SUOMI LÄHTEE SUNNUNTAINA KIRKKOON JA SITTEN ÄÄNESTÄMÄÄN NUMEROLLA 3

Saatte nährä jumalattomat miten vaaleissa käy.Suomen kansaa ei taivuteta sorron alle.
11360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Harmi vaan Suomi ei kuitenkaan ole Jenkkilä vaan Europpalainen maa, jossa SDP on varjellut itsenäisyyttä läpi talvi-ja jatkosodan sekä Kekkosen juonittelujen. Tämän myös Suomen Eurooppalainen kansanosa hyvin tietää.

Nyt SDP puolustaa itsenäisyyttä jälleen kerran. Tällä kertaa vastassa on meluisa uusoikeisto ja kansainvälisten suuryritysten päätös ostaa Suomelle mieluisensa presidentti.

Kaikkien näiden valheiden keskellä lienee vaikeaa muistaa sitä, että KOMMARIT olisivat valtaan päästyään teloittaneet ensimmäisenä demarit eikä suinkaa porvareita.

Maltilliset ja demokraattiset demarit haluavat parantaa yhteiskuntaa rauhanomaisesti ja poistaa eriarvoisuudesta syntyviä jännitteitä, jotka mahdollistavat kommunistien toiminnan.

KOMMAREILLE demari on aina ollut pahin vihollinen.

Äänestä
  • maltillisena ja pitkänlinjan demarina sekä isänmaanystävänä on julkisesti Sauli Niinistön kannattajajoukoissa. Tänään antoi perusteellisen selvityksen TV-1:ssä miksi näin.
    Uskoakseni on paljon muitakin ajattelevia demareita.

    Äänestä

  • Ruben Stillerkin kirjoitti:

    maltillisena ja pitkänlinjan demarina sekä isänmaanystävänä on julkisesti Sauli Niinistön kannattajajoukoissa. Tänään antoi perusteellisen selvityksen TV-1:ssä miksi näin.
    Uskoakseni on paljon muitakin ajattelevia demareita.

    "Kykypuolueen" ehdokkaan kannattajaksi sopii erinomaisesti Suomen paskin "toimittaja", jolle ei töitä näytä siunaantuvan millään.

    Rubenille on luvattu mahdollisuus jälleen saastuttaa TV:tä typerällä naamallaan jos Sauli valitaan. Jo pelkästään Rubenin pitäminen poissa ruudusta on riittävä syy jättää äänestämättä Saulia.

    Miten 15 Stilleriä mahtuu Mersun takapenkille? Heitä sinne jonkun TV-kanavan kulkukortti...

    Äänestä

  • ne on aina olleet.turha jauhaa paskaa selvästä asiasta

    Äänestä

  • Jippadaidaa kirjoitti:

    "Kykypuolueen" ehdokkaan kannattajaksi sopii erinomaisesti Suomen paskin "toimittaja", jolle ei töitä näytä siunaantuvan millään.

    Rubenille on luvattu mahdollisuus jälleen saastuttaa TV:tä typerällä naamallaan jos Sauli valitaan. Jo pelkästään Rubenin pitäminen poissa ruudusta on riittävä syy jättää äänestämättä Saulia.

    Miten 15 Stilleriä mahtuu Mersun takapenkille? Heitä sinne jonkun TV-kanavan kulkukortti...

    ON HYVÄ esimerkki nykyisestä totalitarismin voimasta: jos jutut ei miellytä valtapuoluetta kenkää tulee!

    Äänestä

Kerropas nyt aivan omin sanoin,kuinka Suomen kansaa on taivutettu sorron alle. Haluaisin tietää,koska minä en,vaikka olen yrittäjä,ole sorron alla.

Äänestä
  • haluan ilmoittaa että YRITTÄJÄNÄ ELÄN SORRON ALLA!

    Äänestä

  • siihen ketä äänestän kirjoitti:

    haluan ilmoittaa että YRITTÄJÄNÄ ELÄN SORRON ALLA!

    Minä yrittäjänä toivoisin, että minut vapautettaisiin SOSIALISMIN IKEESTÄ, jossa joudun päivittäin kärvistelemään.

    Jo riittää pienyrittäjän sorto!!!

    Äänestä

Kirkkoon eikä moni muukaan 3 lappuun laittanut,mutta menen silti sinnekin mielummin kun katselen kiväärin piippuja kun rautasaappaat marssittaa ihmisiä äänestämään DDR:n ja Korean tyylisissä äänestyksissä missä superjohtajat saa jopa 110% ääni vyöryjä kun ihmiset äänestää jopa moneen kertaan jotta saisivat säilyttää edes henkensä.
Sunnuntaisin kirkkoon mielummin kuin sorakuopan reunalle lahdattuna kuin eläin kommunistisissa maissa jos toisinajattelija.

Äänestä
  • Ja montako tapausta olet jo rekisteröinyt? Miksi uskot jopa itse noihin alhaisiin valheisiin?

    Äänestä

  • tapausta olet nähnyt kirjoitti:

    Ja montako tapausta olet jo rekisteröinyt? Miksi uskot jopa itse noihin alhaisiin valheisiin?

    vaan totisinta totta.kommunismi on aina perustunut kiväärin piippuihin.joko olet puolella tai vastaan.asiasta ei keskusteltu jos oli vastaan ja PAM. kuula kalloon

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ISÄNMAA TARVITSEE APUASI kirjoitti:

Saatte nährä jumalattomat miten vaaleissa käy.Suomen kansaa ei taivuteta sorron alle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu