Olis mielenkiintoista kuulla, miksi valitsit sivarin, totaalin, armeijan tai minkä nyt sitten ikinä valitsitkin.. Eli kerropa lyhyesti ajattelitko kansakuntaa vai olivatko motiivisi itsekkäitä?
Itse ajauduin armeijaan, koska se oli loppujen lopuksi helpompi vaihtoehto. Menin siis sieltä, mistä aita on matalin.
Itse ajauduin armeijaan, koska se oli loppujen lopuksi helpompi vaihtoehto. Menin siis sieltä, mistä aita on matalin.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minun motiivini ovat aina itsekkäitä.
Haluan kuulua valtaväestöön, joka Suomessa ei käy armeijaa. Liekö se sitten kansakunnan etu jos valtaosa suomalaisista ei käy armeijaa?
Valtaväestö ei ole hinttejä eikä haise
Mielessä oli koti uskonto ja isänmaa. En nauttinut hommasta. Päähän otti useimmiten, mutta aattelin että hoidetaan homma silti. Nuorena jaksaa yrittää. Joku voisi puhua nipottamisestakin, kun hoitaa hommat vaikka ne olisivat miten tylsiä tai uuvuttavia.
Sama asenne jatkuu muuten työelämässä. Olen toteuttanut samaa periaatetta koko aikuisiän noin 25 vuotta. Arki on yleensä tylsää, tehtävät uuvuttavia ja vastuunkanto loputonta ja raskasta. Mihin johtaa moinen moraali? Sitä voi jokainen helpon tien valitsija miettiä tykönänsä.
Te pintaliitäjät ja viihteen virtuoosit. Katsokaa joskus ympärillenne vaikka kunnallistekniikkaa tai jotain rakennusta. Teikäläiset eivät ole olleet luomassa tuota. Monumentit vaativat korpisoturin luonnetta. Isommat monumentit useamman samanhenkisen.
Jos minun on hankittava työryhmä johonkin hankkeeseen, otan mielelläni sattumakorpraalin, jääkärin tai jonkun ryhmänjohtajan remmiin tosihommiin. Tiedän miten hommat sujuu. Sivarin voin ottaa siivoojaksi. Mutta mieluummin otan siivoojaksikin oikean naisen. Noilta homma käy.
Oikeat naiset ovat muuten korpisoturin toinen puolisko. Sivari saa siipeen alta aikayksikön noilta vaikka kuinka tuoksuisi parfyymilta.
Olen usein pohtinut kyseisiä asioita. Olin nuorena niin sanotusti sotahullu, pyssyleikkejä jatkuvasti. Sitten ajattelun ja erinomaisten elokuvien myötä humaanimpi ajattelu valtasi mieltäni ja armeijankin kävin v.-72 mistä aita on matalin. Mutta tietty militaristisuus on jäänyt kytemään taustalle eli olen rauhanomainen militaristi. Jos mietin vanhoja jermuja jotka puolustivat maatamme silloin kauan sitten, olivat ne vaan kovia tervaskantoja. Mitenkähän asiat olisivat nyt jos isämme olisivat olleet sivareita? Vaikka kyllä ne tervaskannotkin lopulta uupuvat mutta eivät he turhaa valita!
Entä tänä päivänä? Olen ylpeä siitä, että kaikki kolme poikaani ovat suorittaneet asevelvollisuutensa. Vanhin kotiutui kersanttina ja keskimmäinen vänrikkinä ja nuorin suorittaa parasta aikaa palvelustaan sotilaskeittäjänä. Missä muualla testataan sietokykyä niin kuin armeijassa? Missä pitää sopeutua sääntöihin halusit tai et? Siviilipalveluksessako? Tämän päivän nuoret pääsevät niin helpolla, että kyllä sotilaspalvelus on ainoa kouliva tekijä. Kaikki ovat samalla viivalla olit sinä jätkän tai herran lapsi.
Olen kersantin kanssa täysin samaa mieltä. Jos valitsen työntekijöitä ja samalle viivalle sattuu kaksi täysin samanlaiset opiskelupaperit omaavaa henkilöä toisen ollessa sivari ja toisen asepalveluksen suorittanut, kumman valitsisin? Kyllä minä ehdottomasti hylkäisin sivarin ja valitsisin armeijan käyneen! Mistä minä tietäisin pystyisikö tämä sivari selviämään vähänkään kiperästä paikasta, kestäisikö hänen kanttinsa tiukassa tilanteessa? Sotilaskoulutusta ja erityisesti armeijan johtajakoulutusta moititaan vanhan aikaiseksi. Mutta kysyn vieläkin missä muualla joudut suorittamaan niitä v....maisia tehtäviä, etkä voi kieltäytyä koska sinua ei huvita eikä tunnu mukavalta etkä tykkää hommasta? Siellä mitataan paineensietokykyä ja kykyä tehdä päätöksiä väsyneenä ja stressattuna! Jos sinä selviät tästä tulikokeen jääkärinä, sattumankorppina tai vänrikkinä olet paljon kestävämpi myös siviilissä! Näin se on!
Eihän se asepalvelus mukavaa ole mutta mikäpä tässä maailmassa on aina mukavaa. Elämä on ylä- ja alamäkeä vaikeuksia ja voittoja surua ja iloa. Niistä kaikista muodostuu elämän koko kirjo ja onnellisuus joka täytyy poimia maailmalta pieninä palasina.
Paljon on armeijassa tapahtunut jos kuvaamasi koulutuksen tulos olisi nykyisin totta. Olen itse käynyt läpi armeijan tarjoaman johtajakoulutuksen 70-luvun puolessa välissä. Silloinen touhu oli kaukana kehumastasi. Tunnen myös paljon eri asteisen armeijan koulutuksen läpikäyneitä kuin myös siviilipalveluksen suorittaneita enkä voi missään nimessä yhtyä käsityksiisi armeijakoulutuksen autuaaksitekevyydestä.
Siviilielämässä johtaminen, niin paineen alaisena kuin muutenkin, on ihan muuta kuin armeijan touhu. Toivottavasti työelämässä päästäisi joskus eroon armeijan oppeja soveltavasta "management by perkele" tyylistä. Ehkä silloin ihmiset eivät haikailisi koko ajan lomalle ja eläkkeelle; toteutuisi eläkeherrojen toive ihmisten pysymisestä mahdollisimman pitkään työelämässä.
Missä joudut/pääset ohjaamaan/käskemään joukkoja/ alaisia?
Missä muualla saat koulutusta ja käytännön harjoitusta paineenalaisena toimisesta kriisitilanteessa?
Itse en ole normaalissa siviilikoulutuksessa saanut/joutunut tekemisiin näiden asioiden kanssa! Sattuman korppina ja A-luokan kirjurina en myöskään näitä oppeja saanut. Esiintyminen ja johtaminen olivat minulle suuria pelon aiheita.
Kunnes... aloitin karaten harrastamisen. Aikani harjoiteltuani tekemisen puutteessa notkuin harjoitusteni jälkeen alkeiskurssien aikana apuvetäjänä. Kerra kurssin vetäjä tuumasi, että sinähän voit vetää harjoituksen kun on noita menoja. Suostuin mutta GULP! harjoitusten alkaessa pääni tyhjeni enkä muistanut vähään aikaan edes omaa nimeäni. Voitin pelkoni ja sain vedettyä treenit ja sainpa kehujakin. Siitä vetohommat laajenivat myös seuran pääharjoituksiin ja alkeiskurssien päävetäjäksi. Näin voitin pelkoni ja sain rutkasti itseluottamusta paljon enemmän kuin mistään koulusta. Tähän sekä poikieni kertomaan perustan RAUK:n ja RUK:n puolustamiseni.
Uskon johtamisen olevan persoonasta kiinni ja tapojahan on yhtä monta kuin ihmisiä. Mutta perustahan on luotava jollekin pohjalle ja oman pään käyttö johtamisessakaan ei ole kiellettyä vaan suositeltavaa. Toki niitä mainitsemiasi "management by perkele" tyylin noudattajia on ilman armeijan käyntiäkin. Ja hulluahan sitä olisi soveltaa suoraa armeijan juttuja siviiliin. Tarkoitin sen antavan pohjaa josta voi kehittää omaa johtamistapaansa.
Itse ihailin jo nuorena Tuntemattoman Koskelan Jussin tyyliä joka on erinomainen esimerkki oikeasta johtamisesta kun taas Lammio on juuri sitä ihteänsä "management by perkele" johtamista. Sain olla myös siviilielämässä ihailemani tyylin edustajan alaisena ja olen yrittänyt omalla tavallani jatkaa tätä perinnettä eteenpäin toivon mukaan siinä onnistuen.
Oikea johtaminen pitää sisällään luottamisen, avoimuuden, auttamisen, ymmärtämisen, päättäväisyyden mutta tarvittaessa myös tiukkuuden muutamia tärkeänä pitämiäni asioita mainitakseni.
P/S Vielä Karatesta, että olen pohtinut kuinka ihmiset valittavat simputuksesta ym. kuinka kamalaa siellä harmaissa onkaan. Entä kun mennään harrastuksiin niin paljon pahempi simputus sallitaan kun sinne on itse menty. Karate harjoituksissa jos töppäilee tai turisee niin jopa tulee 20 rystyspunnerrusta tai muuta mukavaa. Jos hommat eivät luonnistu kaikkia höykkyytetään ja harjoitusten jälkeen kehutaan, että olipa hyvät treenit! Semmoinen se ihmismieli on toisaalla kielletty on muualla sallittua ja suotavaa.
Karatetreeneissä yms. ja armeijassa olemisessa on aika pirunmoinen ero: Jos treenit ei miellytä, voit kävellä niistä milloin tahansa ulos, jonkinlainen puolustusvelvollisuus on puolestaan pakko suorittaa. Ja toisekseen armeijan käyminen on sen keston ajan kokopäivähommaa, kun taas treenit käsittävät yleensä korkeintaan muutaman tunnin urakan kerrallaan silloin tällöin. Simputuksen estäminen on oikeasti tärkeää, koska muuten on aina vaarana se, että esim. joku kappari ottaa jonkun silmätikukseen ja tekee sen palvelusajan helvetilliseksi.
Oma armeijareissuani en kokenut mitenkään kamalaksi, vaikka en voi missään tapauksessa sitä minään hyvänäkään aikana elämästäni pitää. Tulipahan käytyä, ajallisesti lyhimmän keston mukaan.
Kyllä suurin osa elämästä on pakkoa hyväksyt sinä sen tai et. Jos kaikki olisivat kuten haluavat ja tekisivät mitä lystää tokkopa tästä koko hommasta tulisi yhtikäs mitään! Hommien on hoiduttava halusit sinä tai et!
Armeijan suorittamisella tai suorittamattomuudella tuskin on paljonkaan merkitystä siihen mitä siviilielämässään tekee. Kävin poikasena siviilipalveluksen, ja sen jälkeen olen muunmuassa pyörittänyt puusepänliikettä, ollut vartiointiliikkeessä töissä koluten lähes koko turvallisuusalan läpi, huolehtinut isossa päivittäistavaran tukkuliikkeessä kuljetuksien lähettämisestä ja nyt suunnittelen insinöörinä elektroniikkaa.
Jos tuosta löydät yhtään työtehtävää jota selkärangaton ja vastuunottoon kyvytön yksilö kykenee tekemään, olen pullakahvit velkaa lähimmässä sotkun kanttiinissa.
onhan olemassa noita poikkeuksiakin. Etteivät kaikki sivarit ole pitkätukkaliimanhaistelijahinttejä lainatakseni erästä tuttua!
Johtamistaidot ovat paljon myös esiintymistaitoja, taitoa olla arvosteltavana. Näitä saa kaikissa siviilielämän esiintymistilanteissa. Ohjaustilanteita voi olla esim. kerhojen & leirien ohjaamistyö. Itse olen käynyt oman seurakunnan ryhmänjohtajakoulutuksen, missä käsiteltiin ryhmän käyttäytymistä, ja sieltä olen saanut paljon tietoa, kokemusta lähinnä seurakunnan leireiltä.
Itse menin armeijaan ja kinusin siellä vielä itselleni 330vrk palvelusajan, vaikka luokittelivat aluksi B-kastiin ja 240vrk. Näin siksi, että pidän aseellista maanpuolustusta tärkeänä asiana (muiden tärkeiden asioiden joukossa) ja tahdon tehdä osuuteni sen tehostamiseksi.
Jos oma isoisä on haavoittunut kolmasti puolustaessaan
tätä maata talvi- ja jatkosodassa ja oman suvun
miehistä jäi vain kolme henkiin koko rytäkästä, niin
ei tullut mielenkään jättää asepalvelus väliin.
Sehän on kansalaisvelvollisuus.
En ihannoi sotaa, mutta pitää ola myös realisti.
Maailmassa ei löydy sotilaallista tyhjiötä.
Mieluummin oma armeija kuin naapurin.
Ps. Venäjällä intti kestää kolme vuotta.
>Maailmassa ei löydy sotilaallista tyhjiötä.
No huhhuh. Ethän ollut tosissasi? Ethän? Ai olit. Huolestuttavaa.
No kerrotaan sitten, mitä armeijassa ei kerrottu. Teoria sotilaallisesta tyhjiöstä ja sen täyttämisestä on täysin tuulesta temmattu. Maailmassa on monia valtioita, joiden armeijat ovat lähinnä seremoniallisia, eli niillä ei ole mitään sotilaallista merkitystä. Löytyypä muutama sellainenkin valtio, joissa ei armeijaa ole ollenkaan.
voinut katsoa isoisiäni silmiin ja sanoa olevani sivari kun he olivat taistelleet ja vuodattaneet vertansa isänmaansa puolesta. Vähin mitä pystyin tekemään oli suorittaa asepalvelus joka on hyvin vähän näiden sankareiden tekoihin verrattuna. En ole sotahullu militaristi vaan aivan tavallinen suomalainen mies mutta haluan antaa omalla panoksellani kiitoksen sille mitä isämme ja isämmeisät tekivät antaakseen meille turvallisen tulevaisuuden.
Minunkin isoisäni taistelivat sodissa. Äitini isä kantoi isäni isän pois rintamalta hänen haavoituttuaan. Silti nykypäivän ratkaisujen moraaliseksi perustaksi tällainen ei sovi.
vapautuksen - silkkaa laiskuutta ja arkuutta! Voin vakuuttaa että nyt vanhana harmittaa armeijan käymättömyys. Jokainen kysymys/puheenaihe "missä olit armeijassa" tuottaa kiusallisen tilanteen eikä valehtelemiselta aina välty.
Vapautusta en suosittele siis kenellekään, mutta sanonpahan vaan, että se on mahdollista saada.
Mulle on aina ollut itestään selvää että meen inttiin. Ja päivääkäään en ole katunut sitä että lähdin. Suosittelen kaikkille...:)
ei oo mieles mikää toinen vaihtoehti käynykkää ja viel 12k siel oon.. "miehet" menee inttiin!!
ja motiivina toimii intti itsessään
Valitsin sivarin eettisen vakaumukseni vuoksi. Vakaumukseni mukaan armeijasta ei ole niin suurta hyötyä nykyisessä maailman tilanteessa kuin siviilipalveluksen suorittamisesta. Koin, että armeijoihin syydetään liikaa rahaa, kun meillä on paljon tärkeämpiäkin ongelmia yhteiskunnassamme kuin sotilaalliset uhkakuvat (mitkä sotilaalliset uhkakuvat, voisi kysyä). Armeija on suurin (tai ainakin suurin yleisesti hyväskytty) yksittäinen hyvinvointia rajoittava instituutio/ilmiö.
En kokenut tappamista äärimmäisenä pahana, itse asiassa jos joku uhkaa lähimmäiseni henkeä, olen valmis tappamaan hänet. En siis ole varsinainen ASEISTAkieltäytyjä, pikemminkin antimilitaristi.
Armeija, koska se on jokaisen Suomen miehen kansalaisvelvollisuus, jota pidän täysin perusteltuna ja järkevänä. Ei siinä ole mielestäni enempää perusteltavaa.