Onnistuisko? Tuli mieleen, voisimmeko pitää tällä palstalla nettipäiväkirjojamme, siis kertoa päivän tip-topit toisten tirkisteltäviksi.
Ajatus oli että päiväkirjan pitoa jatkaisimme oman eka kommenttimme perään, siihen omaan 'avaukseemme' eikä toisten kirjoitusten kommentointi olisi suotavaa.
Nääs, olisi kiva tietää mitä muuta teille kuuluu ja tapahtuu tämän pääteistunnon lisäksi ja ohella...
Ajatus oli että päiväkirjan pitoa jatkaisimme oman eka kommenttimme perään, siihen omaan 'avaukseemme' eikä toisten kirjoitusten kommentointi olisi suotavaa.
Nääs, olisi kiva tietää mitä muuta teille kuuluu ja tapahtuu tämän pääteistunnon lisäksi ja ohella...
Vastaukset 28
Vanhimmat
tänne kirjoittavia kauhistuttaisi miten vähän sitä tekstiä tulisi jos tosielämän kuvauksissa pidätyttäisiin.
Minä puolestani uskoisin pystyväni tuottamaan tekstiä (lue: samaa nyyhkintää päivästä toiseen) vaikka kilometrikaupalla. En vain yleensä itse jaksa seurata toisten blogeja, joten epäilen suuresti, että kukaan olisi tosissaan kiinnostunut minun arjestani. Mies joutuu sitä olemaan ikään kuin viran puolesta; ja häntäkin säälin toisinaan syvästi.
innokkaaksi lukijaksi:)
Luulen ettei mun päiväkirjoja kukaan jaksa lukea:)
Miten paljon nykyään pidetään päiväkirjaa?
Perinteisestihän päiväkirja oli tilitystä itselle, ja sen pitäminen kuului johonkin murrosikävaiheeseen ja päiväkirjat olivat salaisia. Kliks*lukossa!
Nämä blogit ovat asia erikseen. Ne ovat julkisia yksinpuheluja. Vaikkapa näiden pressaehdokkaiden blogeista tunnistaa henkilön paremmin kuin tenteistä, olkootpa blogit sitten kenenkä tahansa kampanjatoimistotyöntekijän tekemiä.
Tottahan nuo huomionne ovat - anonyyminä on vaikea kirjoittaa blogia eikä täysin fiktiivinen päiväkirja oikein kiinnosta. Paitsi jos se on hyvin kirjoitettu.
Pitää kehitellä ajatusta...
Näen aamulla häiritsevää unta, jossa joudun jakamaan yhden huoneen asunnon äitini kanssa. Kello on hieman yli yhdeksän, kun herään jo valmiiksi tästä päivästä kylliksi saaneena. Olen äreä kuin ampiainen. Onneksi ei tarvitse puhua kenellekään. Toivon hartaasti, että mies on muistanut laittaa puisen lehmäkoristeen oven väliin, jotta apulainen on päässyt omin avuin sisälle. Vaikka en olekaan varma, tuleeko rouva Wang, koska tänään on kiinalaisen uudenvuoden aatto. Mutta siellähän rouva touhuissaan silittelee paitoja keitiössä, kun hiivin jääkaapille hakemaan kahvitölkin. Tukkani on kuin pommin jäljiltä ja villatakissa ruma reikä. Hävettää, kun en osaa sanoa mitään kiinaksi. Rouva Wang on niin tuiman näköinen, että minua alkaa pelottaa. Nyt täytyy äkkiä paeta omaan huoneeseensa.
Avaan tietokoneen. Tänään minun on viimein saatava lukuun 1.5 jotain järkeä. Ajatus kuitenkin takkuaa ja alkaa tuttu rumba: pari kulausta vettä, pissalle ja palstalle. Suihkuun en viitsi mennä. Ehkä sitten joskus iltapäivällä. Onneksi puhelin soi. Herra Zhang miehen toimistolta soittaa ja toivottaa englanniksi hyvää uutta vuotta. Olen jo sulkemassa puhelinta, kun selviää soiton todellinen syy... hän haluaa jutella apulaisemme kanssa ensi viikon lomasta. En osaa pyytää rouva Wangia puhelimeen, joten joudun nykimään häntä hiasta, jotta hän ymmärtää, mitä ajan takaa. Haluaisin vajota maan alle.
Jaksaisitko sinä kuunnella tälläistä löpinää päivästä toiseen?
Kulttuurishokeista lukeminen ainakin naurattaa kun vertaa sitä oman arjen epätoivoiseen suorittamiseen.
Peking on mennyt sekaisin. Papattien ja rakettien katkeamaton pauke moninkertaistuu, kun niitä lauotaan korkeiden kerrostalojen väliin jäävillä kapeilla kujilla. Vaikka tämä on jo meikäläisen kolmas kiinalaisen uudenvuoden juhla, tälläistä jylyä ei ole ennen tullut vastaan. Johtunee siitä, että ennen asuimme omakotitalossa hieman keskusta-alueen ulkopuolella. Nyt kerrostalossa ja aivan keskellä kaupunkia. Ulkona kävellessä voi kuvitella, millaista Kannaksella on ollut joskus. Paitsi, että maa-aines ja puut pysyvät paikoillaan. Eikä kokemukseni ole ainoastaan säikyn siviilirouvan kokemus, sillä vierelläni harppova Suomen armeijan reservin luutnantti yhtyy aatoksiini. Tiedän jo entuudestaan, että edessä oleva yö on pahin. Meteli on tällä hetkellä uskomaton!
En ole herännyt vielä kunnolla tähän päivään.
Vietin edellisen yön, taas kerran, lähtevien koneiden portilla. Ei tullut lentolupaa koko yönä.
Päivän nukuin. Näin koiranunia. Aamulla Jokinen kuiskutteli korvaani höpöjä. Muistan puhuneeni itsekin, mutta kuollaksenikaan en saa mieleenis sitä mitä juttelimme. Luulen että emme laulaneet maakuntalauluja kuten meillä aina toisinaan, mitä omituisimpina vuorokaudenaikoina, on tapana.
Parin tunnin päästä mennään Jokisen kanssa iltalenkille. Jostain syystä viime aikoina olemme puhuneet kuolemasta, syömisestä, naimisesta ja presidentinvaaleista. Sammakot ovat talvihorroksessa, se on asia joka ottaa koville.
Tulen hulluksi kovin vähästä. Jo siitä, että kynä ei toimi kädessä.
Ilmassa on kevätpäivän tuntua. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmältä tuntuu valon määrä.
Istuskelin äsken varttitunnin ulkona, aitanseinustalle osuvassa, aurinkoläikässä.
Parempaa aamiasita ...jos eväsretkiä ei lasketa, ei taida ollakaan.
Siinä aurinkoläikässä istuessani muistelin lapsuuden ajan pressanvaaleja. Opettajan penikkoina istuskelimme vaalipäivät , harmaaksi maalatussa paripulpetissa,lahjoitusrahalippaan vartijoina. Päällä oli pyhämekko ja leteissä silitetyt nylonrusettinauhat. Koulun varastosta oli annettu meille kuuden värin puuvärit ja vihko johon piirtää.
Jo silloin nautiskelin siitä, että mummot ja vaarit (taisivat olla itseni ikäisiä ihmisiä... mutta vain lapsen silmin katsottuna) kyselivät mitä piirtelemme ja ihastelivat prinsessankuvia joita vihkoon olimme piirustaneet.
Äänestysinnokkuuttani lisääkin nimenomaan se, että vielä nykyäänkin on vaalihuoneistoissa käytössä nuo iänikuisen vanhat vaaliuurnat ja sermit. Äänestyskäynti on minulle piipahdus lapsuuden aikaan.
Taidanpa tänäänkin laitaa hiukset palmikolle;))
Luulen, että moni äänestämässäkävijä ei ole välttämättä käyttänyt tavallista lyijykynää sitten edellisten vaalien. Nautiskelkaa ja kuunnelkaa kynän ääntä kun piirrätte numeronne paperiin.
Jokinen oli viimekisi äänestämässä kädessään kysynyt miksi äänestäessä käytetään lyijykynää.
Arvaattekos miksi?
Avaajana, pakkohan tähän on kirjoittaa.
On ollut taas puuhakas päivä. Päivä lähtee aina liikkeelle 'eväsretkestä',,,ilman aamun eväitä mitään ei tulisi. Köhhöh. Huh.
Evääni saapui öistä ja puhuimme, hän zombiena ja minä levänneenä skarppina. Yliunisena ja täysin väsyneenäkin rakkaani on mestarikuuntelija, olemme samaa mieltä kaikesta. Heh.
Työnteosta sen verran, että päivä on ollut pitkien puheluiden päivä. En pidä niistä. Tulee hiki ja ote hommiin menee (en siis ole puhelinmyyjä). En pidä puhelimista. Pääosa soitoista on aina ollut lisää työllistäviä ja huonona kieltäytyjänä olen siinä heikoilla. Tai sitten joku kauppaa palstatilaa joissain miljoonista yrityshakemistoista. Shit.
Tämän seesteisen illan rauhaa sävyttää kuitenkin jo huomiset työt, ne luvatut ja tehtävät. Houli shit.
Mutta en valita.
Viikonloppua!
Kiireisen ihmisen kiire loppuu pankkiautomaatilla. Jono on saatu takse. Hermostuneena jonottanut rahannostaja levittää pussukat ja laukut automaatin levikkeelle, ottaa saldokuitin, tiirailee sitä ja miettii paljonko nostaisi. Kortti sisään ja verkkaisesti taas tunnukset perään, rahat ulos ja lompakkoon, lompakko laukkuun ja vielä kortti koneeseen ja loppusaldo...
Valokuvausliikkeessä jäin juttelemaan tutun fotokauppiaan kanssa. "Kymmenen vuoden kuluttua ei fotoliikkeitä enää ole, ihmiset katsovat kuvia ruudulta", sanoi tämä harmaahapsinen herrasmies. Turisimme digikuvista ja suurista muutoksista mitä digiaika on kuvanvalmistajille tuonut.
Teetin siellä muutaman kuvan. Usb-tikku koneeseen ja näytöltä hipaisemalla valitaan tulostettavat kuvat ja kuvakoot. Itsepalvelua.
Itsepalvelua oli huoltoaseman touhukin. Kentällä ei ollut korttimittareita mutta korttipäätelaite oli sisällä. Kännykän kokoinen mötikkä johon kortti sisään, tunnarit ja ok. Eka kerran höyläsin korttia itse huoltoaseman sisätiloissa.
Eikö oo ollukki mulla kivan tuntuinen päivä? On!
Äänet on annettu.
Vaaleista ei nyt sen enempää, kuin että vaikka jatkuvuus on saanutkin luvan jatkua, joku asia vaaleissa muutti maata - lorvariyhteistyöstä tuli porvariyhteistyö tässä Tarjalan tasavallassa.
Aamulla taas kiva eväsretki. Päivänavaus, jota ilman en enää osaa olla. Juttelimme niitänäitä, täyttä asiaa koko ajan.
Kävelin latukoneen tekemien latujen välissä kauniissa talvimetsässä. Kilometrejä metsästäviä trikooasuisia (mikä näky!) hiihtäjiä sivakoi ohi kuin höyrykoneita.
Kyllä minäkin vielä tänä talvena suksille nousen. Viime talvi jäi väliin. Taisi jäädä edellinenkin, mutta täytyy varoa ylikuntoa ja kuntohuippu kannattaa ajoittaa nyt olympialaisiin. Tai seuraaviin.
Teen vielä parit sudokut ja sitten kynnän työsarat...
CU
Nukuin pitkään.Yleensä herään jo seitsämältä.
Kakkua oli vielä aamukahville jäljellä eilisestä vierasvarasta. Harmitti ,että jäi vaikka paketoin osan ystävälleni kotiin viemiseksi. Hoikentunut olemukseni ei saisi sortua mässäilyyn.
Meditoin aamulla ja venyttelin kehon päivätietoisuuten.
Eilinen oli silti vieläkin voimakkaasti ajatuksissani.Yksi ainoa tapahtuma ja tunnemyrsky oli sekoittaa sisäisen harmoniani täysin.Olisi tehnyt mieli heittäytyä rähmälleen ja märistä oikein kunnolla.
Asiaan täysin osaton ja koko jutun ulkopuolella oleva läheiseni sai ryöpytyksestäni ansaitsemattoman osansa. Hän yritti muuttaa koko lohdutuksen tarpeeni ja tunneristiriitani kevennettyyn huumoriin.Keskustelusta tulikin täysi fiasko.Mutta joku alempitasoinen persoonani osa nautti täysin siemauksin aikaansaamastani hämmennyksestä häneen nähden.
Levitin vaatekaappini sisällön sängylle.En saa päätetyksi lähdenkö huomenna reissuun vai en.
Viikonpäästä olisi kuitenkin lähdettävä toiselle matkalle.
Kauppareissullani huvittelin katselemalla ihmisten neniä.Vaihdan näitä huvituksiani päivittäin.Toissapäivänä olivat huulet kohteenani.
Tänään on kännytön päiväni.En soita tai vastaa kuin ihan pakollisiin ,tai tärkeisiin puheluihin.
Iltaan mennessä on päätettävä matkasta.Kunhan olen sovittanut kaikki mahdolliset vaihtoehdot vaateista ,mitä pukisin päälleni tanssia varten, niin sitten tiedän----lähdenkö vai en.
Yksi puku olisi sopiva,mutta siihen taas ei ole sopivia kenkiä, enkä jaksa lähteä kenkäkauppaan.
Turhamaisuus on saanut yliotteen.
Kirjoittaminen nyt ainoastaan kiinostaa.
Mutta päiväähän on vielä runsaasti jäljellä.
Voisinpa sanoa, että sekä eilinen että tämä päivä menivät hiukan niin kuin pulun persiilleen... Eilen minun piti siivoilla tavallista paremmin, mutta... Siinähän taas olin. Lakanoitten vaihtoa siirsin viikolla eteenpäin, imuroin vain enimmät roskat ja lankapölyt ja tiskasin tiskit. Huh. Koirakin jäi ikään kuin yksin ja itsekseen ihmettelemään kaikkea. Ja taas jo takkuisena. Haukkuikin mokoma melkoisen herkästi jopa leluilleen, kun ne eivät suostuneet tulemaan hänen keksiensä kimppuun. No; haukkuuhan se joskus telkkarin ihmisillekin, ja aivan samasta syystä. Telkkarihullu muutenkin tuo koko koira.
Eilen olin koko päivän sisällä. Käväisin välillä jopa palstalla katselemassa mahdollisia uusia aloituksia. Edellisenä iltana olin pitkästä aikaa palaillut palstalle katselemaan - ja innostuin jopa jotakin kirjoittelemaankin. Tuntui hiukan oudolta pitkästä aikaa palstalla pyöriäkin, mutta outo tunne häipyi kuitenkin sitten viimeistään eilen. Kai.
Tänään vietin lähes koko päivän - vaihteeksi taas - sukulaisissa lähes sadan kilometrin päässä. Kivaa siellä on aina, mutta erästä seikkaa ihmettelen; aina, kun puolikin päivää kotoa pois olen, kotiintulo tuntuu niin kovin oudolta. En oikein osaa olla mitenkään päin. Ainahan kotiin on kiva tulla, mutta voi sitä levottomuutta, mikä mieleni aina valtaa. Tunnen oloni helpottuneeksi, mutta voi sitä ristiriitaista, levotonta ja rauhatonta oloa, joka aina näissä tilanteissa valtaa mieleni! En oikein osaa tarttua mihinkään hommaan; en, vaikka vaihtaisin mitkä kotirytkyt päälleni. Levoton on oloni koko loppuillan. Aina.
Tietokoneeni on ollut auki yötä päivää ainakin viikon päivät, ja auki koneeni jäi tänäänkin. Tullessani kotiin huomasin, että juuri se yksi hyvä kotiutumiskeino olikin havainnut jonkun mielestään katalan virheen ja uhkasi sulkea koko systeemin. Kerrankin se myös piti lupauksensa. Kysymys siis oli tietokoneestani. Ei mokoma suostunut avautumaan minulle, ja päästämään minua edes kotisivulleni. Että minä kirosin! Ja tappelin koneeni kanssa. Tuntikausia. Lopulta onnistuin saamaan koneen toimimaan. Kaikkialla muualla paitsi - kotisivullani! Suomi24-keskustelupalstoille ja kaffelle pääsin lopultakin, ja vieläpä kirjoittelemaan jotakin innostuin. Vaalituloksia seurailin koneeni kanssa taistellessani ja vielä kirjoittaessanikin, mutta niistä jutuista en tällä kertaa kommentoikaan...
Työni roikkuu keskeneräisenä tuolla omassa koneessaan, mutta se on huomisen ja alkuviikon murheita se... No; se nyt saa roikkuakin, kun on eilisestä lähtien siellä muutenkin jo roikkunut! Viikollahan saamattomuuteni minulle kostautuu, mutta kostautukoon; joskus jokaisen on saatava tavata läheisiäänkin, ja joskus on annettava aikaa itselleenkin - vaikka sitten tietokoneen kanssa taistelemiseenkin.
Rakas päiväkirj... lokikirjani. Tämä päivä on ollut niitä päiviä, että jos kaikki päiväni tällaisia olisivat, mitään kirjoitettavaa tavallaan ei kerta kaikkiaan löytyisikään.
Päivän olin tietenkin kiireinen. Tiesinhän kylläkin, että kahden päivän työskentelemättömyys kostautuu nyt alkuviikosta. Toisaalta... Tällä kertaa meneillään on yksi 'omista' töistäni, joten aivan täysin en ainakaan hermojani menettänyt. Juoksin välillä tietokoneeni kimpussakin, ja pariin otteeseen katsoin palstallekin; olinhan taas perjantai-iltana 'saanut pään kaffelle auki'.
Koko illan olen ollut väsynyt. En ymmärrä, miksi; nukuinhan vieläpä taas kerran hetken aikaa syönnin jälkeen iltapäivällä. Tiedän toki, että on väärin syödä vain kerran päivässä, koska verensokeri ainakin minulla pomppaa hetkessä reippaasti yli kymmeneen aina syötyäni, ja tietenkin seurauksena on väsymys. Koska tapani ruokailla on ollut tällainen jo ainakin 20 vuotta, en kai sitä tapaani osaa muuttaakaan - ainakaan ennen kuin jotakin vakavampaa kehossani ilmenee. Myönnän siis tyhmyyteni.
Illan mittaan en kovin paljoa töitä sitten saanutkaan tehtyä. Jotakin kuitenkin; en siis koe huonoa omaatuntoa. Nyt mieleni tekisi lueskella palstalle tänään tulleita jutusteluja, mutta myös flashearth-sivut vetävät puoleensa... Jos oikein fiksu nyt olisin, jättäisin tietokoneen tähän itsekseen odottamaan huomista ja työntyisin punkkaan lueskelemaan. En kuitenkaan niin fiksu ole; kello 12-01 lähtö lueskelemaan punkan pohjalle on minulle kuitenkin ihan hyvä aika.
Jos sinä, lokini, olisit päiväkirjani jonka voisin lukita, voisin kertoa enemmänkin - mielenkiintoistakin, mutta etpä ole, et. Pitäisiköhän valittaa vaiko riemuita...?
väännän kipeän niskani jatkosta senverran vasemmalle, että yllän kurkistaa herätyskelloa - se näyttää kuutta...miksi hemmettissä minä heräsin tähän aikaan?
Käännän äkäisenä kylkeä, sitä minun ei olisi pitänyt tehdä - kilometri uima-altaassa on liikaa tällä iällä..
Yritän epätoivoisesti nukkua vielä tunnin, mutta vartin jälkeen annan periksi ja lähden keittämään kahvia, sitäpaitsi minun on mentävä labraan hoidokkini kanssa..sama nousta nyt.
Terveyskeskuksen labraan ei pitäisi kenenkään mennä maanantaiaamuna - odotussali on täynnä, vaikka kello on vasta puolikahdeksan.
Tulimme yhdennellätoista hetkellä - se tietää puolentunnin odotusta, olen hapan...eikö nuo mummot osaa nukkua...
Vihdoin ruokakaupassa, aamupissa labrassa venyi puoliyhdeksään - onneksi hoidokkini jaksoi pidättää hätänsä...
Juoksujalkaa hamuan muistini lokeroista tyhjän jääkaapin sisältöä kärriini ja sitten kassan kautta kovaa kyytiä kotiin..muistin ne perunatkin..
Olen kiitollinen - onneksi kaksi huonointa olivat juuri tänään, aamu-unisia ja nukkuivat pitkään. Laitan heille aamupäiväpalaksi venähtäneen aamupalan..porukan välkkykin pitää tänään herättää..
Saan lasangjen uuniin, ja viisitoista yli normaalin lounasajan syömme. Saan kehuja - lasangjeni onnistui harvinaisen hyvin.
Tiskikoneemme tekee ylikuormitettuna työtään, sitä ei ole tarkoitettu laitoskäyttöön, mutta niin kauan se kestää kunnes särkyy...ja se on sen ajan murhe.
Alan pukea porukkaani - koko orkesteri on tarkoitus viedä parturiin - aika on yhdeltä..
Yksi asukkaista jurputtaa vastaan ja noituu kuin lohilappalainen, mutta ei auta, päälle vain ja matkaan..
Hikisenä kiroilen autoni penkkejä, mikähän insinööri on nämäkin suunitellut - tila-auto muka.
Parturi reissu venähtää reilusti yli päiväkahviajan. Saan vihjeen kaupan kohdalla, ja kaarran vielä kaupan pihaan ja juoksen hakemassa kääretortun...tyytyväiset ilmeet paljastavat, että valintani osui oikeaan.
Mieheni on tullut sillä aikaa verkoilta ja selvittelee itseään vaatteista, harmissaan saaliista.. tai oikeammin sen puutteesta..minä en harmittele...juuri nyt en tykkäisi perata sangollista ahvenia....edes ahti oli minulle armollinen.
Selvittelen kaapikuivat pyykit ja lukasen päivän lehden; Halonen nauraa monella sivulla..ei minuakaan itketä.
Selvittelen kahden hoidokkini suukopua ja huonoa käytöstä; minun on lähdettävä ulos pikkulenkille - katson sen nyt tarveelliseksi hoidokeilleni.
Laitan iltapäivä ruuan; neljänviljan puuroa ja mustikkasoppaa..
Äsken sain viimeisen nukkumaan..iltakahvia taisi jäädä minullekin..
tarkennan kuuloani, tietysti - unohdin sulkea illalla makkarin oven, siellä se nyt istuu lattialla ja hynnyttää. Huokaisten vilkaisen kelloa..viisi..VIISI! Vereni adrenaalini taso kohoaa uhkaavasti, mutta laskee yhtä nopeasti - kenelle olisin vihainen, tuolle hynnyttäjällekö?
Totean tilanteen - litimärkä vaippa; otan kädestä ja talutan hänet vessaan, pesen - puen kuivaa ylle ja vien hynnyttäjän sänkyynsä takaisin. Vilkaisen kelloa..melkein kuusi ja puolelta se soisi; ei toinna - mutisen ja lataan kahvinkeittimen ...
Katan aamupalan, ja sitten saan aamun hiljaisuudessa juoda kupillisen kahvia - se on hyvä hetki.
Herätän työhön läksijät, tiistai on puolivapaani.
Tyttö työhönlähtijä saa oman puhelun, ilmoittaa innoissaan, että pääsee ohjaajan kanssa pesemään saunaa, varaan hänelle saunakamppeet ja kevyempää siivousvaatetta - ja työtyttö taputtaa...minäkin haluaisin olla kehitysvammaisempi siivouspäivinä..
Välkkypoika touhuaa lähtöään ja juoksee hakemassa puolenkymmentä kertaa uudemman korun mukaansa; töissä pitää olla hieno..
He istuvat täysissä pukeissaan puolituntia, ja odottavat kärkkynä kyytiään, vihdoin tulee vilkutusten aika..
Raivailen enimpiä sotkuja ja tyhjennän astianpesukoneen, sitten lataan vielä eilen iltaisen laiskotteluni jäljet koneeseen..
Loput tytöt - se hynnyttäjä- ja daunityttö, nousevat yhtaikaa. He kävelevät huvittavan näköisenä jonona ainoaan vessaamme, kunnes törmäävät toisiinsa ja huomaavat etteivät sovi samalle pytylle, - menen ja ohjaan toisen ulos vessasta.
Toimitusten- ja raivatun aamupalan jälkeen puen tytöt ja jätän heidät hommiinsa - toisen hynnyttämään ja istumaan ja toisen vain istumaan.
Mieheni on lähdössä mökille, kuulemma traktorin saisi jo jäätä myöten mantereelle. Sanon että minulla olisi tänään työnohjaus..kuulen ettei hän joudu kahdeksitoista kotiin, kiroilen mielessäni, en ääneen - mieheni entinen työkaveri on lähdössä mukaan.
Mistä minä saan nyt tähän hätään hoitajan, aloitan heti soittelun...jipii onnistuihan se, sisareni tytär lupautui hoidokeilleni likaksi.
Laitan jauhelihakeittoa lounaaksi, pyyhin suut ja puen kiireessä tytöt, aamulla oli pakkasta parikymmentä - siis lämmintä päälle...
Kun saan tytöt kyytiin minulle tulee mieleen se satu, jossa Jason roikkuu lennossa äidin kiharapilven takana..muistoni naurattaa....
minulla ei ole kiharoita - toivottavasti kuitenkin tukka on päässäni.
Kahden tunnin rupattelun jälkeen haen tytöt hoidosta, hyvin olivat pärjänneet..
Vain hoitajan lemmikkikani oli ollut jäädä hynnyttäjätytön pyllyn alle..onneksi kani väisti viimetipassa...olisi ollut katkera kanipaisti.
Soittelen ajaessani jo kotiinpalaaville töilleni, he lupaavat odottaa minua nätisti ja minä lupaan heille lähtiessäni pulottamani kahvin..kahvi on kovaa valuuttaa näissä piireissä.
Onneksi en kerkeä ajaa kotiin, kun saan terveyskeskukselta puhelun, että voin hakea lääkkeet suoraan apteekista; siunaan mielessäni lääkärin ja etenkin naisen vastaanotossa - aamulla logistiselle järjetelyidealleni ei vielä lämmetty - olin arvannut hoidokin vaivan syyn oikein.
Hyvin olivat pärjänneet kotimiehet ja iloisena ottavat tulijan vastaan...sitten ajattelen - missähän muussa työssä saisin näin paljon positiivista huomiota ja olisin näin tärkeä....
Juomme, hynny- ja daunintytön kanssa taas myöhästyneet päiväkahvit, ja sen jälkeen äkkiä iltaruokaa keittämään. Laitan ohravelliä kalakukolla..ja hyvin maistui.
Iltakahvi, iltatoimet, ja nyt on jo hiljaista..muutama tunti..mutta en vaihtaisi paperin makuiseen - elämääni.
Tänä aamuna sain "nukkua" pitkään, mikä autuus:)
Heräsin kellon lähennellessä yhdeksää, sen jälkeen kun olin pakottanut itseni pysymään sängyssä neljä tuntia laatuaikaa...niska oli aika jumissa.Kurottauduin hapuilemaan kännykkää ja kaadoin yöpöydällä olevan mehulasin, kännykkäni mainostettiin olevan roisketiivis siis nou hätä:)
Paleli, luulin tulevani äkkisairaaksi mutta hortoillessani keittiöön huomasin lasten, jälleen kerran, jättäneen ulko-oven auki.Aamutakissa huhuilin karannutta koiraa naapurin piha-aidan takana.Sieltähän se karvakorva jolkotti talipallo kidasta pilkistäen.Vilkutin naapurin isännälle joka näytti vilkuttavan innokkaasti takaisin ja yritin hymyillä ystävällisesti ja samalla toisesta suupielestä ladella koiralle muutamia totuuksia.
Aaamukahvia hörppiessäni, koira yökkäsi talipallon jäänteitä ja tietysti matolle.Ryntäsin pelastustoimiin ja horjahdin astuessani kipeästi ja kovaa leikkiauton päälle.Loiskutin kahvit koiran,oksennuksen, maton ja itseni päälle.
Päiväsydän meni terkkarilla istuessa, jossa lopulta selvisi ettei röntgen olisikaan paikalla tänään, sain kuitenkin uusimmat aikauslehdet luettua.Sain siteen nilkkaan ja pyynnön tulla aamuksi takaisin kuvattavaksi.Auton luokse ontuessani en löytänyt avaimia taskusta enkä laukusta.Onnuin takaisin terveyskeskuskeen ja pienimuotoisen etsinnän jälkeen avaimet löytyivät päivystävän lääkärin pöydältä.Lääkäri hymyili ja painotti olemaan tarkkaavaisempi sekä toivotti tervetulleeksi takasin.
Ajelin apteekkiin ja punastelin tiskillä tajuttuani etten ollut saanut lääkäriltä minkäänlaista reseptiä.Hetken miettimisen jälkeen ostin kuitenkin koiralle matolääkkeen ja itselleni apteekin salmiakkia.Kotimatkalla popitin sydämen kyllyydestä pureskellen salmiakkia ja tunsin oloni melko tyytyväiseksi.
Juurihoidetusta hampaasta(joka muuten juurihoidettiin ihan turhaan, sillä vika olikin poskiontelossa:(), lohkesi salmiakin mukana pala.
En aio kuitenkaan mennä hammaslääkäriin, koska kammoan sitä erään ikävän tapauksen takia.
Nilkka on yhä turvoksissa mutta taidan jättää röntgenin väliin.Kohtuudella kärsin astua ja burana auttaa särkyyn.Lapset sanoivat puheeni olevan "siistiä" ja muistuttavan äikän open ääntämistä varsinkin äsh-kirjaimen kohdalla.Ystäväni tosin epäili minun nauttineen naista väkevämpää puhuessani puhelimessa illalla hänen kanssaan.
Tänään kävi myös nuohooja ja roska-auto.
Nuohooja oli jättänyt käyntinsä jälkeen pellin kiinni, joten illalla palohälytin sai kohtauksen.Uskomatonta miten lujassa patteri voi olla silloin kun on todellinen hätä.
Roska-auton kuski kävi kyselemässä hiekkaa, oli kuulemma muitakin taloja vielä tälle päivälle.Lapiolla, hiekalla ja lastenpulkalla saimme roska-auton jatkamaan matkaansa.
Nyt illalla mieheni saapasteli tyytyväisenä tupaan, moiskautti märästi suulle ja kertoi miten leppoisa päivä oli ollut.Teetä hörpiessä ja lämpimiä voileipiä syödessä sain kuulla miten pitkästä aikaa kaikki oli mennyt just eikä melkein.
Täytyy sanoa että pikkuriikkisen ärsytti, mutta suloisesti hymyillen kerroin yhden päivän lomailun riittävän vallan mainiosti ja lupauduin huomiselle töihin mieheni kaveriksi vaikka lievästi nilkuttaen.
Tässä juuri nyt istuessani mieleeni tuli jostain syystä pikkunalle, karhu ja verokarhu.Pikku tassutteluin karhusta kirjanpitoon ja veroilmoitukseen, puhumattakaan alveista...*huokaa*...muistelen että just noiden takia meille eka tietokone hankittiin.
Kyllä sitä on joskus nuoruudessa ollu tunnollinen.Kaikki tekemiset oli aina ajantasalla.
Nykyään taas..*irvistää*..mikään ei pysy ajantasalla, itsestä puhumattakaan:)
Kirjotin tämän siksi, koska päivä oli tosi tylsä ja erilainen kuin yleensä.
Otan buranan ja nilkutan petiin hyräillen samalla s-kirjainta vienosti suhautellen sekä siirryn huomenaamusta alkaen ihan normaaliin elämääni:)
Tänään ei sattunut mitään kummallista, ei mitään mikä olisi heilauttanut astetta enempää minun tai läheisteni maailmaa.
Tämä tiistai sai nimekseen tuumailupäivä, ihan vaan aamullisen hampaiden pesun yhteydessä.
Elikkäs heräsin aikaisin ja normaaliin tapaani kompuroin keittiöön, kahvinkeitin päälle naps ja vessaan pienelle hädälle sekä naaman virutukseen ja hampaiden pesuun.
Hampaita harjatessani päähäni nousi sanonta..suu puhtaaksi.Hankasin tunnollisesti ylä-ja alapurimet sekä viimeinen sipaisu kielen päältä.Silmiä räpytellen tuijottelin hammastahnan vaahtoa suupielessäni ja tunsin pientä kihelmöintiä.Hammastahnoissa on jotain ainetta joka aiheuttaa huuliin kuumotusta ja punoitusta.Lievää allergiaa, myös jotkin mausteet saavat suupielet hetkiseksi heloittamaan.
Niin...suu puhtaaksi siis.Puhutaan suu puhtaaksi, pitkään mietittyäni en siltikään oivaltanut sanonnan perimmäistä merkitystä.Ajatuksethan ovat päässä eivätkä suussa.Toisaalta taas jos suun puhtaaksi puhumisella tarkoitetaan...miten sen ilmaisisi..siis ruuantähteitä tai siis ajatuksentähteitä se olisi aika ymmärrettävää.Jos taas suun puhtaaksi puhumisella tarkoitetaan pelkkiä tähteitä, mihin sanonta viittaa...no nehän ovat sitten vain hippusia ylijäämätavaraa jotka ovat jääneet käymään sinne jonnekkin, elikkä jätettä suoraan sanottuna.
Lopulta päädyin siihen tulokseen ettei suun puhtaaksi puhumisella itseasiassa tarkoiteta varsinaisesti mitään, vaan se pikemminkin vertauskuvallinen puhdistusoperaatio.
Päivällä soi puhelin ja vastasin siihen sen kummemmin ajattelematta"..suu puhtaaksi...", toisesta päästä kuului hyvin hämmästynyt ääni joka kyseli olinko muistanut valmistella sihteerin ominaisuudessa paikallislehteen erään ilmoituksen.Kyseessä ei siis ollut pomoni vaan erääseen vapaaehtoistyöhöni liittyen puheenjohtaja.Änkytin myöntävän vastauksen, luin hänelle suunnittelemani tekstin ja hän pyysi lisämään siihen erään lauseen.
Hikoilin lievästi sulkiessani puhelimen.
Kahviteltuani tukevasti, pohdin suun puhtautta myös toisenlaisiin tilanteisiin liittyen.Eräs ystäväni harjaa hampaansa kolmeen kertaan ravintolaillan jälkeen, vaikka on vain syönyt kevyesti ja ottanut muutaman paukun.
Joku toinen pesee antaumuksella hampaansa jonkin ikävän kokemuksen jälkeen.
Joku taas harjaa vaahto pärskyen sanaharkan jälkeen.
Sitten oma ryhmänsä ovat ne jotka syystä tai toisesta harjaavat suutelemisen tai intiimin kanssakäymisen jälkeen.
Tulin siihen tulokseen että hampaiden pesu sisältää enemmän vertauskuvia sekä rituaaleja kuin osaamme kuvitellakkaan.
Esimerkiksi jos itse olen aamu- tai iltahammaspesun aikaan kiukkuinen, puran osan kiukusta hampaiden raivokkaaseen harjaamiseen.
Iltapäivällä oli pakko soittaa puheenjohtajalle..en löytänyt mistään lappusta johon olin tekstiin tulevan lisän kirjoittanut.
Muutaman hälytystuuttauksen jälkeen huvittunut ääni uteli korvaani..."jäikö jotain hampaankoloon"..
Olin lievästi sanottuna nolo pienen hetken, mutta sain lampaiden laskemisen sijaan uutta ajattelun aihetta tälle illalle:)
Upeaa että kerroit tämän ajattelusi! kutkuttava, mukava!
Elossa tänäkin aamuna.
Tuijottelin jälleen kerran unista naamaani vessan peilistä.Seisoin yhdellä jalalla ja irvistin kivusta koettaessani varta painoa vasemalle jalalle.Muistin katsoneeni ohjelmaa kiinalaisesta kasvojumpasta ja jatkoin irvistelyä sydämen kyllyydestä.
Pikkuhiljaa lämpö levisi poskilihaksiin ja sain heräteltyä nuokkuvan naurunkin.Itseasiassa vaaraton ja kokeilemisen arvoinen aamutoimi.
Päivällä oli pakko..pakko sanassa on luotaantyöntävä kaiku.Sanan voisi huoleti poistaa suomen kielestä ikuajoiksi, samaan syssyyn joutaisi myös sana pitää..niin siis lähteä kaupunkiin asioimaan.
Alkutaival oli sataneen lumen peittämää liukkautta, nastarenkaista huolimatta auto vikuroi joka kaarteessa ja tiekarhun jälkiä seuraillen matka taittui poiketen pariin kertaan linjuripysäkkien kautta.
Kaupungissa ajelin risteykset suurimalla vaihteella, koitin olla rasittamatta kipeää vasenta jalkaani.Nöyrästi möyrien dieselkone toteutti toiveeni ja liikennevalotkin olivat harvinaisen suosiollisia.
Mieleeni muistui eräs reissu vanhalla bensaveturilla, jonka vaihteisto otta osaloparit pahimpaan ruuhka-aikaan.Kahdesti nenäni teki tuttavuutta ratin kanssa, sammumisia en jaksanut edes laskea puhumattakaan kiukkuista ilmeistä ja äänimerkeistä.Lapseni oli myöhemmin kerhossa selittänyt ylpeänä miten meidän äiti laittoi auton tankkiin kengurubensaa.
Kummallista miten ihmisen ajatukset harhailee.
Siis kuolema...lähellä vaanimassa odottaen vain sopivaa hetkeä.Iskien silloin kun vähiten odottaa.
En pelkää kuolemaa, oikeastaan en enään edes ajattele koko asiaa sen kummemmin, tämä päivä oli poikkeus.
Elämässäni on tapahtunut sellaisia koskettavia ja kipeitä asioita jotka tavallaan ovat kasvattaneet hyväksymään kuoleman siinä missä elämänkin.
Aika vaikeaa selittää, ehkä ne jotka tuntevat minut paremmin ymmärtävät mitä tarkoitan.Kaikki selittyy käsitykseeni ihmisistä, elämästä, maailmankaikkeudesta ja kuolemasta.
Ei kuolema ole hauskaa eikä mukavaa.Se yksinkertaisesti vain on olemassa, samoin kuin elämä.
Niinkuin päivä tai yö.
Tai niinkuin talvi tai kesä.
Ilman kuolemaa ei ole elämää, eikä ilman elämää kuolemaa.
Törmäsin kuolemaan ostoskeskuksessa.Istuin penkille lepuuttaen nilkkaani ja seurasin katseellani ihmisiä, jotka menivät, olivat, tulivat ja ennenkaikkea olivat elossa.
"Mä meinasin kuolla siihen paikkaan...", kirkas teinitytön ääni kimpoili aulan seinistä.
Mietiskelin vahvaa sanontaa, kun poikajoukko kulki ohi"..tuunattu joo ja tehoja löytyy.Kulkee joo, sataneljäkymppiä..kiekkamittarissa jotain häikkää..."
Jäin miettimään kuolemaa.
Mitä jos kuolisin just nyt, tähän ostarin penkille.
Hivuttauduin rennonpaan asentoon ja suljin silmäni kuulostellen nousevaa ja laskevaa puheensorinaa.Hiukset kutittivat ikävästi nenääni, mutta yritin olla välittämättä ja keskityin tunteeseen.
Miten kauan lojuisin tässä..harmi olin juonut pullon kivennäisvettä, ilmeisesti en ainakaan maatumispisteeseen asti.
Ei hullumpaa, ohikulkevia askelia, ääniinkin kiinnitti enemmän huomiota.
Tuoksuja ja ilmavirran tuulahduksia.
Väärin, kirkui ääni sisälläni..pelkkää tyhjyyttä ja pimeää.
Eipäs vaan valoja ja rauhallisen unettava tunne..hyväksyin jälkimmäisen ajatuksen levollisena mutta oloni oli hyvin yksinäinen.
"Anteeksi rouva, mtta onko kaikki hyvin..",käsi kosketti olkaani, säpsähdin ja vanhan rouvan huolestuneet silmät tuijottivat tarkkaavaisena omiini.Sopertelin jotain väsymyksestä ja kipeästä jalasta.
"Juu, tämä kiire ja..", vanhus sipaisi villamyssyään ja katsoi paheksuvaksi ympärilleen"..ei ole ihme että kuolemanväsyneenä raahaudutaan töitten jälkeen kauppaan ja vielä harrastuksiin..."
Kumarainen hahmo köpötteli puristaen lujasti mustaa nahkalaukkuaan ja katosi ihmisvilinään.
Hämilläni otin kassini ja koitin keksiä jotain mukavampaa ajateltavaa.
"Äitiii...kato..", kirkas lapsen ääni pysäytti minut kasseineni tuulikaappiin.Mikähän hätänä mietin huolestuneisuuden saadessa otteen.Yleensä muksut ovat kauppakasseilla kuin villi-ihmiset etsimässä kaupungin tuliaisia.
"Kuole.." vaativa lapsen ääni käski ja karvakorva huokasi raskaasti, heittäytyi seisovilta tassuiltaan kyljelleen ja jäi maahan, kylki kohoili verkkaan ja lapsi katsoi silmiini ylpeänä.
Kumarruin ruskeiden silmien seuratessa liikettäni, häntä heilahti epävarmasti ja vaaleanpunainen kieli lipasi kämmentäni.
"Äiti sää pilasit..ei sitä saa silittää sillon ku se on pikkukuolemassa.., purskahdin nauruun ja halasin hellästi omaa ja eläinpentua.
Kyllä elämässä riittää ihmeellisiä asioita:)
että kävit lukaisemassa:)
Hienosti kerrottu, kasvojumpasta koiran pikkukuolemaan.
Elämä on täynnä ihmeellisiä asioita. Parasta se on silloin kun kaiken voi jakaa, vaikkapa noin kirjoittamalla.
Harmi että tekstisi on täällä toisella sivulla, toivon että moni löytää sen täältä.
Vai pitäisikö tehdä uusi blogi, jutut täällä ovat olleet todella nautittavia.
ihan ok:)
Mä voin kirjotella ihan hyvin kakkossivulle ja kolmossivukin käy..*miettii*...joskus nuoruudessa kossit puhui aina kolmosivun typystä, kait se oli jossain lehdessä:)
Tänään on aika tiukka päivä, joten kirjuutan mikäli kerkiän:)
Tarkoitus oli vaan viikon ajalta kirjottaa *virnistää*, tavoite voipi kyllä jäädä vajaaksikin:)
Jostain kumman syystä torstait ja sunnuntait ovat aina olleet, ei niin hauskoja päiviä.
Taitaa olla jo perjantai kun kirjoittelen tätä mutta tämä päivä oli paitsi kiireinen niin..*huokaus*..käännekohta moneltakin taholta katsottuna.
Jätän henkilökohtaiset asiat omaan vihreäkantiseen päiväkirjaani ja kirjoitan tähän...hemmetin näppis, jostain syystä jättää vokaalit pois..*tarkistaa patterit ja ravistelee, korjailee kirjoitusta*..niin ihan vain muutaman sanan.
Tein aamulla avauksen ja tunnen lievää syyllisyytä etten kerennyt päivällä olemaan ollenkaan paikalla.
Pikaisesti lukaisin nyt illalla ketjua ja en huomannut ainakaan mitään ilkeilyjä eikä tappeluja, hieno juttu.
Kirjoittelin hätäisesti omatkin mielikuvani avaukseen, miehet saavat luvan odottaa päivännäköä:)
Aamupäivä meni työhön liityvissä asioissa ja iltapäivän kulutin vertaillen digiboxeja.Lopulta nilkutin ulos kodinkoneliikkeestä laatikko kainalossa, olin aistivinani lievää helpottuneisuutta myyjissä.
Ilta meni viritellen ja ihmetellen, kahvittelusta puhumattakaan.Muutama naapurikin kävi asiasta tehden, voi olla että olympialaisten aikaan on pirtti täynnä.
Katsoin Lostin ja epäilen olevani kohta itsekkin kadoksissa.
Lapsia oli työläs saada illalla nukkumaan ja itsella on takki nyt ihan tyhjä:)
Laskin ääniä kepulaisten linnakkeessa eilen.
Vaan 40 prossaa Tarjalle
Muistelin ekan kierroksen reissua, jolloin mukanani ollut paikallinen varttuneenpi keskustan vaikuttaja sanoi jotenkin näin: "Ihmiset muistaa kokoomuksen tuen Esko Aholle. Ihmiset muistaa Kirsi Pihan aliarvion kehäkolmosen ulkopuolella olevien ihmisten älystä.
Muuten kysyn, että oliko tämä kirjoitukseni blogi?
Kaitpa blogi on sitä vapaata tajunnanvirtaa, kirjoittelua itselleen muiden luettavaksi, niin sen ajattelen.
On ollut tosi kivaa tiirailla arkiinne. Luulin ettei monikaan lähde tähän mukaan mutta kirjoituksia on tullut. Ja hyviä. Rehellisiä tarinota arjesta, niitä olette osanneet välittää.
Kiitos!
Jatketaan vaan...