Matti Vanhanen valitsee Halosen. Olen siitä täysin varma.
Vuosi sitten Matti luuli olevansa ilman muuta toisella kierroksella mukana ja sortui Kokoomuksen kanssa tähän hölmöksi osoittautuvaan liittoon porvariyhteistyöstä. Syykin oli selvä, kun Esko Ahon kanssa kävi kuten kävi.
Suoraselkäisenä miehenä Matti joutuu muun Keskusta-johdon kanssa pitämään kiinni annetusta lupauksesta, ettei vanha slogan "Kepu pettää aina" herää henkiin. Äänestyskoppiin jokainen menee kuitenkin yksin, myös Vanhanen, Lankia, Jäätteenmäki ja Karpela, ja uskon vakaasti, että tuolloin jokainen tekee sen järkevämmän ratkaisun Keskustan tulevaisuuden kannalta ja valitsee nron 9:n.
Yksikolmasosaa kepulaisista vielä miettii ja tuskin ne koko kaksikolmasosaakaan ovat kaikki ennakkoäänestämässä käyneet? Vielä on monilla aikaa hetkeksi pysähtyä ja miettiä valintaansa.
Kokoomusko vuosien saatossa on ollut aina tavallisen työssäkäyvän ihmisen, eläkeläisen ja köyhän asialla? Miten monen silmät avautuvat vasta vaalien jälkeen ja moniko huomaa tämän kusetuksen ja pyristelee lumouksesta ennen sunnuntaita?
Se ratkaisee vaalit.

Vastaukset 3
Vanhimmat
No ei nyt kepulaisetkaan niin juntteja sentään ole, että äänestäisivät vasemmistolaista ehdokasta, jonka ehdokkaan puolue inhoaa maatalusyrittäjiä ja maaseudun itsellisiä asukkaita kiihkeästi.
Itse asiassa en usko kovinkaan monen sdp.n ulkopuolelta äänestävän Halosta.
Tässä vain näkee mikä on vasemmistolaisen käsitys suoraselkäisyydestä.
Meille oikeistolaisille on aina opetettu, että minkä
ääneen lupaa sen myös pitää ja tämän tulevat myös mielestäni oikeasti suoraselkäinen Vanhanen ja lähes
kaikki keskustalaiset tekemään.
Tässä on ero vasemmistolaisen ja oikeistolaisen rehellisyydessä.
Ryssikää vaan lisää samaan malliin, niin aina vaan ero kasvaa lisää Niinistön eduksi.
Viialainen löi jo puntit tasan, mutta vielä muutama kaltaisesi älyttömyys, niin saadaan kunnon
hajurako vasemmistolaisiin. :)
...mutta kuten sanoit: äänestyskopissa jokainen on yksin.