siirtyi ensi viikon torstain valtioneuvoston kokoukseen eli yli vaalien!
Asia ei ollut päätöslistalla, muuta tietääkseni asian tiimoilta ovat päättävät tahot keskustelleet!
Asia ei ollut päätöslistalla, muuta tietääkseni asian tiimoilta ovat päättävät tahot keskustelleet!
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://www.iltalehti.fi/2006/01/26/200601264013672_uu.shtml
Neljän kristillisen koulun lupaa jatkaa toimintaansa ollaan hylkäämässä
Hallituksessa riidellään parhaillaan yksityiskoulujen opetusluvista.
Opetusministeri Antti Kalliomäki (sd.) esitti viime viikolla, että seitsemän
koulun opetushakemus hylätään, mutta kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.)
pyysi asian pöydälle.
Ministeri Kalliomäen ja Mannisen sekä hallitusryhmien on tarkoitus käsitellä
asiaa vielä loppuviikosta. Koko hallituksen käsittelyyn opetusluvat tulevat
uudelleen todennäköisesti ensi viikon torstaina valtioneuvoston istunnossa.
Erimielisyyttä on erityisesti neljän kristillisen koulun opetusluvista. Espoon,
Jyväskylän, Keravan ja Kuopion kristilliset koulut ovat hakeneet jatkoa nyt
voimassa oleville luvilleen, mutta opetusministeri Kalliomäen esityksen mukaan
lupaa jatkaa opetusta ei niille myönnettäisi. Käytännössä se tarkoittaisi sitä,
että Keravan ja Kuopion kristillisten koulujen toiminta lakkaisi syksystä
alkaen vähitellen, sillä niillä on voimassa oleva opetuslupa vain heinäkuun
loppuun.
Kristillisten koulujen lisäksi Kymenlaakson ja Vihdin Steiner-koulujen
kannatusyhdistykset sekä Mäntyharjulla sijaitsevan Halmeniemen
kehittämisyhdistys ovat hakeneet lupaa aloittaa opetus peruskoululaisille.
Tällä hetkellä niillä ei ole voimassa olevaa lupaa, eikä sitä esityksen mukaan
siis myönnettäisi.
Syitä hylkäämiselle on tiettävästi useita: koulujen ammatillisia ja
taloudellisia valmiuksia on pidetty puutteellisina ja kunnan kouluverkko on
haluttu säilyttää perusopetuksen runkona. Opetushallitus on myös arvostellut
kristillisten koulujen opetukseen sisältyvää uskontokasvatusta ja
tunnustuksellista uskonnollisuutta. Opetussuunnitelman vahva sitoutuminen
johonkin dogmaattiseen järjestelmään voi olla ongelmallista perusopetukselle
asetettujen tavoitteiden kannalta, opetushallitus katsoo.
Kalliomäki: Kuntien koulut perusopetuksen runko
Opetusministeri Antti Kalliomäki ei halunnut kommentoida asiaa STT:lle
keskiviikkona. Sen sijaan lähettämässään tiedotteessa Kalliomäki toteaa, että
hän tukee koulutuksen monipuolisuutta.
- Perusopetuslain mukaan kuntien järjestämä opetus muodostaa perusopetuksen
rungon, mitä valtion erityiskoulut ja yksityiset koulut täydentävät. Erilaiset
vaihtoehdot monipuolistavat maamme opetustarjontaa. Opetusministeriö ei ole
esittänyt uskonnon opetuksen rajoittamista, hän sanoi tiedotteessa.
Kalliomäki kuitenkin muistutti, että lähtökohtana on se, että koulun
ylläpitämiselle tulee olla alueellinen koulutus- ja sivistystarve. Käytännössä
se tarkoittaa sitä, että koulun alueella pitää asua riittävästi nykyisiä ja
tulevia oppilaita, jotta lupa koululle kannattaa myöntää.
Räsänen arvostelee Kalliomäen linjauksia
Kristillisten koulujen tulevaisuudesta huolestunut kansanedustaja Päivi Räsänen
(kd.) jätti viime viikolla Kalliomäelle aiheesta kirjallisen kysymyksen.
Räsäsen mielestä ministerin linjausta ja opetuslupien eväämistä voi arvostella
uskonnonvapauslain ja perusopetuslain hengen vastaisena - erityisesti jos
hylkäämisperusteena on tunnustuksellinen uskonnollisuus eli esimerkiksi
rukoileminen oppitunneilla.
- Ehdotus (lupien myöntämättä jättäminen) on mielestäni lainvastainen.
Uskonnonvapauslain käsittelyn yhteydessä eduskunnan perustuslakivaliokunta
nimen omaan otti kantaa, että maailmankatsomuksellisissa kouluissa
maailmankatsomuksellinen aines saa mennä muidenkin aineiden läpi, Räsänen sanoi
viitaten uskonnon harjoittamiseen oppituntien yhteydessä.
- Ei ole mikään salaisuus, että SDP:lle on poliittisesti vastenmielistä, että
näitä vaihtoehtoisia kouluja on olemassa. He ovat joka välissä yrittäneet niitä
vastustaa, hän moitti.
Yksityiskouluja Suomessa noin 70
- Suomessa on toiminnassa lähes 70 perusopetusta antavaa yksityistä koulua,
joista 20 on Steiner-kouluja ja kahdeksan kristillisiä kouluja
- peruskoululaisista noin kaksi prosenttia käy yksityiskoulua ja opettajia
niissä työskentelee noin tuhat
- opetus suomalaisissa yksityiskouluissa on maksutonta, sillä koulut saavat
toimintaansa varten valtionapua
- luvan yksityiskoululle myöntää valtioneuvosto. Myöntäminen perustuu kuitenkin
vapaaseen harkintaan, eli sitä ei ole pakko antaa vaikka oikeudelliset
edellytykset myöntämiselle olisivatkin olemassa
- vuoden 2001 jälkeen kolmen koulun opetuslupaa on jatkettu ja neljälle
koululle on myönnetty kokonaan uusi lupa
Keravan kristillisen koulun rehtori ymmällään
Keravan kristillisen koulun rehtori Jukka Sipilä on hyvin ihmeissään
hallituksen ehdotuksesta, jonka mukaan koulu ei saisi jatkolupaa toiminnalleen.
Tällä hetkellä voimassa on lupa opetukselle 31. heinäkuuta asti vuosiluokille 1.
-6. Koulu haki valtioneuvostolta lupaa jatkaa opetusta edelleen heinäkuun
jälkeen ja antaa opetusta peruskoulun yhdeksänteen luokkaan asti.
Keravan kristillinen koulu haluaisi lisäksi, että oppilasmäärää ei enää
rajattaisi 130:een, kuten nykyisessä luvassa.
Rehtorin mukaan koulun toiminta hiipuu vähitellen, jos jatkolupaa ei tule.
Oppilaita on tällä hetkellä noin sata kuudella luokka-asteella ja henkilökuntaa
parikymmentä.
- Tällä hetkellä voimassa olevan luvan mukaan saamme jatkaa opetuksen antamista
jo koulussa oleville oppilaille, mutta uusia oppilaita emme saisi enää ottaa.
Kielteinen päätös merkitsisi toiminnan alasajoa, Sipilä harmitteli
keskiviikkona.
Koululla ei ole vielä tarkkaa tietoa siitä, miksi opetusluvalle ei esitetä
jatkoa. Rehtorin mukaan päätös oli hyvin yllättävä ja on kummallista, että jo
toiminnassa oleva koulu ei saa jatkolupaa opetukselleen.
Keravalla ei kuitenkaan ole jääty odottelemaan, mitä hallitus päättää, vaan
kansanliike on jo käynnistynyt: internetissä koulun kotisivuilla kehotetaan
allekirjoittamaan vetoomus, ottamaan yhteyttä ministereihin ja rukoilemaan
koulun puolesta. Vetoomuksen allekirjoittajia on tullut viikossa reilu 1 500,
Sipilä kertoi.
TIEDOTE 23.01.2006
http://www.kristillinenkoulu.com/index.php?id=8&selNews=111
Jyväskylän kristillinen koulu luottaa toiminnan jatkumiseen
Jyväskylän kristillisessä koulussa ei uskota, että opetusministeri Antti Kalliomäen (sd.) viime torstainen kristillisten koulujen lakkautusesitys etenisi käytäntöön asti. Valtioneuvoston kokouksessa pöydälle jäänyt esitys useiden kristillisten koulujen jatkolupahakemuksien hylkäämisestä on sittemmin synnyttänyt varsin suurta huomiota ja vastustusta niin koulujen taustajoukoissa kuin eduskunnassakin useissa eri eduskuntaryhmissä.
- Olemme saaneet varsin rohkaisevia viestejä eduskunnasta. Esimerkiksi kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen on tehnyt asiasta eduskuntakyselyn, ja myös monet Keskustan kansanedustajat ja ministerit vastustavat lakkautusesitystä. Myös Kokoomuksessa yksityiskoulut saavat tukea, Jyväskylän kristillisen koulun yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Mika Suomalainen kertoo.
- Emme voi uskoa, että mikään nykyaikainen hallitus voisi toteuttaa niin kylmäkiskoista politiikkaa, että vuosikausien työ ja uurastus kristillisen perusopetuksen kehittämiseksi ympäri maata heitettäisiin noin vain hukkaan. Se ei missään tapauksessa ole vastuullista politiikkaa. Uskomme siis, että asia kääntyy vielä parhain päin, Mika Suomalainen sanoo.
Myös Länsi-Suomen lääninhallitus puolsi Jyväskylän kristillisen koulun hakemusta toimiluvan jatkamiseksi ja perusopetuksen laajentamista yläluokille juuri siitä syystä, että koulu on toiminut hyvin.
- Vetoamme nyt opetusministeri Kalliomäkeen, että hän harkitsisi vielä uudelleen tätä kysymystä. Hänhän ei ole vielä käynyt edes tutustumassa koulumme toimintaan. Kuinka hän voi siis tietää, että se kannattaa lakkauttaa?, Mika Suomalainen ihmettelee.
- Koulun toiminta jatkuu normaalisti joka tapauksessa aina vuoden 2007 kevääseen saakka. Uskomme kuitenkin, että myös jatkolupa lopulta saadaan, Mika Suomalainen toteaa.
Lisätietoja: Mika Suomalainen, [email protected], 0400-640 859
Räsänen: Myös kristillisten koulujen 7.-9. luokille opetusluvat
http://www.kristillisdemokraatit.fi/kd/frame.php
26.01.2006
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen on tyytyväinen siitä, että alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen on paneutunut yksityiskoulujen hakemuksiin ja ilmoittanut tukevansa jo toimivien koulujen opetuslupia.
- Toivon, että ministerit laajemminkin paneutuisivat kysymykseen ja tekisivät ratkaisun, joka kunnioittaa vanhempien oikeutta taata lapsilleen maailmankatsomukseen perustuvaa opetusta kristillisissä kouluissa.
Räsäsen mielestä myös haetut laajennukset 7.-9. luokille ovat tarpeen.
- Perusopetuslaissa on luovuttu jaosta ylä- ja ala-asteeseen. Uusissa opetussuunnitelman perusteissa myös lähdetään siitä, että peruskoulu on yhtenäinen 9-vuotinen peruskoulu. Koululainsäädännössä pyritään nykyisin välttämään turhia taitekohtia koulutiellä.
- Tätä samaa periaatetta on syytä noudattaa myös kristillisten koulujen osalta, kun niissä on luonnollisella tavalla siirtymässä 6. luokan oppilaat 7. luokalle. Esimerkiksi Espoossa näitä jo 7. luokalle siirtyneitä oppilaita on opetettu yksityisesti ilman valtionapua. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan ole taloudellisesti mahdollinen laajemmassa mittakaavassa, Räsänen toteaa.
Jos maahamme voidaan valtion tuella eli verovaroin perustaa kristillisiä kouluja, tarkoittaa se sitä, että muut uskonnon edustajat saavat tasa-arvo lakiin nojaten perustaa myös koulujaan! Montako erillaista uskontoa maailmasta löytyy? Pitäisikö kaikille maahan muutaville, eri uskontokuntia edustaville pakolaisille perustaa oma koulu valtion tuella? Auttaako tämänkaltainen toiminta pakolaisia sopeutumaan Suomeen paremmin? Oppilas joka sattuu syntymään kiihkouskovaiseen perheeseen, ei varmasti myöskään pääse valitsemaan mitään muuta kuin sen koulun johon hänen vanhempansa hänet jollakin tavoin pakottaa tai ylipuhuu. Voiko tuollaisesta lapsesta tulla uskonnon uhri?
Kannatatko sinä Juhani Starczewski edelleen kouluissamme pakkoruotsia? Eikö olisi järkevämpää antaa oppilaan itsensä valita mitä kieltä hän tahtoo opiskella? Vaihtoehtoja voisivat olla Ranska, Saksa, Venäjä, Latina tai jokin muu kieli joka tukisi oppilaan myöhempiä opintoja tai intressejä? Myös Ruotsi voisi olla valittavien aineiden joukossa mutta vapaaehtoisena valinnaisena, kuten muutkin kielet. Miksi haluat pakottaa lapsia lukemaan heille mahdollisesti turhaa ja vastentahtoista kieltä?
Kannatat myös Suomen NATO jäsenyyttä. Eikö olisi parempi että Suomi säilyttäisi edelleen puolueettomuutensa ja hyvät välinsä naapurimaihinsa? Miksi meidän tulisi kaivaa verta nenästämme? En usko että äänestät Niinistöä sen takia että hän on oikeistolainen. Sinähän saat palkkasi yhteiskunan sosiaalijärjestelmältä kun työskentelet lastentarhan "hoitosetänä". Olet nytkin vinkumassa valtion rahaa yksityisiin kouluihin? Se on kuule sosialismia jos mikä! Sinä puhut harvoin omalla suullasi ja vielä harvemmin esität omia ajatuksiasi. Herää kysymys että onko sinulla sellaisia lainkaan?
Taanoin annoit ymmärtää että ystäväsi Ritva Salunen pääsi pois mielisairaalasta, koska juuri sinä olit sitä Jumalalta rukoillut. Ahkerilla ja taitavilla hoitajilla eikä lääkäreillä ollut asiaan paljonkaan osuutta sinun mukaasi? Epäilen kuitenkin sanojasi ja haastan sinut ja kaltaisesi muut yltiöpäät mukaan rukoilemaan Suomen Presidentin puolesta! Sinä Juhani, joka kannatat NATO:a rukoilet Niinstön puolesta. Minä joka kannatan sitä, että Suomi jatkaa edelleen puolueetonta linjaansa, rukoilen Tarja Halosen puolesta. Katsotaan kumpaa meistä oikein kuunellaan. Tapahtukoon Jumalan tahto!
Näin on asia:
...minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän.
Se on Korkeimmassa kädessä!
http://finnhost.com/kristillisetkoulut/