Hupia!

Sydämen Usko kirjoittaa näin:

" Mieti tarkkaan mitä minä kirjoitan. Katso itseäsi peilistä. Huomaatko, sinä et ole eläin, vaan sinä olet ihminen. Toista samanlaista ei löydy koko maailman kaikkeudesta. Ai miksikö. Siksi että sinun esi-isäsi eivät olleet apinan sukulaisia, vaan sinut luotiin ihmiseksi ja ihmisenä sinä pysyt.
Todista päinvastaista jos haluat, mutta muista todistuksestasi pitää löytyä tieteellistä näyttöä."

Huvittaako tämä muita kuin minua? Sydämen usko todistaa väitteensä katsomalla itseään peilistä. Vastaväittäjän on löydettävä tieteellistä näyttöä.

Tässä jos missä näkee, että joidenkin kreationistien kanssa keskustelu on kyllä aikamoinen taitolaji. Tämä todistaa myös, että usko on vain ja ainoastaan ihmisen mielessä tapahtuva asia, kun taas tiede todistaa todellisia tapahtumia oleviksi. Lisää tällaista!
11450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olen suunnitellut että alan vastaamaan YE-kreationisteille ja muille hihhuleille Raamatun pohjalta.

Olen varma että pärjään paremmin Raamatun kanssa kuin he tieteen. :)

Mitenköhän nuo siihen suhtautuisivat. :)

Äänestä

että peikottaa. Liene mitenkään muuten harrastamansa typeryyden aste ole käsitettävissä. Aika pian hän lyö puujalat altaan ja luultavasti laskeskelee että seuraava tömährys naurattaa muitakin kuin peiliään.

Äänestä

Siis kahdella ämmällä. vaimo ja anoppi. Sinä siis et löytänyt tieteellistä vastausta, no minä voin avittaa sinua vähäsen. Apinan ja ihmisen välillä on genomissa vähintään 3,5% ero. Riippuen siitä kuka sanoo. Toiset löytävät suurempiakin eroavuuksia. Mitä taas valkuaisiin tulee ero on paljon suurempi. Eikä tässä vielä kaikki. Jos luet roomalaiskirjeen 1.lukua jakeet 19-20 : se mitä Jumalasta voidaan tietää, on silti ilmeistä heidän keskuudessaan. Onhan Jumala ilmoittanut sen heille, sillä hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen iankaikkinen voimansa ja Jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti ymmärrettävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. siksi he eivät voi mitenkään puolustautua.:

Yhdistin sulle tiedettä ja Jumalan sanaa, niin voit sitten kertoa kamuillesi, että miksi et ole eläin, vaan Jumalan luoma ihminen

Ps. Kävin tänään kurkkaamassa noi luvut netist, et tieto ei ole hatusta temmattua, joten voit huoleti märehtiä niitä.

Äänestä
  • :.sydämmentön höpäjää. Olet hulvaton. Normaalinkin uskovaisen teksti on hämärää ja täynnä ristiriitaisuuksia, mutta sinä olet jo niin hämärä ja itsetyytyväinen että ei erkkikään pysy kärryillä. Mutta se on hyvä, koska pelkään päivää jolloin täältä löytyy joku järkevä uskonmies.

    Äänestä

  • Solrosa kirjoitti:

    :.sydämmentön höpäjää. Olet hulvaton. Normaalinkin uskovaisen teksti on hämärää ja täynnä ristiriitaisuuksia, mutta sinä olet jo niin hämärä ja itsetyytyväinen että ei erkkikään pysy kärryillä. Mutta se on hyvä, koska pelkään päivää jolloin täältä löytyy joku järkevä uskonmies.

    uskonmies, niin sinä olet valmis heittämään evo-uskonnon roskakoriin ja ottamaan Jeesuksen Kristuksen sydämeesi asumaan. Niinkö vähän sinä arvostat Darwinia Freudia ja Marxsia . Se on vain merkki siitä ettei kannettu vesi kaivossa pysy.

    Jeesus kutsuu sinua pelastukseen. Ota hänet sydämeesi asumaan, niin saat elämän, joka on elämisen arvoista jo tässä ajassa, saatika sitten iäisyydessä.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Moi !

    Miten ihmeessä sinun päähäsi saisi sen tosiasian että suurin osa kristityistä "uskoo" evoluutioteoriaan.

    Ei usko jeesukseen sulje tätä pois mitenkään.

    --

    ..tajunnut sanaakaan söpötyksestäsi. Sen siitä saa kun on vain maisteri. Täytyis olla apukoululainen että pysyis sun juttujen taustalle. Muista kristinuskoisista en sano mitään, heissä on viksujakin immeisiä.

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    Moi !

    Miten ihmeessä sinun päähäsi saisi sen tosiasian että suurin osa kristityistä "uskoo" evoluutioteoriaan.

    Ei usko jeesukseen sulje tätä pois mitenkään.

    --

    Mutta kun Jeesus itsekin piti luomista todellisena tapahtumana. Hän sanoi, että jos ei usko mitä Mooses kirjoitti, niin miten sitten uskoisimme mitä Jeesus sanoo. Jos luomista ei olisi tapahtunut, niin silloinhan Jeesus olisi valehtelija.

    Äänestä

  • Sepe kirjoitti:

    ..tajunnut sanaakaan söpötyksestäsi. Sen siitä saa kun on vain maisteri. Täytyis olla apukoululainen että pysyis sun juttujen taustalle. Muista kristinuskoisista en sano mitään, heissä on viksujakin immeisiä.

    Eli jatkat vaan sinnikkäästi opiskelua, niin kyllä se evoluution älyttömyys sinullekin avautuu. Itse asiassa tarkemmin ajatellen, älä opiskelekaan, kun ajattelee noita evo-uskovien lippulaivoja, niin tulee mieleen , että ei ne taidakaan olla viisaita.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Eli jatkat vaan sinnikkäästi opiskelua, niin kyllä se evoluution älyttömyys sinullekin avautuu. Itse asiassa tarkemmin ajatellen, älä opiskelekaan, kun ajattelee noita evo-uskovien lippulaivoja, niin tulee mieleen , että ei ne taidakaan olla viisaita.

    sinulle noussut pissa päähän matkan varrella?

    Äänestä

  • onko kirjoitti:

    sinulle noussut pissa päähän matkan varrella?

    Harjoittele, pystyt kyllä parempaankin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Solrosa kirjoitti:

Sydämen Usko kirjoittaa näin:

" Mieti tarkkaan mitä minä kirjoitan. Katso itseäsi peilistä. Huomaatko, sinä et ole eläin, vaan sinä olet ihminen. Toista samanlaista ei löydy koko maailman kaikkeudesta. Ai miksikö. Siksi että sinun esi-isäsi eivät olleet apinan sukulaisia, vaan sinut luotiin ihmiseksi ja ihmisenä sinä pysyt.
Todista päinvastaista jos haluat, mutta muista todistuksestasi pitää löytyä tieteellistä näyttöä."

Huvittaako tämä muita kuin minua? Sydämen usko todistaa väitteensä katsomalla itseään peilistä. Vastaväittäjän on löydettävä tieteellistä näyttöä.

Tässä jos missä näkee, että joidenkin kreationistien kanssa keskustelu on kyllä aikamoinen taitolaji. Tämä todistaa myös, että usko on vain ja ainoastaan ihmisen mielessä tapahtuva asia, kun taas tiede todistaa todellisia tapahtumia oleviksi. Lisää tällaista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu