SAULI V O I T T O O N !! *3*

Niinistö innosti joukkojaan viimeisessä vaalijuhlassa

EEVA HALTSONEN, 27.1.2006

Sauli Niinistön lupaava gallupsuosio siivitti hänen viimeistä vaalijuhlaansa ennen sunnuntain presidentinvaaleja. Niinistö puhui perjantai-iltana Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla täydelle salille kannattajia ehkä painavimman vaalipuheensa.

Se kiteytyi muutoksen mahdollisuuteen ja tulevaisuudenuskoon suomalaisen hengen ja tahdon avulla. Istuva presidentti Tarja Halonen katsoo menneitä, Niinistö tulevia vuosia. Vakuuttavasti esitetyn puheen keskeyttivät tavan takaa aplodit yleisöltä. Tunnelma oli katossa.

Niinistö toisti myös teemaa kaiken työn arvosta, hehkutti suomalaista vastuullisuutta, joka näkyy siitä, että hommat hoidetaan. Vastuuntuntoa lähimmäisistä tarvitaan ja arvokas ikääntyminen on turvattava vanhoille.

- Muutos on täysin mahdollinen, kuulutti Niinistö ja kiitti paikalle häntä tukemaan tulleita poliitikkoja mm. puoluesihteeri Eero Lankiaa (kesk.) europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäkeä (kesk.), ekonomisti, kissaentusiasti Hannele Luukkaista (vihr.) ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsästä, jotka kävivät lavalla perustelemassa tukeaan Niinistölle.

Myös demariksi itsensä lukeva viihdetoimittaja Ruben Stiller käytti hauskan puheenvuoron, missä hän selitti Halosen kampanjaväen loanheittoa.
- Niitä ottaa päähän, että Sauli voittaa, hän summasi.

Mediamoguli Jari Sarasvuo tunnusti äänestäneensä edellisissä vaaleissa Halosta, mutta nyt naisen valitseminen ollut enää tärkein asia.

Sinivalkoisten Sauli-pallojen koristelema Heurekan sali oli pullollaan kansaa. Politiikan lisäksi se sai nauttia Jani Wickholmin, Meiju Suvaksen, Dingon, Jope Ruonansuun ja Laura Voutilaisen esityksistä. Paikalle tulleisiin vedottiin kuitenkin vahvasti, että vaalit eivät ole ohi. Vielä ehtii tehdä vaalityötä.
175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ministeriaikana Sauli jo osoitti miten hyvinvointia lisätään. Kaikki terveyspalvelut yksytyistetään ja maksu täysvastuulliseksi, sillä hehän omistavat yksityisklinikat ja yksityissairaalat, opetus ja koulut maksulliseki, vanhusten hoito vähemmälle, ja n.e. Tämä on työväen SAULIN linja, hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaalitilaisuudesta kirjoitti:

Niinistö innosti joukkojaan viimeisessä vaalijuhlassa

EEVA HALTSONEN, 27.1.2006

Sauli Niinistön lupaava gallupsuosio siivitti hänen viimeistä vaalijuhlaansa ennen sunnuntain presidentinvaaleja. Niinistö puhui perjantai-iltana Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla täydelle salille kannattajia ehkä painavimman vaalipuheensa.

Se kiteytyi muutoksen mahdollisuuteen ja tulevaisuudenuskoon suomalaisen hengen ja tahdon avulla. Istuva presidentti Tarja Halonen katsoo menneitä, Niinistö tulevia vuosia. Vakuuttavasti esitetyn puheen keskeyttivät tavan takaa aplodit yleisöltä. Tunnelma oli katossa.

Niinistö toisti myös teemaa kaiken työn arvosta, hehkutti suomalaista vastuullisuutta, joka näkyy siitä, että hommat hoidetaan. Vastuuntuntoa lähimmäisistä tarvitaan ja arvokas ikääntyminen on turvattava vanhoille.

- Muutos on täysin mahdollinen, kuulutti Niinistö ja kiitti paikalle häntä tukemaan tulleita poliitikkoja mm. puoluesihteeri Eero Lankiaa (kesk.) europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäkeä (kesk.), ekonomisti, kissaentusiasti Hannele Luukkaista (vihr.) ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsästä, jotka kävivät lavalla perustelemassa tukeaan Niinistölle.

Myös demariksi itsensä lukeva viihdetoimittaja Ruben Stiller käytti hauskan puheenvuoron, missä hän selitti Halosen kampanjaväen loanheittoa.
- Niitä ottaa päähän, että Sauli voittaa, hän summasi.

Mediamoguli Jari Sarasvuo tunnusti äänestäneensä edellisissä vaaleissa Halosta, mutta nyt naisen valitseminen ollut enää tärkein asia.

Sinivalkoisten Sauli-pallojen koristelema Heurekan sali oli pullollaan kansaa. Politiikan lisäksi se sai nauttia Jani Wickholmin, Meiju Suvaksen, Dingon, Jope Ruonansuun ja Laura Voutilaisen esityksistä. Paikalle tulleisiin vedottiin kuitenkin vahvasti, että vaalit eivät ole ohi. Vielä ehtii tehdä vaalityötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu