. Hän suuteli Ristoa suulle ja minä aloin painaa kaluani syvemmälle Riston neitseelliseen pyllyyn. Painoin kalun kokonaan sisään ja olin taas liikkumatta. "Sattuuko ?" kysyin, "ei kauheasti" Risto vastasi silmät ummessa mutta ei kuitenkaan tuskaisen näköisenä. Vedin kaluani ulospäin ja painoin sen takaisin sisään pohjia myöten. Nyt Ristonkin sai jo rentoutettua pyllyään niin että hänestäkin alkoi tuntui ilmeisen hyvältä. Aloin nussia Ristoa oikein toden teolla. Me molemmat huohotimme kiimaisina kun kaluni teki töitä hänen reiässä. Seija ei enää tyytynyt pelkkään katselijan rooliin vaan hän tuli Riston pääpuolelle ja siirtyi siitä Riston naaman päälle.
Seija oli kasvotusten minun kanssani samalla kun minä nussin Ristoa pyllyyn ja Risto nuoli Seija pimppiä. Suutelin Seija himokkaasti samalla kun annoin hänen miehelleen kyytiä. Seija voihki Riston kielen tyydyttäessä häntä. Tilanne oli aivan mieletön. Yhdessä läjässä oli kolme ihmistä mitä mahtavimmassa asennossa. Kiihdytin vauhtia ja Risto teki samoin kielellään Seijalle. Tunsin laukeamiseni lähestyvän ja tartuin Riston kaluun ja aloin runkata häntä työntöjeni tahdissa.
Kaluni alkoi värähdellä ja mieletön orkku räjäytti lastin liikkeelle ja samalla koko kroppani. Suihkutin kaiken Riston kuumaan reikään ja runkkasin Riston kalua rajusti. Tunsin kuinka Risto jännittyi, hänen kalunsa tuntui paisuvan entisestään ja samassa hänestä purkautui valtavalla paineella lasti joka levisi hänen vatsalleen ja rinnalleen. Seija puristi lujaa rintojaan Riston kielen tehdessä töitä hänen jalkovälissään ja Seija alkoi huutaa nautinnosta…
Vedin jonkin ajan kuluttua kaluni pois Riston reiästä ja jälleen makasimme lattialla entistäkin tyytyväisempinä. "Ei tämä ollut ollenkaan hassumpaa. Nyt pitää vain mennä uudelleen saunaan" Risto sanoi "niin pitää" vastasimme Seijan kanssa kuin yhdestä suusta ja me kaikki puhkesimme nauruun… Kaikki halusivat lisää….
Tällainen fantasia…..
Kaksi miestä ja nainen osa 2
22
9127
Vastaukset 22
- minni
hyviä novelleja sulta..kiihottavia :)!!..
- saria
ei muuta kun kirjottamaan uutta :)..jookos ?
- Matti
Poju
Fantasiasi on upea!
Terveisin
Matti - poju2
Pitäisköhän kokeilla tota todellisuudessa, oisko halukkaita ehdokkaita? ;) Kiitos poju, en edes yritä pistää paremmaks...
- jokke
tosi upeeta tekstiä...ja lisää on kai luvassa ?;)
- Macova
Kiitokset multakin, tarina on tosi hyvä !
- viveca
Täytyy myöntää, että kiihottava novelli...:)
- -T-
Kiitoksia.taas oikeen mahtavia stooreja.lisää vaan...:) -T-
- Nainen74
Tosi upea tarina...*hymy ja kiitos* ;)!
- Boy
Arvaa ottiko eteen kun luin tota loistojuttua. Ja arvaa mitä oli pakko tehdä. Lisää!
- boy 2
ja mulle kävi niin kuin sullekin ja pakko oli..
Lisääääää !
- Poju
...Kiitos kaikille palautetta tähän mennessä lähettäneille !! Mukava nähdä että ensimmäinen fantasianovellini sai noin positiivisen vastaanoton. Seuraava tarinani on todennäköisesti tositarina mutta ajattelin kyllä kirjoittaa fantasiaakin lähiaikoina...
Mutta, mutta... Minulla tuli idea. Olen toki nähnyt monta kertaa että kirjoittajat pyytävät ihmisiltä toiveita tai kirjoittavat vastaajat "sisään" omaan tarinaansa. Kuitenkin minä haluaisin TEILTÄ toiveita siitä minkälainen seuraavasta fantasiastani tulisi. Minulla on jo jonkinlainen käsitys jutun rungosta mutta jos teillä on toivomuksia niin laittakaapas niitä tulemaan. Erityisesti naislukijoiden toiveet kiinnostaisivat. Tiedän melko hyvin mitä mieslukijat toivovat miestenvälisiltä jutuilta ;)
Että tällaista tällä kertaa, ja kiitos vielä kerran !!- Boy32
Kiitoksia oli todella hyvä stoori!
Itselläni on aivan samanlainen fantasia päästä harrastamaan seksiä samaan aikaan naisen ja miehen kanssa.
Olisi todella kiihottavaa jos naisi naista pilluun ja samaan aikaan mies naisi minua perseeseen.
Itse olen parisuhteessa naisen kanssa ja muutaman kerran olen harrastanut salaa vaimoltani seksiä miehen kanssa. Mutta haave siitä että pääsisi samaan aikaan miehen ja naisen kanssa tuollaisiin hommiin, niin pistää todellakin seisomaan ja kovaa.
Kertokaa minulle mistä minä löydän samanlaisen pariskunnan.
- elokuva-arvostelija
eipä sävähdyttäny... emmätiedä.. johan oli lattea. ei hyh
- saria
pidäppäs mielipitees omana tietonasi jos ne on aina pelkästään valitusta :(!
- Lukija
ja pois täältä ruikuttamasta :(
- fun
Huooh, että pisti paikat märiksi. Ois kiva kokeilla ryhmänä oikeestikin.
Tarina oli todella hyvä, mutta ei ihan realistinen, mutta realistinen tarina taas ei välttämättä olisi niin hyvä. Jees, ei kun lisää!! - nauttija
Fantsu juttu, kyllä lensi multakin!
- Violetty
Ois varmaan ihanaa olla Seijan roolissa...! :)Kax miestä samalla kertaa!!! AAHHHH!!!!!!!! *hymy*
- tuhkimo
Pidin todella!!
- mies71gt
halut heräs!
Missä lienee osa 1?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721158
- 1011130
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔75987Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23973Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22937Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126900- 131850
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27781Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6768- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143662Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132652- 19637
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48630Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.61629Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80612- 48604
- 35600