Hanurinperän sanomat 26.1.2006
>>Spermapankkiin murtautunut jäi kiinni
Persvaonniemi, 25.1.2006 (STT)
Viime lauantaiyönä Liperin spermapankkiin murtautunut mies saatiin kaksipäiväisten etsintöjen jälkeen kiinni. Epäilty on 36-vuotias pääeläkeläinen Savosta. Mies antautui piirityksen jälkeen liperiläisessä lampolassa. Hän ei tehnyt kiinniotettaessa vastarintaa. Poliisin mukaan tapaus on erinomainen esimerkki siitä, mihin avohoidon lisääminen on maassamme johtanut.
"Poloisella oli perse naamana, housuissa vain toinen lahje ja korvalappustereoissa soi Manowar. Ei tällaisia saisi vapaalle jalalle päästää", toteaa poliisipäällikkö Kuuno Kimppanen.
Mies myönsi syyllisyyden, esittää lieventäviä asianhaaroja
Epäilty myönsi poliisikuulusteluissa syyllisyytensä spermapankkimurtoon, mutta tähdensi samalla, ettei ollut tekohetkellä (kuten ei koskaan muulloinkaan) täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Lisäksi hän poliisin mukaan perusteli tekonsa tähdellisyyttä sanoilla: "No kun Lasolit loppu, kauppa oli kiinni ja jano pääs yllättämään"
Mies lähetettiin Niuvanniemeen odottamaan jatkotutkimuksia ja oikeudenkäyntiä. Myös hänen katiskansa ja lampaansa on takavarikoitu poliisin toimesta todistusaineistoksi.>>
Nyt pitää mennä, kirjoitin tämän tänne Niuvan osastolle peräaukossani salakuljettamallani taskutietokoneella, ja hoitaja on tulossa kierrokselle.
Mikäpä on täällä elellä julkkiksena!
Minä, Savon kingi, HS:n otsikoissa!
SavoRULES.
1
210
Vastaukset
Älä yritä, Iiro Mikkihiiri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721127
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477