1776 käännöksessä Totuus on selkeämmin esillä:
*Alussa oli Sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana. Tämä oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki ovat sen kautta tehdyt, ja ilman sitä ei ole mitään tehty, joka tehty on.*
Ennen kuin mitään oli, oli vain Sana. Ja koska ei ollut mitään, kuin Yksin Hän, niin Hän oli itse itsensä luona. Tämän ymmärtää kun ymmärtää sen, että Jumala on Yksi ainoa, eikä toista ole. Ja ymmärtää kun ymmärtää sen, että kun ei ollut mitään näkyväistä tai näkymätöntä luotu, oli kaikkeus Sanaa ja näin Sana oli itsensä luona, koska Hän oli kaikkialla.
*Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä. Jo ijankaikkisuudesta olen minä asetettu, alussa, ennenkuin maa oli. Kuin ei syvyys vielä ollut, silloin minä olin jo syntynyt, kuin ei lähteet vielä vettä kuohuneet. Ennen kuin vuoret olivat perustetut, ja kukkulat valmistetut, olen minä syntynyt*
Viisaus on ensimmäinen joka on syntynyt/luotu Jumalasta, ja viisaus on kaiken luodun suunnittelija ja rakentaja, mutta sekin on Herran alainen, eikä se ole Jumala, vaan Yksin Herra on Jumala.
Herra Jumala on Sana, ja Hän palaa seuraavalla kerralla kaikessa Voimassaan ja Kuninkuudessaan: *Ja minä näin taivaan avatuksi, ja katso, valkia orhi, ja se, joka sen päällä istui, kutsuttiin Uskolliseksi ja Totiseksi, ja vanhurskaudella Hän tuomitsee ja sotii. Ja Hänen silmänsä ovat niinkuin tulen liekki, ja Hänen päässänsä on monta kruunua, ja Hänellä oli kirjoitettu nimi, jota ei kenkään tietänyt, vaan Hän itse. Ja Hän oli vaatetettu vereen kastetulla vaatteella. Ja sen nimi kutsutaan Jumalan Sanaksi.*
Jumalan Sana on Isä. Tästäkin tulee selväksi että Kristus on Isä Jumala; Hänellä on nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin Hän itse. Ja kuka on se joka on Kaikkitietävä? Jumalan Sana on Herra Jumala, Kaikkivaltias, lihaksi tullut Jeesus Kristus. Herra Yksin on Uskollinen ja Totinen:
*Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä, mutta kostaa sille, joka häntä vihaa, ja hukuttaa hänet. Hän ei vitkastele, vaan kostaa sille, joka häntä vihaa.*
*Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa Hän on.*
*Sinun käteesi minä annan henkeni, Sinä, Herra, lunastat minut, sinä uskollinen Jumala.*
*Näin sanoo Herra, Israelin lunastaja, hänen Pyhänsä, syvästi halveksitulle, kansan inhoamalle, valtiaitten orjalle: Kuninkaat näkevät sen ja nousevat seisomaan, ruhtinaat näkevät ja kumartuvat maahan Herran tähden, joka on uskollinen, Israelin Pyhän tähden, joka on sinut valinnut.*
*Mutta Herra on totinen Jumala; hän on elävä Jumala ja iankaikkinen kuningas. Hänen vihastansa vapisee maa, ja kansat eivät kestä hänen suuttumustansa.*
*Ja Minä tuon heidät asumaan Jerusalemin keskelle. Ja he ovat Minun kansani, ja Minä Olen heidän Jumalansa, Uskollinen ja Vanhurskas.*
*Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.*
*Ja he lähettivät Hänen luoksensa opetuslapsensa herodilaisten kanssa sanomaan: "Opettaja, me tiedämme, että Sinä olet totinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa, kenestäkään välittämättä, sillä Sinä et katso henkilöön.*
*Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen.*
*Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.*
*Minä Olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.*
*Sillä Minun lihani on totinen ruoka, ja Minun vereni on totinen juoma.*
*Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat Sinut, joka Yksin olet Totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.*
*Minä ja Isä olemme Yksi*
*Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on: "Että Sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään".*
*Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.*
*Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja Hän on sen myös tekevä.*
*Mutta Herra on uskollinen, ja Hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.*
*Sentähden piti Hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.*
*mutta Kristus on uskollinen Poikana, Hänen huoneensa haltijana; ja Hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen.*
*pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä Hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen*
*Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.*
*Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.*
*Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, Hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa*
*Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku*
*Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi Sinä, Pyhä ja Totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?" *
Kristusta kuuluisi sanoa Jumalan *ainoasyntyiseksi Pojaksi*, ja tällä tavalla ihminen ymmärtää paremmin, että kun puhutaan syntyneestä Pojasta, niin ei puhuta Hengen mukaan, vaan lihan ja veren mukaan.
Jokainen ihminen on Jumalan kuvaksi luotu, mutta vain Yhden kuvan on Jumala itselleen pyhittänyt ja valmistanut, jossa Hän toi tahtonsa, liittonsa ja sovituksensa julki.
Tämä on se Herra Jumala jota minä olen oppinut tuntemaan; Herra Jeesus Kristus, joka vapautti minut kaikesta mihin olin koukussa, ja minkä orjaksi olin tullut ja vaelsin pimeydessä, mutta Valkeus tuli minunkin kuolemaani virvoittamaan minut eläväksi, kääntämään kuolemasta elämään minun toivoni.
Siunausta ja rauhaa

Vastaukset 1
Vanhimmat
>Herra Jumala on Sana, ja Hän palaa seuraavalla kerralla kaikessa Voimassaan ja Kuninkuudessaan:<
Tämä voidaan nähdä käytännössä vaikka rukouksessa.
Jumala oli.
Alussa oli Sana, ja sana lähti Herran tyköä.
Jumala on.
Tässä Sana on suussamme, joka voidaan julistaa. Ja julistettua Sanaa seuraa ihmeet ja merkit. Ei seuraa julistajaa vaan sitä Sanaa.
Jumala on tuleva.
Tässä rukousvastaus lähtee taivaasta, jolloin Sana palaa Voimassa ja Kuninkuudessa. Mutta tällä oli ehto, kun Jeesus tulee niin löytyneekö enää uskoa maanpäältä. Jos tätä uskoa ei löydy niin Sana palaa lähettäjälleen, ja pyytäjä jää ilman rukousvastausta.
Myös demonit voivat varastaa rukousvastauksen matkalla, jos rukoilijalla ei ole Kristuksen taisteluvarustus kunnolla puettuna. Ja silloin vihollinen voi antaa tämän varastetun lahjan omilleen, ja tästä syntyy vihollisen voima.
Sanan pitää tulla lihaksi, ja siksi Julistamme lihaksi tullutta Kristusta. Kuitenkin Sana joka palaa lähettäjälleen tai jää viholliselle ryöstösaaliina ei tullut lihaksi.
Lihaksi tullut Kristus muuttaa meitä aina kohti Hänen kuvansa kaltaisuutta, ja tämä lihaksi tullut Kristus on Jumalan voima. Siksi Jeesus sanoo, älkää lähtekö Jerusalemista ennen kuin teidät puetaan voimalla korkeudesta.
Omalla voimalla emme pysty muuttamaan itseämme Kristuksen kuvan kaltaiseksi, mutta tämä lihaksi tullut Kristus kykenee siihen Voimassa ja Kuninkuudessaan. Eli näin kuin kirjoitat. >Herra Jumala on Sana, ja Hän palaa seuraavalla kerralla kaikessa Voimassaan ja Kuninkuudessaan:<
Tämä Jumalan voima näkyy käytännössä siinä, että myös elämme sen mukaan miten Jeesus on käskenyt elämään. Ja silloin voidaan käskyistäkin sanoa, niitä ei ole vaikea pitää.
Vaikka Sana on Jumala, niin emme tee sillä mitään, jos emme tunne myös Jumalan voimaa, lihaksi tullutta Kristusta. Farisealaisuus on tästä hyvänä esimerkkinä, sillä he tunsivat kyllä kirjoitukset, mutta eivät Jumalan voimaa, ja tänä päivänä Kristikansa on samassa tilanteessa. Siksi otin rukouksen esimerkiksi, miten rukousvastausta tulisi odottaa uskossa, kunnes se on aina saatu, sillä muuten epäusko kasvaa, vaikka uskon piti kasvaa.
Sanon vielä yhteenvetona , vasta lihaksi tullut Kristus muuttaa meidät, ja siksi tulee odottaa että meidät puetaan voimalla korkeudesta. Silloin usko ei ole enää huulilla, vaan se näkyy myös käytännössä. Ei siis ole turhaan kirjoitettu, hedelmistä puu tunnetaan.