Melkoinen ero

Niinistö
-johtanut suvereenisti Kokoomusta ja lisännyt sen kannatusta huomattavasti
-johtanut oikeistopuolueita EU:ssa
-toiminut erittäin arvostettuna valtiovarainministerinä
-toiminut menestyksellä investointipankissa
-toiminut duunarina nuoruudessaan
-on rehellinen, vastuuntuntoinen, avoin ja isänmaallinen
-edustava käytös ja esiintyminen

Halonev
-on ollut ulkoministerinä, mutta Lipposen varjossa
-äksy, omituinen ihminen
-presidentiksi naiseuden perusteella (ja muunkin?)
-on aina ollut äärivasemmistolainen
-emme tiedä ehkä kaikkea menneisyydestä
-ajaa enemmän kehitysmaiden ja Venäjän kuin Suomen ja suomalaisten etuja
-salaa lähes kaiken ja tekee toista kuin puhuu
-on miesvihaaja äärifemakko=sekopää
-epäedustava, arvaamattomasti käyttäytyvä

Halonen ei ole joutunut suuren luokan vastuullisiin johtotehtäviin kuin presidenttinä-ja epäonnistunut. Niinistö on johtanut puoluettakin menestyksellä. Hän on pätevä, kun Halonen ei kelvannut edes mihinkään YK-virkaan.
6241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vajaa älyisesti kirjoitit

Äänestä
  • miten niinistön kannattajat jaksavat paskaa heittää palstoilla!!! Luulen että tuollainen on viimeinen sinetti niinistön tappiolle!! Hyvä niin!! Olishan se karmeeta, jos tuollaisia sairaita juttuja kirjoittava porukka tai niiden edustajat saisivat jotain valtaa tässä maassa! SAIRASTA, SAIRASTA!!!

    Äänestä

  • on uskomatonta kirjoitti:

    miten niinistön kannattajat jaksavat paskaa heittää palstoilla!!! Luulen että tuollainen on viimeinen sinetti niinistön tappiolle!! Hyvä niin!! Olishan se karmeeta, jos tuollaisia sairaita juttuja kirjoittava porukka tai niiden edustajat saisivat jotain valtaa tässä maassa! SAIRASTA, SAIRASTA!!!

    Jos tuo nyt oli sun mielestä sairasta.
    Niin mikähän on sitten tervettä?
    Alastoman mihen ruoskiminen julkisesti?
    Katastrofista täpärästi pelastuneen pilkaaminen?
    Vaiko leskeksi joutuneen pilkkaamista parisuhteettomuudesta ,tai suhteellisuudesta?

    Äänestä

  • Kotikemisti kirjoitti:

    Jos tuo nyt oli sun mielestä sairasta.
    Niin mikähän on sitten tervettä?
    Alastoman mihen ruoskiminen julkisesti?
    Katastrofista täpärästi pelastuneen pilkaaminen?
    Vaiko leskeksi joutuneen pilkkaamista parisuhteettomuudesta ,tai suhteellisuudesta?

    olet keskenkasvuinen, joten KASVA AIKUISEKSI!!!

    Äänestä

NIINISTÖ VALEHTELI TASTULALLE!!

Tastula otti aivan saman asian esiin, mistä minäkin olen täällä usein puhunut, eli Salen kovasta kiireestä lähteä pois Thaimaasta.

Miksi?
Siksi, että MINÄ informoin häntä ennalta asiasta ja perille näköjään meni. Saattaa olla, että ratkaisen äänestyksen tuloksen:-)))

Salella ei itsekkäänä tyyppinä tullut mielenkään jäädä auttamaan hädässä olevia ihmisiä, ei edes omia hädässä olevia maanmiehiään.

Hän valehteli Tastulalle päin naamaa, että oli muka loukkaantunut, mutta sitä ei kukaan muu hänestä Thaimaassa, eikä Suomessakaan huomannut.

Omilla koivillaan hän kuitenkin siellä koikkelehti. Muutama mustelma saattoi toki jo saada Saulin pakokauhun valtaan:-)) Miten tällainen mies pystyy toimimaan presidenttinä?

Se "kaivo" johon Sale kertoili pudonneensa, on varsin omituinen ja ainutlaatuinen, sillä joka ikinen kaivo oli alueella tulvaveden peitossa ja täynnä vettä!! Omituinen kaivo todellakin, joka täynnä vettä ja sinne pudotessaan jopa loukkaantuu? Hehe! Uskomaton tapaus tämä Sale.

Aika noloa oli valehdella taas kerran myös Suomen kansalle. Kaivoon putoaminen oli jo varsinainen vitsi. Noh, jotainhan sitä piti tekosyyksi keksiä, kun Tastula kerran kysyi.

TV:ssä Sale oli kovin pontevana heti Suomeen tultuaan haukkumassa Suomen päättäjiä, eikä loukkaantumisesta ollut tietokaan.

Tastulan ohjelmassa olikin jo aivan eri ääni kellossa, sillä Sale tietää nyt, että toimi täysin väärin haukkuessaan Tuomiojankin pystyyn. Oli todella törkeää haukkua suomalaisia, kun itse oli juuri lähtenyt Thaimaasta vastuutaan pakoillen karkuun Suomeen.

Thaimaassa nähtiinkin suoranaisia urotekoja, sekä thaimaalaisten , että suomalaisten auttaessa pyyteettä hädässä olevia ihmisiä.

Thaimaan tapahtumien jälkeen, olen tuntenut Niinistöä kohtaan melkoista antipatiaa ja vastenmielisyyttä.

Jos hän olisi ollut tosimies ja jäänyt paikalle auttamaan suuressa hädässä olevia ihmisiä, niin äänestäisin häntä, enkä Halosta.    

Äänestä
  • tsunamikatastrofin jatkon suomessa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nasu kirjoitti:

Niinistö
-johtanut suvereenisti Kokoomusta ja lisännyt sen kannatusta huomattavasti
-johtanut oikeistopuolueita EU:ssa
-toiminut erittäin arvostettuna valtiovarainministerinä
-toiminut menestyksellä investointipankissa
-toiminut duunarina nuoruudessaan
-on rehellinen, vastuuntuntoinen, avoin ja isänmaallinen
-edustava käytös ja esiintyminen

Halonev
-on ollut ulkoministerinä, mutta Lipposen varjossa
-äksy, omituinen ihminen
-presidentiksi naiseuden perusteella (ja muunkin?)
-on aina ollut äärivasemmistolainen
-emme tiedä ehkä kaikkea menneisyydestä
-ajaa enemmän kehitysmaiden ja Venäjän kuin Suomen ja suomalaisten etuja
-salaa lähes kaiken ja tekee toista kuin puhuu
-on miesvihaaja äärifemakko=sekopää
-epäedustava, arvaamattomasti käyttäytyvä

Halonen ei ole joutunut suuren luokan vastuullisiin johtotehtäviin kuin presidenttinä-ja epäonnistunut. Niinistö on johtanut puoluettakin menestyksellä. Hän on pätevä, kun Halonen ei kelvannut edes mihinkään YK-virkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu