Rukoilkaa, että jumala antaisi anteeksi minulle sen, että tein abortin. Tiedän tehneeni vääryyttä, ei kenelläkään saisi olla valtaa riistää henki ihmiseltä.. Tilanteeni oli aivan hirveä, on edelleen. En olisi millään voinut kasvattaa häntä onnellisesti, ei ole tarpeeksi rahaa edes itselle, vaikka työssä käynkin (yötyö), ei isää(olis lähteny lätkimään takuuvarmasti, jos olisin pitänyt lapsen. Lähti muutenkin..), ei omaa kotia, ei tasapainoista sielua, mitä äidiltä vaaditaan.. Päätös oli hyvin raskas. Minua pelotti tosi paljon. Olin aivan yksin asian kanssa.. Olen pahoillani, että näin pääsi käymään.
Syntymätön lapseni
Enkelille
3259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jumala on luvannut antaa anteeksi kaikille jotka katuvat syntejään. Abortti ei ole mustavalkoinen asia, ratkaisusi oli luultavasti aivan oikein, älä syyllistä itseäsi enää. Lapsesi on nyt Jumalan luona.
asian puolesta. Itse en ole samaan tilanteeseen koskaan joutunut, mutta pelkään, että olisin saattanut toimia samoin. Siksi en voi tuomita ketään joka siihen on ajautunut. Ei se silti ole oikein ja en tiedä miten siihen Jumala suhtautuu. Mutta Jeesus on kaikkien meidän synnit kantanut. Siksi voit uskoa saaneesi tekosi anteeksi. Älä pelkää. Anna lapsesi löytää taivaan tie.
Se kuitekin mahtuu Jeesuksen armon sisään.
Vaikka se ei ehkä ollut paras valinta, nyt kun Jumalan palvelijana julistan sen sinulle anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, OLET SAANUT SEN ANTEEKSI! EIkä se asia enää koskaan ole sinun tielläsi! Olet siis nyt saanut abortin anteeksi!
Sitten kun uskovana menet taivaaseen, sinua vastaan tulee enkeli, joka tervehtii sinua, joka on synymätön lapsesi. TAisit tietää tämän, kun nimimerkissä lukee enkelille. Tämä on ilmestystietoa, jonka joku on saanut, suoraan tätä ei ole raamatussa. ELio koska aina perustelen Raamatulla Pyhän Hengen voitelussa, nyt sanon että tuo on ihmisen Jumalalta saamaa tietoa.
Eli se on nyt pois pyyhitty syntinä. Unhohda se.
Rukoilen vielä että saat yltäkylläisen elämän Jeesuksessa kristuksessa.
Julistan kaikki syntisi anteeksi, ja sitten teepä testi nyt. Kun voit sanoa omalla suulla, että "JEESUS ON HERRA" SINÄ OLET USKOSSA, koska vain uskovissa on PYhä Henki ja vain Pyhässä Hengessä voidaan sanoa Jeesus on HERRA!
Jeesuksen täyden armon tähden Jumala ei vihoittele sinulle, vaan todellakin, kykenet sanomaan omalla suulla "JEESUS ON HERRA"
katsopa se on sanassa täällä:
3.Minä teen siksi teille tiettäväksi, ettei kukaan Jumalan Hengessä puhuva sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", muuten kuin Pyhässä Hengessä.
[Jumalan Kansan Raamattu: 1Kor. 12:3]
Jos siten toisten joudut saman tilanteeseen, on myös se mahdollisuus, että antaa lapsen jollekin ottolapseksi, kun se on synytynyt. JA sitten kun vuodet vierivät, sinulla on varmasti aivan normaali ja yltäkylläinen mahdollisuus hankkia oma lapsi. Koen tässäkin Pyhän Hengne voitelun.
Ole siis siunattu Jeesuksen nimessä ja veressä!
Rukoilemme tässä koneen vieressä kultani ja Jumalan valtakunnan työkumppanini kanssa sinun puolestasi. Siunaamme sinua Jeesuksen nimessä!