Joidenkin iloksi

poistun kuvaruudusta. Olen tavannut paljon kirjoitusta puhdasoppineisuudesta sellaisillakin sivuilla, joissa olisi pitänyt käsittä hiippakunnan todella surkeaa tilaa. Jatkakaa te, jotka vielä jaksatte, minä tarvitsen eteisyyttä, lepoa. Nämä viimeiset vuodet olivat minulle liian hektiset, olen väsynyt. Kiitokset KAIKILLE ( tai - ) vastauksistanne.
251492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kiitos sinulle kaikista tärkeistä puheenvuoroistasi! Ei ole ihme, että olet väsynyt siihen, miten asiat hiippakunnassa ovat ja siihen, miten vaikea on edes yrittää edistää avoimuutta ja keskustelua oleellisista asioista, saati sitten vaikuttaa piispan päätöksiin.
Toivon, että löydät lepoa ja rauhaa! Ja toivon, että vielä palaat uusin voimin.

Äänestä

Mukavaa, että poistut. Ymmärrän kyllä hyvin väsymyksesi, tunnen aivan samaa silloin harvoin kun jaksan lukea sinun ja hengenheimolaistesi puistattavia juttuja.

Vielä kun puolueellinen sheriffi vaihtuu, niin vot.

Äänestä
  • on ihan palstalaisten asia. Olen tähän tehtävään lupautunut epämääräiseksi mutta kuitenkin rajalliseksi ajaksi. Jos muita halukkaita, tai siis suostuvaisia, löytyy, olen pelkästään iloinen.
    Olisiko sinulla, veräjänvahti, joku ehdokas tiedossa?

    Äänestä

  • Filbert kirjoitti:

    on ihan palstalaisten asia. Olen tähän tehtävään lupautunut epämääräiseksi mutta kuitenkin rajalliseksi ajaksi. Jos muita halukkaita, tai siis suostuvaisia, löytyy, olen pelkästään iloinen.
    Olisiko sinulla, veräjänvahti, joku ehdokas tiedossa?

    Valitettavasti ei. En usko että tätä palstaa nykymuodossaan on mahdollista saada sellaiseksi, että todella keskusteltaisiin katolisesta uskosta, vaan tämä toimii joka tapauksessa katkirkon etäispesäkkeenä. Enpä jäisi suremaan, jos koko palsta lopetettaisiin.

    Äänestä

  • veräjänvahti kirjoitti:

    Totta on, että nyt ensimmäisellä sivulla on puhtaasti katolista uskoa käsitteleviä keskustelunavauksia vähemmän kuin muita aiheita. Toivon, ettei minun henkilöni estä ketään tulemasta keskustelemaan ihan mistä vain katolisuuteen liittyvästä. Uskoa koskevat keskustelut ja uudet keskustelijat ovat minun ja varmaan kaikkien puolesta hyvin tervetulleita.
    Harmi, että et pidä palstaa nykymuodossaan ollenkaan tarpeellisenakaan. Olisiko sinulla minun toimintani suhteen enemmän sanottavaa? Sanoit tuolla edellä minua puolueelliseksi sheriffiksi. On valitettavasti mahdollista, että sitä olen, vaikka kyllä pyrin soveltamaan poistoissa yleispäteviä kriteereitä, kirjoittajien mielipiteistä riippumatta. Minua saa arvostella, ja mitä yksilöidympiin toimiini arvostelijat puuttuvat, sitä paremmin osaan ottaa opikseni.

    Kirjoitat "siviilinimimerkilläsi" "Ei ole ihme, että olet väsynyt siihen, miten asiat hiippakunnassa ovat ja siihen, miten vaikea on edes yrittää edistää avoimuutta ja keskustelua oleellisista asioista, saati sitten vaikuttaa piispan päätöksiin."

    Tämä on sinun kantasi, eikä se voi olla vaikuttamatta toimiisi myös sheriffinä. Minun, ja monen muun kanta on se, että hiippakuntaa häiriköi ja epäolennaisista asioista jankuttaa ainoastaan pieni piiri, kuka mistäkin henkilökohtaisesta syystä. Ja sinä kuulut siihen piiriin.

    voiko ihmisellä olla muuta kuin henkilökohtaisia syitä? Kerrohan!

    Äänestä

  • Elisabeth kirjoitti:

    Kysyit, voiko ihmisellä olla muita kuin henkilökohtaisia syitä. Et tosin kysynyt minulta, mutta vastaan kuitenkin: kyllä voi.

    "Henkilökohtaiset syyt" on suomen kielessä melko vakiintunut ilmaisu. Sillä ei tarkoiteta kaikkia syitä, joita henkilöllä on, vaan tiettyä syyryhmää.

    Esimerkki: "Johtaja X eroaa tehtävistään henkilökohtaisista syistä" -- Eron syyt liittyvät perheeseen, terveyteen tai vaikkapa haluun viettää enemmän vapaa-aikaa, mutta ei yrityksen toimintamallin muutoksen, tuotantosuunnan vaihtumiseen, hallituksen uuteen kokoonpanoon jne.

    Jos jonkun sanotaan henkilökohtaisista syistä kritisoi piispaamme tai hiippakuntamme tilaa yleensä, niin silloin tarkoitetaan, että kritiikin taustalla ei ole tieto ja vakaumus siitä, että piispamme johtaisi hiippakuntaamme katolisen opin vastaisesti tai sen voimaa heikentäen. Sen sijaan kritiikin taustalla olevat henkilökohtaiset syyt voivat viitata esimerkiksi kritiikkiä esittävän henkilön egoon, minäkuvaan, vaikutavallan haluun, elämäntilanteeseen ja mielen tasapainoon liittyviä seikkoja.

    Ja nyt sitten se itsestään selvä asia: noilla yllämainituilla käsitteillä en viittaa yhdenkään täällä tai missään muuallakaan kirjoittavan motiiveihin ja syihin, vaan selvennän "henkilökohtaisten syiden" erityispiirteitä.

    Äänestä

  • Sole kirjoitti:

    Kiitos Sole, en olisi itse osannut asiaa paremmin selittää.

    Äänestä

  • veräjänvahti kirjoitti:

    Kirjoitat "siviilinimimerkilläsi" "Ei ole ihme, että olet väsynyt siihen, miten asiat hiippakunnassa ovat ja siihen, miten vaikea on edes yrittää edistää avoimuutta ja keskustelua oleellisista asioista, saati sitten vaikuttaa piispan päätöksiin."

    Tämä on sinun kantasi, eikä se voi olla vaikuttamatta toimiisi myös sheriffinä. Minun, ja monen muun kanta on se, että hiippakuntaa häiriköi ja epäolennaisista asioista jankuttaa ainoastaan pieni piiri, kuka mistäkin henkilökohtaisesta syystä. Ja sinä kuulut siihen piiriin.

    mitä mahdat tarkoittaa häiriköivällä pienellä piirillä. Minä en tiedä sellaisesta mitään, ja rehellisesti sanoen epäilen sen olevan olemassa vain sinun ja noiden mainitsemiesi "monen muun" mielikuvissa.

    Mihin piireihin kuulun hiippakunnassa? Kuulun jäsenenä Turun seurakuntaan, AC:hen ja Caritakseen. Viime vuonna osallistuin mm. hiippakunnan 50-vuotisjuhlaan Henrikin kirkossa, Corpus Christi -messuun ja -kulkueeseen, Köyliön pyhiinvaellukseen, hiippakuntajuhlaan Stelliksessä, Nousiaisten messuun ja hiippakunnan pyhitysmessuun Marian kirkossa. Näitkö minun häiriköivän tai käyttäytyvän sopimattomasti?

    Minulla on mielipiteeni hiippakunnan nykyisestä hallintokulttuurista ja tilasta. Olen erittäin huolissani siitä, miten hiippakuntaamme on viime vuosina hoidettu, ja olen sitä mieltä, että piispa ei ole hoitanut tehtäväänsä kaikilta osin hyvin. Omantuntoni mukaan yritän toimia oikeiden asioiden, s.o. avoimuuden, keskustelevuuden ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi ja suomalaisen katolisen perinteen ja identiteetin puolustamiseksi. Se tarkoittaa, että olen asettanut oman henkilöni alttiiksi. Olen halunnut toimia avoimesti ja omalla nimelläni (sehän on tiedossa tälläkin palstalla). Mitään sellaista omaa tavoitetta minulla ei ole, mikä olisi ristiriidassa sen kanssa, minkä vilpittömästi ymmärrän olevan hiippakunnan yleinen etu.

    Äänestä

  • Schottesham kirjoitti:

    Se on hyvä, jos ihminen toimii vilpittömin mielin niiden tavoitteiden puolesta, jotka kokee oikeiksi. On vaan tärkeää muistaa, että toisilla ihmisillä voi olla aivan yhtä vilpittömin mielin - ja myös aivan yhtä hyvän tietotason pohjalta - erilainen kuva siitä, mikä olisi hyväksi yhteisölle tai suuremmalle joukolle ihmisiä. Eli jos joku ei haluakaan samaa, niin kyse ei välttämättä ole vilpillisyydestä tai tietämättömyydestä.

    Jäin kirjoituksessasi miettimään sanoja "suomalaisen katolisen perinteen ja identiteetin puolustamiseksi". Luulen, että meillä on erilainen käsitys näiden asioiden merkityksestä.

    Olen suomalainen ja olen katolilainen. Olen tutustunut kirkon historiaan ja vuosikymmeniä kirkossa toimineisiin ihmisiin. Silti "suomalainen katolinen perinne" on mielestäni kovin ohut toiminnan ohjenuoraksi ja toisekseen hieman harhaanjohtava käsite.

    Katolinen perinne oli niin pitkään käytännöllisesti katsoen katkennut Suomessa, että nykyistä katolista kulttuuriamme voidaan pitää suurelta osin "tuontitavarana". Ulkomailta tulleet piispat ja papit ovat aina tuoneet synnyin- ja kasvukulttuurinsa piirteitä. Vielä tärkeämpää lienee se, että huomattava osa seurakuntalaisista edustaa muuta kuin suomalaista kulttuuria. Tietysti kulttuurit ajan mittaan samassa paikassa toimittuaan sulautuvat ja muodostavat jotain uutta. Meidän katolinen perinteemme on kuitenkin niin tuoretta, että jokaisella uudella sukupolvella, oikeastaan jokaiseella kirkkoon liittyvällä vuosikerrallakin, on ymmärrettävästi ja oikeutetusti suuri vaikutus kulttuurin muokkaamiseen. Mielestäni "suomalainen katolinen kulttuuri" ei siis ole mikään suojelukohde, vaan vasta kehityksensä alkupäässä, muotuoutumisvaiheessa oleva asia.

    Identiteetistä taas... olen suomalainen patriootti ja mukana mm. maanpuolustustyössä, mutta minulla ei ole "suomalaista katolista identiteettiä", vaan suomalainen identiteetti, johon kuuluu katolinen usko. En tunne tarvetta muokata uskonnon harjoittamistani tai seurakunnan työskentelyä erityisesti "suomalaiseksi". Mielestäni nuorella katolisella kulttuurillamme on paljon oppimista muualta, katolisesta maailmasta.

    Tiedän, että joku "vanha" tästä loukkaantuu ja käskee heti lukea historiaa. Luettu on. Minun käsitykseni siitä, mikä on nuorta ja kehittyvää ja mikä on todellista perinnettä, taitaa vaan olla erilainen kuin joillakin muilla yksilöillä. Mutta se ei ole erilainen kuin kaikilla muilla yksilöillä.

    Äänestä

  • Sole kirjoitti:

    Kysyit, voiko ihmisellä olla muita kuin henkilökohtaisia syitä. Et tosin kysynyt minulta, mutta vastaan kuitenkin: kyllä voi.

    "Henkilökohtaiset syyt" on suomen kielessä melko vakiintunut ilmaisu. Sillä ei tarkoiteta kaikkia syitä, joita henkilöllä on, vaan tiettyä syyryhmää.

    Esimerkki: "Johtaja X eroaa tehtävistään henkilökohtaisista syistä" -- Eron syyt liittyvät perheeseen, terveyteen tai vaikkapa haluun viettää enemmän vapaa-aikaa, mutta ei yrityksen toimintamallin muutoksen, tuotantosuunnan vaihtumiseen, hallituksen uuteen kokoonpanoon jne.

    Jos jonkun sanotaan henkilökohtaisista syistä kritisoi piispaamme tai hiippakuntamme tilaa yleensä, niin silloin tarkoitetaan, että kritiikin taustalla ei ole tieto ja vakaumus siitä, että piispamme johtaisi hiippakuntaamme katolisen opin vastaisesti tai sen voimaa heikentäen. Sen sijaan kritiikin taustalla olevat henkilökohtaiset syyt voivat viitata esimerkiksi kritiikkiä esittävän henkilön egoon, minäkuvaan, vaikutavallan haluun, elämäntilanteeseen ja mielen tasapainoon liittyviä seikkoja.

    Ja nyt sitten se itsestään selvä asia: noilla yllämainituilla käsitteillä en viittaa yhdenkään täällä tai missään muuallakaan kirjoittavan motiiveihin ja syihin, vaan selvennän "henkilökohtaisten syiden" erityispiirteitä.

    me suomalaisethan vastaamme, vaikkei kysytä...

    Äänestä

  • Schottesham kirjoitti:

    mitä mahdat tarkoittaa häiriköivällä pienellä piirillä. Minä en tiedä sellaisesta mitään, ja rehellisesti sanoen epäilen sen olevan olemassa vain sinun ja noiden mainitsemiesi "monen muun" mielikuvissa.

    Mihin piireihin kuulun hiippakunnassa? Kuulun jäsenenä Turun seurakuntaan, AC:hen ja Caritakseen. Viime vuonna osallistuin mm. hiippakunnan 50-vuotisjuhlaan Henrikin kirkossa, Corpus Christi -messuun ja -kulkueeseen, Köyliön pyhiinvaellukseen, hiippakuntajuhlaan Stelliksessä, Nousiaisten messuun ja hiippakunnan pyhitysmessuun Marian kirkossa. Näitkö minun häiriköivän tai käyttäytyvän sopimattomasti?

    Minulla on mielipiteeni hiippakunnan nykyisestä hallintokulttuurista ja tilasta. Olen erittäin huolissani siitä, miten hiippakuntaamme on viime vuosina hoidettu, ja olen sitä mieltä, että piispa ei ole hoitanut tehtäväänsä kaikilta osin hyvin. Omantuntoni mukaan yritän toimia oikeiden asioiden, s.o. avoimuuden, keskustelevuuden ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi ja suomalaisen katolisen perinteen ja identiteetin puolustamiseksi. Se tarkoittaa, että olen asettanut oman henkilöni alttiiksi. Olen halunnut toimia avoimesti ja omalla nimelläni (sehän on tiedossa tälläkin palstalla). Mitään sellaista omaa tavoitetta minulla ei ole, mikä olisi ristiriidassa sen kanssa, minkä vilpittömästi ymmärrän olevan hiippakunnan yleinen etu.

    Sinä olet oikeasti oivallinen esimerkki siitä, kuinka on mahdollista olla yhtä mieltä piispan hallinnollisista ratkaisuista, mutta silti pysyä uskollisena kirkolle, ja ennenkaikkea Jumalalle. Sinä et olekaan ollut suunapäänä huutamassa että piispan tulee erota, vaikka taisi kasvosi vilahtaa lehtien sivuillakin jossain vaiheessa. Sinun on kuitenkin hyväksyttävä, että olet todellakin poikkeus. Poikkeus katkirkkolaisten joukoissa (siis foorumille aktiivisesti kirjoittavien joukossa), poikkeus katolilaisten joukoissa (sillä olet varmasti keskimääräistä akviitivisempi) ja oletko ihan omaa luokkaasi sheriffinäkin. Totuus on kuitenkin se, että ne jotka vaatimalla vaativat piispaa EROAMAAN, eivät ole samalla tavalla kirkon opetukseen ja traditioon sitoutuneita.

    Äänestä

  • Sole kirjoitti:

    Se on hyvä, jos ihminen toimii vilpittömin mielin niiden tavoitteiden puolesta, jotka kokee oikeiksi. On vaan tärkeää muistaa, että toisilla ihmisillä voi olla aivan yhtä vilpittömin mielin - ja myös aivan yhtä hyvän tietotason pohjalta - erilainen kuva siitä, mikä olisi hyväksi yhteisölle tai suuremmalle joukolle ihmisiä. Eli jos joku ei haluakaan samaa, niin kyse ei välttämättä ole vilpillisyydestä tai tietämättömyydestä.

    Jäin kirjoituksessasi miettimään sanoja "suomalaisen katolisen perinteen ja identiteetin puolustamiseksi". Luulen, että meillä on erilainen käsitys näiden asioiden merkityksestä.

    Olen suomalainen ja olen katolilainen. Olen tutustunut kirkon historiaan ja vuosikymmeniä kirkossa toimineisiin ihmisiin. Silti "suomalainen katolinen perinne" on mielestäni kovin ohut toiminnan ohjenuoraksi ja toisekseen hieman harhaanjohtava käsite.

    Katolinen perinne oli niin pitkään käytännöllisesti katsoen katkennut Suomessa, että nykyistä katolista kulttuuriamme voidaan pitää suurelta osin "tuontitavarana". Ulkomailta tulleet piispat ja papit ovat aina tuoneet synnyin- ja kasvukulttuurinsa piirteitä. Vielä tärkeämpää lienee se, että huomattava osa seurakuntalaisista edustaa muuta kuin suomalaista kulttuuria. Tietysti kulttuurit ajan mittaan samassa paikassa toimittuaan sulautuvat ja muodostavat jotain uutta. Meidän katolinen perinteemme on kuitenkin niin tuoretta, että jokaisella uudella sukupolvella, oikeastaan jokaiseella kirkkoon liittyvällä vuosikerrallakin, on ymmärrettävästi ja oikeutetusti suuri vaikutus kulttuurin muokkaamiseen. Mielestäni "suomalainen katolinen kulttuuri" ei siis ole mikään suojelukohde, vaan vasta kehityksensä alkupäässä, muotuoutumisvaiheessa oleva asia.

    Identiteetistä taas... olen suomalainen patriootti ja mukana mm. maanpuolustustyössä, mutta minulla ei ole "suomalaista katolista identiteettiä", vaan suomalainen identiteetti, johon kuuluu katolinen usko. En tunne tarvetta muokata uskonnon harjoittamistani tai seurakunnan työskentelyä erityisesti "suomalaiseksi". Mielestäni nuorella katolisella kulttuurillamme on paljon oppimista muualta, katolisesta maailmasta.

    Tiedän, että joku "vanha" tästä loukkaantuu ja käskee heti lukea historiaa. Luettu on. Minun käsitykseni siitä, mikä on nuorta ja kehittyvää ja mikä on todellista perinnettä, taitaa vaan olla erilainen kuin joillakin muilla yksilöillä. Mutta se ei ole erilainen kuin kaikilla muilla yksilöillä.

    En väitäkään, ettei hiippakunnassa voisi olla sellaisia vilpittömiä, fiksuja ja oppineita ihmisiä, jotka ajattelevat hiippakunnan edusta toisin kuin minä. Siksihän minä haluan lisätä keskustelevuutta! En ymmärrä, mitä haittaa keskustelevuudesta ja avoimuudesta päätöksenteossa olisi. Sehän sitouttaisi erilaiset ryhmät ja eri näkökulmista asioita katsovat ihmiset toimimaan yhdessä yhteiseksi hyväksi.

    Äskettäin Rousku käänsi tänne Vatikaanin II:n konsiilin dekreetin Christus Dominus, jossa puhutaan siitä, miten piispan tulee toimia hiippakunnassaan. Muutamat kirjoittajat totesivat käännökseen liittyvässä keskustelussa, että piispa Wróbel ei ole paimenenamme noudattanut kaikkia dekreetin piispoille antamia ohjeita. Missä sinä olit tuota keskustelua käytäessä? Kukaan ei puolustanut piispaa. Kuinka olisi puolustanutkaan, kun oli selvää, että piispa Wróbelin toiminnassa on dekreetin valossa ilmiselviä puutteita.

    Suomalainen katolinen identiteetti on olemassa. Se on erilainen kuin puolalainen katolinen identiteetti Puolassa. Ei ole oikein istuttaa meille ulkoapäin, selittämättä ja keskustelematta, vierasta kulttuuriainesta ikään kuin se olisi parempaa ja hienompaa kuin meidän omamme. Tällainen kulttuuri-imperialismi on myös konsiilin pastoraalisen konstituution "Gaudium et spes" vastaista, siis kirkon ylimmän tahon tuomitsemaa.

    Äänestä

  • kommentoija. kirjoitti:

    Sinä olet oikeasti oivallinen esimerkki siitä, kuinka on mahdollista olla yhtä mieltä piispan hallinnollisista ratkaisuista, mutta silti pysyä uskollisena kirkolle, ja ennenkaikkea Jumalalle. Sinä et olekaan ollut suunapäänä huutamassa että piispan tulee erota, vaikka taisi kasvosi vilahtaa lehtien sivuillakin jossain vaiheessa. Sinun on kuitenkin hyväksyttävä, että olet todellakin poikkeus. Poikkeus katkirkkolaisten joukoissa (siis foorumille aktiivisesti kirjoittavien joukossa), poikkeus katolilaisten joukoissa (sillä olet varmasti keskimääräistä akviitivisempi) ja oletko ihan omaa luokkaasi sheriffinäkin. Totuus on kuitenkin se, että ne jotka vaatimalla vaativat piispaa EROAMAAN, eivät ole samalla tavalla kirkon opetukseen ja traditioon sitoutuneita.

    vaikka en itse uskokaan olevani erityinen poikkeus. Tiedän paljon järkeviä, aktiivisia, kunnollisia katolilaisia, jotka ajattelevat kanssani samalla tavalla.
    Minulle tärkeintä sanoissasi oli, että pidät minua mielipiteistäni huolimatta sopivana sheriffiksi.

    Äänestä

  • kommentoija. kirjoitti:

    Sinä olet oikeasti oivallinen esimerkki siitä, kuinka on mahdollista olla yhtä mieltä piispan hallinnollisista ratkaisuista, mutta silti pysyä uskollisena kirkolle, ja ennenkaikkea Jumalalle. Sinä et olekaan ollut suunapäänä huutamassa että piispan tulee erota, vaikka taisi kasvosi vilahtaa lehtien sivuillakin jossain vaiheessa. Sinun on kuitenkin hyväksyttävä, että olet todellakin poikkeus. Poikkeus katkirkkolaisten joukoissa (siis foorumille aktiivisesti kirjoittavien joukossa), poikkeus katolilaisten joukoissa (sillä olet varmasti keskimääräistä akviitivisempi) ja oletko ihan omaa luokkaasi sheriffinäkin. Totuus on kuitenkin se, että ne jotka vaatimalla vaativat piispaa EROAMAAN, eivät ole samalla tavalla kirkon opetukseen ja traditioon sitoutuneita.

    "Totuus on kuitenkin se, että ne jotka vaatimalla vaativat piispaa EROAMAAN, eivät ole samalla tavalla kirkon opetukseen ja traditioon sitoutuneita."

    On siinäkin kommentti! Olen mielestäni täysin sitoutunut kirkon opetukseen ja traditioon. En vain näe enää juuri mitään muuta ratkaisua kirkkomme todella SYVILLE ongelmille ja piispaa (ja hänen hallintoaan) kohtaan yleisesti tunnetulle luottamuspulalle kuin piispan itsensä ero. Luuletko, että olen tästä hyvilläni? Mutta kirkko ei voi jatkaa tästä ristintietä loputtomiin.

    Äänestä

  • Elisabeth kirjoitti:

    me suomalaisethan vastaamme, vaikkei kysytä...

    Ymmärtääkseni esitit hyvin selvän kysymyksen. Mitä mahdat tällä kommentillasi tarkoittaa?

    Äänestä

  • Schottesham kirjoitti:

    En väitäkään, ettei hiippakunnassa voisi olla sellaisia vilpittömiä, fiksuja ja oppineita ihmisiä, jotka ajattelevat hiippakunnan edusta toisin kuin minä. Siksihän minä haluan lisätä keskustelevuutta! En ymmärrä, mitä haittaa keskustelevuudesta ja avoimuudesta päätöksenteossa olisi. Sehän sitouttaisi erilaiset ryhmät ja eri näkökulmista asioita katsovat ihmiset toimimaan yhdessä yhteiseksi hyväksi.

    Äskettäin Rousku käänsi tänne Vatikaanin II:n konsiilin dekreetin Christus Dominus, jossa puhutaan siitä, miten piispan tulee toimia hiippakunnassaan. Muutamat kirjoittajat totesivat käännökseen liittyvässä keskustelussa, että piispa Wróbel ei ole paimenenamme noudattanut kaikkia dekreetin piispoille antamia ohjeita. Missä sinä olit tuota keskustelua käytäessä? Kukaan ei puolustanut piispaa. Kuinka olisi puolustanutkaan, kun oli selvää, että piispa Wróbelin toiminnassa on dekreetin valossa ilmiselviä puutteita.

    Suomalainen katolinen identiteetti on olemassa. Se on erilainen kuin puolalainen katolinen identiteetti Puolassa. Ei ole oikein istuttaa meille ulkoapäin, selittämättä ja keskustelematta, vierasta kulttuuriainesta ikään kuin se olisi parempaa ja hienompaa kuin meidän omamme. Tällainen kulttuuri-imperialismi on myös konsiilin pastoraalisen konstituution "Gaudium et spes" vastaista, siis kirkon ylimmän tahon tuomitsemaa.

    Eipä näy, hyvä Schottesham, sen paremmin Sole kuin Veräjänvartija vastaavan mitään, kun viittaat Christus Dominus -dekreettiin. Se on asiakirja, joka osoittaa, että kritiikkiin hiippakunnassa on todellista aihetta.
    Sole se vain maalailee, kuinka uudet katolilaiset voivat tosissaan pitää nykyisen piispan hallintoa parempana kuin entistä. Jaaha, just, mutta nykyinen hallintomalli kun ei ole ihan sopusoinnussa kirkolliskokouksen ohjeiden kanssa, siinä on pieni pulma, jota nämä kaksi eivät osaa käsitellä. Niinkö? Uudet katolilaiset eivät siis ihan kaikkea kirkon opetusta hyväksykään?
    Kirkolliskokouksen opetus on kirkossa sellainen auktoriteetti, että ellei hyväksy kaikkea, mitä Vatikaani 2 sanoi, niin sitten automaattisesti ei hyväksy myöskään Vatikaani 1:n eikä Trenton opetusta.

    Äänestä

  • veräjänvahti kirjoitti:

    Ymmärtääkseni esitit hyvin selvän kysymyksen. Mitä mahdat tällä kommentillasi tarkoittaa?

    henkilölle. Eipä muuta.

    Äänestä

Szigethy, olet kirkkomme kantavia voimia täällä Suomessa. Ajattelet, uskallat sanoa, teet. Sinua tarvitaan! Toivottavasti palaat pian.

Äänestä

Suuri menetys tälle palstalle!

Äänestä

Arvostin kirjoituksiasi ja varsinkin erinomaista suomen kieltäsi. Palaa takaisin levon jälkeen! Sinua tarvitaan.

Äänestä
  • ja kiitokset täältä sinulle, szigethy. Lepää ja uudista voimasi ja palaa taas. Sinua tarvitaan ja kaivataan ja ajattelemme sinua lämmöllä. Pysyt rukouksissamme, kuten toki myös kirkkomme ja hiippakuntamme surkuteltava tila. Sinä olet valopilkku!

    Äänestä

Kuten toiset jo sanoivat, olet kirkkomme kantavia voimia ja palstan valopilkku. Sinua todellakin tarvitaan, mutta nyt on varmasti korkea aika levätä.

Äänestä

lähtemisestäsi, mutta onhan välillä niitä akkuja ladattava!

Ei muuta kuin Jumalan siunausta ja voimia ja eiköhän me taas kuulla teikäläisestä kun akut on ladattu...

Terv, Amazon

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

szigethy kirjoitti:

poistun kuvaruudusta. Olen tavannut paljon kirjoitusta puhdasoppineisuudesta sellaisillakin sivuilla, joissa olisi pitänyt käsittä hiippakunnan todella surkeaa tilaa. Jatkakaa te, jotka vielä jaksatte, minä tarvitsen eteisyyttä, lepoa. Nämä viimeiset vuodet olivat minulle liian hektiset, olen väsynyt. Kiitokset KAIKILLE ( tai - ) vastauksistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu