Vastakkainasetteluko ohi?

Sale mainostaa: "vastakkainasettelu on ohi". Kun ruåtsinkielisessä tentissä kysyttiin: "onko vastakkain asettelua ollut", Sale vastasi "en tiedä"

Sale on epärealistinen haihattelija kaikkine euro_Nato sekoiluineen ja luulisi kansan jo sen huomaavan. Mutta jos kansa on tyhmää se tarvitsee kaltaisensa pressan.

Kyllä oikeiston kyykytystä saatiin katsella 90-luvun alussa. Keppiä tuli, mutta ei porkkanaa. Viinasen-Niinistön linja on taannut heikompiosaisille jatkuvaa nöyryytystä. Tämän kai kaikki myöntävät.

Eläkeläisten ja huono-osaisten kurittajana Sale on omimmillaan. Ei Salesta ole pressaksi, hänen tietotasonsa ja moraalinen tasonsa ei riitä homman hoitoon. Saadaan tänne vain paikallinen Bushin etäispesäke. Kakku voi olla päältä kaunis, mutta on silkkoa sisältä.

Sale edustaa hyvin toimeentulevaa osaa kansasta, kannatuksensa lie suurin esim. Kauniaisissa. Piru mieheksi hän mainostaa itseään. Mutta jättäisin tuon mies ilmaisun pois.

Sale kannattaa sitä, että kaikenlaiset palkoista sopimiset ovat turhaa ja että kyllä markkinat hoitavat asiat. Miten nyt, kun Suomessa uhkaa tulla pula työntekijöistä. Sale varmaankin kannattaa sitä, että ulkomailta tuodaan työntekijöitä tänne ilman työsopimuksia töitä tekemään.

Sale henkilönä on jo epäluotettavan oloinen nurkkiin pälyilijä, jolta en ostaisi käytettyä autoa. Silmät ovat sielun peili, onko Saulilla siis mitään korviensa välissä. Vai onko siellä se musta aukko?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Eepi kirjoitti:

Sale mainostaa: "vastakkainasettelu on ohi". Kun ruåtsinkielisessä tentissä kysyttiin: "onko vastakkain asettelua ollut", Sale vastasi "en tiedä"

Sale on epärealistinen haihattelija kaikkine euro_Nato sekoiluineen ja luulisi kansan jo sen huomaavan. Mutta jos kansa on tyhmää se tarvitsee kaltaisensa pressan.

Kyllä oikeiston kyykytystä saatiin katsella 90-luvun alussa. Keppiä tuli, mutta ei porkkanaa. Viinasen-Niinistön linja on taannut heikompiosaisille jatkuvaa nöyryytystä. Tämän kai kaikki myöntävät.

Eläkeläisten ja huono-osaisten kurittajana Sale on omimmillaan. Ei Salesta ole pressaksi, hänen tietotasonsa ja moraalinen tasonsa ei riitä homman hoitoon. Saadaan tänne vain paikallinen Bushin etäispesäke. Kakku voi olla päältä kaunis, mutta on silkkoa sisältä.

Sale edustaa hyvin toimeentulevaa osaa kansasta, kannatuksensa lie suurin esim. Kauniaisissa. Piru mieheksi hän mainostaa itseään. Mutta jättäisin tuon mies ilmaisun pois.

Sale kannattaa sitä, että kaikenlaiset palkoista sopimiset ovat turhaa ja että kyllä markkinat hoitavat asiat. Miten nyt, kun Suomessa uhkaa tulla pula työntekijöistä. Sale varmaankin kannattaa sitä, että ulkomailta tuodaan työntekijöitä tänne ilman työsopimuksia töitä tekemään.

Sale henkilönä on jo epäluotettavan oloinen nurkkiin pälyilijä, jolta en ostaisi käytettyä autoa. Silmät ovat sielun peili, onko Saulilla siis mitään korviensa välissä. Vai onko siellä se musta aukko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu