Olen miettinyt jo kauan oliko käki ennen käen munaa vai käen muna ennen käkeä. Tietääkö joku vastauksen? Mieluiten hyvillä perusteluilla!
En muutoin tätä asiaa kyselisi, mutta kun alkaa jo kaiken mietinnän jälkeen veri paeta käsistä päähän ja olen joutunut pistämään käet taskuun, lähelle munia.
Terveisin, Käkönen
En muutoin tätä asiaa kyselisi, mutta kun alkaa jo kaiken mietinnän jälkeen veri paeta käsistä päähän ja olen joutunut pistämään käet taskuun, lähelle munia.
Terveisin, Käkönen
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tietenkin evoluutiollisesti käkeä edeltäneen lajin jälkeläinen oli muuttunut munasolun jakautumisen yhteydessä käen alkioksi ja edelleen käeksi niin muna oli ensin.
Jos ajattelemme, että evoluutiollisesti käkeä edeltäneen lajin jälkeläinen mutatioitui munasollun jakaantumisen yhteydessä käen alkioksi (ja edelleen myöhemmin käeksi), voitaisiin tosiaan sanoa, että muna oli ensin. Ainakin mutatioitunut munasolu. Mutta jos taas emme tarkastele asiaa evoluutioteorian kautta, tilanne monimutkaistuu. Joka tapauksessa jää selittämättä sen sattumaketjun perimmäinen syy, joka munasolun jakautumisessa sai aikaan mutaatiot, joiden seurauksena syntyi käen alkio. Oliko syynä Jumalan käsi (vai Adam Smithin näkymätön käsi)? Oliko tapahtumaketjulla lopulta syytä ollenkaan, on vieläkin visaisempi kysymys - ainakin jos ajattelemme jokapäiväisiä pohdintojamme elämän mielekkyydestä (tosin käki ei luultavimmin näitä pohdi). Hmm... luultavasti käki oli ensin ja pisti meidät kaikki miettimään tämmöisiä.
Tuo oli aika visainen kysymys mut määpäs vastaan siitäkin huolimatta.
Eli jos käen muna oli ensin niin kuka sen hautoi?
Käkihän tunnetusti munii toisten lajien pesiin ja toiset sen sitten hautovat ja käki vielä tiputtaa muiden lajien poikaset pois pesästä, että sais itse enemmän sapuskaa. Mutta kuka tiputtas käen pois?
Niin että varo vaan ettei sun käet ole toisten munissa tai toisten munat sun käessä...eikä ku, siis...öööh...no, varo kuitenkin...
:-D
Kiitos varoituksesta! Olisihan se ikävää jos omat ja naapurin munat menisivät sekaisin. Identiteetin kannalta ja muutenkin...
Vanha Albanialainen sanonta kuuluu:
Ei käetön lintu muni.
Niinhän se kuuluu. Mutta toisaalta voisimme soveltaa seuraavaa sananpartta hieman uudempaan muotoon:
Parempi käki kellossa kuin kello käessä.
-> Parempi käki munassa kuin muna käessä.
et tommosii rupeet kyseleen.Nyt mietin onko käteni lähempänä munia vai päinvastoin.
No niin!
Vihdoinkin asian ytimen oivaltava huomio! Multa meni vuosia ennen kuin oivalsin saman. Viime aikoina olen kylläkin joutunut uuden probleemin eteen: mieltäni on ruvennut askarruttamaan onko aurinko lähempänä maata vai maa aurinkoa. Hitsi kun ei oikein kirjoista tai netistä ole löytynyt vastausta.
Vastaus on helpompi kuin luuletkaan, kesäisin on maa lähempänä aurinkoa, ja talvella on aurinko lähempänä maata, paitsi australiassa jossa on kaikki päinvastoin!
Tämä on myöskin syy miksi käenmuna tuli ennen käkeä, ei siis vain sen takia että käenmuna on herkempi ja ei välttämättä tarvii esileikkiä!
Eli Australiassa, mistä käet ovat oikeasti peräisin tulevat munat ennen käet.
Kukkuu kukkuu.
En tiijä kun ei oo munia. Mutta osaan kyllä munia, kuhnia, hautoa.
Aurinkoa osaan ottaa ja maata kaivella.. mitä sitä immeinen muuta..muka?