Ns. vaihtoehtohoidot

"Kuhnehoitaja tuomittiin kuolemantuottamuksesta

Surullisin esimerkki vaihtoehtohoidoista on tapaus vuodelta 1991, jolloin viisivuotias diabetestä sairastanut lapsi kuoli insuliinin puutteeseen. Vanhemmat olivat vieneet lapsen kuhnehoitajan vastaanotolle, joka määräsi lapselle kuumia kylpyjä ja kehotti lopettamaan insuliinilääkityksen. Lasta ei myöskään viety ajoissa lääkäriin. Kuhnehoitaja sai Rovaniemen kihlakunnanoikeudessa puolen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen kuolemantuottamuksesta.

Viime syksynä Oulun käräjäoikeus tuomitsi 61-vuotiaan vaihtoehtoparantajamiehen vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Muun muassa kiropraktiikkahoitoja antanut mies oli antanut nuorehkolle perheenäidille emättimen kautta niin sanottua sisähierontaa alkuvuodesta 2004. Mies oli sanonut naiselle, että nainen kärsii vakavasta sairaudesta ja että paraneminen vaatii kyseistä hoitoa."

Lähde: Helsingin Sanomat 26.1.2006

Tuosta lehtijutusta syntyi työpaikalla todella vilkasta keskustelua ja useita kysymyksiä. Jutusta ei käy selville ovatko myös vanhemmat saaneet rangaistuksen, koska kenen tahansa täysijärkisen aikuisen pitäisi tajuta että insuliinihoidon lopettamisella on vakavat, tässä tapauksessa kohtalokkaat seuraukset. Hämmentää vain ajatella että todella on olemassa niin tyhmiä ja/tai hyväuskoisia vanhempia; tuollaiset vanhemmat ovat pahimmassa tapauksessa todellinen vaara lapsilleen, kuten tämä tapaus karulla tavalla osoitti.

Jutun jälkimmäinen osa "sisähieronnasta" puolestaan sai väen nauramaan vedet silmissä, miten joku nainen voi olla noin sinisilmäinen?? Sitten pohdittiin millaisen tapahtumaketjun kautta juttu on päätynyt käräjäoikeuteen; eniten kannatusta sai teoria, että tuo nainen on kotiin mentyään vilpittömin mielin kertonut saamastaan hieronnasta ja aviomies on sitten tehnyt rikosilmoituksen.

Hieman tässä myös ihmetyttää tuomioiden suuruus tapauksien vakavuutta ja seurauksia ajatellen: ensimmäisessä tapauksessa annetaan vain puoli vuotta ehdollista lapsen kuolemantuottamuksesta, toisessa tapauksessa annetaan vuosi ja kaksi kuukautta ehdotonta vankeutta rikoksesta, josta ei ole aiheutunut fyysistä vahinkoa, vahinkoa ovat kärsineet lähinnä intimiteettisuoja sekä kunnia.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Dr. Bill kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu