kristinusko

Tuliko Kristinusko ensin Venäjältä Karjalaan vai Ruotsista Varsinais-Suomeen?

Karjalassa ainakin on ollut luostareita 1100-luvulta tai jopa aikaisemmalta ajalta.
18759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jos katsotaan täälläkin palstalla mainittua hautaustavan muuttumista kristilliseksi, niin ahvenanmaalla se muuttui 1000-luvulla, rajoitetulla alueella varsinais-suomessa 1050-luvulla, kaikkialla lounais-suomessa ja hämeessä n. 1050 mutta karjalassa vasta n. 1300-luvulla.

>Historiallisten lähteiden antama kuva suomalaisten kääntymisestä kristinuskoon vastaa suunnilleen sitä, minkä argeologinen aineisto antaa. Jo n. 1020 mainitaan suomi viron rinnalla (findia ja hestia) eräässä paavia varten laaditussa ruotsin maakuntien luettelossa ilmeisesti johonkin ruotsalaiseen hiippakuntaan kuuluvina lähetysalueina. Tanskalainen historiankirjoittaja Saxo tietää myös kertoa että ruotsalaisilla oli 1120-luvulla omistuksia idän puolella, itämeren takana.< (Pirinen-Suomen historia).

Vaikutteita on varmasti tullut idästäkin, mutta pysyvämpi vaikutus tuli (onneksi) lännestä.

Äänestä

Mitään varmaa ei voida nykyisillä lähteillä sanoa. Vaikutteita tuli kauppamiesten mukana niin idästä kuin lännestäkin. Itäisen suunnan etusijan puolesta puhuu se, että osa kristinuskon keskeistä sanastoa, kuten ´pappi´, ´risti´ ja ´kummi´ ovat itäistä alkuperää. Suomessa kristinuskoon siirtyminen oli ilmeisesti aika rauhallista. Kristillinen hautaus levisi koko maahan 1000-1300 luvuilla.
Toisaalta Ruotsin Birkassa kävi lähetyssaarnaajia jo 800-luvun alussa, joten siltäkin suunnalta on vaikutteita tullut. Lännen kirkon piiriinhän tultiin sitten 1100-luvulta alkaen viimeistään.

Äänestä
  • vaan ihan suoraan eli jos "ruotsissa" seilattiin amerikkaan ja oli rooman kirkolliset vaikutukset jo vaikkapa 800 niin tulihan se aalto myös "suomeen".

    Äänestä

  • Kesämaa kirjoitti:

    vaan ihan suoraan eli jos "ruotsissa" seilattiin amerikkaan ja oli rooman kirkolliset vaikutukset jo vaikkapa 800 niin tulihan se aalto myös "suomeen".

    Amerikkaan lähteneet viikingit lähtivät Norjasta, ei Ruotsista: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/5/5a/Viikinkien_retket.png

    Äänestä

  • Kesämaa kirjoitti:

    vaan ihan suoraan eli jos "ruotsissa" seilattiin amerikkaan ja oli rooman kirkolliset vaikutukset jo vaikkapa 800 niin tulihan se aalto myös "suomeen".

    Sepä se, että vaikutteita tuli molemmista suunnista, mutta kumpi ensin ja voimakkaampana? Idän puolesta puhuu uskonnollinen sanasto, joka on kreikkalais-slaavilaisperäistä eikä latinalaispohjaista.

    Äänestä

  • Ismo kirjoitti:

    JUKKA KORPELA (Joensuun yliopiston professori)
    Idän kirkko ja Suomen alue 1000-luvulta 1300 luvulle
    http://www.helsinki.fi/historia/glossa/magaz1_05.html

    Pari relevanttia otetta:

    Perinteisen näkemyksen mukaan idän ja lännen kirkot erosivat 1054, minkä jälkeen läpi Euroopan syntyi valtapoliittinen raja. Jos todellisuudessa on mielekästä puhua selkeästä idän ja lännen opillisesta rajasta, on tämä parasta aloittaa vasta 1200-luvun lopulta. Poliittinen taistelu ideologisella akselilla kuuluu pikemmin uuden ajan historiaan.
    ---
    Kiistatta risti, pappi ja raamattu tulevat suomeen muinaisvenäjästä. Toisaalta ainakin osan on osoitettu tulleen taas venäjän kieleen pikemmin lännestä kuin Konstantinopolista. Varhainen venäläinen kristillinen sanasto on muutenkin läntistä.

    Äänestä

  • professori Korpelan esitelm... kirjoitti:

    Mielenkiintoista, että juuri nuo mainitut sanat kuitenkin ovat ilman muuta itäistä perua eli kreikan kielestä varmaankin muinaisvenäjän kautta saatuja: raamatun taustalta löytyy kreikan ´grammata´ ja eikös pappi ole kreikan ´papa´?

    Mutta molemmista suunnista ja suunnilleen samaan aikaan lienee vastaus alkuperäiseen kysymykseen.

    Jos hautaustavan muutosta katsotaan jonkilaisena todisteena krisrinuskon leviämisestä, niin miten selität sen että varsinais-suomessa siihen siirryttiin noin 1100-luvulla, hämeessä noin 1150 ja karjalassa vasta 1300-luvulla ?

    Äänestä

  • Igor kirjoitti:

    Hautaustapa on yksi esineellinen jäänne, mutta ei ainoa. Esinelöydösten valossa näyttäisi nimittäin siltä, että Aurajoen suulla nykyisen Turun vaiheilla olisi ollut ortodoksisia vaikutteita jo 1000-luvulla. Alueelta löydetyt ristiriipukset, jotka jo sinänsä ovat pikemminkin idän kuin lännen kirkon esineistöä, ovat ns. tasavartisia, sakaroiltaan symmetristä ristimuotoa. Tällaisia ristejä on löydetty erityisesti Novgorodin ja Kiovan seudulta. Tasavartinen risti on myöhemminkin ollut bysanttilaisen kirkon käytössä. Voisi olla, että Novgorodin kaupan myötä vaikutteet ovat kulkeutuneet Aurajoen suulle. Sana ´turku´ itsessään tulee myös muinaisvenäjästä.

    Toisin sanoen hautaustavan leviämistä lännestä itään selittäisi se, että kristinusko tuli ensin länteen, vaikka ei lännestä!

    Ehkä kristinusko yritetiin ensin tuoda sinne missä valta ja vallassa olijat olivat ...

    Pysyvämpi kristinusko tuli kuitenkin lännestä käsin. Siitä todisteena katolisen kirkon lähetystoiminta varsinais-suomessa.

    >Vanhin ruotsiin päin poliittisesti orientoitunut suomi, joka samalla oli svean lähetyspiispan valtapiiri, käsitti vain lounaisen osan maatamme. Sen pohjakeränä oli varsinais-suomalaisten alue, mutta se ulottui jo hämäläistenkin läntisimmälle asutusalueelle. Tämä vanhin suomen hiippakunta käsitti varsinais-suomen lisäksi läntisimmän osan uuttamaata, koko myöhemmän satakunnan ja kapeana nauhana osan pohjanmaan rannikkoa.< (Pirinen- Suomen historia).

    Eiköhän se pysyvä kirkollinen järjestys kuitenkin tullut svean kautta kyseisille alueille.

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Ehkä kristinusko yritetiin ensin tuoda sinne missä valta ja vallassa olijat olivat ...

    Kristinuskon varhainen leviäminen Suomeen ei ollut varsinaista käännytystyötä, kysymys oli varmaankin enemmän vaikutteista, joita saatiin. Aurajoen kauppiailla ei ollut varsinaisesti mitään valtaa tai valtapiiriä, he olivat kauppamiehiä, joilla oli yhteyksiä eri suuntiin. Idän suunnalta he omaksuivat kristillisiä vaikutteita.

    Äänestä

  • professori Korpelan esitelm... kirjoitti:

    JUKKA KORPELA (Joensuun yliopiston professori)
    Idän kirkko ja Suomen alue 1000-luvulta 1300 luvulle
    http://www.helsinki.fi/historia/glossa/magaz1_05.html

    Pari relevanttia otetta:

    Perinteisen näkemyksen mukaan idän ja lännen kirkot erosivat 1054, minkä jälkeen läpi Euroopan syntyi valtapoliittinen raja. Jos todellisuudessa on mielekästä puhua selkeästä idän ja lännen opillisesta rajasta, on tämä parasta aloittaa vasta 1200-luvun lopulta. Poliittinen taistelu ideologisella akselilla kuuluu pikemmin uuden ajan historiaan.
    ---
    Kiistatta risti, pappi ja raamattu tulevat suomeen muinaisvenäjästä. Toisaalta ainakin osan on osoitettu tulleen taas venäjän kieleen pikemmin lännestä kuin Konstantinopolista. Varhainen venäläinen kristillinen sanasto on muutenkin läntistä.

    perustivat Novgorodin ja Kiovan, että sillee se idän suunta.

    Äänestä

  • Suomalaisuuden Liitto kirjoitti:

    perustivat Novgorodin ja Kiovan, että sillee se idän suunta.

    Varhaiskeskiaika oli vilkasta liikettä kautta Euroopan, aikakaudestahan on joskus käytetty nimitystä kansainvaellusten aika. Kokonaiset heimot vaelsivat tuhansiakin kilometrejä joko liikkeelle pakotettuina tai parempia elinolosuhteita muuten etsien. Viikingit tekivät omia kauppa- ja ryöstöretkiään, itseasiassa retket olivat usein molempia samalla kertaa. Ruotsin heimot suuntasivat matkansa itään Venäjälle ja mahdollisesti Mustalle merelle saakka. Ilmeisesti heidän retkensä olivat useammin rauhanomaisia kuin norjalaisten ja tanskalaisten matkat Länsi- ja Etelä-Eurooppaan. Ruotsalaiset ja tanskalaiset kauppamiehet ja soturit perustivat omia siirtokuntiaan ja kauppapaikkojaan Itämeren rannikoille ja Venäjän suurten jokien varsille 700- ja 800-luvuilla, mm Kiovan ja ilmeisesti sitten Novgorodin myös.

    Kristinusko saapui Venäjälle nykytiedon mukaan 800-luvulla eli samoihin aikoihin kuin Skandinaviaan. Alueen asukkaat omaksuivat kristinuskon itäisen, kreikkalaisen kirkon muodossa ja ilmeisesti toivat omat vaikutteensa Aurajoen suulle. Sikäli lienee paikallaan sanoa, että kristinusko saapui Suomeen idästä vaikka sitä levittäneet kauppamiehet ja siirtolaiset olisivatkin lähtöisin viikinkien perustamista kaupungeista tai niiden vaiheilta.

    Turun seutua hieman pohjoisempanahan vaikutteet taas näyttäisivät olevan pikemminkin läntisiä, ainakin sillä perusteella että ristiriipukset ovat paljon harvinaisempia.

    Äänestä

  • Igor kirjoitti:

    Pysyvämpi kristinusko tuli kuitenkin lännestä käsin. Siitä todisteena katolisen kirkon lähetystoiminta varsinais-suomessa.

    >Vanhin ruotsiin päin poliittisesti orientoitunut suomi, joka samalla oli svean lähetyspiispan valtapiiri, käsitti vain lounaisen osan maatamme. Sen pohjakeränä oli varsinais-suomalaisten alue, mutta se ulottui jo hämäläistenkin läntisimmälle asutusalueelle. Tämä vanhin suomen hiippakunta käsitti varsinais-suomen lisäksi läntisimmän osan uuttamaata, koko myöhemmän satakunnan ja kapeana nauhana osan pohjanmaan rannikkoa.< (Pirinen- Suomen historia).

    Eiköhän se pysyvä kirkollinen järjestys kuitenkin tullut svean kautta kyseisille alueille.

    Kannattaa pitää erillään usko ja organisaatio.

    Kirkko on organisaatio, eli vallan väline.

    Usko taas on jotain ihan muuta, jopa yksi ihminen voi olla uskovainen eikä tällä uskolla ole mitään tekemistä kirkon kanssa.

    Usko on voinut tulla tähän maahan idästä ja elää muiden uskontojen rinnalla satoja vuosia, ennenkuin kuin tuli organisaatio lännestä joka järjesti kirkon hallinnon.

    Äänestä

usko tuli lännestä vakka-suomeen, karjalaiset olivat "Venäjällä".

Äänestä
  • viestisi käsiteltävään aiheeseen?

    Äänestä

Luultavasti kristinusko tuli idästä ensin, mutta oleellinen kysymys on se että milloin kristinuskosta tuli valtauskonto.
Eli milloin se syrjäytti luonnonuskonnot ja siitä tuli osa hallinnon organisaatiota.

Kirkot jakautuivat kahtia joskus 1050 paikkeilla, sillon kirkkojen välille tuli avoin kilpatilanne joka varmaan heijastui tänne pohjolaan varmaan sadan vuoden viiveellä viimeistään.

Ennen tuhatlukua liikkuneet munkit ja papit olivat varmaan Itärooman vaikutuspiirissä, koska luonnollinen kulkusuunta on sinne ja se on huomatavasti lähempänä kuin Länsirooma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yrjänä kirjoitti:

Tuliko Kristinusko ensin Venäjältä Karjalaan vai Ruotsista Varsinais-Suomeen?

Karjalassa ainakin on ollut luostareita 1100-luvulta tai jopa aikaisemmalta ajalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu