yksi tai kaksi lasta..

sitä ensimmäistäkään lasta puhumatta siitä toisesta.Oletko ajatellut sitä että mahdolliseti vanhempasi eivät ole saaneet sinulle sisarusta.Yhden lapsen politiikka ei välttämättä johdu itsekkyydestä tai mukavuuden halusta.Toiset päätyvät omista henkilökohtasista syistään yhteen lapseen ja toiset toivoisivat kovasti useampaa lasta ja noita kavereita mutta yksinkertaisesti lapset ovat lahjoja joita hyvällä tuurilla saadaan,mutta ei tilata kuin postimyynnistä.

Se, että on ainut lapsi, ei ole este elämässä etenemiselle ja sosiaalisuudelle. Itsekin olen lähtökohtiini nähden erittäin hyvin menestynyt akateemisissa opinnoissa ja kavereitakin on. Silti kaipaan sisarta.

Tiedän, että vanhempani olisivat voineet hankkia minulle sisaren, jos olisvat tajunneet. Kun ymmärsin heidän käyttävän ehkäisyä, olin todella järkyttynyt. Minusta tuntui kuin vanhempani olisivat tappaneet kaikki sisareni joita olin niin hartaasti aina toivonut.

Itsellänikin on edessä vielä lasten saaminen, ja se on kyllä lahja. Ymmärrän hyvin, että monille se yhdenkin saaminen on työn takana (ja sitä se tulee melko varmasti olemaan myös minulle). Mutta tässä keskustelussa haluan valaista niitä, jotka aikovat tietoisesti päättää yksilapsisuudestaan.

Onhan siinä toki hyviäkin puolia kun on ainut lapsi. Minulla on loistava mielikuvitus, joka on kehittynyt kun olen itsekseni kehitellyt leikkejäni ajan kuluksi. Vanhempani ovat pystyneet suuntaamaan kaikki varansa minun hyvinvointiini, ja todellakin olemme pystyneet matkustelemaan kun olen ollut lapsi ja ne kokemukset ovat myös arvokkaita. Kuitenkin kasvatusalan ihmisenä näen sisarten olevan tärkeitä lapsen kasvussa ja elämässä, enkä aio omilta lapsiltani riistää sitä tietoisesti. Toivon, että voisin saada edes kaksi lasta, jollakin konstilla...

...ja jos näitä maallisia asioita alkaa miettimään, kuten säästämistä, paras ratkaisu on jättää hankkimatta se ensimmäinenkin lapsi. Tulee vielä vähemmän tiskiä ja voi olla varaa ostaa jopa tiskikone ;)!

Ainukainen kirjoitti:

Se, että on ainut lapsi, ei ole este elämässä etenemiselle ja sosiaalisuudelle. Itsekin olen lähtökohtiini nähden erittäin hyvin menestynyt akateemisissa opinnoissa ja kavereitakin on. Silti kaipaan sisarta.

Tiedän, että vanhempani olisivat voineet hankkia minulle sisaren, jos olisvat tajunneet. Kun ymmärsin heidän käyttävän ehkäisyä, olin todella järkyttynyt. Minusta tuntui kuin vanhempani olisivat tappaneet kaikki sisareni joita olin niin hartaasti aina toivonut.

Itsellänikin on edessä vielä lasten saaminen, ja se on kyllä lahja. Ymmärrän hyvin, että monille se yhdenkin saaminen on työn takana (ja sitä se tulee melko varmasti olemaan myös minulle). Mutta tässä keskustelussa haluan valaista niitä, jotka aikovat tietoisesti päättää yksilapsisuudestaan.

Onhan siinä toki hyviäkin puolia kun on ainut lapsi. Minulla on loistava mielikuvitus, joka on kehittynyt kun olen itsekseni kehitellyt leikkejäni ajan kuluksi. Vanhempani ovat pystyneet suuntaamaan kaikki varansa minun hyvinvointiini, ja todellakin olemme pystyneet matkustelemaan kun olen ollut lapsi ja ne kokemukset ovat myös arvokkaita. Kuitenkin kasvatusalan ihmisenä näen sisarten olevan tärkeitä lapsen kasvussa ja elämässä, enkä aio omilta lapsiltani riistää sitä tietoisesti. Toivon, että voisin saada edes kaksi lasta, jollakin konstilla...

...ja jos näitä maallisia asioita alkaa miettimään, kuten säästämistä, paras ratkaisu on jättää hankkimatta se ensimmäinenkin lapsi. Tulee vielä vähemmän tiskiä ja voi olla varaa ostaa jopa tiskikone ;)!

Lue lisää

Voi ainukainen, koetapa kasvaa sieltä hiekkalaatikkotasolta! Ovatko vanhempasi hoitaneet sinua, ruokkineet sinua, auttaneet läksyissä,vieneet matkoille, leikkineet laulaneet kanssasi? Luultavasti kyllä ja nyt itket sisaruksen perään vanhempana. Vanhempasi ovat tehneet ratkaisun, se siitä. Voihan sitä harmitella/olla surullinen olo, mutta ettäs kehtaat syyllistää vanhempiasi! Oletko koskaan miettinyt, että ehkä he eivät "riistäneet" sinulta sisarusta pahuuttaan?

Kirjoituksestasi paistaa se, että he välittävät hyvinvoinnistasi. Ole iloinen, että vanhempasi ovat noin ihania ja välittäviä! Monella ei asiat ole niin.

ainukainen! kirjoitti:

Voi ainukainen, koetapa kasvaa sieltä hiekkalaatikkotasolta! Ovatko vanhempasi hoitaneet sinua, ruokkineet sinua, auttaneet läksyissä,vieneet matkoille, leikkineet laulaneet kanssasi? Luultavasti kyllä ja nyt itket sisaruksen perään vanhempana. Vanhempasi ovat tehneet ratkaisun, se siitä. Voihan sitä harmitella/olla surullinen olo, mutta ettäs kehtaat syyllistää vanhempiasi! Oletko koskaan miettinyt, että ehkä he eivät "riistäneet" sinulta sisarusta pahuuttaan?

Kirjoituksestasi paistaa se, että he välittävät hyvinvoinnistasi. Ole iloinen, että vanhempasi ovat noin ihania ja välittäviä! Monella ei asiat ole niin.

Lue lisää

Mitä minun pitäisi hävetä? En ole syyllistänyt vanhempiani. Tiedän, että minulla olisi nyt sisar, jos he olisivat ymmärtäneet kuinka tärkeää se minulle olisi ollut. Ja minun kanssani ei todellakaan ole leikitty sitä vähääkään kuin monilapsisissa perheissä. Minut on kasvatettu vanhoillisesti istumaan hiljaa ja nätisti.

Minulla ei ole tapana joka päivä valittaa, kuinka harmillista on olla ainut lapsi, vaan ainoastaan tässä keskustelussa halusin tuoda ilmi näkökulmani, koska aiheen aloittajan motiivit lasten teon suhteen näyttivät minusta huolestuttavilta. Halusin vain, että hän huomioisi lapsenkin näkökulmasta asiaa ja miettisi vähän syvällisemmin. Tarkoitukseni oli hyvä.

En muuten ole koskaan käynyt isän ja äidin kanssa edes missään huvipuistossa, eihän yhtä kannata alkaa sinne viemään, eikä paljon minnekään muuallekaan lasten juttuihin. Et ehkä voi arvioida vanhempieni hyvyyttä aikaisempien kirjoitusteni perusteella, joten olisi parasta olla kommentoimatta sitä asiaa.

Vain yksin minä tiedän millainen mies minulla on isänä. Siis todellakin YKSIN! Kiitos kun pahoitit entisestäänkin pahan mieleni.

Silloin, jos vanhempien jaksamisesta on kyse niin lapsen etu on toissijainen juttu! Minulla itselläni ei ole sen lähempi suhde veljeeni, kun kaveriini. Ei se veri ole aina vettä sakeampaa! =) Hyvin voi pärjätä ilman sukulaisiakin eikä se ole aina sanottu, että vanhemmat kuolee ensin, jos vaikka vanhempien ja lapsen ikäero on 20 vuotta. Parempi elää siinä hetkessä kuin vuosien päähän...

alkup. kirjoitti:

Silloin, jos vanhempien jaksamisesta on kyse niin lapsen etu on toissijainen juttu! Minulla itselläni ei ole sen lähempi suhde veljeeni, kun kaveriini. Ei se veri ole aina vettä sakeampaa! =) Hyvin voi pärjätä ilman sukulaisiakin eikä se ole aina sanottu, että vanhemmat kuolee ensin, jos vaikka vanhempien ja lapsen ikäero on 20 vuotta. Parempi elää siinä hetkessä kuin vuosien päähän...

Lue lisää

Kuitenkin, tilastoihin perustuen, voi olettaa että vanhemmat kuolee ennen lapsiaan, eikö? Ei se tarkoita sitä ettei eläisi tätä päivää. Kerran kirjotin suunnitelmia mitä teen mun äidiltä tulevalle perinnölle ja siitä vedettiin johtopäätös että odotan äitini kuolemaa kieli pitkällä ;)) No, eihän sellaista saisi suunnitella...tää on yleisesti hys hys juttu.

Mä olen samaa mieltä siinä, että vanhempien jaksaminen on kaiken a ja o. Erityisesti näin yh-äitinä mun hyvinvointi on meidän perheen tärkein asia. Sen kautta voi lapset ja elukatkin hyvin.

Monilla on etäinen suhde sisaruksiin. Mutta silti, eikö ole kiva kun on joku samantyyppisellä perimällä, samanlaisen menneisyyden omaava ihminen jossain? Samaa lihaa ja verta?

Minun mieheni aikoinaan sanoi että yksi lapsi riittää. Hän perusteli sen sillä, että on rahaa enemmän matkusteluun, harrastuksiin ja kaikkeen muuhun. Minä ilmoitin hänelle, että niin itsekäs ihminen en voi olla että ensimäisen lapsen ilman sisarrusta jätän vedoten johonkin rahaan sun muuhun maalliseen ja tällä hetkellä on lapsia kolme.Tietty on huoliakin kolme kertaa enemmän, mutta kun ajattelen omaa elämää, niin lapsena sitä todellakin tapeltiin ja nahisteltiin siskon ja velipojan kanssa, mutta nyt aikuisena ovat välit todella läheiset. Ovathan he ne ainoat ihmiset, jotka ymmärtävät minun lapsuusperhettä. Kukaan muu ei ole elänyt meidän perhe-elämää kuin sisareni ja osaltaan ymmärtävät miksi olen tällainen. Heihin voin aina tukeutua, kun kyse on vanhemmistani ja voin jakaa heidän kanssa vastuun sairasista vanhemmistani.

Vaikka omat lapset keskenään nahistelevat ja riitelevät, niin auta armias, jos joku kolmas osapuoli loukkaa tai muuten aiheuttaa harmia siskolle tai veljelle. Heti he toisiansa puolustavat. He tietävät mistä voi pyytää apua, jos on paha tilanne ja uskon että aikuisena he vielä kiittävät minua siitä, että hankin useamman lapsen kuin yhden. Ainakin vanhin poikani on sanonut, että: "oispa hirveää olla ainut lapsi"

Yksi lapsi on yksinäinen, se on itsestään selvyys (?) ja lapsia kannattaa tehdä väkisin kaksi vaikka se ei kiinnostaisi ajatuksena yhtään! Lapsen parasta, kun kannattaa ajatella koko ajan... =) Enpä usko. Kyllä ihmisestä voi kasvaa onnellinen yksilapsisessakin perheessä. Eihän yleistetä!

Minulle merkkasi ehkä lapsena tosiaan, että oli veli (jonka kanssa suurimmaksi osaksi tapella), mutta ei tänäpäivänä juurikaan. Voisin elää ilmankin, jos ei siis olisi koskaan ollutkaan veljeä. Vaikea sitä on nyt kuvitella, mutta en siis koe veljeäni sen tärkeämpänä kuin kaveriakaan. Molemmat on samalla viivalla. Kuuluvat elämääni.. Ei kaikille ole tärkeitä sisarukset!