kuningas sen kuuli, ajatteli hän Juudean peräti hänestä luopuvan, Ja meni kiukussansa Egyptistä, ja otti Jerusalemin väkivallalla,
1 Makk. 1: 22.
12. Ja käski sotamiehet kuoliaaksi lyödä ilman armoa, jotka he löysivät kaduilta ja huoneista.
13. Niin tapettiin yksi toisen kanssa, nuoret ja vanhat, miehet ja vaimot, lapset ja neitseet, niin myös lapset kehdossa,
14. Niin että kolmena päivänä teloitettiin kahdeksankymmentä tuhatta, neljäkymmentä tuhatta vangiksi otettiin ja liki kahdeksankymmentä tuhatta myytiin.
15. Mutta ei Antiokus näihin vielä tyytynyt, vaan sattui myös kaikkein pyhimpään siaan, mikä maan päällä on; ja Menelaus pettäjä vei hänen sinne.
16. Silloin ryöväsi hän kirotuilla käsillänsä pyhät astiat, ja kaikki, mitä muut kuninkaat templiin antaneet olivat kaunistukseksi ja kunniaksi, ne tempasi hän syntisillä käsillänsä pois,
17. Ja ylpeili suuresti, ja ei nähnyt, että Herra sen salli niille tapahtuvan, jotka kaupungissa olivat, heidän synteinsä tähden.
18. Se oli syy, että Jumala pyhän paikan niin häpiällisesti toimitettaa antoi; muutoin olis Antiokukselle niin tapahtunut kuin Heliodoruksellekin, joka kuningas Seleukselta lähetettiin tavara-arkkua katsomaan, ja sentähden hyvin hosuttiin, että hänen täytyi ylpiästä aivoituksestansa lakata.
3:24.
19. Sillä ei Jumala ole kansaa valinnut paikan tähden, vaan paikan kansan tähden.
20. Sentähden pyhä templi myös kärsi, kuin kansaa rangaistiin, niinkuin se myös kansan kanssa sitte hyvää nautitsi. Sillä niinkuin templi vihollisilta voitettiin, kuin Herra vihastui, niin on se tullut jälleen kunniaan ja toimeen, kuin Herra heille jälleen leppyi.
21. Mutta luku kailkista, mitä Antiokus templistä ottanut oli, on kahdeksan toistakymmentä sataa leiviskää hopiaa: ne hän otti myötänsä, ja meni kohta Antiokiaan senkaltaisella koreudella ja ylpeydella, että hän ajatteli maan tehdä purjehdittavaksi niinkuin meren, ja meren vaellettavaksi niinkuin maan.
22. Ja jätti Jerusalemiin peräänsä muutamia virkamiehiä, häijyjä koiranparisia: Philippuksen Phrygiasta, joka vielä pahempi ja hullumpi oli kuin hänen isäntänsä,
23. Garitsimiin Andronikuksen, ja molempain heidän kanssansa Menelauksen, joka vielä pahempi oli kuin kaikki muut vaivaamaan omaa kansaansa.
24. Että Antiokns Juudalaisia niin peräti vihasi, lähetti hän heille häpeemättömän, pahanilkisen Apolloniuksen kahdellatuhannella kolmattakymmentä miehellä maalle, ja käski hänen kaikki kasvaneet miehet tappaa, mutta vaimot ja nuoren väen myydä.
1 Makk. 1: 30.
25. Kuin hän Jerusalemin eteen tuli, teeskeli hän itsensä rauhalliseksi sabbatin päivään asti, jona Juudalaiset pyhää pitävät: silloin käski hän väkensä nopiasti valmistaa itsensä.
2 Mos. 20: 10.
26. Kuin nyt jokainen juoksi katsomaan, mitä tapahtuman piti, antoi hän kaikki ne pistää lävitse, ja tuli niin koko joukon kanssa kaupunkiin, ja tappoi sangen paljon.
27. Mutta Juudas Makkabealainen pakeni sieltä yhdeksän veljensä kanssa korpeen vuorelle. ja eli siellä kaikkein kanssa, jotka hänen tykönsä tulleet olivat, ruohoilla, ettei hän olisi saastainen pakanain seassa.
* 1 Makk. 2: 28.
6. Luku.
Templtn saastuttamisesta. niin myös Eleatsarin kuolemasta.
Mutta vähän ajan perästä lähetti kuningas vanhan miehen Antiokiasta, vaatimaan Juudalaisia luopumaan isäinsä laista, ja ettei he Jumalan laista enään mitään pitäisi,
2. Ja että hän Jerusalemin templin saastuttais, ja kutsuis sen Jovis Olympiuksen kirkoksi*, ja Garitsimin templin Jovis Kseniuksen kirkoksi, että muukalainen väki siellä asui.
Dan. 11: 31. 1 Makk. 1: 57. 2 Makk. 5: 23.
3. Mutta senkaltainen surkia meno teki jokaiselle sangen pahaa.
4. Sillä pakanat söivät ja joivat templissä, ja tekivät kaikkinaista häpiällistä menoa vaimoin kanssa pyhässä siassa, ja veivät paljon sisälle, joita ei pitänyt.
5. Alttarilla uhrattiin laissa kiellettyjä uhreja,
1 Makk. 1: 62.
6. Ja ei pidetty sabbatia eikä entisiä juhlia; eikä yksikään uskaltanut ilmoittaa itsiänsä Juudalaiseksi;
7. Vaan he vaadittiin väkivallalla joka kuukausi uhraamaan, kuin kuninkaan syntymäpäivä oli. Mutta kuin Bakkuksen päivää pidettiin, silloin vaadittiin Juudalaiset käymään viheriäisillä seppeleillä Bakkuksen kunniaksi.
8. Oli myös Ptolomeuksen neuvosta* käsky annettu pakanain kaupunkeihin, jotka Jerusalemin ympärillä oiivat, että heidän piti vaatiman Juudalaisia joka paikassa uhraamaan.
* 4: 45.
9. Ja jos monikahdat lujana pysyivät, ettei he pakanain kanssa pitää tahtoneet, ne kohta piti tapettaman. Siinä nähtiin suuri surkeus.
10. Kaksi vaimoa tnotiin edes, että he poikansa ympärileika
Tämä on olevinansa toinen Makkabealaisten kirja, niinkuin nimi osoittaa, mutta ei se taida oikein olla, sillä se luettelee monikahtoja asioita, jotka ennen ensimäisen kirjan asioita tapahtuneet ovat, eikä edemmä ulotu kuin Juudas Makkabealaiseen, se on, ensimäisen kirjan seitsemänteen lukuun asti, että tämä paremmin ensimäiseksi kuin toiseksi pitäis kutsuttaman. Eli jos se pitää kutsuttaman erikirjaksi, ja ei toiseksi Makkabealaisten kirjaksi, non secundus. Mutta me annamme tämän niin olla, kauniin kertomuksen tähden seitsemästä Makkabealaisesta marttyyrista ja heidän äidistänsä, ja monen muun asian tähden. Mutta se näkyy, ettei se ole kaikki yhden teko, mutta kokoon haettu monesta kirjasta. On hänessä myös kova solmu 14 luvussa v. 37 Rasiaksesta, joka itsensä surmasi,
jolla myös p. Augustinus ja muut vanhat isät itsiänsä vaivanneet ovat. Sillä senkaltaiset työt ei kelpaa, eikä ole kiitettävät, ehkä niitä kärsiä ja hyvin selittää taidettaisiin. Niin kirjoittaa hän myös Antiokuksen kuoleman paljoa toisin kuin ensimäinen kirja. Ja pian sanottu, niinkuin ensimäinen kirja Pyhän Raamatun sekaan otettava on, niin on tämä toinen siitä hyljättävä, vaikka jotain hyvää siinä on. Mutta nämät kaikki olkoon kristillisen lukian haltuun annetut, tuomita ja tutkia.
1. Luku.
Kirkon puhdistusjuhlan pitämisestä, ja pyhän tulen jälleen löytämisestä.
Me Juudalaiset, teidän veljenne, jotka Jerusalemissa ja koko Juudan maalla asumme, toivotamme teille Juudaisille, meidän veljillemme, jotka Egyptissä olette, onnea ja terveyttä!
2. Jumala siunatkoon teitä, ja muistakoon liittonsa, jonka hän Abrahamille, Isaakille ja Jakobille, uskollisille palvelijoillensa luvannut on;
3. Ja antakoon teille vaan sydämen, että te hänen laissansa luojana ja vahvana pysyisitte,
4. Ja lainatkoon teille, että te viriät olisitte hänen käskynsä, ja lohduttakoon teitä;
5. Hän kuulkoon teidän rukouksenne, olkoon teille armollinen: ja älköön teitä hyljätkö tuskassa!
6. Näin me alati teidän edestänne rukoilemme.
Eph. 6: 18.
7. Me olemme teidän tykönne kirjoittaneet suurimmassa tuskassamme, (kuin Jason ja hänen joukkonsa pyhästä maasta ja valtakunnasta erkanivat,
4: 10, 11.
8. Ja polttivat meidän porttimme, ja vuodattivat viatointa verta. Niin me rukoilimme, ja Herra kuuli meitä, ja me uhrasimme hänelle sämpyläjauhoja, ja sytytimme lamput, ja panimme näkyleivät edes.
3 Mos. 2: 1. 2 Mos. 25: 37. 2 Mos. 25: 30.
9. Ja anomme, että te nyt meidän kanssamme pitäisitte lehtimajan juhlapäiviä Kasleun kuulla.
1 Makk. 4: 56, 59.
10. Kirjoitettu yhdeksäntenävuotena seitsemättäkymmentä toista sataa kuniingas Demetriuksen aikana.
1 Makk. 11: 19.
11. Me Jerusalemissa ja kaikessa Juudeassa vanhimpain kanssa, ja Johannes, toivotamme Aristobulukselle, kuningas Ptolomeuksen opetusisälle, joka paplllisesta suvusta on, ja muille Juudalaisille, jotka Egyptissä ovat, onnea ja terveyttä! Me kiitämme täydestä syystä Jumalaa, että hän meidät niin suuresta tuskasta pelastanut on, joiden itsiämme niin väkevää kuningasta vastaan varjeleman piti.
12. Sillä Jumala on ajanut pois meidän vihollisemme pyhästä kaupungista Persiaan asti.
13. Siellä kuningas voittamattoman joukkonsa kansa Nanen kirkossa tapettiin, Nanen pappein kavaluudesta.
1 Makk. 6: 16 2 Makk. 9: 28.
14. Sillä hän Antiokus sinne tuli ystävinensä, naisjumalan Dianan tykö, niinkuin naimaan häntä, ja kaiken rahan templistä huomenlahjaksi ottamaan,
15. Ja kuin Nanen papit sen ymmärsivät, ja hän muutamain kanssa kappeliin mennyt oli, lukitsivat he hänen peräänsä kirkon,
16. Ja laskettivat hänen ja kaikki, jotka hänen kanssansa olivat kivillä kuoliaaksi; sitte hakkasivat he hänen kappaleiksi, ja heittivät heidät sieltä ulos.
17. Jumalan olkoon alati kiitos, että hän jumalattomat niin on pois ottanut.
9: 5.
18. Että me viidentenä päivänä kolmattakymmentä Kasleun kuulla ajattelemme templin puhdistusta pitää, olemme me tahtoneet teille tietää antaa, että te myös meidän kanssamme sitä juhlaa pitäisitte, niinkuin se päivä pidetään, jona Nehemia tulen löytänyt on, kuin hän templin ja alttarin rakensi, ja taas uhrasi.
19. Sillä kuin meidän isämme Persiaan vietiin, ovat papit tulen alttarilta syvään, kuivaan kuoppaan kätkeneet* ja tähteellä pitäneet, ettei sitä kenkään tietänyt.
* 3 Mos. 6: 13. 2 Makk. 2: 5, 6.
20. Kuin nyt Nehemia, ei monta vuotta sitte, Jumalan tahdosta kuninkaalta kotia lähetettiin, lähetti hän niiden pappein jääneet sukulaiset, jotka sen tulen kätkeneet olivat, että he sen jälleen etsisivät. vaan, niinkuin he meille ilmoittaneet ovat, ei he löytäneet tulta, vaan sakian veden.
21. Sitä hän on käskenyt ammuntaa ja tuoda. Kuin nyt kaikki uhriksi valmistettu oli, on Nehemia käskenyt, että heidän piti valaman veden halkoin ja uhrin päälle, joka halkoin päällä oli.
22. Kuin he sen tehneet olivat, ja aurinko hyvin noussut oli, ja pilvet kadonneet pois, niin syttyi suuri tuli, jota he kaikki ihmettelivät.
23. Niin rupesivat papit ja kansa rukoilemaan, siihenasti kuin uhri palanut oli; ja Jonatan veisasi edellä, mutta muut vastasivat häntä Nehemian kanssa.
24. Mutta tämä oli Nehemian rukous: Herra meidän Jumalamme, joka kaikki kappaleet luonut olet, ja olet peljättävä, väkevä, ja hurskas, ja laupias, ja ainoa oikia kuningas ja voideltu;
25. Joka ainoa kaikki lahjat annat*, sinä ainoa hurskas, kaikkivaltias ja ijankaikkinen olet, sinä joka Israelin pelastat kaikesta pahasta, joka meidän isämme valinnut ja pyhittänyt olet;
1 Kor. 12: 11. Eph. 4: 8.
26. Ota tämä uhri koko Israelin edestä, ja varjele ja pyhitä sinun perintös.
27. Kokoo meitä hajoitettuja jälleen yhteen, pelasta heitä, jotka pakanoita palveleman pitää, ja näe meitä ylönkatsotuita, joita jokainen ilvoittaa, että pakanat ymmärtäisivät, että sinä meidän Jumalamme olet.
3 Mos. 26: 44.
28. Rankaise heitä, jotka meitä sortavat, ja suurella pilkalla meitä häpäisevät,
29. Istuta jälleen sinun kansas sinun pyhään paikkaas, niinkuin Moses sanonut on!
5 Mos. 30: 3. 2 Makk. 2: 18.
30. Sitälikin veisasivat papit kiitosvirsiä, siihenasti kuin uhri kulunut oli.
31. Sitte käski Nehemia sen illan veden suurten kivien päälle kaataa.
32. Sieltä myös kävi liekki ulos; mutta se kulutettiin alttarin tulen liekiltä.
1 Kun. K. 18: 38.
33. Se on kohta ilmi tullut ja Persian kuninkaan korviin, kuinka siitä paikasta, kuhunka tuli kätketty oli, vesi löydetty ja se uhrit sytyttänyt oli.
34. Niin koetteli sitä myös kuningas, ja antoi sen palkan eroittaa ja pyhittää,
35. Ja antoi paljon rahaa siihen.
36. Ja Nehemian kumppanit nimittivät sen paikan Nekpariksi, se on puhdistus; muutamat kutsuvat sen myös Nephtariksi.
2. Luku.
Pyhäin kaluin kätkemisestä, ja tämän kirjan laadusta.
Raamatuista myös löydetään, että Jeremia propheta käskenyt oli niiden, jotka vietiin pois, ottaa tulen myötänsä, niinkuin ennen sanottu on,
Jer. 29: 8. 2 Makk. 1: 18.
2. Ja antanut heille lain ja käskenyt, ettei he Herran käskyjä unhottaisi, eikä antaisi itsiänsä vietellä, kuin he kultaiset ja hopiaiset jumalat ja heidän kaunistuksensa näkevät.
Bar. 6: 3.
3. Ja on senkaltaisia muita paljon heille käskenyt, ettei he lakia sydämestänsä unhottaisi.
4. Niin oli se myös siinä kirjoituksessa, että propheta Jumalan käskystä heille käskenyt oli, että he todistuksen majan ja arkin myötänsä ottaisivat.
2 Mos. 25: 10. 40: 2.
5. Kuin he nyt vuoren tykö tulivat, jonka päällä Moses ollut oli, ja Herran perintömaan nähnyt, löysi Jeremia luolan, sinne hän pisti majan ja arkin ja savu-uhrin alttarin, ja peitti luolan.
5 Mos. 34: 1.
6. Mutta muutamat, jotka kanssa menivät, tahtoivat sen luolan merkitä, mutta ei taitaneet löytää.
7. Kuin Jeremia sen ymmärsi, nuhteli hän heitä, ja sanoi: tätä paikkaa ei pidä yhdenkään ihmisen tietämän, siihen asti kuin Herra kansansa kokoo ja heille leppyy, silloin Herra heille sen kyllä ilmoittaa.
8. Ja Herran kunnia nähdään pilvessä*, niinkuin se Moseksen aikana näkyi, ja kuin Salomo rukoili, että hän sen paikan pyhittäisi.
* 2 Mos. 13: 21. 40: 34. 4 Mos. 9: 15. 1 Kun. K. 8: 10. 2 Aika. K.. 5: 13, 14. 2 Aika K. 6: 20.
9. Ja Jeremia luetteli myös heille, kuinka Salomo uhrannut oli*, kuin kirkko vihittiin ja templi valmis oli,
1 Kun. K. 8: 5.
10. Kuinka Moses Herraa rukoillut ja tuli taivaasta uhrit kuluttanut oli: niin rukoili myös Salomo, ja tuli kulutti myös polttouhrin.
3 Mos. 9: 24. 1 Kun. K. 18: 38. 2 Aika K. 7: 1.
11. Ja kuin Moses sanonut oli, että häuen uhrinsa oli tulelta kulutettu ja ei syöty:
3 Mos. 10: 16.
12. Niin myös Salomo on kahdeksan päivää uhrannut.
1 Kun. K. 8:62, 65.
13. Ne kaikki löydetään niissä kirjoituksissa, jotka Nehemian aikana kirjoitetut ovat: ja niinkuin hän kuningasten, prophetain ja Davidin kirjat ja kuningasten kirjoitukset uhrista hakenut oli, ja yhden kirjaläjän niistä koonnut:
14. Niin myös Juudas on tehnyt, ja mitä kirjoja sodan ollessa maalla oli tullut pois, on jälleen hakenut kokoon.
15. Ja ne ovat meidän tykönämme: jos te tahdotte niitä lukea, niin antakaat ne meiltä tuoda.
16. Että me nyt senkaltaista juhlaa pitää tahdomme, tahdoimme me kirjoittaa teidän tykönne, sillä teidän tulee myös sitä pitää.
17. Mutta me toivomme Jumalan tykö, että Herra, joka kansaansa auttaa ja perinnön meille jälleen antaa, nimittäin valtakunnan ja pappeuden,
18. Niinkuin hän laissa luvannut on, pian meidän päällemme armahtaa, ja kokoo meidät jälleen yhteen avarasta maailmasta pyhään paikkaan,
5 Mos. 30: 3. 2 Makk. 1: 29.
19. Niinkuin hän jo suuresta tnskasta meitä pelastanut, ja sen paikan puhdistanut on.
1 Makk. 4: 43.
20. Mutta historia Juudas Makkabealaisesta ja hänen veljistänsä, ja ylimmäisen papin puhdistuksesta ja alttarin vihikimisestä,
21. Ja sodasta Antiokus Epiphanesta vastaan, ja hänen poikaansa Eupatoria vastaan,
1 Makk. 1: 11. 1 Makk. 6: 17.
22. Ja siitä merkistä taivaassa, joka niille, jotka Juudalaisia urhoollisesti varjelivat, ilmaantunut on, että heitä niin vähä joukko koko maan ryöstäneet, ja suuren pakanain paljouden pakoon lyöneet, ja heidän perässänsä kiiruhtaneet ovat,
23. Ja päälliseksi templistä, kuinka se jälleen rakennettiin*, niinkuin joka paikassa jo siitä tiedetään, ja kaupunki vapautensa jälleen saanut on, että kaikki muut lait kielletyt ovat, ja ainoastaan Herran laki pidettämän pitää, joka meille nyt hyvää suo ja armollinen on:
* 1 Makk. 13: 53. 14: 15.
24. Nämät ja monta muuta, jotka Jason viidessä kirjassa kirjoittanut on, aiomme tässä lyhykäisesti koota.
25. Sillä me näemme, kuinka luku sekoitettu on, että työläs on historiaa oikein ymmärtää, että se niin on sekoitettu yhteen.
26. Sen tähden olemme me tahtoneet tehdä, että sitä hyvällä mielellä luettaisiin, paremmin ymmärrettäisiin ja jokaiselle hyödyllinen olis.
27. Ja tosin me tiedämme, että meidän myös niin työlääksi tulee, että me siihen vaivaan ruvenneet olemme; sillä siihen tarvitaan paljon työtä ja suuri vireys.
28. Niinkuin ei se ilman vaivaa tapahdu, joka pidon valmistaa tahtoo ja vierasten hyvää tehdä. Kuitenkin emme siitä lukua pidä, vaan mielellämme tähän työhön rupeemme muiden hyväksi.
29. Itse historiassa emme mitään muuta, vaan annamme olla niinkuin se ennen kirjoitettu on, ainoasti että me sen lyhemmäksi tahdomme koota.
30. Ja niinkuin puuseppä, kuin hän uuden huoneen rakentaa, ei muusta lukua pidä, vaan että hän sen niin tekis, että se vahva olis; vaan kuinka se maalattaman ja kaunistettaman pitää, siitä antaa hän muiden murehtia:
31. Niin myös me teemme ja annamme sen, joka tämän historian ensisti kirjoittanut on, siitä murheen pitää, kuinka hän kaikki puhunut ja kaikki kappaleet vireästi tehnyt on.
32. Emme muuta tahdo tehdä, vaan lyhemmäksi koota.
33. Ja rupeemme nyt historiaan, ja tahdomme tämän ainoasti esipuheeksi sanoa, ettei esipuhe enempi olisi kuin koko historia.
3. Luku.
Kuinka templin tavara Jerusalemissa Heliodoruksen ryöstöstä pelastetaan.
Kuin nyt jälleen .Ternsalemissa hyvässä rauhassa asuttiin ja laki voimassansa oli, että ylimmäinen pappi Onias niin jumalinen oli ja niiu visusti siltä vaarin piti,
2. Myöntyivät myös kuninkaat kaupunkia kunnioittamaan, ja lähettivät jaloja lahjoja templiin;
1 Makk. 10: 30, etc.
3. Niin että Seleukus, Asian kuningas, määräsi tavaroistansa kaiken kulutuksen mikä uhriin tarvittiin.
4. Siihen aikaan oli yksi templin haltia, Simon nimeltä, yksi Benjaminilainen, se oli ylimmäisen papin vihamies, ettei hän hänen ilkivaltaisuuttansa kaupnngissa sallinut.
5. Mutta että Onias oli häntä väkevämpi, meni hän Apolloniuksen, Trasein pojan, alemmaisen Syrian ja Phenikian päämiehen tykö,
6. Ja sanoi hänelle, kuinka Jumalan arkku Jerusalemissa määrätöin rikas oli kullasta, ja sangen paljon liiaksi siitä mitä uhriksi tarvittiin, ja että kuningas sen kyllä sais ottaa.
7. Kuin nyt Apollonius tuli kuninkaan tykö, sanoi hän hänelle, mitä Simon hänelle rahasta ilmoittanut oli. Silloin määräsi kuningas kamrerinsa Heliodoruksen, ja käski hänen sen rahan tuoda.
8. Hän valmisti itsensä ja sanoi, että hän alemmaisessa Syriassa ja Phenikiassa veroa vastaan ottava oli; mntta hänen aivoituksensa oli, että hän kuninkaan käskyn toimittaa tahtoi.
9. Kuin nyt Heliodorus Jerusalemiin tuli, ja ylimmäinen pappi oli hänen ottanut ystävällisesti vastaan, jutteli hän hänelle, mitä hänen herransa hänelle käskenyt oli, ja
mitä varten hän siellä oli, ja kysyi, jos niin olis taikka ei?
10. Niin ylimmäinen pappi vastasi: yksi osa on meidän haltuumme pantu, joka on leskein ja orpoin;
11. Toinen on Hilkanin Tobian, joka kuuluisa mies oli. Ja ei ensinkään niin ole, kuin se pettäjä Simon sanonut on; sillä ei enempää ole kuin neljäsataa leiviskää hopiaa
ja kaksisataa leiviskää kultaa.
12. Niin olis se suuri vääryys, jos se niin otettaisiin pois, ja ne, jotka kalunsa uskoneet ovat pyhään templiin, joka kaikessa maailmassa niin korkiasti kunnioitettu ja pelastettu on, tulis omaansa paitsi.
13. Mutta Heliodorus piti kuninkaan käskyn, hänen piti sen ottaman,
14. Ja tuli määrättynä päivänä templiin ja tahtoi sitä nähdä. Niin nousi suuri valitus koko kaupungissa.
15. Papit olivat pyhässä kaunistuksessansa alttarin edessä ja huusivat Jumalan tykö taivaasen, joka itse käskenyt on, ettei tallelle pantua kalua tuhlattaisi; että hän niille, jotka siihen paikkaan tallelle panneet olivat, tallella pitäis.
16. Mutta ylimmäinen pappi käytti itsensä surkiasti, ettei kenkään häntä ilman armahtelemata nähdä voinut; sillä se nähtiin hänessä, koska hän niin kasvoilta muuttunut oli.
17. Sillä hän oli niin peräti hämmästynyt, että hän kokonansa vapisi; josta kyllä ymmärrettiin, kuinka paha hänen mielensä oli.
18. Mutta kansa juoksi sinne ja tänne kokoon huoneessa ja rukoili keskenänsä; sillä he näkivät templin ylönkatsotuksi tulevan.
19. Ja vaimot pukivat säkit yllensä, juoksentelivat ympäri katuja, ja neitseet, jotka ei muutoin ihmisten seassa olleet, juoksivat porttien ja muurien päälle.
20. Monikahdat olivat akkunoilla ja nostivat kaikki kätensä taivaasen päin, ja rukoilivat.
21. Molemmat olivat surkiat: että kansa nlin keskenänsä hämmästyksissä oli, ja ylimmäinen pappi niin murheellinen oli.
22. Kuin he näin kaikkivaltiasta Jumalaa rukoilivat, että hän heidän tavaransa, jotka sen sinne panneet olivat, varjelis,
23. Aikoi Heliodorus aivoituksensa päättää. Ja kuin hän Jumalan arkun tykönä seisoi sotaväen kanssa,
24. Teki kaikkivaltias Jumala suuren ihmeen, että hän ja ne, jotka hänen ympärillänsä olivat, hämmästyivät Jumalan voimasta, ja tulivat suureen pelkoon ja vavistukseen.
25. Sillä he näkivät hyvin valmistetun hevosen, sen selässä istui hirmuinen ratsasmies, karkasi kaikella voimaliansa Heliodoruksen päälle, ja löi häntä molemmilla etisillä jaloillansa, ja sillä miehellä, joka hevosen selässä oli, oli kultahaarniska päällä.
26. He näkivät myos kaksi nuorta miestä, jotka olivat väkevät ja kauniit, ja sangen jalosti vaatetetut, ne seisoivat Heliodoruksen kahden puolen, ja löivät vahvasti häntä,
27. Että hän nääntyneenä maahan putosi, ja näky katosi häneltä.
28. Niin he ottivat hänen, joka äsken suuressa kunniassa ja kaiken sotaväkensä kanssa, tavarahuoneesen mennyt oli, ja kantoivat hänen sieltä pois istuimella, ja hänen voimansa ei häntä mitäkään auttanut;
29. Että julkisesti Herran voima tuta taidettiin, ja hän oli niin kuoleman kielissä eikä yhtään sanaa puhunut.
30. Mutta Juudalaiset kiittivät Jumalaa, että hän templinsä niin kunnioittanut oli. Ja templi, joka ennen pelkoa ja vavistusta täynnä oli, tuli iloa ja riemua täyteen tästä kaikkivaltiaan Jumalan ihmeestä.
31. Mutta muutamat Heliodoruksen ystävät tulivat ja rukoilivat Oniaa rukoilemaan Herraa, että hän Heliodorukselle, joka parhaallansa viimeisessä hengen hädässä oli, elämän lainais.
32. Ja että ylimmäinen pappi pelkäsi pahan luulon Juudalaisista tulevan, niinkuin he olisivat Heliodorukselle jotain tehneet, uhrasi hän hänen edestänsä, että hän terveeksi tulis.
33. Ja kuin hän rukoili, näkyivät ne kaksi nuorta miestä jälleen entisissä vaatteissansa ja sanoivat Heliodorukselle: kiitä ylimmäistä pappia Oniaa suuresti; sillä hänen tähtenså on Herra sinulle elämän antanut,
34. Ja ilmoita joka paikassa Herran suurta voimaa, ettäs taivaasta piesty olet. Ja kuin he sen puhuneet olivat, katosivat he.
35. Mutta Heliodorus uhrasi Herralle ja kiitti häntä suuresti, että hän hänelle elämän antanut oli, ja kiitti Oniaa ja meni sitte jälleen kuninkaan tykö,
36. Ja sanoi jokaiselle, kuinka hän silmillänsä korkeimman Jumalan työt nähnyt oli.
37. Mutta kuin kuningas kysyi häneltä, kenenkä hän lähettäis Jerusalemiin, joka jotain toimittaa taitais,
38. Vastasi häntä Heliodorus: jos sinulla joku vihamies on, taikka joku, joka sinun tahtoo sysätä pois valtalkunnasta, lähetä se sinne; koska se niin piestään kuin minä, ja elävänä sieltä palajaa, niin sinä hänen jälleen kyllä mahdat ottaa.
39. Sillä Jumala on voimallisesti siinä paikassa, ja jonka asuinsia taivaassa on, katselee sitä ja varjelee sen, ja jotka sitä vahingoittaa tahtovat, ne hän rankaisee, ja lyö heidät kuoliaaksi. Tässä olkoon kyllä tavarahuoneesta ja Heliodoruksesta.
4. Luku.
Verisestä riidasta, joka ylimmäisen papin viran tähden Antiakuksen aikana tapahtui.
Mutta Simon, joka tavaran ilmoittanut ja isänsä maan pettänyt oli, panetteli Oniaa, kuinka hän oli sen onnettomuuden matkaan saattanut, joka Heliodorukselle tapahtunut oli,
3: 4.
2. Ja antoi hänelle syyn, että hän hankitsi herraksi maalle, joka kuitenkin kaupungille hyvää teki, ja kansallensa uskollisesti hyvää soi, ja lujasti piti Jumalan lain.
3. Koska nyt viha ja vaino niin suuri oli, että Simonin joukko monikahtoja sentähden surmasi;
4. Ja Onias näki, että paljo pahuutta siitä eripuraisuudesta tuleva oli, että Apollonius, alemmaisen Syrian päämies, niin kiukuitsi ja Simonin koiruutta vahvisti, meni hän kuninkaan tykö,
3: 5, 7.
5. Ei kantamaan kansansa päälle, vaan maakunnan ja kansan hyväksi.
6. Sillä hän näki, että jollei kuningas siihen mitään tekis, niin ei olis mahdollinen pitkältä rauhaa pitää, eikä Simonin koiruutta estää.
7. Mutta kuin Seleukus kuollut oli, ja hallitus Antiokus Epiphanekselle* tuli, pyysi Jason, Onian veli, ylimmäiseksi papiksi,
1 Makk. 1: 11.
8. Ja lupasi kuninkaalle jos hän sen toimittais kolmesataa ja kuusikymmentä leiviskää hopiaa, ja muusta saaliistansa kahdeksankymmentä leiviskää;
9. Ja päälliseksi lupasi hän myös muutoin hänelle kirjoituksella sata ja viisikymmentä leiviskää, jos hänen sallittaisiin harjoitushuoneita ja leikkihuoneita rakentaa, ja niitä Jerusalemiin Antiokuksen tavalla viedä.
10. Kuin kuningas siihen mielistyi, ja Jason pappiuden sai, harjoitti hän kohta kansaansa pakanain tavoissa.
11. Ja ne hyvät kunnialliset tavat, jotka vanhoilta kuninkailta asetetut olivat, pani hän peräti pois Johanneksen Eupolemin isän kautta, joka Roomiin lähetetty oli*, Roomalaisten kanssa liittoa tekemään, ja hävitti vanhat kunnialliset lait, ja asetti toiset häpiälliset tavat siaan.
1 Makk. 8: 17.
12. Linnan alle rakensi hän harjoitushuoneet, ja sääsi, että väkevimmät nuoret miehet siellä itsiänsä harjoittelisivat.
13. Ja pakanallinen meno sai niin vallan,
14. Ettei papit enään uhrista eikä templistä lukua pitäneet, vaan juoksivat harjoitushuoneeseen* ja katsoivat, kuinka pallia lyötiin ja muita koiran paria tehtiin,
1 Makk. 1: 15.
15. Ja hylkäsivät niin isäinsä tavat ja pitivät pakanalliset parempana.
16. Heidän täytyi myös sen kyllä maksaa. Sillä Jumala lähetti heidän päällensä juuri ne, joidenka perässä he niitä harjoituksia tehdä tahtoivat, rankaisemaan heitä.
17. Sillä ei Jumalan sanasta pidä leikkiä tehtämän, kyllä se viimein maksetaan.
18. Kuin nyt suuri harjoitus Tyrossa pidettiin ja kuningas itse läsnä oli,
19. Lähetti pahanilkinen Jason monikahtoja Antiokialaisia, niin. kuin he olisivat olleet Jerusamista, että he myös harjoituksia katselisivat, ja lähetti heidän myötänsä kolmesataa drakmaa, että siitä Herkulekselle uhrattaisiin. Mutta ne, joiden se käsketty oli, näkivät, ettei se sovelias ollut, eikä tahtoneet siihen panna, vaan johonkuhun muuhun.
20. Sen tähden, vaikka hän Herkulekselle uhriksi lähettänyt oli, toimittivat he kuitenkin laivat sen edestä.
21. Mutta että Ptolomeus Philometor, nuori Egyptin kuningas, ensimäiset herrainpäivänsä kirjoittanut oli, lähetti Antiokus Apolloniuksen, Menestein pojan, herrainpäivilie Egyptiin. Mutta koska hän ymmärsi, ettei häntä tahdottu esimieheksi, palasi hän takaperin ja ajatteli, kuinka hän valtakuntansa rauhassa pitäis,
22. Ja tuli Joppeen ja sieltä Jerusalemiin, ja otettiin Jasonilta ja kaupungilta kunniallisesti vastaan, ja johdatettiin sisälle tulisoitoilla ja suurella ilolla; sitte vaelsi hän jälleen Phenikiaan.
23. Mutta kolmen vuoden perästä lähetti Jason Menelauksen, ennennimitetyn Simonin veljen, kuninkaalle rahaa viemään ja hänelle monikahtoja tarpeellisia asioita muistuttamaan.
24. Ja koska hän kuninkaan tykönä armoon tuli, liehakoitsi hän hänen edessänsä, ja saatti ylimmäisen papin viran itsellensä, ja antoi kuninkaalle kolmesataa leiviskää hopiaa enemmän kuin Jason,
25. Ja tuli niin kuninkaan käskystä Jerusalemiin, ja teki, ei niinkuin ylimmäinen pappi, vaan niinkuin kiukkuinen ja tyly mies, ja niinkuin julma metsän peto.
26. Näin Jason, joka oli sysännyt pois virasta hänen veljensä, toisen kautta jälleen tuli siitä sysätyksi pois, ja täytyi Ammonilaisten maalle paeta.
27. Ja Menelans piti vallan, mutta koska ei hän sitä rahaa, jonka hän kuninkaalle luvannut oli, voinut antaa, kuin Sostratus linnan päämies häneltä sitä anoi,
28. Niinkuin kuningas hänen käskenyt oli; antoi kuningas heidät molemmat kutsua eteensä.
29. Ja Pani Menelauksen pois, ja pani hänen veljensä Lysimakuksen hänen siaansa, ja Sostratuksen hän pani Kypriin päämieheksi.
30. Kuin se niin toimitettu oli, nostivat Tarsilaiset ja Ballottilaiset kapinan, että he kuninkaan jalkavaimoiile annetut olivat.
31. Niin kuningas valmisti itsensä kiiruusti kapinaa asettamaan, ja jätti siaansa päämiehen Andronikuksen linnan isännäksi.
32. Kuin Menelaus sen tietää sai, ajatteli hän tilan olevan vanhaan virkaansa päästäksensä, ja varasti monikahtoja kultakaluja kirkosta, ja antoi Andronikukselle ja monikahtoja myi Tyroon ja muihin ympäri olevaisiin kaupunkeihin.
33. Kuin Onia sen kuuli, meni hän yhteen rauhalliseen paikkaan Daphneen, joka Antiokian edessä on, ja nuhteli häntä.
34. Mutta Menelaus tuli Andronikuksen tykö yksin, ja neuvoi häntä ottamaan Oniaa kiinni.
35. Hän teki niin, ja meni hänen tykönsä ja puhui hänen kanssansa petollisesti, antoi hänelle myös kätensä ja valan, että hän olis saanut pois hänen vapaasta paikastansa; sillä hän tiesi, ettei Onia mitään hyvää häneltä toivonut. Ja kuin hän niin makeilla sanoilla vietellyt oli, pisti hän hänen kuoliaaksi, vastoin kaikkea lakia. Se ei ainoasti ollut Juudalaisten mielestä paha, mutta oli myös mielikarvaus monelle pakanoista, että hän hurskaan miehen niin petollisesti surmannut oli.
36. Kuin nyt kuningas Kilikiassa kaikki toimittanut oli ja jälleen kotia vaelsi, juoksivat Juudalaiset joka kaupungissa hänen tykönänsä, ja monikahdat pakanoista, ja valittivat hänen edessänsä että Onia viatoinna murhattu oli.
37. Ja Antiokus murehti sydämestänsä, ja surkutteli, että hurskas, kunniallinen mies oli niin surkiasti pois tullut,
38. Ja julmistul Andronikuksen päälle, ja antoi purpuravaatteen ja muut kaunistukset hänen yltänsä riisua pois, ja hänen vietää kaiken kaupungin lävitse, ja viimein mestata siinä paikassa, kussa hän Onian pistänyt oli. Niin on hänen Jumala jälleen ansionsa jälkeen rangaissut.
39. Mutta kuin Lysimakus veljensä Menelauksen neuvosta paljon templistä varastanut oli, ja se oli kansan seassa ilmi tullut, kokosi kansa itsensä Lysimakusta vastaan, kuin kultaiset kalut jo olivat tulleet pois.
40. Kuin kansa itsensä koonnut ja sangen vihoissansa oli, valmisti Lysimakus kolmetuhatta miestä, tahtoi itsensä väkivallalla varjella ja pani heidän päällensä yhden
vanhan, kavalan päämiehen.
41. Kuin kaupungin asuvaiset sen näkivät, ottivat monikahdat kiviä, monikahdat vahvat korennot, monikahdat heittivät tuhkaa silmille,
42. Että niin monta heistä haavoitettiin, ja monikahdat peräti maahan lyötiin, muut kaikki juoksivat sieltä pois ja ottivat kirkon ryöstäjän kiinni tavara-arkun tykönä.
43. Sitte ottivat he hänen oikeuden eteen.
44. Ja että kuningas Tyroon päin tullut oli, antoivat kolme vanhimmilta lähetetyt asian tulla hänen eteensä, että hän siitä tuomitsis.
45. Kuin Menelaus voitettiin, lupasi hän Ptolomeukselle paljon rahaa, jos hän hänen kuninkaan tykönä vallallensa rukoilis.
46. Niin meni Ptolomeus yksinänsä kuninkaan tykö hänen saliinsa, jossa hän itsiänsä vilvoitteli, ja vietteli kuninkaan,
47. Että hän Menelauksen, joka kaikkea pahuutta matkaan saattanut oli, valallensa päästi, ja ne köyhät kuolemaan tuomitsi, jotka kuitenkin Tattarienkin tykönä viattomaksi löydetty ja tunnetut olisivat.
48. Niin surmattiin viattomasti ne, jotka kansan ja templin asioita uskollisesti toimittaneet olivat.
49. Siitä oli monikahtain mieli Tyrossa paha, ja saattoivat heidät kunniallisesti maahan.
50. Mutta Menelaus pysyi virassa monikahtain voimallisten avusta, joiden hänestä hyödytys oli, ja tuli päivä päivältä pahemmaksi, ja toimitti kaupungin asuville paljon pahaa.
5. Luku.
Antiokuksen julmuudesta Jerusalemia vastaan.
Silloin meni Antiokus toisen kerran Egyptiin.
Dan. 11:.1 Makk. 1: 17,20.
2. Mutta koko kaupungissa nähtiin neljäkymmentä päivää järjestänsä ilmassa ratsasmiehet kultaisissa haarniskoissa, pitkäin keihästen kanssa sodassa,
3. Ja nähtiin, kuinka he toinen: toisensa kanssa taistelivat ja kilvillä ja kelhäillä heitänsä varjelivat, ja kuinka he miekkansa vetivät toinen toisensa päälle ampuivat, ja kuinka ne kultaiset haarniskat kilisivät, ja kuinka heillä moninaiset haarniskat olivat.
4. Silloin jokainen rukoili, ettei se mitään pahaa aavistaisi.
5. Mutta valhehuuto nousi, kuinka Antiokus piti kuolleen. Silloin otti Jason tuhannen miestä tykönsä, ja karkasi äkisti kaupungin päälle. Ja kuin hän väkinensä muurin päälle noussut oli ja kaupungin voittanut, pakeni Menelaus linnaan.
6. Mutta Jason tappoi kaupunkinsa asuvaiset surkiasti ja ei ajatellut, vaikka hänelle menestyi ystäviänsä vastaan, että se suuri onnettomuus oli, vaan ajatteli voittaneensa vihollisensa, kuin hän voitti oman kaupunkinsa asuvaiset.
7. Ei kuitenkaan saanut hän valtakuntaa, vaan sai palkkansa, jonka hän ansainnutkin oli, ja pakeni häpiällä jälleen Amorilaisten maalle.
8. Siellä viimein kannettiin hänen päällensä Aretaan, Arabian kuninkaan edessä, että hänen kaupungista paeta täytyi, eikä kussakaan rauhaa saanut. Ja jokainen
häntä vihasi niinkuin sitä, joka laistansa luopui; ja jokainen häntä kiroili, niinkuin pettäjää ja oman isänsä maan vihamiestä, ja on niin Egyptiin ajettu.
9. Ja niinkuin hän paljon väkeä isänsä maalta oli ajanut pois, niin hänen myös itse täytyi viheliäisyydessä kuolla Lakedemoniassa, kussa hän itsensä luuli turvissa olevan, että he keskenänsä ystävät olivat.
10. Mutta niinkuin hän monta hautaamatta oli heittänyt pois, niin on hän myös kuollut, ettei kenkään häntä murehtinut, ja ei ole ainoasti niin onnetoin ollut, ettei hän omalle isänsä maalle haudatuksi tullut, mutta ei ole myös muuallakaan hautaa saanut.
11. Kuin kuningas sen kuuli, ajatteli hän Juudean peräti hänestä luopuvan, Ja meni kiukussansa Egyptistä, ja otti Jerusalemin väkivallalla,
1 Makk. 1: 22.
12. Ja käski sotamiehet kuoliaaksi lyödä ilman armoa, jotka he löysivät kaduilta ja huoneista.
13. Niin tapettiin yksi toisen kanssa, nuoret ja vanhat, miehet ja vaimot, lapset ja neitseet, niin myös lapset kehdossa,
14. Niin että kolmena päivänä teloitettiin kahdeksankymmentä tuhatta, neljäkymmentä tuhatta vangiksi otettiin ja liki kahdeksankymmentä tuhatta myytiin.
15. Mutta ei Antiokus näihin vielä tyytynyt, vaan sattui myös kaikkein pyhimpään siaan, mikä maan päällä on; ja Menelaus pettäjä vei hänen sinne.
16. Silloin ryöväsi hän kirotuilla käsillänsä pyhät astiat, ja kaikki, mitä muut kuninkaat templiin antaneet olivat kaunistukseksi ja kunniaksi, ne tempasi hän syntisillä käsillänsä pois,
17. Ja ylpeili suuresti, ja ei nähnyt, että Herra sen salli niille tapahtuvan, jotka kaupungissa olivat, heidän synteinsä tähden.
18. Se oli syy, että Jumala pyhän paikan niin häpiällisesti toimitettaa antoi; muutoin olis Antiokukselle niin tapahtunut kuin Heliodoruksellekin, joka kuningas Seleukselta lähetettiin tavara-arkkua katsomaan, ja sentähden hyvin hosuttiin, että hänen täytyi ylpiästä aivoituksestansa lakata.
3:24.
19. Sillä ei Jumala ole kansaa valinnut paikan tähden, vaan paikan kansan tähden.
20. Sentähden pyhä templi myös kärsi, kuin kansaa rangaistiin, niinkuin se myös kansan kanssa sitte hyvää nautitsi. Sillä niinkuin templi vihollisilta voitettiin, kuin Herra vihastui, niin on se tullut jälleen kunniaan ja toimeen, kuin Herra heille jälleen leppyi.
21. Mutta luku kailkista, mitä Antiokus templistä ottanut oli, on kahdeksan toistakymmentä sataa leiviskää hopiaa: ne hän otti myötänsä, ja meni kohta Antiokiaan senkaltaisella koreudella ja ylpeydella, että hän ajatteli maan tehdä purjehdittavaksi niinkuin meren, ja meren vaellettavaksi niinkuin maan.
22. Ja jätti Jerusalemiin peräänsä muutamia virkamiehiä, häijyjä koiranparisia: Philippuksen Phrygiasta, joka vielä pahempi ja hullumpi oli kuin hänen isäntänsä,
23. Garitsimiin Andronikuksen, ja molempain heidän kanssansa Menelauksen, joka vielä pahempi oli kuin kaikki muut vaivaamaan omaa kansaansa.
24. Että Antiokns Juudalaisia niin peräti vihasi, lähetti hän heille häpeemättömän, pahanilkisen Apolloniuksen kahdellatuhannella kolmattakymmentä miehellä maalle, ja käski hänen kaikki kasvaneet miehet tappaa, mutta vaimot ja nuoren väen myydä.
1 Makk. 1: 30.
25. Kuin hän Jerusalemin eteen tuli, teeskeli hän itsensä rauhalliseksi sabbatin päivään asti, jona Juudalaiset pyhää pitävät: silloin käski hän väkensä nopiasti valmistaa itsensä.
2 Mos. 20: 10.
26. Kuin nyt jokainen juoksi katsomaan, mitä tapahtuman piti, antoi hän kaikki ne pistää lävitse, ja tuli niin koko joukon kanssa kaupunkiin, ja tappoi sangen paljon.
27. Mutta Juudas Makkabealainen pakeni sieltä yhdeksän veljensä kanssa korpeen vuorelle. ja eli siellä kaikkein kanssa, jotka hänen tykönsä tulleet olivat, ruohoilla, ettei hän olisi saastainen pakanain seassa.
* 1 Makk. 2: 28.
6. Luku.
Templtn saastuttamisesta. niin myös Eleatsarin kuolemasta.
Mutta vähän ajan perästä lähetti kuningas vanhan miehen Antiokiasta, vaatimaan Juudalaisia luopumaan isäinsä laista, ja ettei he Jumalan laista enään mitään pitäisi,
2. Ja että hän Jerusalemin templin saastuttais, ja kutsuis sen Jovis Olympiuksen kirkoksi*, ja Garitsimin templin Jovis Kseniuksen kirkoksi, että muukalainen väki siellä asui.
Dan. 11: 31. 1 Makk. 1: 57. 2 Makk. 5: 23.
3. Mutta senkaltainen surkia meno teki jokaiselle sangen pahaa.
4. Sillä pakanat söivät ja joivat templissä, ja tekivät kaikkinaista häpiällistä menoa vaimoin kanssa pyhässä siassa, ja veivät paljon sisälle, joita ei pitänyt.
5. Alttarilla uhrattiin laissa kiellettyjä uhreja,
1 Makk. 1: 62.
6. Ja ei pidetty sabbatia eikä entisiä juhlia; eikä yksikään uskaltanut ilmoittaa itsiänsä Juudalaiseksi;
7. Vaan he vaadittiin väkivallalla joka kuukausi uhraamaan, kuin kuninkaan syntymäpäivä oli. Mutta kuin Bakkuksen päivää pidettiin, silloin vaadittiin Juudalaiset käymään viheriäisillä seppeleillä Bakkuksen kunniaksi.
8. Oli myös Ptolomeuksen neuvosta* käsky annettu pakanain kaupunkeihin, jotka Jerusalemin ympärillä oiivat, että heidän piti vaatiman Juudalaisia joka paikassa uhraamaan.
* 4: 45.
9. Ja jos monikahdat lujana pysyivät, ettei he pakanain kanssa pitää tahtoneet, ne kohta piti tapettaman. Siinä nähtiin suuri surkeus.
10. Kaksi vaimoa tnotiin edes, että he poikansa ympärileika
Vastaukset 1
Vanhimmat
pöh!