Ilmestys!

Olen sairastanut kauan syöpää ja koin ihmeparantumisen. Asuin syövästäni huolimatta yksin ja yritin elää normaalisti. Eräänä päivänä näin ikkunani ulkopuolella nuoren tytön tai naisen (en ole aivan varma). Hänellä oli kultaiset hiukset ja siniharmaat silmät, ja vaikka hänellä oli aivan tavalliset farkut ja pitkä musta takki jne., tiedän, että hänen täytyi olla enkeli. Olen varma, että hän katsoi juuri minuun, näin hänen silmänsä, ne loistivat oudosti, niissä oli tunturipurojen voimaa. Sen päivän jälkeen lähdin parantumaan huimaa vauhtia, vaikka ennen toivoa ei juuri ollut.

Eniten minua kiinnostaa teitää, onko joku muu nähnyt saman tytön ilmestyvän? Se täytyy sanoa, että hän ei ollut perinteisellä tavalla kaunis, mutta kaunis hän oli silti, muuta en muista kunnolla.
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

unessa ihan hiljattain kuvailemasi kaltaisen enkeli-tytön, jolla tosin oli vaaleansiniset vaatteet, mekko tms. Minullekin tuli unessa hyvin voimakas tunne siitä että hän oli enkeli. Pelasti mm. minut unessa parista tilanteesta. Aiemmin olen nähnyt saman hahmon myös unessa ehkä n. vuosi sitten.

Äänestä

Olen nähnyt kuvailemasi kaltaisen tytön, mutta hän on kyllä luullakseni ihan ihminen, sillä hän käy kanssani samaa koulua. Hänessä tosin on jotain erikoista, juuri silmät sen kertovat. Sen jälkeen, kun ensimmäistä kertaa näin hänet, olen nähnyt hänet unessa enkelinä tai jonain vastaavana, unissa hän pelastaa minut aina jotenkin.
Eräs uni, jonka hänestä näin, oli hivenen pelottava, muutenkin kuin unelmoidusta vaaratilanteesta johtuva. Hän seisoi sillan päässä ja käski minun juosta ohitseen. Perässäni tuli jokin paha, jota en nähnyt, vaan aistin. Tyttö seisoi siinä, kohotti kätensä ja sanoi jotain oudolla kielellä ja kylmällä äänellä. Pahan tuntemus katosi.
Olen luultavasti sekoittanut uskoni, fantasiakirjat ja oikean ihmisen jotenkin unessani, ja siitä on syntynyt tämä omituinen uni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kauan sairastanut kirjoitti:

Olen sairastanut kauan syöpää ja koin ihmeparantumisen. Asuin syövästäni huolimatta yksin ja yritin elää normaalisti. Eräänä päivänä näin ikkunani ulkopuolella nuoren tytön tai naisen (en ole aivan varma). Hänellä oli kultaiset hiukset ja siniharmaat silmät, ja vaikka hänellä oli aivan tavalliset farkut ja pitkä musta takki jne., tiedän, että hänen täytyi olla enkeli. Olen varma, että hän katsoi juuri minuun, näin hänen silmänsä, ne loistivat oudosti, niissä oli tunturipurojen voimaa. Sen päivän jälkeen lähdin parantumaan huimaa vauhtia, vaikka ennen toivoa ei juuri ollut.

Eniten minua kiinnostaa teitää, onko joku muu nähnyt saman tytön ilmestyvän? Se täytyy sanoa, että hän ei ollut perinteisellä tavalla kaunis, mutta kaunis hän oli silti, muuta en muista kunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu