Haloselta puuttuvat omat ajatukset kokonaan

Kyllä Halonen osoitti oman keskinkertaisuutensa YLE:n vaalitentissä. Halonen on peesaaja. Hänellä ei tuonut esille yhtään omaa ajatusta koko keskustelun aikana. Kun Niinistö toi esille oman näkemyksensä, Halonen aina totesi olevansa samaa mieltä...Aika pelottavaa aloitekyvyttömyyttä henkilöltä, joka on ollut kuusi vuotta tasavallan presidenttinä. Tai olihan Haloselle tietysti oma linja siinä, kun hän vetäytyi vastuusta omien tukijoidensa Niinistöön kohdistamista solvauksista ja valheista. Tämä osoitti Halosen moraalittomuuden. Ei Halosen kaltaista vastuunpakoilijaa voi valita presidentiksi. Kertakaikkiaan surkea esitys. Äänestetään sunnuntaina Niinistö presidentiksi. Nyt tarvitaan aloitekykyä.
4130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niinistö päihitti mennen tullen Halosen tv-1:n tentissä.
Niinistöllä katse tulevaisuudessa, Halosella menneisyydessä, josta ei Halosen osalta voi juuri ylistysveisuja veisata.
Halonen teki eilen listaa niistä loanheittäjistä, joita vastaan Niinistö on joutunut puolustautumaan. Listalla olivat SAK, Lipponen ja kumppanit.
Tänä iltana Halonen väitti, että on myös joutunut vastaamaan kokoomuspoliitikkojen loanheittoon, muttei osannut nimetä ketään siitä yksinkertaisesta syystä ettei niitä ole ollutkaan.

Hyvä, että Halonen on monessa asiassa samaa mieltä Niinistön kanssa ja voi turvallisella mielellä antaa myös oman äänensä Saulille.

Siis numero 3, bingo

Äänestä

ja sinuunko pitäisi uskoa "asiantuntija". Sinua ukkorahjus vain harmittaa, kun nainen voi olla viisaampi mitä sinä. Tuskin edes ymmärsit, mistä puhuttiin. Vajavuutesi korvasit ennakkoluuloilla ja naishalveksunnalla.

Äänestä
  • Eivät nuo kumpikaan taida kummoisia älyn jättiläisiä olla. Aikanaan ovat ajautuneet kohtalon oikuista oikeille (?) raiteille, jotka ovat johtaneet korkeisiin asemiin yht.kunnassa.

    Niinistöllä tosiaan on sentään omia (tai kenen lie) ajatuksia, kun Halonen ilmeisesti tavoittelee sitä kovin trendikästä torjuntavoittoa.

    Äänestä

  • Taidat äänestää jalkoväliä etkä ihmistä. Ja kuvitteletko että viisain valitaan aina johtajaksi? Hohhoo! Halonen tuli vahingossa presidentiksi. Kalevi Sorsa nosti hänet esiin lyödäkseen Ahtisaarta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haloseen pettynyt kirjoitti:

Kyllä Halonen osoitti oman keskinkertaisuutensa YLE:n vaalitentissä. Halonen on peesaaja. Hänellä ei tuonut esille yhtään omaa ajatusta koko keskustelun aikana. Kun Niinistö toi esille oman näkemyksensä, Halonen aina totesi olevansa samaa mieltä...Aika pelottavaa aloitekyvyttömyyttä henkilöltä, joka on ollut kuusi vuotta tasavallan presidenttinä. Tai olihan Haloselle tietysti oma linja siinä, kun hän vetäytyi vastuusta omien tukijoidensa Niinistöön kohdistamista solvauksista ja valheista. Tämä osoitti Halosen moraalittomuuden. Ei Halosen kaltaista vastuunpakoilijaa voi valita presidentiksi. Kertakaikkiaan surkea esitys. Äänestetään sunnuntaina Niinistö presidentiksi. Nyt tarvitaan aloitekykyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu