Halonen supistaa reservin

Tämän päivän Aamulehdessä Kaskeala arvioi että Suomen sodan joukot pienenevät kolmanneksen.

Puolustusvoimissa iso rakenne muutos ja toimintojen supistamisohjelma.

Vielä 90-luvun alussa Suomen reservi oli vielä 500.000 sotilasta, mutta se aijotaan laskea puoleen siitä eli vain 250.000 sotilaaseen.

Uutta kalustoa ei ole varaa hankkia, joukko-osastoja lakkautetaan ja varikkoja yhdistetään.

Joka vuosi on tavoitteena säästää 58 miljoonaa euroa.

Miten Suomen pitäisi muka pystyä YKSIN puolustautumaan?
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Puolustusmenoja pienennettiin.

"Pääministeri Cajander piti kesällä 39 puheen, jossa sanoi, että on hyvä, ettei armeijalle oltu hankittu sotakalustoa varastoissa ruostumaan ja sotilaspukuja koiden syötäväksi."

Muutaman kuukauden päästä niitä olisi kipeästi tarvittu, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen.

Talvisotaan lähteville miehille ei ollut antaa muuta kuin "kokardin, sotilasvyön ja aseen, koska mitään muita varusteita ei ollut, kiitos noiden Cajanderin kehumien säästöjen."

Äänestä

Puolustusmenoista päätetään eduskunnassa muun budjetin yhteydessä.

Ikäluokkien pieneneminen pakottaa supistamaan varuskuntien ja toimintojen määrää.

Ei siitä Halonen päätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puoleen!!! kirjoitti:

Tämän päivän Aamulehdessä Kaskeala arvioi että Suomen sodan joukot pienenevät kolmanneksen.

Puolustusvoimissa iso rakenne muutos ja toimintojen supistamisohjelma.

Vielä 90-luvun alussa Suomen reservi oli vielä 500.000 sotilasta, mutta se aijotaan laskea puoleen siitä eli vain 250.000 sotilaaseen.

Uutta kalustoa ei ole varaa hankkia, joukko-osastoja lakkautetaan ja varikkoja yhdistetään.

Joka vuosi on tavoitteena säästää 58 miljoonaa euroa.

Miten Suomen pitäisi muka pystyä YKSIN puolustautumaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu