Kristityt seuraavat (tai väittävät seuraavansa) sekä VT:tä että UT:ta.
Vanhassa testamentissa sallitaan moniavioisuus, eikä sitä kumota Uudessa testamentissa. Silti kristinusko on tiukasti yksiavioinen uskonto. Miksi?
Vanhassa testamentissa sallitaan moniavioisuus, eikä sitä kumota Uudessa testamentissa. Silti kristinusko on tiukasti yksiavioinen uskonto. Miksi?
Vastaukset 26
Vanhimmat
,
moniavioisuus oli VT:n alkuvaiheessa, jolloin jumala ei ollut viela antanut mitaan saantoja ihmisille.
Taas sääntöjä. Jokainen antamassa sääntöjä. Ei me tarvita mitään helvetin SÄÄNTÖJÄ.
vaan itsesi puolesta.
Moniavioisuus on olemassa koko VT:ssä ja poistettiin kristinuskosta, juutalaisuuteen se jäi vielä pitkäksi aikaa. On siis oltava syy miksi moniavioisuus loppui, eikä se syy ole selvinnyt minulle Uudesta testamentista.
Se on kulttuurillinen ero, ja avioliitto ei edes ole ainakaan luterilaisessa kirkossa uskonnollinen vaan yhteiskunnallinen liitto. Joten se ei liity uskontoon, vaan yhteiskuntaan.
Kyllä häät ovat luterilaisillekin uskonnollinen juttu. Muuten ei olisi kirkkohäitä, eikä lupauksia ikuisesta rakkaudesta. Väitätkö siis että nämä ovat pelkkää kulissia, silmälumetta?
Kristityt ovat yksiavioisia siitä yksinkertaisesta syystä, että alkukristityt elivät Rooman lakien alaisina. Roomassa elettiin yksiavioisesti.
Siis tottakai se AVIOLIITON SIUNAUS, mikä annetaan kirkossa, on uskonnollinen juttu. Ja se, että haluaa sitoutua ja olla naimisissa, voi liittyä uskontoon. MUTTA avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, ja kuten sanoin, ainakin luterilaisen opin mukaan ei kirkon asia. Kirkko vaan on tämän sitoutumisen kannalla, että se on hyvä ihmiselle, ja papilla on vaan lain mukaan oikeus "virallistaa" liitto, mutta niinhän on monella muullakin virkamiehellä. Homoliittojen kanssa on juuri se ongelma, että kirkko ei voi antaa siunausta niille, koska se on niiden oppia vastaan (siltihän homot voivat rekisteröidä suhteensa). Moniavioisuuden kanssa ei tällaista ristiriitaa edes voi tulla, koska kaksinnaiminen on laissa kielletty.
Vaikka Raamatussa on moniavioisuus sallittu, pakollista se ei ole ollut, joten kirkolla ei ole mitään syytä lähteä kumoamaan lakia. Käsittääkseni moniavioisuus on silloinkin ollut vain yhteiskunnallinen asia.
En kyllä tiedä luterilaisen kirkon virallista kantaa, miksi moniavioisuus on kielletty, mutta tuon tiedän, että avioliitto on yhteiskunnan asia, joten luulisin että se liittyy siihen.
Että tällainen järkeily, mutta jos jollain on parempaa tietoa niin on hyvä ja kertoo.
.. nahka pois
Käskijöitä riittää, göbbels-mooseksen seuraajia. Hitlerit valloillaan. Tee sitä, tee tätä. Kaikki on kiellettyä. Lue helvetisti Raamattua, mutta älä syö sianlihaa. Nussiessa kuuntele Leo Mellerin kasetteja.
Siis jos alunperin tarkoitit sitä, että luterilaisessa uskossa avioliitto ei ole sakramentti niin saatat muuten ollakin oikeassa. Yläasteen uskonnonopetukset on vähän hämärän peitossa.
Moniavioisuus ei ollut juutalaisten keskuudessa koskaan yleistä, eikä missään nimessä pakollista.
Avioliitto Raamatussa ei ole pelkästään yhteiskunnallinen asia, vaan siihen liittyy ehdottomasti myös henkinen puoli. Kuvittelin että tämä olisi periytynyt moniavioisuuden kanssa kristinuskoon, mutta jos ei niin ei...
Edelleen etsin syytä miksei kristinusko (lähinnä siis katolinen ja ortodoksi) salli moniavioisuutta, ja milllä perusteella kakasinaiminen on kielletty Suomen maallisessa laissa.
Yksiavioisuuden toi sekä Suomen kirkkoon että maalliseen lakiin vanhoilla päivillään Mannerheimin isoisoisä. Hänellä oli vain yksi vaimo mutta lukuisia rakastajattaria, eikä hän halunnut mennä rakastajattarien kanssa naimisiin, koksa ei halunnut heille perintöoikeutta. Muuan rakastajatar, Esther van Orsin, jo oli vaatimassa omaisuutta itselleen kyseisen isoisoisän testamenttiin. Tämä on siis perintöoikeusasia.
Sanoinhan minäkin, että avioliitossa on hengellinenkin puolensa, eihän ihminen voi osaa itsestään jättää avioliiton ulkopuolelle. Mutta avioliitto instituutiona ei ole uskonnollinen asia, niinkuin vaikkapa ehtoollinen tms. Naimisiin mennään vaikka ei uskotakaan, eikö olekin loogista?
Ja totta munassa luterilaisessa uskossa se ei ole sakramentti! Höh. Miksi olisi, ei Jeesus ole avioliittoa asettanut.
Ja ei ole sellaiset asiat voineet "periytyä" uskonnosta toiseen, jotka eivät ole uskonnollisia. VAAN KULTTUURILLISIA/YHTEISKUNNALLISIA. Olisiko se sitten jostain roomalaisesta tai kreikkalaisesta kulttuurista se yksiavioisuus.
Eikö mee kaaliin kun oon jo monta kertaa selittäny :)
Oikein. Jeesus sanoi että miehellä saa olla monta vaimoa. Siksi hänet raporttiinkin. Hän on Herrani
Siis Jeesus tapettiin ei raporttiin
No voi hellanlettas. Laki ja säännöt pitävät yhteiskunnan pystyssä. Ihmiskunta olisi ilman niitä kuollut kauan sitten sukupuuttoon.
Jos mies tulee yhdeksi lihaksi vaimonsa kanssa, niin se jo viittaa yksiavioisuuteen. Lisäksi jeesus opetti, ettei alunalkaen ollut lupaa edes erota. Missään ei sanota Jumalan hyväksyneen VTn moniavioisuutta, vaikka se oli monen jumalisen, ei toki kaikkien, elämäntapa. Jos piispa käyttää huumeita, se ei tarkoita, että niin saisi tehdä!
VT:n aikaan kaikilla naisilla piti olla huoltaja. Moniavioisuus oli yksi tapa taata se. Naisilla ei ollut mahdollisuutta elättää itseään ja yksin jääneen naisen ainoa mahdollisuus olisi ollut prostituutio. Avioliitto oli yhtäkuin sosiaaliturva. Tuskin Salomokaan ehti kovin monta kertaa maata kaikkien 700 vaimonsa kanssa.:)
Jeesus opetti: mies luopukoon isästä ja äidistä ja liittyköön vaimoonsa, ja nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Sen vuoksi alkuseurakunnassakaan ei moniavioisuutta hyväksytty. Ja korostettiin, että esim. seurakunnan johtajan piti olla "yhden vaimon mies". Ympäröivässä kulttuurisshan moniavioisuutta esiintyi.
Jos moniavioinen kääntyy kristityksi, niin ei häntä tietenkään voi vaatia eroamaan "ylimääräisistä" vaimoista. Se olisi monessa tilanteessa epäinhimillistä. Eihän avioerokaan kuulu Jumalan suunnitelmaan. Näitä ongelmia tulee eteen korkeintaan Afrikassa.
Muslimit eivät juuri enää harrasta moniavioisuutta, vaikka uskonto sen sallisikin. Mies voi ottaa toisen vaimon vain jos ensimmäinen siihen suostuu ja kaikkia vaimoja on kohdeltava taloudellisesti ja muutenkin tasapuolisesti.
Missä vaiheessa JUUTALAISET kumosivat monivaimoisuuden?!
Israelin valtiokaan ei hyväksy monivaimoisuutta,ja maailmassa elää vain kourallinen sellaisia juutalaisia,jotka harjoittavat polygamiaa.
Euroopan juutalaiset luopuivat moniavioisuudesta alkaen keskiajalla. Myöhemmin yksiavioisuus levisi muslimimaissa (joissa moniavioisuus oli sallittua) asuvien sefardijuutalaisten keskuuteen. Nykyään itä-afrikan juutalaiset harjoittavat vielä moniavioisuutta.
Israelin maallinen laki ei salli polygamiaa, mutta jos saapuu Israeliin usean vaimon kanssa niin ne saa pitää, mutta lisää ei saa ottaa.
Minulla on monta vaimoa ja Jeesus on Herrani. Jeesus pantiin ristille kitumaan, koska Hän sanoi että miehellä saa olla monta vaimoa. Hän on Herrani. Monet eivät usko kuin väärään Jeesukseen vaikka luulevat uskovansa Jeesukseen Kristukseen. Ne jotka eivät hyväksy moniavioisuutta eivät siis ole kristittyjä.
Ongelma on varsin ajankohtainen Afrikassa, kun ihminen tulee uskoon. Tiedän erään jolla on kolme vaimoa, eikä hän sen huonompi kristitty ole sen tähden. Pahempi olisi jos hän hylkäisi kaksi vaimoaan, koska Raamattu sanoo että Jumala vihaa hylkäämistä, ja joka hylkää vaimonsa, tekee huorin.
>>Minulla on monta vaimoa ja Jeesus on Herrani.>>
Suomessa ei ole moniavioisuutta. Olet nähnyt unta.
Ei pidä olla ahne, vaan antaa kaikille mahdollisuus löytää edes yksi puoliso.
Aiheestahan on tehty tutkimuskin, joten olet oikeassa. Otan pieniä sitaatteja:
"Ja pojat oli kaikki siinä ympärillä, mut ne ei kukaan tehny rumia homoille, ei kukaan tehny. Ja senhän mää tiiän, että kun korsuun tuli pimeetä, niin kaikki oli korvat höröllään. Mutta mehän oltiin varovaisesti ja hiljaksiin. Kyllä niitä oli siellä monia muitaki pareja kun me."
"Kun oltiin Syvärillä, me asuttiin korsuissa. Niitä lämmitettiin kaminalla ja oli laitettu puuliiterit ja kaikki, koska oltiin asemissa pitemmän aikaa. Ja yksi talvi hain puita sieltä puuliiteristä, niin siinä kaks poikaa - tulin niin hiljaa ilmeisesti, että ne ei kuullu - toinen oli polvillaan sen toisen vehkeen kanssa, vetäs kuule siinä. Ja minä vaan näytin kädellä, että olkaa kaikessa rauhassa. Sen jälkeen kun me nähtiin toisiamme, niin nyökättiin. Ei me tunnettu toisiamme, me oltiin samasta komppaniasta mutta eri joukkueesta. Kyllähän siellä niitä oli."
"Parhaita kavereita ammuttiin tohjoksi, vatsat auki ja päät muusina. Ne oli vähän liian rajuja kokemuksia kestettäväksi. Ei kukaan ollut valmis sellaisia asioita kohtaamaan. Kyllä niistä painajaisia sai. Oli kehitettävä sellainen suojaava kuori niitä kaikkia nähtyjä ja koettuja asioita vastaan. Siis suojauduttava rauhan aikanakin. Sillä lailla sitä yksi jos toinenkin piti itsensä aisoissa. Ei ollut muutakaan vaihtoehtoa."
"Seksi se veti sinne kaduille miehiä iskemään. Kukaan ei tiennyt elääkö sitä huomenna ja tuleeko huomista aamua ylipäätään ollenkaan. Niin sitä sitten elettiin kuin viimeistä päivää. Otettiin kaikki irti. Se oli estotonta touhua se!"
"Sota-aika oli ihan päinvastoin, silloin oli isompia ongelmia ja silloin ei homoista välitetty oikeastaan mitään, se oli hyvin vapaamielistä aikaa. Stockan edessä oli ratikkapysäkki, jonain sumuisena iltana - kaikki valot oli vekka kadulta pommitusten takia - keskellä ratikkapysäkkiä, keskellä katua naitiin jonkun kaverin kanssa. Jotkut hahmot oli siinä vähän matkan päässä, eikä ne tullu lähelle kun ne huomas, että siellä oli jotain tällästä tapahtumassa. Mä en muista mitään protesteja heterojen taholta sillon, se tuli sodan jälkeen, sitten ruvettiin moralisoimaan kauheesti ja nää lait tuli korostetusti esille."
"Sodan jälkeen tuli usein kadulla vastaan miehiä, joilla oli vaimot ja lapset ympärillään. Samoja miehiä, joiden kanssa oltiin sodan aikana oltu seksihommissa. Kun sodan aikana ei ollut naisia saatavilla, nämä aviomiehet ja isät olivat hakeneet iloja meikäläisten maisemista. Mehän mentiin ulos, että saatais naida miesten kesken."
Ei siis mitään ihmettelemistä koko asiassa, normaalia rintamatouhua monen osalla.