Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Eipä tuo pimpsa nyt niin kummoiselta tuntunu

Täytyy myöntää, että ei se römpsä nyt niin hyvältä aikoinaan tuntunut. Sellainen mähnänen käntty se on mitä lutkutetaan, mutta en mä sitten tiedä...riippuu kai ihan ihmisestä miten kusivehkeitään käyttää.

Sanoin muuten edellisen ihan tosissani. Kerran eläissäni tuossa vuosi kaksi takaperin ruisrokissa luulin että kävipä flaksi, mutta pettymys oli jokseenkin suuri kun naimaan päästiin. Ei ollut lainkaan sellaista kuin olin aiemmin ajatellut, tosissaan, todellisuus valkeni minulle. Kaikenkukkuraksi sain vielä kokemattomuuttani herppeksen tai jonkin muun nystyrän kullinpäähän kun haparoivin sormin satuin siinä hässäkässä ja tajunnan rajamailla veivaan sen kortsun väärinpäin siihen moloon.

Kaiketi samanlainen tappaus, ku ajois ensikertaa autoo ja kiepsautin kärryn ojaan sillai että kaveri löi päänsä tuulilasiin, työnsin ensiapupakkauksen sellattenaan sen naamaan enkä pakettia availlut. Kai sen kortsun kans kävi vähän niinkun samalla tappaa ensikertalaisena, että sitä kiihdyksissään sohii minne sattu eikä kiinnitä huomioo niinkään lattun vaan siihen nopeuteen.

Joten luulenpa, että kun olen jo kaiken kokenut niin eiköhän tässä seuraavattkin 20 vuotta ihan omalla kädellä pärjätä ja sen jälkeen seksiä ei enää tarvikkaan kun hoitsu tuuppa rattaissa pehkuista paskalle ja takas - kai siihen ikään mennessä rakennusmies on jo maksansa siihen kuntoon ryypänny

Mutta mistäpä sitä koskaan tietää miten tämä elämä tässä heittelee. En mä kuitenkaan mitään pillua jaksa metsästää kuin petoeläin riistaa nälkäänsä, kun siitä en edes liiemmin ensikerralla tykännyt ja muutakin hommaa on kuin vikitellä tyttöjä kantakuppilan baaritiskiltä. Kahtotaan nyt miten mieli tuossa muuttuu vuosien varrella ja kun aikaakin on koko loppuikä niin ei tarvi edes kiirettä pitää. Rakentaa hyvän uran, hommaa asunnon ja riittävästi tuohta, että pystyypi kantaan sit vastuun itsestään ja kumppanistaan, kun nyt se näissä nuoruuden kiroissa ei vielä onnistu.
52244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jaa että raksamies...mistä päin? ihan mielenkiinnosta kysyn.

Äänestä
  • Niin sulla ehkä oli huono kokemus eka kerta kun sait sukupuolitaudin jne mut mitäs et käyttäny ehkäisyä...et itseään saa syyttää eikä vain kumppaniaan jos seksi ei oo nautinnollista.

    Äänestä

  • :))))) kirjoitti:

    Niin sulla ehkä oli huono kokemus eka kerta kun sait sukupuolitaudin jne mut mitäs et käyttäny ehkäisyä...et itseään saa syyttää eikä vain kumppaniaan jos seksi ei oo nautinnollista.

    Nii meikäläinen asuu Helsingissä nykyään ja mitä sitä nyt kun pienen härdelinsä kanssa häärii siellä tussun kimpussa änkyräkännissä ja täysin kokemattomana, niin kyllä niitä vahinkoja sattuu ja tehty mikä tehty, ei voi mitään. Ja en mä ny sit tiädä et tuliko siitä edes mitään tauteja kun en ole kehdannut peliäni mihinkään lääkärillekään mennä näyttään ja sillon kun kirvelee niin voihan tuota aina pirtumukissa uittaa. Enkä mie kettään siitä syytä että naimiset meni persiilleen, kyllä se ihan oma vika oli että retkahdin sellaseenkin naiseen. Kyllä kun olis pitäny vaan näppinsä erossa niin olis paljon paremmin sekin kinkelimatka mennyt.

    Mutta elämä se on kato sellasta, että kyllä se omistaan huolen pittää. Ei pida pienistä hetkahtaa vaikka välillä sitä elämänkoulussa saakin nyrkistä vastapalloon.

    Äänestä

  • Jäppinen-84 kirjoitti:

    Miten niin elämä pitää omistaan huolta? :) Ei mulle oo ainakaan käyny niin vaikka olen elämäniloinen. Ei kun tapasin yhden 84-syntyneen pojan kerran joka oli raksamies ja hän oli eka seksikumppanini, ja johon retkahdin kohtalokkaasti kai sen takia et seksi oli hänen kanssaan ihanaa ja nautinnollista, kuin myös hänen seuransa...niin...olis kauheeta jos hän ajattelisi minusta että olin hänelle vain jokin huono pano. hän oli sentään eka seksikumppanini.

    Äänestä

Ihan saman havainnon olen itsekin tehnyt. Hirveen vonkaamisen ja rahanmenon ja vaivannäön ja pokkuroinnin päätteeksi saa jyystää löysää ja kuivaa römpsää. Kortonki piällä ei tunnu yhtään mitään ja ilman ei piäse ennenkuin kaaheen pitkän ajan ja seurustelun ja kukkien oston ja elävissä kuvissa raijaamisen piätteeksi.
Siitä se alakoi miullakkii lopullisest erikoistumine tohon runkkauksee ja ommaan nyrkkiin. Perhanan tyytyväinen olen ollu! Tiukkuuden saa aina kohdalleen ja oman mielen mukkaan. Ei tarvii selitellä eikä pokkuroida. Eikä haettoo vaikka nukahtaap aktin piälle. Voen lämpimästi suositella muillekkii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jäppinen-84 kirjoitti:

Täytyy myöntää, että ei se römpsä nyt niin hyvältä aikoinaan tuntunut. Sellainen mähnänen käntty se on mitä lutkutetaan, mutta en mä sitten tiedä...riippuu kai ihan ihmisestä miten kusivehkeitään käyttää.

Sanoin muuten edellisen ihan tosissani. Kerran eläissäni tuossa vuosi kaksi takaperin ruisrokissa luulin että kävipä flaksi, mutta pettymys oli jokseenkin suuri kun naimaan päästiin. Ei ollut lainkaan sellaista kuin olin aiemmin ajatellut, tosissaan, todellisuus valkeni minulle. Kaikenkukkuraksi sain vielä kokemattomuuttani herppeksen tai jonkin muun nystyrän kullinpäähän kun haparoivin sormin satuin siinä hässäkässä ja tajunnan rajamailla veivaan sen kortsun väärinpäin siihen moloon.

Kaiketi samanlainen tappaus, ku ajois ensikertaa autoo ja kiepsautin kärryn ojaan sillai että kaveri löi päänsä tuulilasiin, työnsin ensiapupakkauksen sellattenaan sen naamaan enkä pakettia availlut. Kai sen kortsun kans kävi vähän niinkun samalla tappaa ensikertalaisena, että sitä kiihdyksissään sohii minne sattu eikä kiinnitä huomioo niinkään lattun vaan siihen nopeuteen.

Joten luulenpa, että kun olen jo kaiken kokenut niin eiköhän tässä seuraavattkin 20 vuotta ihan omalla kädellä pärjätä ja sen jälkeen seksiä ei enää tarvikkaan kun hoitsu tuuppa rattaissa pehkuista paskalle ja takas - kai siihen ikään mennessä rakennusmies on jo maksansa siihen kuntoon ryypänny

Mutta mistäpä sitä koskaan tietää miten tämä elämä tässä heittelee. En mä kuitenkaan mitään pillua jaksa metsästää kuin petoeläin riistaa nälkäänsä, kun siitä en edes liiemmin ensikerralla tykännyt ja muutakin hommaa on kuin vikitellä tyttöjä kantakuppilan baaritiskiltä. Kahtotaan nyt miten mieli tuossa muuttuu vuosien varrella ja kun aikaakin on koko loppuikä niin ei tarvi edes kiirettä pitää. Rakentaa hyvän uran, hommaa asunnon ja riittävästi tuohta, että pystyypi kantaan sit vastuun itsestään ja kumppanistaan, kun nyt se näissä nuoruuden kiroissa ei vielä onnistu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu