Ne demarit ja SAK sitten vastustivat peruspäivärahan korottamista, kun Niinistö sitä ajoi valtiovarainministerinä.
Köyhien kusettajat paljastuivat
Takinkääntäjä
4153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Saulihan tunnetaan valheistaan, kuten tästä. Tiedämme että nurkkaan ajettuna hän myis vaikka sielunsa pirulle!
Niinistö torjuu häneen kohdistetut arviot että hän väheksyy sivistyksen merkitystä.
Kiinnostuin tämän Niinistö ja sivistys -keskustelun innoittamana asiasta sen verran, että tarkistin Suomen Kirjastoseuran sivulta asiaa enemmän. Siellä toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä selostaa, että tästä asiasta on tullut paljon kyselyita Kirjastoseuraan. Hän kertoo tapauksesta seuraavaa:
"Arkistoistamme löytyi tietoa silloisen valtionvarainministeri Sauli Niinistön lausumasta, jonka hän esitti radion ruotsinkielisessä Aktuellt -ohjelmassa 4.12.1997. Niinistö sanoi näin:"Välillä jää miettimään, että onko sitten niin, että ihminen, joka sairastaa, maksaa siitä jonkin verran, mutta lukeminen on maksuton palvelu. Enpä tiedä, mistä tuollainen rajanveto hakisi oikeutuksensa."
Suomen kirjastoseuran hallitus tyrmäsi ajatuksen kirjastopalvelujen maksullisuudesta tuoreeltaan 5.12.1997 silloisen puheenjohtajansa europarlamentaarikko Mirja Ryynäsen johdolla. Laaja kansalaiskeskustelu käynnistyi välittömästi ja jatkui kaksi kuukautta tiedotusvälineissä.
Kansalaisten viesti päättäjille oli selvä : kirjastopalvelut on pidettävä maksuttomina."
http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/lehti/keskustel u?modeyksi=yksi&teksti_id=5623
Aivan kuten täällä on muisteltu, Niinistö oma-aloitteisesti asetti vastakkaain terveyspalvelut ja kirjastojen käyttömaksut. Hän ei ollut perehtynyt asiaan ihmeemmin, mutta on tunnettua että hän itse pitää koulutusta ennen kaikkea talouden välikappaleena ja tuloksen tekemisen välineenä.
Snellmanista alkaen on Suomessa ymmärretty, että koulutuksella, opiskelulla ja sivistyksellä on lisäksi merkitystä myös arvona sinänsä. Koulunkäynti, lukeminen ja osallisuus kaikesta siitä arvokkaasta perinnöstä, jonka ihmiskunta on luonut, kuuluu kaikille ihmisille.
Tämä on maksuttomien kirjastojen perustelu, josta Niinistöllä ei ollut tietoa. Ei silloin eikä nyt.
Kirjastoseura on jäävi arvioimaan.
Rajuja väitteitä ilman totuutta.
Vääristelette. Miksi olette epärehellisiä.
vastaa :kirjasto vai terveyspalvelut
Kyllä se oli Niinistö kuka valtionvarain ministerinä teki näitä kipeitä leikkauksia . Nyt sama mies sanoo, totta puhuen aika oli toinen ja leikkaukset oli pakko tehdä. Emme voi olla niin lyhytmuistisia että olisimme unohtaneet mitä pahaa nämä leikkaukset aiheuttivat. Kokoomuksen ollessa hallituksessa ajettiin alas ihmisten sosiaalisia etuisuuksia, eläkkeitä sekä kansanterveys- ja koulutuspalveluksia, kirjastopalveluja unohtamatta. Surkeimmassa asemassa ovat pienituloiset ja köyhät, joilla ei ole ollut hallituspuolueiden johtopaikoilla puolustajia. Tätä populaa johti Sauli Niinistö, Valtionvarain ministerinä. Maksamme pitkään näitä sosiaalisia ja psyykkisiä seuraamuksia, mitä porvarit on meille työväelle aiheuttanut.
Mitäs siinä ruikutat.Näyttää olevan hyvää aikaa oikein kirjastosta etsiskellä toisten sanomisia tai sanomatta jättämisiä.Politikot ne on yhdessä hommat ryssineet.Ei kukaan yksin tässä maasa tee mitään.Kaikki asiat menee eduskunnan käsittelyyn ja äänestykseen.Etsi syylliset sieltä.
Mitä se Halosen nimittämä työministerikin oikein puuhaa.Työttömyys senkun lisääntyy.On karannut mopo käsistä.Tutki vaikka sitä.