Rytmihäiriö!

Ammattikoulussa juhlittiin koulun vuosipäiviä ja illalla juhlissa esiintyneet viettivät jatkoja koulun tiloissa. Sauna oli lämmitetty ja alkoholia onnistuttu hommaamaan. Tytöt ja pojat yhteissaunaan, vaikka paikalla olleet opettajat rehtorin johdolla loivat paheksuvia katseita. Kunnon löylyjä nauttineena ja sopivasti humaltuneena menin jäähdyttelemään kuntosalin puolelle, jossa myös opettajat olivat. Huomatessani juoksumaton päätin testata miltä juokseminen maistuu ja tuumasin vieressä olleille ottavani pienet rytmihäiriöt. Muutaman juoksuaskeleen jälkeen havaitsin maton vieneen pyyhkeeni ja siinä sitä sitten kelteisiltään opettajien katsellessa tajusin salmavalon räpsähtävän!
Muutaman viikon kuluttua koulunkahvilassa menin iloisesti nauravan ryhmän luokse ja vilkaisin pöydälle. Siinä keskellä pöytää oli valokuva jossa näin tutun näköisen kaverin juoksemassa juoksumatolla nakusiltaan. Minua ei hirveästi naurattanut varsinkaan kun eräs opettaja vielä kyseli että onko tullut rytmihäiriöitä viimeaikoina? Seuraavalla kerralla kylpytakki on kova sana!
11312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tää oli hauska pitkästä aikaa=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Postimies kirjoitti:

Ammattikoulussa juhlittiin koulun vuosipäiviä ja illalla juhlissa esiintyneet viettivät jatkoja koulun tiloissa. Sauna oli lämmitetty ja alkoholia onnistuttu hommaamaan. Tytöt ja pojat yhteissaunaan, vaikka paikalla olleet opettajat rehtorin johdolla loivat paheksuvia katseita. Kunnon löylyjä nauttineena ja sopivasti humaltuneena menin jäähdyttelemään kuntosalin puolelle, jossa myös opettajat olivat. Huomatessani juoksumaton päätin testata miltä juokseminen maistuu ja tuumasin vieressä olleille ottavani pienet rytmihäiriöt. Muutaman juoksuaskeleen jälkeen havaitsin maton vieneen pyyhkeeni ja siinä sitä sitten kelteisiltään opettajien katsellessa tajusin salmavalon räpsähtävän!
Muutaman viikon kuluttua koulunkahvilassa menin iloisesti nauravan ryhmän luokse ja vilkaisin pöydälle. Siinä keskellä pöytää oli valokuva jossa näin tutun näköisen kaverin juoksemassa juoksumatolla nakusiltaan. Minua ei hirveästi naurattanut varsinkaan kun eräs opettaja vielä kyseli että onko tullut rytmihäiriöitä viimeaikoina? Seuraavalla kerralla kylpytakki on kova sana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu