Hyvinvointi syntyy työstä. Itse valitsen ehdokkaan puhtaasti asiaosaamisen perusteella. Niinistön monivuotinen kokemus valtiovarainministerinä ja valtiontalouden hoitajana painaa valinnassani eniten. Halutessaan Niinistö olisi voinut aikanaan toimia ulkoministerinä Lipposen hallituksessa, mutta mies valitsi vaativamman tehtävän. Ulkopolitiikka on päätöksentekoa valmisteltujen aiheiden pohjalta, ei sen kummempaa. Sailaksen kanssa sorvatut budjetit ovat sen luokan meriitti, että sitä ei voi sivuuttaa. Niinistö on toiminut yksityisyrittäjänä omassa lakifirmassa, Euroopan investointipankissa johtajana sekä rehellisenä duunarina nuoruusvuosinaan. Lisäksi toimiminen EU:n suurimman puolueryhmittymän monivuotinen puheenjohtajana on vahva meriitti.
Halonen on aina ollut järjestö- ja poliitiikan tehtävissä. Mitä tällainen ihminen tietää tavallisesta elämästä ja työstä kun ei ole koskaan sitä tehnyt? Ihmisen pitää politiikan sarallakin ensin profiloitua jossakin asiassa. SAK:n lakimiehenä olo, rivikansanedustajuus sekä yleisministerinä toimiminen ei ole vielä kummoinen meriitti Haloselta ennen ulkopolitiikkaan perehtymistä. Ehdokasta valittaessa täytyy lähteä puhtaalta pöydältä, kukaan ei ole seppä syntyessään. Niinistö on peruslähtökohdaltaan valovuosia edellä Halosta.
Halonen on aina ollut järjestö- ja poliitiikan tehtävissä. Mitä tällainen ihminen tietää tavallisesta elämästä ja työstä kun ei ole koskaan sitä tehnyt? Ihmisen pitää politiikan sarallakin ensin profiloitua jossakin asiassa. SAK:n lakimiehenä olo, rivikansanedustajuus sekä yleisministerinä toimiminen ei ole vielä kummoinen meriitti Haloselta ennen ulkopolitiikkaan perehtymistä. Ehdokasta valittaessa täytyy lähteä puhtaalta pöydältä, kukaan ei ole seppä syntyessään. Niinistö on peruslähtökohdaltaan valovuosia edellä Halosta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Järjestö elämästä sinulla ei ole hajuakaan. Järjestöissä toiminta on juuri tavallisten ihmisten kanssa toimimista. Kansanedustajaksikin päästäkseen pitää kansalaisilta saada siihen mandaatti. Oma mandaattinsa tarvitaan myös Sdp:n sisällä, jonka antaa jäsenistö.
Valtionvarainministerin jutusta ei sen enempää kuin virkamiehet tekee esityksiä ja valmisteluja ja ministeri poimii niistä mieleisensä joita sitten esittää..
Enkä aio tässä väheksyä Saulin meriittejä, mutta kovin on kapea sektori kuitenkin kaverilla. En kiistä etteikö hän osaisi taloustieteilijän hommia pankkiirina, mutta siihen se jääkin.
Kaverilla on ulkopoliittisia kokemuksia vain eu:n sisältä!
Kannattaa muistaa kuitenkin kuinka paljon Tarja on ollut yhteyksissä Länteen, itään ja kolmanteen valtakuntaan. Pari fraasiakin kannattaa muistaa "Tämän päivän köyhyys on huomisen mahdollisuus.", "(Sodan)Tuhot tuovat jälleenrakentamisen.". Tarja on hyvin luonut suhteita chiileen (pinotzetin jälkeinen kehitys), Kiinaan, Yhdysvaltoihin, Venäjään, sekä kolmanteen valtakuntaan, eu:n lisäksi. Näissä on talouskasvu vauhdissa ja kasvu tietää investointeja, yms. Jolloin pääsemme suomalaisina pätemään high endillä.
Yritykset varmasti huolehtivat imagonsa ja tuotteiden kauppaamisen maailmalle, mutta suomalaista duunaria sekä meidän ammattitaitoa että siihen johtanutta yhteiskuntaa varten ME KANSALAISET TARVITSEMME KOKOKANSAN PRESIDENTTIÄ!
TARJA HALOSTA!
9
Halonen ei ole koko kansan presidentti. Ei minun eikä monen muunkaan. Me äänestämme nroa 3.
Kuten nyt SAK, viemällä jäsenmaksuja presidenttin vaalikamppanjaa. Siellä ne pomot ja "pikkupomot" käyttävät muutenkin jäsenten rahoja ihan muuhun kuin pitäisi. Juovat, syövät ja matkustavat. Varsinkin punasävyiset sellaiset. Työläistä kusetetaan ja pahasti.
tiedoksi vain, että annan minäkin ääneni TARJA HALOSELLE!! Nro 9