Ovatko ortodoksit

kirkon alkuajoilla viattomien eläinten tappamiseen tarkoituksella päästä synneistään eroon juutalaisuskon tapaan.
Muslimithan vielä tänäänkin tappavat satoja tuhansia viattomia eläinraukkoja päästäkseen synneistään eroon.
331905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

kirkoissamme uhrataan vain veretöntä kiitosuhria, eukaristiaa eli pyhitetään leipä ja viini ehtoollisaineiksi.

Juutalaisillakin eläinuhrit loppuivat Jerusalemin temppelin hävitykseen. Muslimeista en sano sitä enkä tätä, mutta varmaankaan eläinuhrit eivät kuulu viralliseen islamiinkaan.

Äänestä
  • syntien poistamiseksi kuin tehtiin esim. Mooseksen aikaan.
    Kehitystä ja edistystä on tapahtunut sitten Mooseksen aikojen.

    Äänestä

  • >>Kristinusko ei hyväksy eläinuhreja

    Äänestä

  • Papadopoulos kirjoitti:

    >>Kristinusko ei hyväksy eläinuhreja

    Jos jossain kristittyjen keskuudessa esiintyy vielä tällaisia tapoja, niin ne periytyvät aikaisemmalta pakanalliselta ajalta, eivätkä ole kristillisiä tapoja. Armenian kirkko ei edes ole ortodoksinen kirkko, vaan monofysiittikirkko ja kuuluu ns orientaalisten kirkkojen ryhmään.

    Yleissääntö on tämä. Kristinusko ei hyväksy eläinuhreja, koska Kristuksen uhri on täydellinen uhri, eikä sen jälkeen enää tarvita muita uhreja.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    ... että myöntäisit olleesi ehdottomassa vastauksessasi mitenkään väärässä :-(

    Äänestä

  • Papadopoulos kirjoitti:

    ... että myöntäisit olleesi ehdottomassa vastauksessasi mitenkään väärässä :-(

    Poikkeuksethan vain vahvistavat säännön. Sitäpaitsi se, mitä sanoin Armenian kirkosta on totta. Orientaalisissa kirkoissa voi olla vanhoja epäkristillisiä tapoja käytössä. Nehän ovat eläneet pakanoiden ja islaminuskoisten keskuudessa eristyksissä muista kristityistä. En tiedä, onko tämä vain panettelua, mutta olen kuullut, että koptit ja etiopialaiset hyväksyisivät ns egyptiläisen ympärileikkauksen.

    >>>Nehän ovat eläneet pakanoiden ja islaminuskoisten keskuudessa eristyksissä muista kristityistä.

    ... sitä minä vaan, että tietomme on kovasti vajavaista ja sitä vajavaisemmaksi se osoittautuu, mitä enemmän haluamme esiintyä oppineisuutemme jne suomalla tietämättömyydellä muka kaiken tietävinä.

    Olet minusta välillä - ihan ystävyydellä sanottuna - liikaa korostanut omaa oppineisuuttasi ja asettunut meidän tavallisten junttien yläpuolelle, kun sinulla on tutkintokin takanasi.

    Itse olen - sen olen aiemminkin sanonut - oppimaton ja tietoni on sirpaleista, vajaata ja puutteellista, mutta ei se kuitenkaan estä minua tietämästä yhtä sun toista.

    Tämä sama asetelma muuten syntyi taannoin kun keskustelimme ns. meletiolaisesta kalenterista, jota ei oikeasti ole olemassa missään mutta jota väitit meillä noudatettavan. Tuolloin asetit minun tietämykseni kyseenalaiseksi, kun minulla ei satu olemaan teologista "osaamista" ja olen saanut tietoni "internetistä".

    Tämä siis vaan kaikella ystävyydellä. Kunnia ns. sivistykselle puolin ja toisin! Tässä ei ole mitään henkilökohtaista; emme edes tunne toisiamme!

    Sillä, että Egyptin koptit ja Etiopian kristityt hyväksyvät *kansantapana noudatetun* ympärileikkauksen, ei ole muuten mitään tekemistä sen kanssa, että Armenian kirkko hyväksyy ihan sisälläänkin eläinuhrit - ainakin Armeniassa. Muualla maailmassa en armenialaisissa seurakunnissa kierrellessäni ole tuollaista tapaa tavannut, mikä taas saattaa johtua ympäristön vaikutuksesta.

    Äänestä

  • Sen verran korjaisin arvon maisterin tekstiä, että ei ole olemassa mitään "virallista islamia". Islam on hyvin tasa-arvoinen uskonto (paitsi sukupuolten välillä), jossa kaikki muslimit ovat rituaalisesti samanarvoisia. Ei ole vihkimystä papiksi, ei munkkeja, ei piispoja (oppineita kylläkin) yms. Näin ollen opin määrittely on hyvin paikallista ja niinpä Iranin shiat voivat opettaa hyvin eri tavalla kuin Saudi-Arabian sunnimuslimit. Kaikkiin islamin muotoihin tietääkseni kuuluu eläinuhri, jonka suoritus ja lihan käyttö on tarkoin määritelty.

    Näin sivukommenttina sanoisin, että rituaalisesti uhratun pässin liha on erittäin hyvää ja paljon parempaa kuin kaupasta ostettu. Mistä lie johtuu - olisiko enemmän luomua vai mikä.

    Mitähän merkitystä muuten tällä asialla on? Joka kerta kun haukaamme HK:n sinistä olemme välillisesti suorittaneet ei-uskonnollisen eläinuhrin. Eläimen teurastaminen kunnolla on huomattavasti pienempi synti kuin niiden kuljettaminen rekassa Irlannista Italiaan.

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    >>>Nehän ovat eläneet pakanoiden ja islaminuskoisten keskuudessa eristyksissä muista kristityistä.

    Tiedät ihan hyvin, etten ole saanut edes lisensiaattityötäni vielä tehtyä, väitöskirjasta puhumattakaan. Miksi itse kirjoitat tälle palstalle, kun kuvittelet olevasi meidän muiden yläpuolella?

    Äänestä

  • Papadopoulos kirjoitti:

    ... sitä minä vaan, että tietomme on kovasti vajavaista ja sitä vajavaisemmaksi se osoittautuu, mitä enemmän haluamme esiintyä oppineisuutemme jne suomalla tietämättömyydellä muka kaiken tietävinä.

    Olet minusta välillä - ihan ystävyydellä sanottuna - liikaa korostanut omaa oppineisuuttasi ja asettunut meidän tavallisten junttien yläpuolelle, kun sinulla on tutkintokin takanasi.

    Itse olen - sen olen aiemminkin sanonut - oppimaton ja tietoni on sirpaleista, vajaata ja puutteellista, mutta ei se kuitenkaan estä minua tietämästä yhtä sun toista.

    Tämä sama asetelma muuten syntyi taannoin kun keskustelimme ns. meletiolaisesta kalenterista, jota ei oikeasti ole olemassa missään mutta jota väitit meillä noudatettavan. Tuolloin asetit minun tietämykseni kyseenalaiseksi, kun minulla ei satu olemaan teologista "osaamista" ja olen saanut tietoni "internetistä".

    Tämä siis vaan kaikella ystävyydellä. Kunnia ns. sivistykselle puolin ja toisin! Tässä ei ole mitään henkilökohtaista; emme edes tunne toisiamme!

    Sillä, että Egyptin koptit ja Etiopian kristityt hyväksyvät *kansantapana noudatetun* ympärileikkauksen, ei ole muuten mitään tekemistä sen kanssa, että Armenian kirkko hyväksyy ihan sisälläänkin eläinuhrit - ainakin Armeniassa. Muualla maailmassa en armenialaisissa seurakunnissa kierrellessäni ole tuollaista tapaa tavannut, mikä taas saattaa johtua ympäristön vaikutuksesta.

    Miksi olisin? Enkä esiinny kaiken tietävänä. Sehän olisi hölmöä. Mutta jos ei tiedä yleisperiaatteita, niin hukkuu yksityiskohtien viidakkoon, kun yrittää etsiä tietoa netistä.

    Sanotaan ei sääntöä ilman poikkeusta, mutta myös: poikkeus vahvistaa säännön. Eläinuhrit armenialaisilla on samaa pakanallista tai ehkä osittain myös juutalaista perinnettä, mitä ympärileikkaus kopteilla. Armenialaisilla uhraamistapa on vain kirkollistunut. Koska muut kristityt eivät pidä tapaa kristillisenä, Armenian kirkko tulee luopumaan siitä tämän sukupolven aikana.

    Äänestä

  • Mevlana kirjoitti:

    Sen verran korjaisin arvon maisterin tekstiä, että ei ole olemassa mitään "virallista islamia". Islam on hyvin tasa-arvoinen uskonto (paitsi sukupuolten välillä), jossa kaikki muslimit ovat rituaalisesti samanarvoisia. Ei ole vihkimystä papiksi, ei munkkeja, ei piispoja (oppineita kylläkin) yms. Näin ollen opin määrittely on hyvin paikallista ja niinpä Iranin shiat voivat opettaa hyvin eri tavalla kuin Saudi-Arabian sunnimuslimit. Kaikkiin islamin muotoihin tietääkseni kuuluu eläinuhri, jonka suoritus ja lihan käyttö on tarkoin määritelty.

    Näin sivukommenttina sanoisin, että rituaalisesti uhratun pässin liha on erittäin hyvää ja paljon parempaa kuin kaupasta ostettu. Mistä lie johtuu - olisiko enemmän luomua vai mikä.

    Mitähän merkitystä muuten tällä asialla on? Joka kerta kun haukaamme HK:n sinistä olemme välillisesti suorittaneet ei-uskonnollisen eläinuhrin. Eläimen teurastaminen kunnolla on huomattavasti pienempi synti kuin niiden kuljettaminen rekassa Irlannista Italiaan.

    On tärkeämpää, että eläin saa elää luonnonmukaisen elämän, ja että sitä ei rahdata maasta toiseen teurastettavaksi kuin että se teurastetaan tietyllä tavalla. Tunnen ortodokseja, jotka ovat ryhtyneet kasvissyöjiksi, koska eivät hyväksy nykyistä kotieläinten kasvatusta ja teuraskuljetuksia.

    Mitä tulee islamiin, niin sanoin, etten ota kantaa heidän toimiinsa. En tunne tuota uskontoa paljoakaan ja siinäkin voi olla suurtakin vaihtelua eri suuntien välillä.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    Jos jossain kristittyjen keskuudessa esiintyy vielä tällaisia tapoja, niin ne periytyvät aikaisemmalta pakanalliselta ajalta, eivätkä ole kristillisiä tapoja. Armenian kirkko ei edes ole ortodoksinen kirkko, vaan monofysiittikirkko ja kuuluu ns orientaalisten kirkkojen ryhmään.

    Yleissääntö on tämä. Kristinusko ei hyväksy eläinuhreja, koska Kristuksen uhri on täydellinen uhri, eikä sen jälkeen enää tarvita muita uhreja.

    ""Armenian kirkko ei edes ole ortodoksinen kirkko, vaan monofysiittikirkko""

    Pieni korjaus tähän: Armenian kirkko on leimattu monofysiittiseksi, koska se torjui Khalkedonin kirkolliskokouksen päätökset, missä monofysiittisyys tuomittiin. Mutta Armenian kirkko ei ole kuitenkaan monofysiittinen, vaan tunnustaa Kristuksen yhden luonnon, jossa kuitenkin MOLEMMAT, sekä Kristuksen ihmisyys että jumaluus ovat. He siis kyllä tunnustavat sekä Kristuksen jumaluuden ja ihmisyyden, mutta kielellinen ilmaisu tässä on erilainen.

    Olen tuntenut monia armenialaisia, eikä kukaan heistä ole ollut millään tavalla monofysiitti. Armenialaiset ristit ovat mielestäni muuten todella kauniita, kuten kirkkolaulukin.

    Äänestä

  • Papadopoulos kirjoitti:

    ... sitä minä vaan, että tietomme on kovasti vajavaista ja sitä vajavaisemmaksi se osoittautuu, mitä enemmän haluamme esiintyä oppineisuutemme jne suomalla tietämättömyydellä muka kaiken tietävinä.

    Olet minusta välillä - ihan ystävyydellä sanottuna - liikaa korostanut omaa oppineisuuttasi ja asettunut meidän tavallisten junttien yläpuolelle, kun sinulla on tutkintokin takanasi.

    Itse olen - sen olen aiemminkin sanonut - oppimaton ja tietoni on sirpaleista, vajaata ja puutteellista, mutta ei se kuitenkaan estä minua tietämästä yhtä sun toista.

    Tämä sama asetelma muuten syntyi taannoin kun keskustelimme ns. meletiolaisesta kalenterista, jota ei oikeasti ole olemassa missään mutta jota väitit meillä noudatettavan. Tuolloin asetit minun tietämykseni kyseenalaiseksi, kun minulla ei satu olemaan teologista "osaamista" ja olen saanut tietoni "internetistä".

    Tämä siis vaan kaikella ystävyydellä. Kunnia ns. sivistykselle puolin ja toisin! Tässä ei ole mitään henkilökohtaista; emme edes tunne toisiamme!

    Sillä, että Egyptin koptit ja Etiopian kristityt hyväksyvät *kansantapana noudatetun* ympärileikkauksen, ei ole muuten mitään tekemistä sen kanssa, että Armenian kirkko hyväksyy ihan sisälläänkin eläinuhrit - ainakin Armeniassa. Muualla maailmassa en armenialaisissa seurakunnissa kierrellessäni ole tuollaista tapaa tavannut, mikä taas saattaa johtua ympäristön vaikutuksesta.

    "eläinuhrit": lammas tai vastaava, joka teurastetaan jonkun juhlan(esim.häät), ihmeellisen pelastumisen tms. tähden. Siitä valmistetaan sitten safkaa asianomaisille ja sitä on tapana jakaa myös köyhille ja muille paikalle päsähtäville.

    In nuce, toimitus ei tapahdu kirkossa ja ko. tapaa ei juurikaan kirkollisesti perustella."Eläinuhri" sana ei mielestäni kuvaa asiaa validisti, jotain sellaista "Aabrahamin vierainvaraisuutta" enemmänkin. Kristillistetty kansantapa. Siis ei mitään epäjumalanpalvelusta!!!

    Been there...

    koptien ohella, monet Afrikassa nyttemin ortodoksisuuteen(krekujen/koptien ansioista)kääntyneet heimot, noudattavat myös ko.tapaa. Ortodoksisuus ei ota jyrkän kieltävää kantaa asiaan, vaan pyrkii ajan ja opetuksen myötä saamaan heimoja luopumaan siitä.

    Äänestä

  • Mar Sarug kirjoitti:

    eikä kirkollisesta tavasta? Karjalassakin mm Mantsin saaressa oli ennen Iljan päivänä tapana teurastaa härkä eli häkki ja syödä sen lihat yhdessä. Tapaa verhosi suuri salaperäisyys. Tapa hävisi, kun etninen ortodoksisuus kirkollistui viime vuosisadan alussa. Papisto vastusti häkin teurastamista pakanallisena tapana.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    Poikkeuksethan vain vahvistavat säännön. Sitäpaitsi se, mitä sanoin Armenian kirkosta on totta. Orientaalisissa kirkoissa voi olla vanhoja epäkristillisiä tapoja käytössä. Nehän ovat eläneet pakanoiden ja islaminuskoisten keskuudessa eristyksissä muista kristityistä. En tiedä, onko tämä vain panettelua, mutta olen kuullut, että koptit ja etiopialaiset hyväksyisivät ns egyptiläisen ympärileikkauksen.

    ihan hupsu! Mitä sije orientaaleist tierät? Ja turha leimata itselleen tuntemattomia tapoja heti höpsispaljaaltaan "epäkristillisiksi". Saman asenteen omaavat juuri lahkolaiset missiomaanit idässä; mikä ei sisälly heidän ahtaaseen ja kirjaimelliseen raamaatun -tulkintaa, on pimeydestä ja saatanasta -on kyse sitten orintaalien tai tavis-lähi-itä-orttojen tai jopa ei-kristittyjen tavoista- ja sen tilalle on saatava heti lännen kontekstissa kasvanut "puhdas usko"

    Kamalaa ylimielisyyttä ja valistuksen tuomaa besserwisserismiä. Se mikä on jonkun muinaisen kirkon tapa/käytäntö, mutta sitä ei löydy suoraan Raamatusta, ei tee siitä välttämättä Pyhän Hengen vastaista; näin virkkas ainoa suuresti arvostamani suomalainen protestantti -teologi Osmo Tiililä jo 1950-luvulla.

    "Nehän ovat eläneet pakanoiden ja islaminuskoisten keskuudessa..." Kammottavaa adhd-laista menoa. Kuvittelet sije että "pakanat ja islamilaiset" omaavat vain huonoja juttuja tai että heidän parissaan ei ole ollenkaan vaeltanut Jlaa miellyttäviä ja lähimmäisiä palvelleita ihmisiä!?

    Äänestä

  • Ksenija-Peterburzhskaja kirjoitti:

    ""Armenian kirkko ei edes ole ortodoksinen kirkko, vaan monofysiittikirkko""

    Pieni korjaus tähän: Armenian kirkko on leimattu monofysiittiseksi, koska se torjui Khalkedonin kirkolliskokouksen päätökset, missä monofysiittisyys tuomittiin. Mutta Armenian kirkko ei ole kuitenkaan monofysiittinen, vaan tunnustaa Kristuksen yhden luonnon, jossa kuitenkin MOLEMMAT, sekä Kristuksen ihmisyys että jumaluus ovat. He siis kyllä tunnustavat sekä Kristuksen jumaluuden ja ihmisyyden, mutta kielellinen ilmaisu tässä on erilainen.

    Olen tuntenut monia armenialaisia, eikä kukaan heistä ole ollut millään tavalla monofysiitti. Armenialaiset ristit ovat mielestäni muuten todella kauniita, kuten kirkkolaulukin.

    mitä se monofysitismi oli? Ei kukaan. Mutta monofysitismiriidan seurauksena osa itämaisia kirkkoja on vieläkin erossa kanonisista ortodoksisista kirkoista.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    eikä kirkollisesta tavasta? Karjalassakin mm Mantsin saaressa oli ennen Iljan päivänä tapana teurastaa härkä eli häkki ja syödä sen lihat yhdessä. Tapaa verhosi suuri salaperäisyys. Tapa hävisi, kun etninen ortodoksisuus kirkollistui viime vuosisadan alussa. Papisto vastusti häkin teurastamista pakanallisena tapana.

    tee tästä mitään etnistä jutskaa. Kyse on siitä että kaikki esi-kristilliset tavat eivät ole vastakohta ortodoksialle!

    Äänestä

  • Mar Sarug kirjoitti:

    ihan hupsu! Mitä sije orientaaleist tierät? Ja turha leimata itselleen tuntemattomia tapoja heti höpsispaljaaltaan "epäkristillisiksi". Saman asenteen omaavat juuri lahkolaiset missiomaanit idässä; mikä ei sisälly heidän ahtaaseen ja kirjaimelliseen raamaatun -tulkintaa, on pimeydestä ja saatanasta -on kyse sitten orintaalien tai tavis-lähi-itä-orttojen tai jopa ei-kristittyjen tavoista- ja sen tilalle on saatava heti lännen kontekstissa kasvanut "puhdas usko"

    Kamalaa ylimielisyyttä ja valistuksen tuomaa besserwisserismiä. Se mikä on jonkun muinaisen kirkon tapa/käytäntö, mutta sitä ei löydy suoraan Raamatusta, ei tee siitä välttämättä Pyhän Hengen vastaista; näin virkkas ainoa suuresti arvostamani suomalainen protestantti -teologi Osmo Tiililä jo 1950-luvulla.

    "Nehän ovat eläneet pakanoiden ja islaminuskoisten keskuudessa..." Kammottavaa adhd-laista menoa. Kuvittelet sije että "pakanat ja islamilaiset" omaavat vain huonoja juttuja tai että heidän parissaan ei ole ollenkaan vaeltanut Jlaa miellyttäviä ja lähimmäisiä palvelleita ihmisiä!?

    Mutta täytyyhän sen kristillisyyden jotenkin ilmetä. Nyt on aika lähteä iltakirkkoon. Hyvää pyhää!

    Äänestä

  • Mar Sarug kirjoitti:

    koptien ohella, monet Afrikassa nyttemin ortodoksisuuteen(krekujen/koptien ansioista)kääntyneet heimot, noudattavat myös ko.tapaa. Ortodoksisuus ei ota jyrkän kieltävää kantaa asiaan, vaan pyrkii ajan ja opetuksen myötä saamaan heimoja luopumaan siitä.

    tavasta pitää luopua, jos se ei ole ortodoksian vastaista?

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    eikä kirkollisesta tavasta? Karjalassakin mm Mantsin saaressa oli ennen Iljan päivänä tapana teurastaa härkä eli häkki ja syödä sen lihat yhdessä. Tapaa verhosi suuri salaperäisyys. Tapa hävisi, kun etninen ortodoksisuus kirkollistui viime vuosisadan alussa. Papisto vastusti häkin teurastamista pakanallisena tapana.

    sellainenkin tapa ole ollut Karjalassa?

    Äänestä

  • Mevlana kirjoitti:

    Sen verran korjaisin arvon maisterin tekstiä, että ei ole olemassa mitään "virallista islamia". Islam on hyvin tasa-arvoinen uskonto (paitsi sukupuolten välillä), jossa kaikki muslimit ovat rituaalisesti samanarvoisia. Ei ole vihkimystä papiksi, ei munkkeja, ei piispoja (oppineita kylläkin) yms. Näin ollen opin määrittely on hyvin paikallista ja niinpä Iranin shiat voivat opettaa hyvin eri tavalla kuin Saudi-Arabian sunnimuslimit. Kaikkiin islamin muotoihin tietääkseni kuuluu eläinuhri, jonka suoritus ja lihan käyttö on tarkoin määritelty.

    Näin sivukommenttina sanoisin, että rituaalisesti uhratun pässin liha on erittäin hyvää ja paljon parempaa kuin kaupasta ostettu. Mistä lie johtuu - olisiko enemmän luomua vai mikä.

    Mitähän merkitystä muuten tällä asialla on? Joka kerta kun haukaamme HK:n sinistä olemme välillisesti suorittaneet ei-uskonnollisen eläinuhrin. Eläimen teurastaminen kunnolla on huomattavasti pienempi synti kuin niiden kuljettaminen rekassa Irlannista Italiaan.

    teurastetaan nopeasti ilman että sitä on kidutettu rahtaamalla maan ääriin täpötäydessä teurasautossa, jossa se kokee kuolemankauhua jo joutuessaan muiden puskemaksi ja tilsimäksi, on paremman makuinen lihana, kun korkean pelkotilan aiheuttamat stressihapot ei pilaa lihan makua.
    Kaikki eläimet pitäisi teurastaa lähiseudulla pienteurastamoissa tai maatiloilla!
    Silloin niiden ei tarvitsisi kitua ja pelätä jopa vuorokausikaupalla.
    Rituaaliteurastuksessa kauhistellaan kurkun leikkaamista, mutta niinhän tehtiin ennen vanhaan maalaistaloissakin. Lekalla vasikkaa tai lammasta otsaan ja kurkku auki.
    Ei siinä eläin kerkiä kitua mitään. Itsälleni oli lapsena kotipihassa teurastuksissa se virka, että hämmentelin siinä veripyttyä kun veri juoksi eläimestä (ettei hyytyisi ennen aikojaan, vaan voisi tehdä verilettuja).
    Itketti tietysti tuttujen itseruokittujen eläinten kohtalo, mutta en voi väittää niiden kärsineen.
    Ja muutaman päivän päästä tokenin jo syömään niiden lihaakin.
    Tosin verilettujen syönnin heitin heti kun ehdin aikuiseksi, mutta siihen on muitakin, mm. terveyssyitä.

    Äänestä

  • Ent. lampaankasvattaja kirjoitti:

    Itse olen seurannut vierestä muslimien rituaaliteurastusta paikan päällä (en teurastamossa) eikä siinä ehdi eläin mitään pelätä. Suoraan viedään pellolta teuraaksi. Ennen teurastusta eläintä kohdellaan hyvin ja syötetään. Homma on parissa minuutissa ohi, jos teurastaja osaa hommansa (kuten tiedät). Monet muslimit muuten kasvattavat itse oman uhrilampaansa kuten Suoemssa kasvatettiin joulupossuja.

    Jostain luin että EU vaatii porojakin rahdattavaksi teurastamoon. En tiedä onko totta, mutta kuulostaa todelliselta rääkkäykseltä.

    Äänestä

  • Mar Sarug kirjoitti:

    koptien ohella, monet Afrikassa nyttemin ortodoksisuuteen(krekujen/koptien ansioista)kääntyneet heimot, noudattavat myös ko.tapaa. Ortodoksisuus ei ota jyrkän kieltävää kantaa asiaan, vaan pyrkii ajan ja opetuksen myötä saamaan heimoja luopumaan siitä.

    on kuitenkin kieltävä eli ko.tapa ei ole osa perinteistä ortodoksiaa. Kysymys on siis siitä pastoraalisesta mekanismista, jolla vanhoihin ja uskomme kannalta tarpeettomiin tapoihin suhtaudutaan. Amen.

    Äänestä

Kirkko syntyi helluntaina. Kuten auktoriteettimme M-LS sanoi kaikki kristityt olivat silloin ortodokseja. He pysyivät ortodokseina, kunnes pakanakeisari, apostolien vertainen Konstantinus I Suuri piti kirkolliskokouksen, jolloin osa kristityistä todettiin epäkristityiksi, jotka piti tappaa.

Kristinuskon levitetessä Rooman valtakunnassa ja sen ulkopuolelle, kristittyjen jumalapalvelusmenot vaihtelivat eri puolilla valtakuntaa, mutta ne olivat peräisin paikallisista juutalaisista tavoista. Ei liene mitään syytä olettaa, että kristityt luopuivat heti ja kaikkialla veriuhreista.

Äänestä
  • yleensä niillä ei ole ollut kirkon hyväksyntää. Monin paikoin pakanalliset tavat säilyivät hyvinkin pitkään, eikä ortodoksinen kirkko ollut niin innokas vaatimman pakanallisten tapojen alasajoa kuin esim luterilainen kirkko. Kaikella mitä ihmiset tekevät meillä Suomessakin, ei ole kirkon hyväksyntää vieläkään.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    yleensä niillä ei ole ollut kirkon hyväksyntää. Monin paikoin pakanalliset tavat säilyivät hyvinkin pitkään, eikä ortodoksinen kirkko ollut niin innokas vaatimman pakanallisten tapojen alasajoa kuin esim luterilainen kirkko. Kaikella mitä ihmiset tekevät meillä Suomessakin, ei ole kirkon hyväksyntää vieläkään.

    Alkuseurakunnat muodostivat katolisen kirkon siinä mielessä, että kristityt olivat veljiä keskenään. Vainotulla kirkolla ei ollut mahdollisuutta pitää suuria kokouksia, joissa olisi voito sopia koko kirkkoa sitovista säännöistä. Piispa johti omaa kaupunkia ja lähiympäristöä, joten paikallisesti saattoi olla hyvinkin erilaisia tapoja.

    Äänestä

"Muslimithan vielä tänäänkin tappavat satoja tuhansia viattomia eläinraukkoja päästäkseen synneistään eroon."

Onko eläinten uhraaminen suurempi vääryys kuin broilerien kasvattamien? Uhrieläimen kärsimys on paljon lyhyempi kuin tarhaketun.

Äänestä
  • jos se tehdään kunnolla.

    Tuota, eikös eläimen tappaminen ole aina teurastamista?

    Näiden muslimien uhripässien elämä ja kuolemakin on paljon auvoisempi kuin suomalaisen tarhaketun tai häkkibroilerin. Vapaina kirmaavat vuorilla ja niityillä ja kuolema tulee hetkessä luonnollsiessa ympäristössä (ja rukousten ja kunnioituksen kera jos se ketä kiinnostaa) ilman stressiä. Uhrieläin uhrataan usein paikan päällä eli mitään suurempia kuljetuksia. Jos uhraaja taitaa homman, niin kärsimys on pienempi kuin yhdelläkään EU pässillä.

    Kuten jo taisin sanoa, uhrilampaan liha on muuten erittäin maukasta. Ei ole liikaa kiusattu teollisessa teurastuksessa ja on taatusti tuoretta.

    Minusta asia on niin, että jos eläimen tappamista ei siedä, niin sitten täytyy ruveta kasvissyöjäksi.

    Äänestä

  • omaksi hyödyksi karkoittamaan nälkää kuin ruokkia jumalaa noilla uhrieläimillä.
    Sitähän tuo uhraaminen tarkoitta, jumalan tai jumalien ruookimista. Sivuasiana siinä saivat papitkin jotain mahaansa.

    Äänestä

  • kun eläimiä teurastetaan kirjoitti:

    omaksi hyödyksi karkoittamaan nälkää kuin ruokkia jumalaa noilla uhrieläimillä.
    Sitähän tuo uhraaminen tarkoitta, jumalan tai jumalien ruookimista. Sivuasiana siinä saivat papitkin jotain mahaansa.

    En tiedä mihin uhraamiseen viittaat, mutta et ainakaan muslimien tapoihin. Nimittäin kaikki - sananmukaisesti kaikki syötävä - uhripässistä syödään. Kolmasosa syödään itse, kolmasosa annetaan sukulaisille ja naapureille ja kolmasosa köyhille. Nahka lahjoitetaan hyväntekeväisyysjärjestöille. Paremmin uhrieläin käytetään kuin tavallinen suomalainen sika.

    Äänestä

... oli vain yksi apostolinen kirkko. Ei kutsuttu ihmisiä ortodokseiksi tai katolisiksi tai luterilaisiksi tms. vaan hyö oli KRISTITTYJÄ!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

syyllistyneet kirjoitti:

kirkon alkuajoilla viattomien eläinten tappamiseen tarkoituksella päästä synneistään eroon juutalaisuskon tapaan.
Muslimithan vielä tänäänkin tappavat satoja tuhansia viattomia eläinraukkoja päästäkseen synneistään eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu