Olen tullut siihen tulokseen että oikeistolaisuus on tunne-elämän häiriö. Varhaislapsuudessa eivät ole tunne-elämää säätelevät aivojen osat kehittyneet
normaalisti, tämän vuoksi kyky empatiaan ja toisen ihmisen asemaan asettumiseen on jäänyt vajavaiseksi tai puuttuu kokonaan. Hiemän kärjistäen voisi
puhua inhimillisyyden puutteesta. Tämä selittää myös sen että oikeistolaisuus ja kaikenlainen taide kohtaavat aniharvoin. Taiteessa kun vaaditaan
tunnetta ja asioiden pohtimista vain pohtimisen vuoksi ja monien eri näkökulmien käsittelyä. Sellainen on oikeistolaiselle hyödytöntä toimintaa johon ei ole
varaa koska elämän jokainen sekunti pitää hyödyntää rahan keräämiseen. Taitelija joka ei myy taulujaan on käsittämätön luuseri. Juhani Palmu on
hyväksyttävä koska hän tekee tauluillaan rahaa ja elää näyttävästi (tosin velaksi). Hän onkin harvoja oikeistolaisia "taiteilijoitammme". Sen sijaan
urheilijoissa on huomattava määrä oikeistolaisia, tähtäähän koko urheilu yhden kilpailijan voittoon, ja alituiseen, helposti määriteltävään (lukuja!) tuloksen
parantamiseen josta on seurauksena myös omaisuuden lisääntyminen. Merkittävämpiä urheilijoita ovat oikeistolaisen mielestä ne urheilijat jotka ovat
menestyneet paljon rahaa tuovissa lajeissa. On aina järkevämpää alkaa treenaamaan tennistä kuin kuviokelluntaa (miksi tehdä jotain sellaista mistä ei
ole mitään hyötyä = joka ei tuo rahaa?).
Oikeistolaisen ainoa tavoite elämässä on kerätä mahdollisimman paljon rahaa. Ei ole olemassa mitään muita arvoja, ihminen määrittyy pelkästään
keräämänsä rahasumman mukaan. Enemmän kerännyt on parempi kuin vähemmän kerännyt. Sellaista, joka ei elämässään keskity rahan keräämiseen
he eivät käsitä lainkaan, koska se sotii niin täydellisesti heidän maailmankuvaansa vastaan.
Oikeistolainen lähtee siitä että jokainen ihminen syntyessään lähtee samalta viivalta; hänellä on täysin samanlaiset mahdollisuudet tulla miksi vaan (=
kerätä rahaa). Jos tällainen omnipotentti ihmislapsi ei "tule miksikään" (=kerää rahaa tarpeeksi = enemmän kuin muut), se johtuu hänen omista vioistaan
ja puutteistaan. Se on vain ja pelkästään hänen oma vikansa. Oikeistolainen ei sääli tällaista ihmistä, hänen mukaansa huonompilahjaista ei kuulu auttaa.
Elämässä on hänen mukaansa kaiken aikaa käynnissä eräänlainen eloonjäämiskamppailu, ja on suorastaan toivottavaa että "luuserit" karsiutuvat pois.
Jokainen luuserille annettu sentti on pois suoraan oikeistolaisen omasta kukkarosta ja näin ollen oikeistolaisen ihmisarvosta.
Oikeistolaisen mukaan vahvemmalla on oikeus ottaa mitä haluaa ja jokainen vahvempi myös tekee sen. Tässä poikkeuksen muodostaa vain esimerkiksi
itänaapuri, joka ei olisi saanut ottaa Suomea vaikka oli vahvempi. Samoin oikeistolaisen mielestä muiden menestymättömyys on heidän oma vikansa,
mutta kun hän itse ei menesty, vika onkin jonkun muun, yleensä presidentin, ay-liikkeen, hihhuleiden, sosiaalipummien, somalien ym kommarien. Hän
uskoo että nämä esteet raivattuina hänkin menestyisi entistä paremmin. Kun hän näkee tyytyväisyyttä ihmisissä joissa ei käiken järjen mukaan pitäisi sitä
olla (he ovat köyhiä ja SILTI jotenkin tyytyväisiä!), hän syyttää erilaisia tukijärjestelmiä jotka aiheettomasti ovat antaneet köyhälle aiheen tyytyväisyyteen.
Köyhähän EI VOI olla tyytyväinen koska sillä ei ole rahaa, tämä on päivän selvä asia. EI SAA olla tyytyväinen. Toisaalta köyhä ei myöskään saa olla
tyytymätön eikä valittaa; hänen on joko jotenkin parannettava suorituksiaan tai sitten tyydyttävä siihen että hänen arvonsa ihmisenä on huonompi koska hän
ei pysty parantamaan suoritustaan. Oikeistolainen itse on harvoin tyytyväinen: hänen ainoa mittarinsa elämässä menestymiseen on rahan keruu, ja koska
niin aniharva pystyy sitä keräämään mitenkään merkittävästi, hänellä on jatkuva tunne että jotain puuttuu...aina voisi saada lisää ainakin. Koko elämä on
tappelua muita vastaan jotka yrittävät estää häntä rikastumasta. Pientä lohtua hän saa vain ajattelemalla köyhiä jotka ovat häntä huonompia, sekä
palvomalla häntä rikkaampia jotka toimivat hänen kannustimenaan elämässä. Usein nämä hetkelliset ilon aiheet kuitenkin pian katoavat, koska köyhät
eivät milloinkaan ole tarpeeksi köyhiä ja on niin vaikeaa saada rikkauksiakaan. Ja joskus myöhemmällä iällä, ehkäpä eläkkeellä vasta, alkaa jossain
aivojen sopukassa tykyttämään vaimea ajatus siitä olisiko jo menneessä elämässä SITTENKIN pitänyt olla jotain muutakin tarkoitusta. Mutta silloin hän on
jo vanha ja raihnainen ja riippuvainen toisten ihmisten huolenpidosta eikä tuota mitään. Luuseri.
normaalisti, tämän vuoksi kyky empatiaan ja toisen ihmisen asemaan asettumiseen on jäänyt vajavaiseksi tai puuttuu kokonaan. Hiemän kärjistäen voisi
puhua inhimillisyyden puutteesta. Tämä selittää myös sen että oikeistolaisuus ja kaikenlainen taide kohtaavat aniharvoin. Taiteessa kun vaaditaan
tunnetta ja asioiden pohtimista vain pohtimisen vuoksi ja monien eri näkökulmien käsittelyä. Sellainen on oikeistolaiselle hyödytöntä toimintaa johon ei ole
varaa koska elämän jokainen sekunti pitää hyödyntää rahan keräämiseen. Taitelija joka ei myy taulujaan on käsittämätön luuseri. Juhani Palmu on
hyväksyttävä koska hän tekee tauluillaan rahaa ja elää näyttävästi (tosin velaksi). Hän onkin harvoja oikeistolaisia "taiteilijoitammme". Sen sijaan
urheilijoissa on huomattava määrä oikeistolaisia, tähtäähän koko urheilu yhden kilpailijan voittoon, ja alituiseen, helposti määriteltävään (lukuja!) tuloksen
parantamiseen josta on seurauksena myös omaisuuden lisääntyminen. Merkittävämpiä urheilijoita ovat oikeistolaisen mielestä ne urheilijat jotka ovat
menestyneet paljon rahaa tuovissa lajeissa. On aina järkevämpää alkaa treenaamaan tennistä kuin kuviokelluntaa (miksi tehdä jotain sellaista mistä ei
ole mitään hyötyä = joka ei tuo rahaa?).
Oikeistolaisen ainoa tavoite elämässä on kerätä mahdollisimman paljon rahaa. Ei ole olemassa mitään muita arvoja, ihminen määrittyy pelkästään
keräämänsä rahasumman mukaan. Enemmän kerännyt on parempi kuin vähemmän kerännyt. Sellaista, joka ei elämässään keskity rahan keräämiseen
he eivät käsitä lainkaan, koska se sotii niin täydellisesti heidän maailmankuvaansa vastaan.
Oikeistolainen lähtee siitä että jokainen ihminen syntyessään lähtee samalta viivalta; hänellä on täysin samanlaiset mahdollisuudet tulla miksi vaan (=
kerätä rahaa). Jos tällainen omnipotentti ihmislapsi ei "tule miksikään" (=kerää rahaa tarpeeksi = enemmän kuin muut), se johtuu hänen omista vioistaan
ja puutteistaan. Se on vain ja pelkästään hänen oma vikansa. Oikeistolainen ei sääli tällaista ihmistä, hänen mukaansa huonompilahjaista ei kuulu auttaa.
Elämässä on hänen mukaansa kaiken aikaa käynnissä eräänlainen eloonjäämiskamppailu, ja on suorastaan toivottavaa että "luuserit" karsiutuvat pois.
Jokainen luuserille annettu sentti on pois suoraan oikeistolaisen omasta kukkarosta ja näin ollen oikeistolaisen ihmisarvosta.
Oikeistolaisen mukaan vahvemmalla on oikeus ottaa mitä haluaa ja jokainen vahvempi myös tekee sen. Tässä poikkeuksen muodostaa vain esimerkiksi
itänaapuri, joka ei olisi saanut ottaa Suomea vaikka oli vahvempi. Samoin oikeistolaisen mielestä muiden menestymättömyys on heidän oma vikansa,
mutta kun hän itse ei menesty, vika onkin jonkun muun, yleensä presidentin, ay-liikkeen, hihhuleiden, sosiaalipummien, somalien ym kommarien. Hän
uskoo että nämä esteet raivattuina hänkin menestyisi entistä paremmin. Kun hän näkee tyytyväisyyttä ihmisissä joissa ei käiken järjen mukaan pitäisi sitä
olla (he ovat köyhiä ja SILTI jotenkin tyytyväisiä!), hän syyttää erilaisia tukijärjestelmiä jotka aiheettomasti ovat antaneet köyhälle aiheen tyytyväisyyteen.
Köyhähän EI VOI olla tyytyväinen koska sillä ei ole rahaa, tämä on päivän selvä asia. EI SAA olla tyytyväinen. Toisaalta köyhä ei myöskään saa olla
tyytymätön eikä valittaa; hänen on joko jotenkin parannettava suorituksiaan tai sitten tyydyttävä siihen että hänen arvonsa ihmisenä on huonompi koska hän
ei pysty parantamaan suoritustaan. Oikeistolainen itse on harvoin tyytyväinen: hänen ainoa mittarinsa elämässä menestymiseen on rahan keruu, ja koska
niin aniharva pystyy sitä keräämään mitenkään merkittävästi, hänellä on jatkuva tunne että jotain puuttuu...aina voisi saada lisää ainakin. Koko elämä on
tappelua muita vastaan jotka yrittävät estää häntä rikastumasta. Pientä lohtua hän saa vain ajattelemalla köyhiä jotka ovat häntä huonompia, sekä
palvomalla häntä rikkaampia jotka toimivat hänen kannustimenaan elämässä. Usein nämä hetkelliset ilon aiheet kuitenkin pian katoavat, koska köyhät
eivät milloinkaan ole tarpeeksi köyhiä ja on niin vaikeaa saada rikkauksiakaan. Ja joskus myöhemmällä iällä, ehkäpä eläkkeellä vasta, alkaa jossain
aivojen sopukassa tykyttämään vaimea ajatus siitä olisiko jo menneessä elämässä SITTENKIN pitänyt olla jotain muutakin tarkoitusta. Mutta silloin hän on
jo vanha ja raihnainen ja riippuvainen toisten ihmisten huolenpidosta eikä tuota mitään. Luuseri.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oikeistolaisuus on oikeamielisyyttä.
Vasurisosialismi on oire. Se on paha oire siksi, että se puoluepönäkkyytenä haluaa olla kaiken kattavana sairautena.
tsemppiä ja paljon ysejä.
On selvää, että sosialistit ja kommunistit hyötyvät ihmisten hädästä ja ahdingosta. He haluavat, että ihmiset ovat "löyhässä hirressä" ja riippuvaisia almusta. Siksi he eivät toivokaan mitään kunnollista ja hyvää kansalle.
Jos ihmisillä alkaa mennä vähänkään paremmin, niin katso suuntautuu tulevaisuuteen ja mieli on parempi. Silloin katkeruus ja kateus sekä muut negatiiviset tunteet väistyvät ja ihminen äänestää yhteisen hyvän puolesta... Ei-sosialistista vaihtoehtoa.
Tämähän on tuttua touhua jo 1930-luvun Saksasta, jolloin kansallisSOSIALISTIT ottivat vallan.