The City

Huomenna on tunnetusti World Trade Centerin itsemurhapommi-iskujen vuosipäivä.

Minusta se on maailman julmin terroriteko kautta aikojen, koska sille ei järjettömyydessä ja tekotavan julmuudessa löydy vertaa. Iskujen tekijöiden motivaationa ilmeisesti käsittämätön fanaattisuus.

Paljon kuulee juttua, jossa yritetään ymmärtää iskujen taustalla olevia motiiveja siten, että ne olisivat vastalause USA:n politiikalle.

Jos iskut olisivat kohdistuneet vain Pentagoniin tai ehkä valkoiseen taloon, ehkä jollain perverssillä logiikalla voisi näin kuvitella. Mutta World Trade Center on maailmankaupan keskus, jossa työskentelee lukuisten eri maiden kansalaisia. Isku WTC torneihin on myös isku New Yorkiin, joka USAssa edustaa vastakohtaa amerikkalaisuuden huonoimpana puolena pidettyyn kaksinaismoralistiseen ja kyyniseen yltiöpatriotismiin.

Olen asunut vajaan vuoden New Yorkissa kymmenen vuotta sitten ja koen sen kaupungin yhdeksi kotikaupungeistani. Tämä on mahdollista koska New York on globaali kaupunki, missä jokainen on maahanmuuttaja tai maahanmuuttajan jälkeläinen.

Joka New Yorkiin on paremmin tutustunut tietää, että se on statement kaiken vapaan kulttuurin ja älyllisen elämän puolesta. Kun NYC:iä kiertelee enemmän huomaa, että se on myös merkittävä islamilaisen elämän keskus. Haarlemissa ja Brooklynissä toimii merkittäviä islamilaisen ajattelun keskuksia. Jopa maallikko voi mennä tutustumaan ja kokemaan islamilaisen kulttuurin ajatuksia helpoimmin ja avoimimmin nimenomaan NYC:ssä. Jos kiinnostusta ja ennakkoluulottomuutta on.

Isku WTC torneihin oli isku vasten kaikkea tätä. Se oli hyökkäys koko ihmiskuntaa ja sivilisaatiota vastaan.
24656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Julmista terroriteoista puhuttaessa voidaan viivalle panna Hiroshima ja Nagasaki. Nehän eivät tietenkään olleet terroritekoja, vaan täsmäiskuja vääräuskoisia vihollisvaltioita vastaan. Näiden iskujen takana oli korkeintaan käsittämätön fanaattisuus kokeilla teoriaa käytännössä.

Äänestä
  • Huomaan että sinulla ei ollut avauksen varsinaisesti mitään sanottavaa.

    II maailmansodassa tapahtui toki kaikennäköisiä brutaaleja tekoja, aina Karjalan valtaamisesta natsien keskitysleireihin. Atomipommeilla pantiin sodalle piste. Olisko sodan voinut lopettaa muutenkin - luultavasti, joskin sota olisi sitten pitkittynyt ja vaatinut lisää uhreja toista kautta.

    World Trade Centerin itsemurhapommilennot eivät silti vertaudu mihinkään muuhun tekoon inhottavuudessaan, koska ne kohdistuivat symbolisesti koko maailmaa vastaan. Ja ovat tekotavaltaan vastenmielisimpiä, mitä minä pystyn kuvittelemaan. Siihen ei sinullakaan tuntunut olevan mitään lisättävää.

    No jos sinä nyt kieltäydyt ymmärtämästä avauksen pointtia, niin sille tuskin kukaan mahtaa mitään. Minä puolestani en ole oikeastaan kiinnostunut epärelevanteista analogioista tai "mutta-kun-nekin-tekivät-niin-tai-näin" selittelystä, joten annan sinun väitellä niistä joidenkin muiden kanssa.

    Äänestä

  • Baz kirjoitti:

    Huomaan että sinulla ei ollut avauksen varsinaisesti mitään sanottavaa.

    Kieltämättä en ymmärrä ajatustesi sfäärejä. Jos jollakin noin polla pimenee yhdestä vaivaisesta kaupungista, että antaa tuollaisia statementtejä, niin mikäpä siinä.

    Äänestä

  • Tylsikkö kirjoitti:

    Kieltämättä en ymmärrä ajatustesi sfäärejä. Jos jollakin noin polla pimenee yhdestä vaivaisesta kaupungista, että antaa tuollaisia statementtejä, niin mikäpä siinä.

    sinullekin iän myötä kehittyy jonkin ajatuksen sfääri. Siihen asti hyvää jatkoa :)

    Äänestä

  • olivat molemmat siviilikohteita, ainoa aspekti joka niillä on yhtenevä 911 iskujen kanssa oli se että molemmat olivat siviiliväestöön kohdistuva terroriteko jonka päämääränä oli poliittiseen ilmapiiriin vaikuttaminen.

    Japani tarjoutui antautumaan ehdoitta ensimmäisen kerran 7 kuukautta ennen Hiroshimaa, tarjoukseen ei edes vastattu.

    Pommien tarkoituksena oli näyttää neukuille jenkkien uusin lelu ja valmius käyttää sitä siviilikohteita vastaan. Tällä haluttiin varmistaa etteivät neukut etene USA:n etupiirille Euroopassa sodan jälkeen.

    911 iskuilla taas korvattiin neuvostoliiton kaatumisen seurauksena syntynyt poliittisen vastavoiman tyhjiö jota USA tarvitsee ase- ja öljyteollisuutensa elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi sekä levittääkseen valtaansa taloudellisesti ja/tai geopoliittisesti tärkeille alueille.

    Jos ei ole mörköä jota pelätä, ei kukaan osta aseita ja jos ei ole maita jonne pudotella pommeja ja ampua ohjuksia, USA:n aseteollisuus joutuu vaikeuksiin ja hehän omalta osaltaan kustantavat shown jolla valtion keulahamo markkinoidaan kansalle.

    Lähi-Idän ja Keski Aasian öljyntuotantoalueiden hallinta on tärkeä USA:n öljyteollisuudelle mutta se on myös kätevä painostuskeino muuta maailmaa kohtaan koska raakaöljyn tuotantoon ja hintaan vaikuttamalla saadaan uskomattoman kätevästi säädeltyä maailman talouselämää laajemminkin.

    "Terrorismin vastaista sotaa" käytetään myös omien kansalaisten valvomiseen ja yksilönvapauden rajoittamiseen sekä USA:ssa, että Euvostoliitossa.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    olivat molemmat siviilikohteita, ainoa aspekti joka niillä on yhtenevä 911 iskujen kanssa oli se että molemmat olivat siviiliväestöön kohdistuva terroriteko jonka päämääränä oli poliittiseen ilmapiiriin vaikuttaminen.

    Jos Sinun kirjoituksesti Japanin ehdottomasta antautumistarjouksesta tammikuussa -44 pitää paikkansa ja pystyt sen todistamaan, tulee Sinusta suuri historijoitsija.
    Laita esiin jotain todellista.
    Silloisessa ja nykyisessä tilanteessa on myös se pieni ero, että Japani ja USA olivat sodassa, jonka Japani aloitti ilman sodanjulistusta. Sinullehan asialla ei tietenkään ole väliä.

    Äänestä

  • Morozow kirjoitti:

    Hyökkäys Pearl Harboriin oli USA:n oma juoni. Aseteollisuuden tukemiseksi.

    Äänestä

  • sivullinen kirjoitti:

    tapauksella ei sinänsä ole suoranaista yhteyttä Hiroshiman ja Nagasakin pommien motiivin suhteen mutta voin kertoa siitäkin viimeiset tiedot.

    USA:n laivasto on tapauksen jälkeen väittänyt kivenkovaan että se upotti japanilaisen pienoissukellusveneen kaksi tuntia ennen japanilaisten ilmahyökkäystä.

    Nyt laivaston väite on todistettu sillä tuon upotetun sukellusveneen hylky löytyi hiljattain.

    Japani ei siis ampunut ensimmäistä laukausta vaan sen teki USA.

    Pearl Harborin historia joudutaan nyt kirjoittamaan uudelleen jo kolmannen kerran ja ehkä jonakin päivänä vielä neljännenkin kerran kun/jos loputkin salaisiksi julistetut juttua koskevat asiakirjat vapautetaan.

    "Japani ei siis ampunut ensimmäistä laukausta vaan sen teki USA.
    Pearl Harborin historia joudutaan nyt kirjoittamaan uudelleen jo kolmannen kerran ja ehkä jonakin päivänä vielä neljännenkin kerran kun/jos loputkin salaisiksi julistetut juttua koskevat asiakirjat vapautetaan."

    Epäilemättä.

    Tuo sukellusveneen upotus oli ihan Suomenkin uutisissa;) Torni ammuttu paskas, ja ennen Japsien hyökyä Pearliin.

    http://imina.soest.hawaii.edu/HURL/midget.html

    http://story.news.yahoo.com/news?tmpl=story2&cid=519&e=6&u=/ap/20020829/ap_on_re_us/pearl_harbor_submarine_5

    http://the.honoluluadvertiser.com/video/0829submarine.ram

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    Sukellusvenettä joka oli USA:n suurimman laivastotukikohdan sisääntuloväylällä. USS Ward:in päällikölle pitää nostaa hattua, että hän ampui oma-aloitteisesti vierasta sota-alusta rauhan aikana. Sukellusvene oli odottamassa mahdollisia Yhdysvaltojen suurten sota-alusten siirtymistä avomerelle ilmahyökkäyksen jälkeen. Vene upotettiin vain tuntia ennen, kun japanilaisten lentokoneet hyökkäsivät sunnuntaiaamuna rauhantilassa olevaan tukikohtaan. Hävittäjän päällikkö sai toivon mukaan mitalin oma-aloitteisuudestaan.
    Muuten moonman; missä on se historian uudellenkirjoitukseen johtava dokumentti siitä Japanin ehdottomasta antautumistarjouksesta tammikuussa -45? Näytä taitosi.

    Jos japanilaiset hyökkäävät julistamatta sotaa niin se on väärin mutta jos amerikkalaiset upottavat japanilaisen sukellusveneen kun kumpikaan puoli ei ole julistanut sotaa niin siitä pitäisi antaa kunniamerkki ???

    Mihin tuo oikein perustuu?

    Ampuivatko amerikkalaiset ensimmäisen laukauksen vai eivät?

    Japanilaiset olivat hyökkäämässä Pearl Harboriin ja jos Short ja Kimmel olisivat tienneet tulevasta hyökkäyksestä, olisi tuo upotus ollut hyväksyttävä puolustustoimi.

    Koko idea piileekin juuri siinä että ylin sodanjohto tiesi tulevasta hyökkäyksestä mutta ei itse hyökkäyksen kohde.

    Sotatoimien käynnistäminen ilman muodollista sodanjulistusta tai agressiota vastapuolen taholta syyllistää ensimmäisen laukauksen ampujan. Piste.

    Truman sotarikollisena.

    http://www.geocities.com/Pentagon/6315/truman.html

    Tutustuhan sitten kaikessa rauhassa artikkelin lähteinä käytettyihin kirjoihin, lehtiin ja NSA:n raportteihin kansallisarkistossa ennenkuin polkaiset paasauskoneen käyntiin.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    tapauksella ei sinänsä ole suoranaista yhteyttä Hiroshiman ja Nagasakin pommien motiivin suhteen mutta voin kertoa siitäkin viimeiset tiedot.

    USA:n laivasto on tapauksen jälkeen väittänyt kivenkovaan että se upotti japanilaisen pienoissukellusveneen kaksi tuntia ennen japanilaisten ilmahyökkäystä.

    Nyt laivaston väite on todistettu sillä tuon upotetun sukellusveneen hylky löytyi hiljattain.

    Japani ei siis ampunut ensimmäistä laukausta vaan sen teki USA.

    Pearl Harborin historia joudutaan nyt kirjoittamaan uudelleen jo kolmannen kerran ja ehkä jonakin päivänä vielä neljännenkin kerran kun/jos loputkin salaisiksi julistetut juttua koskevat asiakirjat vapautetaan.

    sinä ylität jo itsesi. Mikä kohta nyt pitäisi kirjoittaa
    uusiksi?

    Äänestä

  • ''' kirjoitti:

    Tuo sukellusveneen upotus oli ihan Suomenkin uutisissa;) Torni ammuttu paskas, ja ennen Japsien hyökyä Pearliin.

    kokeilemassa mitä tapahtuu moiselle yrittäjälle tänään.
    Ei taida tulla hulahula-tyttöjä vastaan.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    Jos japanilaiset hyökkäävät julistamatta sotaa niin se on väärin mutta jos amerikkalaiset upottavat japanilaisen sukellusveneen kun kumpikaan puoli ei ole julistanut sotaa niin siitä pitäisi antaa kunniamerkki ???

    Mihin tuo oikein perustuu?

    Ampuivatko amerikkalaiset ensimmäisen laukauksen vai eivät?

    Japanilaiset olivat hyökkäämässä Pearl Harboriin ja jos Short ja Kimmel olisivat tienneet tulevasta hyökkäyksestä, olisi tuo upotus ollut hyväksyttävä puolustustoimi.

    Koko idea piileekin juuri siinä että ylin sodanjohto tiesi tulevasta hyökkäyksestä mutta ei itse hyökkäyksen kohde.

    Sotatoimien käynnistäminen ilman muodollista sodanjulistusta tai agressiota vastapuolen taholta syyllistää ensimmäisen laukauksen ampujan. Piste.

    Truman sotarikollisena.

    http://www.geocities.com/Pentagon/6315/truman.html

    Tutustuhan sitten kaikessa rauhassa artikkelin lähteinä käytettyihin kirjoihin, lehtiin ja NSA:n raportteihin kansallisarkistossa ennenkuin polkaiset paasauskoneen käyntiin.

    Japanilainen sukellusvene oli väärässä paikassa USA:n laivastotukikohdan väylällä. Kyllä amerikkalaisilla oli jo tiedot saksalaisten U-veneden teoista englantilaisten satamia vastaan. Siltä varalta USS Wardkin oli siellä missä se oli. Ajat olivat varmasti kireät ja noissa oloissa päällikkö toimi oikein.
    Se, että amerikkalainen alus avasi tulen vartiopaikallaan ei tee siitä sodan aloittajaa. Yleisesti eri maiden armeijat ampuvat myös rauhan aikana käskyjensä mukaan, vartioitavia kohteita luvattomasti lähestyviä henkilöitä tai laitteita.
    Jos et ole Lapinjärven jääkäreitä, olet ehkä itsekkin saanut aseen ja patruunat ja oppitunnin vartiomiehen tehtävistä. Ennen nykyistä sotilaspoliisiaikaa joutui melkein jokainen varusmies tuollaisen homman hoitamaan.
    Eikä vartiomiehen mahdollinen aseenkäyttö mikään sodan aloitus ollut.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    olivat molemmat siviilikohteita, ainoa aspekti joka niillä on yhtenevä 911 iskujen kanssa oli se että molemmat olivat siviiliväestöön kohdistuva terroriteko jonka päämääränä oli poliittiseen ilmapiiriin vaikuttaminen.

    Japani tarjoutui antautumaan ehdoitta ensimmäisen kerran 7 kuukautta ennen Hiroshimaa, tarjoukseen ei edes vastattu.

    Pommien tarkoituksena oli näyttää neukuille jenkkien uusin lelu ja valmius käyttää sitä siviilikohteita vastaan. Tällä haluttiin varmistaa etteivät neukut etene USA:n etupiirille Euroopassa sodan jälkeen.

    911 iskuilla taas korvattiin neuvostoliiton kaatumisen seurauksena syntynyt poliittisen vastavoiman tyhjiö jota USA tarvitsee ase- ja öljyteollisuutensa elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi sekä levittääkseen valtaansa taloudellisesti ja/tai geopoliittisesti tärkeille alueille.

    Jos ei ole mörköä jota pelätä, ei kukaan osta aseita ja jos ei ole maita jonne pudotella pommeja ja ampua ohjuksia, USA:n aseteollisuus joutuu vaikeuksiin ja hehän omalta osaltaan kustantavat shown jolla valtion keulahamo markkinoidaan kansalle.

    Lähi-Idän ja Keski Aasian öljyntuotantoalueiden hallinta on tärkeä USA:n öljyteollisuudelle mutta se on myös kätevä painostuskeino muuta maailmaa kohtaan koska raakaöljyn tuotantoon ja hintaan vaikuttamalla saadaan uskomattoman kätevästi säädeltyä maailman talouselämää laajemminkin.

    "Terrorismin vastaista sotaa" käytetään myös omien kansalaisten valvomiseen ja yksilönvapauden rajoittamiseen sekä USA:ssa, että Euvostoliitossa.

    tämä rouvashenkilö toisteli noita moonmanin teorioita lähes sanasta sanaan, emmekä puhu nyt 2.maailmansodasta vaan mm. Lähi-Idän öljystä. Kylläpä vastakommentit olivat varsinkin Iivoselta ja Multamäeltä sangen mehukkaita ja lisäksi uskottavia. Siinä on vaan eroa, kun vastakkain ovat teoreetikot ja asioita maailmalla omakohtaisesti havainnoineet ja sen varsinaisen reaalitodellisuuden kanssa tekemisissä olleet!

    Äänestä

  • Ned kirjoitti:

    Kuka rouvashenkilö, keitä ovat Iivonen ja Multamäki?

    Mistä teorioista puhut.

    Onko tämä joku uusi arvoitusleikki?

    Onko joku päässyt reaalitodellisuuteen seuraamaan USA:n poiittista showta rahoittavan suurpääomn ja puolueiden strategiasuunnittelua ja kaupanhierontaa?

    Äänestä

  • Morozow kirjoitti:

    Japanilainen sukellusvene oli väärässä paikassa USA:n laivastotukikohdan väylällä. Kyllä amerikkalaisilla oli jo tiedot saksalaisten U-veneden teoista englantilaisten satamia vastaan. Siltä varalta USS Wardkin oli siellä missä se oli. Ajat olivat varmasti kireät ja noissa oloissa päällikkö toimi oikein.
    Se, että amerikkalainen alus avasi tulen vartiopaikallaan ei tee siitä sodan aloittajaa. Yleisesti eri maiden armeijat ampuvat myös rauhan aikana käskyjensä mukaan, vartioitavia kohteita luvattomasti lähestyviä henkilöitä tai laitteita.
    Jos et ole Lapinjärven jääkäreitä, olet ehkä itsekkin saanut aseen ja patruunat ja oppitunnin vartiomiehen tehtävistä. Ennen nykyistä sotilaspoliisiaikaa joutui melkein jokainen varusmies tuollaisen homman hoitamaan.
    Eikä vartiomiehen mahdollinen aseenkäyttö mikään sodan aloitus ollut.

    Japanilainen sukellusvene kulki pinnalla, osoittiko se hyökkäysaikeita.

    Onko vartiomiehen tehtävä ampua kysymättä kaikkea mikä liikkuu?

    Amerikan sodanjohdolla oli tiedossa japanilaisten hyökkäyssuunnitelmat minuutin tarkkuudella mutta Pearl Harborin komentajilla ei.

    Jos amerikkalainen sota-alus upottaa toisen maan sukellusveneen niin kyllä se todellakin on sotatoimi ja sodat yleensä alkavat sotatoimilla.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    Kuka rouvashenkilö, keitä ovat Iivonen ja Multamäki?

    Mistä teorioista puhut.

    Onko tämä joku uusi arvoitusleikki?

    Onko joku päässyt reaalitodellisuuteen seuraamaan USA:n poiittista showta rahoittavan suurpääomn ja puolueiden strategiasuunnittelua ja kaupanhierontaa?

    Vähän siltä, että mitä täällä kommentoit, niin se on uutimissa muutaman päivän sisään;)

    Äänestä

  • ''' kirjoitti:

    Vähän siltä, että mitä täällä kommentoit, niin se on uutimissa muutaman päivän sisään;)

    Viimesyksyiset juttuni Afganistaniin rakennettavasta öljy- ja maakaasuputkistosta jolle täällä naurettiin kuorossa, kaasuputkiston rakentamispäätöksestä on ollut juttua vasta viime keväänä ja öljyputkistoa odotellaan vielä:)

    Äänestä

  • Ned kirjoitti:

    tämä rouvashenkilö toisteli noita moonmanin teorioita lähes sanasta sanaan, emmekä puhu nyt 2.maailmansodasta vaan mm. Lähi-Idän öljystä. Kylläpä vastakommentit olivat varsinkin Iivoselta ja Multamäeltä sangen mehukkaita ja lisäksi uskottavia. Siinä on vaan eroa, kun vastakkain ovat teoreetikot ja asioita maailmalla omakohtaisesti havainnoineet ja sen varsinaisen reaalitodellisuuden kanssa tekemisissä olleet!

    pitkästä aikaa, mahtanetko muistaa.

    On se vaan kumma, että niinkin yksinkertainen asia kuin

    "Siinä on vaan eroa, kun vastakkain ovat teoreetikot ja asioita maailmalla omakohtaisesti havainnoineet ja sen varsinaisen reaalitodellisuuden kanssa tekemisissä olleet!"

    tuntuu joillekin olevan täysin vieras ajatus.

    Kyllähän teoriassa
    - kaikki tekniset laitteet toimivat hienosti
    - kaupankäynti tapahtuu selvien pelisääntöjen mukaan
    - lakeja ja sompimuksia noudatetaan, kun niin on johonkin kirjoitettu
    - virastot ja yhtiöt toimivat moitteettomasti ja toiminta-ajatuksensa mukaisesti
    - ihmiset toimivat järkevästi
    jne...
    mutta oikeassa elämässä niin tapahtuu vain jos siihen on edellytykset, tekijät ovat motivoituneita, toimintaa valvotaan ja valvojia valvotaan ja kaikki on kirjattu ylös, että voidaan jäljittää miksi kaikesta huolimatta homma meni pieleen.

    Kun nyt analysoi vaikka kehitysmaiiden tai Irakin kaltaisten valtioiden toimintaa, niin jotta pystyisi käsittämään asioiden suhteita, syy-ja seuraussuhteita ja kokonaisuuksia, täytyy olla ihan oikeasti käsitys mikä on reaalitodellisuus. Ja sitähän ei synny muuten kuin menemällä ja katsomalla avoimin mielin.

    Kun lukee näitä tämän palstan kommentteja niin tulee sellainen käsitys, että asiantuntijuus on pahasta. Asioista käytännössä perillä olevan mielipiteen arvostaminen on mukamas auktoriteettiuskoa. Omien aivojen käytön vastaista toimintaa (jos asiantuntijan mielipide sattuukin olemaan omaa dogmaa vastaan).

    kuka muuten oli tämä TV:n salaliittoteorioita esittänyt nainen ?

    Äänestä

"Isku WTC torneihin oli isku vasten kaikkea tätä. Se oli hyökkäys koko ihmiskuntaa ja sivilisaatiota vastaan"

Lähestulkoon samoilla sanoilla arvioi WTC iskuja myös Suomen presidentti. Hyvin sanottu.

Äänestä

Ne kaksi viimeistä lausettasi kertovat kaiken,joka ei niitä ymmärrä ei ymmärrä yhtään mitään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Baz kirjoitti:

Huomenna on tunnetusti World Trade Centerin itsemurhapommi-iskujen vuosipäivä.

Minusta se on maailman julmin terroriteko kautta aikojen, koska sille ei järjettömyydessä ja tekotavan julmuudessa löydy vertaa. Iskujen tekijöiden motivaationa ilmeisesti käsittämätön fanaattisuus.

Paljon kuulee juttua, jossa yritetään ymmärtää iskujen taustalla olevia motiiveja siten, että ne olisivat vastalause USA:n politiikalle.

Jos iskut olisivat kohdistuneet vain Pentagoniin tai ehkä valkoiseen taloon, ehkä jollain perverssillä logiikalla voisi näin kuvitella. Mutta World Trade Center on maailmankaupan keskus, jossa työskentelee lukuisten eri maiden kansalaisia. Isku WTC torneihin on myös isku New Yorkiin, joka USAssa edustaa vastakohtaa amerikkalaisuuden huonoimpana puolena pidettyyn kaksinaismoralistiseen ja kyyniseen yltiöpatriotismiin.

Olen asunut vajaan vuoden New Yorkissa kymmenen vuotta sitten ja koen sen kaupungin yhdeksi kotikaupungeistani. Tämä on mahdollista koska New York on globaali kaupunki, missä jokainen on maahanmuuttaja tai maahanmuuttajan jälkeläinen.

Joka New Yorkiin on paremmin tutustunut tietää, että se on statement kaiken vapaan kulttuurin ja älyllisen elämän puolesta. Kun NYC:iä kiertelee enemmän huomaa, että se on myös merkittävä islamilaisen elämän keskus. Haarlemissa ja Brooklynissä toimii merkittäviä islamilaisen ajattelun keskuksia. Jopa maallikko voi mennä tutustumaan ja kokemaan islamilaisen kulttuurin ajatuksia helpoimmin ja avoimimmin nimenomaan NYC:ssä. Jos kiinnostusta ja ennakkoluulottomuutta on.

Isku WTC torneihin oli isku vasten kaikkea tätä. Se oli hyökkäys koko ihmiskuntaa ja sivilisaatiota vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu