Tunnetko?

Sana on Kaikkivaltias Jumala, ja ollut ikuisesti olemassa. Ainoastaan lihan ja veren puolesta Hän on Ihmisen Poikana ilmestynyt sovittamaan ajallansa ja hetkellänsä maailman, mutta ikiajoista Hän on ollut, ikuinen Kuningas.

Jeesus on Sana, ja Sana on Herra Jumala, lihaksi tullut Kristuksessa sovittamaan maailman itsensä kanssa.

Sana on Isä Luoja, joka on luonut kaiken, eikä mitään ole ilman Häntä, eikä mikään pysy ilman Häntä, koska kaikki näkymätön ja näkyväinen on Hänessä.

Ja koska Jeesus on kaiken Luoja, niin Hän on myös kaikkien Isä; mutta ei liha ja veri ole kaiken luomakunnan Isä, vaan Herra Jumala, joka on Henki.

Liha ja veri ei ole Henki, eikä Henki ole liha ja veri. Liha ja veri ei ole ollut ikuisesti, mutta Henki on.

Kristus on Jumalan ainoasyntyinen, lihan ja veren puolesta, mutta Hengen puolesta Hän oli, on ja tuleva on, ikuinen Jumala.

Liha ja veri on Jumalan lapsia, mutta Jumala on Henki. Jumalan lapset syntyvät ja heräävät hengellisesti henkiin, Jumalan Hengen vaikutuksesta, mutta syntiinlangennut liha ja veri kuolee lopulta.

*Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo Hän, jota te ette tunne.*

*Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.*

*Niin he sanoivat hänelle: "Missä sinun isäsi on?" Jeesus vastasi: "Te ette tunne Minua ettekä Minun Isääni; jos te tuntisitte Minut, niin te tuntisitte myös Minun Isäni".*

*Jos te olisitte tunteneet Minut, niin te tuntisitte myös Minun Isäni; tästälähin te tunnette Hänet, ja te olette nähneet Hänet.*

*Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa Minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne Minua, Filippus! Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?*

*Tämän Minä Olen teille puhunut, ettette loukkaantuisi. He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä Minua.*

*Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.*

*Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että Hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te Hänen köyhyydestään rikastuisitte.*

*Sillä moittien heitä Hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin Minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa kuin se, jonka Minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun Minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet Minun liitossani, ja niin en Minäkään heistä huolinut, sanoo Herra. Sillä tämä on se liitto, jonka Minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin Minä Olen heidän Jumalansa, ja he ovat Minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat Minut. Sillä Minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."*

*Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne Häntä.*

*Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä Hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme Totuuden hengen ja eksytyksen hengen.*

*Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Hän antoi Henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.*

*Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.*

*Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.*

*Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte Minun sanassani, niin te totisesti olette Minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan Totuuden, ja Totuus on tekevä teidät vapaiksi".*

*Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?*

*Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että Hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. Mutta Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, Hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.*

*Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet, että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.*

*Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan Totuuden.*

*Minä kirjoitan teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan Hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet sen, joka on paha. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän. Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan Hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha.*

*Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.*

Kaikki kirjoitukset kertovat Herrasta Jumalasta, joten miksi osoittaa vain muutama jae? Kirjoitukset kertovat Totuudesta, joka ilmestyi lihassa sovittamaan kaiken maassa ja taivaissa itsensä kanssa; mutta kuka uskoo tämän?

Kuka heikko uskoo, koska kirkolliset ovat tuhonneet todistajia, todisteita, sekä vainonneet ja vääristäneet Totuutta ja pyrkineet sammuttamaan sen, koska kirkolliset eivät tunne Häntä, ja maailma kuulee ja uskoo miten kirkolliset heidän uskonsa asettelee.

Pikkuhiljaa muuttamalla antikristuksen henki on saanut hengellisenkin maailman yhdentymään, koska nekin joissa on jäännös hengestä, voivat pitää yhtä näiden kanssa, jotka uskovat sanasta sanaan kaiken kirjoitetun, vaikka eivät käsittäisikään, koska he heikkoudessaan kuulevat ihmistä, enemmän kuin Herraa, joka on Henki.

Minä pystyn luopumaan kaikesta väärästä Herran avulla, mutta se joka ihmisiin turvaa, ei pysty luopumaan siitä mikä häneen on juurrutettu ihmisten maailmallisen vaikutuksen kautta.

Tie on kaita, joka Elämään vie; mutta moni on joka luulee sitä vaeltavansa, koska ihmisen mielestä monikin tie on oikea. Jumala luo on Yksi Tie, ja se on usko Hänen nimeensä ja kuuliaisuus Hänen tahdolleen, joka Kristuksessa tuotiin julki; Jeesus on Herra Jumala, mutta ruumis Hänen näkyväinen syntiinlankeematon kuvansa, Hänelle ja Hänen nimelleen pyhitettynä jo ennen syntymää.

Siunausta ja rauhaa lihalle ja verelle, maalle ja tuhkalle, joita me alhaiset vajavaiset ihmiset olemme; mutta Jumala Yksin on Täydellinen ja Pyhä, Herra Jeesus, lihaksi tullut Vapahtaja.
4221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sekoilua.

Äänestä

Taivaassa tulee olemaan hiljaista. Siellä on vain Tero Täyspyhä, joka pystyy luopumaan KAIKESTA, aivan KAIKESTA väärästä. Apostolitkin ovat helvetissä, he kun sanoivat, että 'monessa kohdin ME kaikki erehdymme'.

Äänestä
  • Kaikesta väärästä opista pystyn Jumalan avulla päästä eroon, en siis vajavaisuudestani. Vajavaisuudessani silti voin tehdä, mitä en tahtoisi tehdä, koska olen vajavainen ihminen, kuten sinäkin olet.

    Suosittelen että luet kirjoituksiani rauhassa, niin näet etten niissä omaa hyvyyttäni korosta, vaan Herran täydellisyyssä ja hyvyyttä.

    Siunausta

    Äänestä

  • tero-tapio kirjoitti:

    Kaikesta väärästä opista pystyn Jumalan avulla päästä eroon, en siis vajavaisuudestani. Vajavaisuudessani silti voin tehdä, mitä en tahtoisi tehdä, koska olen vajavainen ihminen, kuten sinäkin olet.

    Suosittelen että luet kirjoituksiani rauhassa, niin näet etten niissä omaa hyvyyttäni korosta, vaan Herran täydellisyyssä ja hyvyyttä.

    Siunausta

    ..houkkamaisista hölmöistä, Tero. Jatka vain valitsemallasi tiellä, mikä on paljon parempi kuin nuo muut.

    Jos jollakin ihmisellä ei ole muuta tekemistä kuin haukkua ja väännellä tuollaisia lapsellisia kirjoituksiaan, niin täytyy sanoa, että on kyllä vajavaista ja vähä älyistä, aivokapasiteeti noi nollan kieppeillä porukkaa. Sääliksi käy.

    Mitä se kenellekin kuuluu kuka uskoo mihinkin ja ei sen luulisi ketään häiritsevän jos joku ei usko mihinkään. Mutta ihmettelen miksi jotkut sitten roikkuvat täällä uskoa ja uskontoa käsittelevillä keskustelupalstoilla. Enkä nyt tarkoita että tänne ei ketään ei-uskovaista tai siitä ei kiinnostunutta saisi tulla. Tarkoitan sitä, että ihmiset osaisivat keskustella järkevästi ja sivistyneesti, omisti sitten minkälaiset mielipiteet tahansa ja mistä tahansa. Mutta ei,niin ei. Huoh.

    No jokatapauksessa, Tero-tapiolle vain oikein hyvät jatkot ja siunausta jokaiselle päivällesi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tero-tapio kirjoitti:

Sana on Kaikkivaltias Jumala, ja ollut ikuisesti olemassa. Ainoastaan lihan ja veren puolesta Hän on Ihmisen Poikana ilmestynyt sovittamaan ajallansa ja hetkellänsä maailman, mutta ikiajoista Hän on ollut, ikuinen Kuningas.

Jeesus on Sana, ja Sana on Herra Jumala, lihaksi tullut Kristuksessa sovittamaan maailman itsensä kanssa.

Sana on Isä Luoja, joka on luonut kaiken, eikä mitään ole ilman Häntä, eikä mikään pysy ilman Häntä, koska kaikki näkymätön ja näkyväinen on Hänessä.

Ja koska Jeesus on kaiken Luoja, niin Hän on myös kaikkien Isä; mutta ei liha ja veri ole kaiken luomakunnan Isä, vaan Herra Jumala, joka on Henki.

Liha ja veri ei ole Henki, eikä Henki ole liha ja veri. Liha ja veri ei ole ollut ikuisesti, mutta Henki on.

Kristus on Jumalan ainoasyntyinen, lihan ja veren puolesta, mutta Hengen puolesta Hän oli, on ja tuleva on, ikuinen Jumala.

Liha ja veri on Jumalan lapsia, mutta Jumala on Henki. Jumalan lapset syntyvät ja heräävät hengellisesti henkiin, Jumalan Hengen vaikutuksesta, mutta syntiinlangennut liha ja veri kuolee lopulta.

*Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo Hän, jota te ette tunne.*

*Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.*

*Niin he sanoivat hänelle: "Missä sinun isäsi on?" Jeesus vastasi: "Te ette tunne Minua ettekä Minun Isääni; jos te tuntisitte Minut, niin te tuntisitte myös Minun Isäni".*

*Jos te olisitte tunteneet Minut, niin te tuntisitte myös Minun Isäni; tästälähin te tunnette Hänet, ja te olette nähneet Hänet.*

*Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa Minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne Minua, Filippus! Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?*

*Tämän Minä Olen teille puhunut, ettette loukkaantuisi. He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä Minua.*

*Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.*

*Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että Hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te Hänen köyhyydestään rikastuisitte.*

*Sillä moittien heitä Hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin Minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa kuin se, jonka Minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun Minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet Minun liitossani, ja niin en Minäkään heistä huolinut, sanoo Herra. Sillä tämä on se liitto, jonka Minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin Minä Olen heidän Jumalansa, ja he ovat Minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat Minut. Sillä Minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."*

*Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne Häntä.*

*Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä Hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme Totuuden hengen ja eksytyksen hengen.*

*Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Hän antoi Henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.*

*Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.*

*Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.*

*Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte Minun sanassani, niin te totisesti olette Minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan Totuuden, ja Totuus on tekevä teidät vapaiksi".*

*Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?*

*Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä, että Hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne, niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. Mutta Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, Hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.*

*Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet, että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.*

*Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan Totuuden.*

*Minä kirjoitan teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan Hänet, joka alusta on ollut. Minä kirjoitan teille, nuorukaiset, sillä te olette voittaneet sen, joka on paha. Minä olen kirjoittanut teille, lapsukaiset, sillä te olette oppineet tuntemaan Isän. Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan Hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha.*

*Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.*

Kaikki kirjoitukset kertovat Herrasta Jumalasta, joten miksi osoittaa vain muutama jae? Kirjoitukset kertovat Totuudesta, joka ilmestyi lihassa sovittamaan kaiken maassa ja taivaissa itsensä kanssa; mutta kuka uskoo tämän?

Kuka heikko uskoo, koska kirkolliset ovat tuhonneet todistajia, todisteita, sekä vainonneet ja vääristäneet Totuutta ja pyrkineet sammuttamaan sen, koska kirkolliset eivät tunne Häntä, ja maailma kuulee ja uskoo miten kirkolliset heidän uskonsa asettelee.

Pikkuhiljaa muuttamalla antikristuksen henki on saanut hengellisenkin maailman yhdentymään, koska nekin joissa on jäännös hengestä, voivat pitää yhtä näiden kanssa, jotka uskovat sanasta sanaan kaiken kirjoitetun, vaikka eivät käsittäisikään, koska he heikkoudessaan kuulevat ihmistä, enemmän kuin Herraa, joka on Henki.

Minä pystyn luopumaan kaikesta väärästä Herran avulla, mutta se joka ihmisiin turvaa, ei pysty luopumaan siitä mikä häneen on juurrutettu ihmisten maailmallisen vaikutuksen kautta.

Tie on kaita, joka Elämään vie; mutta moni on joka luulee sitä vaeltavansa, koska ihmisen mielestä monikin tie on oikea. Jumala luo on Yksi Tie, ja se on usko Hänen nimeensä ja kuuliaisuus Hänen tahdolleen, joka Kristuksessa tuotiin julki; Jeesus on Herra Jumala, mutta ruumis Hänen näkyväinen syntiinlankeematon kuvansa, Hänelle ja Hänen nimelleen pyhitettynä jo ennen syntymää.

Siunausta ja rauhaa lihalle ja verelle, maalle ja tuhkalle, joita me alhaiset vajavaiset ihmiset olemme; mutta Jumala Yksin on Täydellinen ja Pyhä, Herra Jeesus, lihaksi tullut Vapahtaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu