45-55 Halonen rulaa

Viimeinen ja tarkin galluptulos ilmoitetiin juuri.
Loppu on enää muodollisuus ja juhlapäydän kattaus on jo aloitettu. Pöydänalusvieraani voivat varustautua juhliin nessuilla ja polvisuojilla.

Tilaa riittää, sillä pöytä iso ja niin ovat juhlatkin. On jaloja, sekä vähemmän jaloja juomia. Pöydän alletarjoillaan katkeroa, se ei ole juomista jaloin, mutta sopii mainiosti pöydänalusvieralleni.
8620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ääni oikeudenmukaisuuden puolesta
Kirkollisen ryhmän tuen ilmaus Tarja Halosen valitsemiseksi Suomen tasavallan presidentiksi

Suomalaiset ovat osoittaneet arvostavansa presidentti-instituutiota. Presidentillä on arvovaltaa vaikuttaa maan suuntaan. Parhaimmillaan presidentti pukee eturyhmien kiistojen keskellä sanoiksi sen, mitä kansamme enemmistö pitää oikeana ja tavoittelemisen arvoisena. Sosiaalisesti tasapainoinen ja kaikille kansalaisille oikeudenmukainen yhteiskunta, jossa ketään ei jätetä oman onnensa nojaan, on puoluekannasta riippumatta suomalaisten enemmistön selkeä toive ja tavoite.

Presidentin vaalien toisella kierroksella me äänestäjät valitsemme kenelle annamme puhumisen ja vaikuttamisen valtakirjan. Me allekirjoittaneet olemme vakuuttuneita siitä, että Tarja Halosella on presidenttinä taitoa ja ymmärrystä edistää kaikkien suomalaisten työikäisten, niin työläisten kuin työttömienkin, lasten, nuorten, eläkeläisten sekä työkyvyttömien hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta. Hän pystyy edistämään kansainvälistä oikeudenmukaisuutta ja Suomen menestymistä globaalissa taloudessa, koska hänellä on monipuolinen kokemus ja hyvät kansainväliset yhteydet.

Katsomme, että voimme antaa äänemme Tarja Haloselle myös kristillisen vakaumuksen pohjalta.

Antero Aarnio, kirkolliskokousedustaja
Riitta Alaja, lääket.tri
Rainer Backström, rovasti, aluekappalainen
Erkki Helminen, apulaisosastonjohtaja
Kai Henttonen, pastori, lehtori
Liisa Hovila-Helminen, museonjohtaja
Jaakko Hyttinen, TM, tutkija
Marja Kantanen, yhteiskunnallisten kysymysten siht.
Haka Kekäläinen, seurakuntapastori
Heikki Keränen, rovasti
Pekka Kivekäs, pastori, lehtori
Seppo Kjellberg, teol.tri
Ilkka Hjerppe, pastori, yhteiskunnallisen työn johtaja
Niina Klemt, diakoni
Sirpa Koivisto, lähihoitaja, kirkkovaltuutettu
Raija Korhonen, yhteiskunnallisen työn pastori
Timo Korhonen, pastori, elokuvaohjaaja
Maisa Kuikka, diakoni, päätoimittaja
Antti Kylliäinen, pastori
Olli Laine, kirkkoherra, emeritus
Kari Latvus, yliopettaja, dosentti
Raili Lehtinen, seurakuntapastori
Pirkko Lehtiö, teol.tri
Pentti Lemmetyinen, toiminnanjohtaja
Reetta Leskinen, pastori, amk-lehtori
Tapio Leskinen, teol.tri, kehittämispäällikkö
Paavo Lounela
Viena-Inkeri Lounela, toimittaja
Katariina Mylläri, diakoni
Tuula Mäkinen, johtava diakoniatyöntekijä
Aino-Kaarina Mäkisalo, lehtori
Martti Mäkisalo, TM, kirjailija
Martti Nissinen, professori
Ossi Ojanen, rovasti, aluekappalainen
Sakari Ojanen, yhteiskunnallisen työn pastori
Heikki Palmu, työnohjaaja, kirjailija
Tiina Pasanen, diakoni
Risto Pontela, rovasti
Irene Roivainen, YTT, kirkkovaltuutettu
Asteri Saarikkomäki, koulutusjohtaja
Heli Savolainen, pastori, koulutussihteeri
Ilkka Sipiläinen, pastori
Hannu Sorri, yliopiston lehtori, dosentti
Annette Särs, seurakuntasihteeri
Ulf Särs, kouluttaja
Harri Toukonen, yhteiskunnallisen työn pastori
Liisa Tuovinen, rovasti
Ilkka Turkka, rovasti
Raili Turtola, rovasti
Lauri Uljas, kehityspäällikkö
Katri Valve, yhteiskunnallisen työn diakoni
Juhani Veikkola, teol.tri
Eeva-Sisko Veikkola, valt.kand.
Riitta Virkkunen, pastori
Pauli Välimäki, toimittaja

Äänestä
  • Välimäki ja Roivainen Tampereen vasemmistovihreät muka kirkollisella asialla!

    Äänestä

  • Ja ei sitten ollut ainuttakaan tuttua nimeä, vaikka jokunen tamperelainen kai oli. Ei kastepappejamme, vihkipappiamme, muita tuttuja kirkonalan ihmisiä...

    Harva kirkonmies tai -nainen on kumminkaan sosialisti. Voihan tuossa poikkeukset linjaan Suomenmaassa ollakin... hih

    Äänestä

Haukut vaan päivät pääksytykset eri mieltä olevia ja jauhat tota ianikuista kyykytystä.

Ota rennosti ja koita olla suuttumatta jokaisesta vastaväitteestä.

Mitä jos Tarja häviää? Oletko valmis?

Äänestä

Onkohan tilaus tehty ihan Mäntyniemestä asti, kun luvut saman päivän aikana heittävät noin paljon aamuisen HS:n lukuihin verrattuina?

Naurettavaa selittelyä yritti Ropponen antaa tulosten erilaisuudesta:
"Niissä käytettiin erilaista tutkimusmenetelmää!"

Varmasti käytettiinkin; HS:n tulos oli luotettava ja rehellinen, mutta YLEN poliittinen suuntaushan jo tiedetään.

Vähän tuppasi asia naurattamaan! :))

Äänestä
  • Kyllä sen huomaa milloin ihmistä vituttaa

    Äänestä

  • Eikös HS ollut kuitekin aiemmissa jutuissa juuri se epäluotettava lähde? Heheh!

    Nyt siitä onkin takikääntösi jälkeen tullutkin luotettava? Olet sinä todellakin säälittävä pelle ja puhut jatkuvasti ristiin. Se osoittaa vääjäämättä , että olet tyhmä kuin saapas.

    Äänestä

Tarkin? 500 ennakkoääntä sotkemassa. Se oli pieni otos niistä ja tulos outo (59-41).

Hesari kertoi äänestämättömien kannasta. Siinä on tilanne 50-50.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ironmikes kirjoitti:

Viimeinen ja tarkin galluptulos ilmoitetiin juuri.
Loppu on enää muodollisuus ja juhlapäydän kattaus on jo aloitettu. Pöydänalusvieraani voivat varustautua juhliin nessuilla ja polvisuojilla.

Tilaa riittää, sillä pöytä iso ja niin ovat juhlatkin. On jaloja, sekä vähemmän jaloja juomia. Pöydän alletarjoillaan katkeroa, se ei ole juomista jaloin, mutta sopii mainiosti pöydänalusvieralleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu