Mikä on Niinistön ns. ”Eurooppalaisempi Nato”?
Äskettäisessä lehtiartikkelissa ulkoministeri Erkki Tuomioja tyrmää Niinistön eurooppalaisemman Naton mielikuvitushankkeena, josta ei tiedä kukaan muu kuin Niinistö itse. Tuomiojan mukaan Euroopassa ei ole suunnitteilla mitään eurooppalaisempaa Natoa. Niinistö antaa asiasta täysin harhaisen kuvan.
Turvallisuuspoliittinen asiantuntija Pekka Visuri vahvistaa Tuomiojan kannan. Euroopassa ei suunnitella nyt muuta kuin kriisinhallintaa ja mihinkään muuhun ei ole edes tarvetta.
Visurin mukaan Nato-intoilijoilta on jäänyt kokonaan huomaamatta NL:n romahtamisen jälkeinen sotilaspoliittinen kehitys.
Visuri kertoo, että ei niin hullua Venäjää tai muuta tahoa ei olekaan, joka lähtisi hyökkäämään Länsi-Eurooppaan. Tähän riittää selitykseksi jo se tosiasia, että EU:n nykyiset puolustusmenot ovat kymmenen kertaa suuremmat kuin mihin Venäjä pystyy. Voimasuhteet Euroopassa ovat muuttuneet erittäin radikaalisti. Visurin mielestä Eurooppaa ei uhkaa minkäänlainen perinteinen sotilaallinen uhka.
Eurooppalaisempi Nato voisi tarkoittaa lähinnä sitä, mitä USA on aina ajanut eli että Eurooppa ottaisi nykyistä suuremman taloudellisen vastuun puolustusmenoista. Niinistö on siis viemässä Suomen veronmaksajia kustantamaan Yhdysvaltojen turvallisuutta. Jäsenyys Natossa tarkoittaisi myös sitä, että Afganistaniin ja muualle raahattaisiin tapettavaksi mieluummin suomalaisia sotilaita kuin amerikkalaisia.
Näiden kahden herran mielipiteet asiasta ovat vakuuttavia. Toinen on ulkoministeri ja toinen tunnettu turvallisuuspolittinen asiantuntija. Näiden ohella ei myöskään istuva presidentti eikä pääministerimme hallituksineen ole nähnyt mitään eurooppalaisemman Naton kehittymistä.
Niinistö näyttää olevan kovin yksin ajatuksineen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinulla on ilmeisesti internetyhteys käytettävissäsi, miksi et käytä sitä?
Helpottaakseni tuskaasi voin laittaa tähän Osmo Soininvaaran hienoa analyysia presidenttiehdokkaiden NATO-kannoista. Ei Niinistö ihan niin yksin ole, kuin annat ymmärtää.
http://www.soininvaara.net
Osmo Soininvaara:
"En huomaa kummankaan tavoitteissa suurta eroa, mutta tapa ilmaista asia on kyllä hyvin erilainen. Olosuhteiden niin vaatiessa Suomen tulee pyrkiä Natoon, sanovat molemmat, kun semanttinen kuorrutus poistetaan. Minua raivostuttaa demarien Nato-propagandassa se, että Halosen aikanahan Suomi on käytännössä liitetty Natoon, mutta sitä ei ole tehty rehellisesti asiasta avoimesti puhuen vaan salaa. Niinistölle plussa siitä, että hän ilmoittaa, että Natoon liittymisestä tulee järjestää kansanäänestys. Tätä ette saa demareita sanomaan niin kauan kuin Lipponen on elossa ja/tai Heinäluoma johdossa. Sotilaallisen haaskauksen vastustajana karvani nousivat pystyyn, kun Halonen jälleen kerran palasi siihen, että puolustuksen tulee nojata uskottavaan kansalliseen puolustukseen. Päivähoidosta virtasi taas rahaa ohjuksiin.
Niinistön vastauksista vaille huomiota on jäänyt vastaus ihmisoikeuksien ja terrorismin torjunnan suhteisiin: jos suomessa olisi oltu lähempänä terrori-iskuja, täälläkin hyväksyttäisiin laajemmin ihmisoikeuksien rajoittaminen turvallisuuden lisäämiseksi. Ainakin hän sanoi, mitä ajatteli. Tästä kukin voi ajatella mitä haluaa. Halosen kantaa tähän asiaan en tunne.
Oma Nato-kantani on, että USA tulee vetäytymään Euroopan puolustuksesta, kun maan sotilaspiirit pienellä viipeellä havaitsevat, ettei Neuvostoliittoa enää ole. Silloin eteen tulee eurooppalainen turvallisuusjärjestelmä, joka voi käyttää tai olla käyttämättä Naton nimeä. Siinä tilanteessa Suomen kannattaa mennä mukaan eurooppalaiseen turvallisuusjärjestelmään sen sijaan, että haaskaa rahaa itsenäiseen puolustukseen. Voi olla, että Venäjäkin tulee mukaan.
Jos tämä kehitys tapahtuu niin, että Nato erikoistuu USAn johtamaksi maailmanpoliisiksi ja EU järjestää puolustuksensa itse, Natosta kannattaa pysyä kaukana."
EU:n perustuslaissa määritelty yhteinen puolustus toimisi Naton yhteydessä ja toisi toteutuessaan eräänlaisen eurooppalaisemman Naton. Lainaksia EU:n perustuslaista:
"7. Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin."
"Tässä artiklassa tarkoitettu unionin politiikka ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen, se kunnioittaa niitä velvoitteita, joita Pohjois-Atlantin sopimuksen perusteella on tietyillä jäsenvaltioilla, jotka katsovat yhteisen puolustuksensa toteutuvan Pohjois-Atlantin liitossa, ja se on sopusoinnussa tämän mukaisesti määritettävän yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kanssa."
MIksi Natoon ja kalliisiin amerikan sotapeleihin miksi ei omaa puolustuslaitosta ? ? KAivetaan kallioon luolat ja mennään atomihuiskaa sinne pakoon niin kauan kuin selkenee. Kouhot sotahullut ovat taas liikkeellä .