Jo 2002 joulukuussa silloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) kävi Amerikoissa vannomassa uskollisuuttaan presidentti Bushille ja hyvä oli, ettei saanut Suomeakin mukaan Irak-sotaan. Onneksi Anneli Jäätteenmäki paljasti Lipposen pyrkimykset.
Tämän jälkeen Lipponen on johdonmukaisesti antanut (tyrkyttänyt) NATO-myönteisiä lausuntoja ja ulkomailla (mm. Saksassa) luvannut Suomen liittyvän NATOon.
Tätä Lipposen NATO-kampanjointia on jatkunut viimeviikkoon asti, kunnes tuli Halosen kampanjaan mukaan ja haukkui Niinistön pystyyn liiallisesta NATO-myönteisyydestään. Vaikka Niinistö sitä onkin, niin vähiten olisin sitä odottanut Lipposen sanomana.
Itse uskon Lipposen pitäneen NATO-kantansa ja käyneen vain pyynnöstä Niinistön kimppuun, näytellen takinkääntäjää.
Onneksi ei tuollaista poliittisesti terminoitua entistä pääministeriä oteta kovinkaan vakavasti.
Olisi silti mielenkiintoista tietää, mitä esim. K.K.Korhonen, tuo itsensä bannauttanut Lipposfani, tästä "takinkäännöksestä" ajattelee.
Paremman puutteessa kelpaa opetuslapsi anti keriksenkin selitykset.
Tämän jälkeen Lipponen on johdonmukaisesti antanut (tyrkyttänyt) NATO-myönteisiä lausuntoja ja ulkomailla (mm. Saksassa) luvannut Suomen liittyvän NATOon.
Tätä Lipposen NATO-kampanjointia on jatkunut viimeviikkoon asti, kunnes tuli Halosen kampanjaan mukaan ja haukkui Niinistön pystyyn liiallisesta NATO-myönteisyydestään. Vaikka Niinistö sitä onkin, niin vähiten olisin sitä odottanut Lipposen sanomana.
Itse uskon Lipposen pitäneen NATO-kantansa ja käyneen vain pyynnöstä Niinistön kimppuun, näytellen takinkääntäjää.
Onneksi ei tuollaista poliittisesti terminoitua entistä pääministeriä oteta kovinkaan vakavasti.
Olisi silti mielenkiintoista tietää, mitä esim. K.K.Korhonen, tuo itsensä bannauttanut Lipposfani, tästä "takinkäännöksestä" ajattelee.
Paremman puutteessa kelpaa opetuslapsi anti keriksenkin selitykset.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mutta omasta puolestani:
"Eilisen tv-tentin päätös oli hyvin kuvaava. Halonen kehotti äänestämään itseään, "koska olen sentään ollut kuusi vuotta presidenttinä", kun Niinistö sanoi, että "seuraavat kuusi vuotta ovat paljon tärkeämpiä". "
Juuri tuosta huomaa, että määrätynlaisesta taantumuksesta pitääkin päästä eroon. Tälläkin palstalla on kaiveltu urkkeja ylös ja koivistoja konklaaveihin, mutta todellisuudessa olemme valitsemassa Suomelle presidenttiä. Emme puolueen edustajaa huippuvirkaan, vaan henkilöä toimimaan keulakuvana.
Toki myönnän, että kokemuksesta on hyötyä, mutta kaavoihinkangistumisen vaara on aina olemassa. Paljon parempi olisi, jos presidenttikaudet rajattaisi yhteen peräkkäiseen tai sitten muutettaisi kauden pituudeksi vain 4 vuotta.
Oma lopullinen päätökseni "demarikodin" lapsena äänestää Niinistöä perustuu juuri tuohon "koska olen sentään ollut kuusi vuotta presidenttinä"-asiaan. Niiden kuuden vuoden aikana Halonen ei ole saanut minua vakuutettua antamaan hänelle uudestaan ääntäni."
Noin vastailin tuolla toisaalla tämän päivän tilanteeseen pressavaaleissa.
Olisikohan sinunkin jo aika huomata, että näissä henkilövaaleissa ei ole ehdokkaana Lipposta, Jäätteenmäkeä tai häviön kärsinyttä Vanhasta.
Joku SAK:n propagandaosaston tumpelo on ehdottanut Lipposelle, että tämä ruttaisi vähän Niinistöä Nato-intoilusta ja lipponen sitten teki sen aika kömpelöllä tavalla, kun ei rehellisenä miehenä ole koskaan osannut valehdella niin, ettei olisi jäänyt kiinni.
Lipposen Nato-kanta on ollut ja on edelleen ihan sama kuin Niinistön: EU:n puolustuksen kautta Natoon, ja tässä junassa ovat halonen ja Tuomiojakin, vaikka yrittävätkin populisteina haravoida Natoon tunnepohjaisesti suhtautuvien vastustajien ääniä. Niitähän on eniten keskustassa ja äärivasemmistossa.
Minun mielestäni Niinistö teki vaalivirheen, kun meni korostamaan NATO-myönteisiä kantojaan, olisi ollut mieluummin hiljaa.
Suuri osa suomalaisista suhtautuu NATOon kielteisesti ja suurin osa vastustaa Suomen liittymistä tähän sotilasliittoon. Kaikki tämä tunnepohjalla!
Tätä tunnetta Halosen kampanjatoimisto on älynnyt käyttää hyväkseen.
Suomen tulisi olla osa Varsovan Liittoa.
.
Veli Jaballa:
Mielestäni vain Kapi-Korhosen kuppikunnan ydinjoukon jäsenen suusta voi lentää tämmöinen sammakko:
Jaba, sanot Lippsesta:
"... kun ei rehellisenä miehenä ole koskaan osannut valehdella niin, ettei olisi jäänyt kiinni. ""
Lipsuu Sinullakin joskus.., vai mitä sanot?
t:
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
...et taida paljoakaan tietää tunteistani, ja sitäpaitsi Varsovan liittoa ei ole edes olemassakaan!
Minä arvostan Niinistöä juuri siksi, että hän täysin avoimesti kertoi mielipiteensä Natosta.
Minusta on täysin halveksittavaa, ellei petollista mennä vaaleihin sammutetuin lyhdyin äänestäjiä hämäten ja vaalien jälkeen tehdä täysin vastoin sitä, minkä avulla houkutteli itselleen ääniä.
Tässä meillä on periaatteellinen ero, Laitinen samoin kuin siinä, että minä kunnioitan poliitikkoja, jotka tekevät linjanvalintansa gallupeista välittämättä ja halveksin poliitikkoja, jotka myötäilevät gallup-tuloksia ja nuoleskelevat äänestäjiään.
Meidän välillämme on aika iso ero, ja minä hartaasti toivon, että keskustassa olisi mahdollisimman vähän sinun tavallasi ajattelevia ihmisiä.
Kyllä minä pidän Lipposta sanansa mittaisena miehenä, joka ei ole koskaan rikkonut lupauksiaan, ei ainakaan hallituksessa kokoomukselle antamiaan.
Vaalikampanjhoissa Lipponen on sen sijaan aina ollut vähän kömpelö, kun hänet on pantu hokemaan vaaliteemoja, joiden lupausten takana hän itse ei ihan koko sydämestään ole ollut.
Niinpä tämä Niinistöön kohdistettu heittokin jäi kovin epäuskottavaksi, kun Lipponen teki sen Halosta auttaakseen, vaikka on itse ihan toista mieltä asiasta.
että SINUN tuntemuksesi ovat kuin Väykky-Paten: Neuvostoliitto ei ole nurin ja Varsovan Liitto on parempi kuin Nato. Teidän mielestänne.
"Minä arvostan Niinistöä juuri siksi, että hän täysin avoimesti kertoi mielipiteensä Natosta."
------------------------------
Kyllä tuota ominaisuutta voi arvostaa, ei siinä mitään.
Mutta on tyhmää lähteä korostamaan sellaisia asioita, jotka eivät ole äänestäjien mieleen.
Niinistö itse otti tämän NATO-kysymyksen hyvin agressiivisesti esille jo 1. kierroksella.
Nyttemmin on tämän huomannut ja on ilmiselvästi lieventänyt NATO-kantojaan.
"Minusta on täysin halveksittavaa, ellei petollista mennä vaaleihin sammutetuin lyhdyin äänestäjiä hämäten ja vaalien jälkeen tehdä täysin vastoin sitä, minkä avulla houkutteli itselleen ääniä."
-----------------------------
En usko kukaan ehdokkaista tietoisesti yrittää hämätä ja pettää äänestäjiä. Sillehän ei voi mitään jos ei tässä kompromissien maassa kaikkia vaalitavoitteita saa toteutettua.
"Tässä meillä on periaatteellinen ero, Laitinen samoin kuin siinä, että minä kunnioitan poliitikkoja, jotka tekevät linjanvalintansa gallupeista välittämättä ja halveksin poliitikkoja, jotka myötäilevät gallup-tuloksia ja nuoleskelevat äänestäjiään."
-------------------------------
Kaikkihan me kunnioituksemme tällaisille ehdokkaille annamme, jopa minäkin kunnioitan Niinistöä, vaikka hän menikin lupaamaan maanviljelijöille sekä EU-tukea, että kansallista tukea ja päälle päätteeksi kertoi viettäneensä kesiä navetassa lehmiä katsellen.
"Meidän välillämme on aika iso ero, ja minä hartaasti toivon, että keskustassa olisi mahdollisimman vähän sinun tavallasi ajattelevia ihmisiä."
-----------------------
Toiveesi on jo toteutunut, en usko että minunlaisia ajattelijoita on yleensäkään kovin montaa, mutta siitä huolimatta annoin ääneni Niinistölle.
En nyt puutu muuhun selittelyysi kuin ainoastaan yhteen asiavirheeseen;
Niinistö ei ole missään kampanjansa vaiheessa lieventänyt Nato-kantojaan. Väite on täysin vailla perää.
Taidat taas uskoa iltapäivälehtien toimittajien heittoihin, kun et näytä seuraavan itse Niinistön omia puheita ollenkaan.
kerimäen mäntyyn.
on tuo yhden puhuminen ja toisen tekeminen. Luvataan puolustaa vähävaraisia samalla kun heidän asemaansa nakerretaan antamatta työnantajalle mahdollisuutta palkata työvoimaa, ja luvataan vastustaa Natoa samalla kun armeija Lipposen johdolla yhteensovitettiin ja jäsenyyttä Ahtisaaren suulla lobattiin.
Suomi on jo Natossa, kiitos Lipponen ym. Armeija on liittoutuman tukeen nojaavan kaltainen ja muutaman valmiusprikaatin kanssa valmiina hyökkäyssodankäyntiin kaukana Suomen tai jopa Euroopan rajojen ulkopuolella. Lipponen laittoi Suomen armeijan sotaharjoituksiin NATO:n kanssa, miksi, ellei täysjäsenyyttä silmällä pitäen.