uskottomuus

Voi miten tekisi mieleni antaa armon käydä ja sanoa puolisolleni, olet saanut anteeksi sen mitä teit.
Yritän vaan jotenkin en pysty, jatkuva miksi ja kysymykset käyvät sisällä.

Jos Jeesus antaa meille meidän syntimme anteeksi olisi meidänkin annettava synnit anteeksi niille jotka ovat meitä kohtaan rikkoneet, mutta jotenkin tämä minuus minussa itsessäni on rikki.
En tunne olevani enää mitään. Minussa on jokin vika kun puolison piti mennä ihastumaan toiseen.
Kun tajuaisin tämänkin tarkoituksen ja lopettaisin itseni kiusaamisen ja itkun ja katkeruuden.
Ja kuitenkin tiedän, että se "toinen" nainen oli vain hetken hairahdus. Miksi kiusaan itseäni enkä pysty unohtamaan.
Mikähän tarkoitus tällä on?
Osaako kukaan sanoa?
5311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinua on loukattu hyvin syvästi. Uskottomuus on aivan omassa kategoriassa syntien suhteen.
1. Kor. 6:18
"Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan."
Miehesi on mennyt hetken hurman mukana Saatanan petkuttamana. Onko hän AIDOSTI katunut tekoaan, vai suhtautuuko hän tekoonsa kevyesti?
Anna itsellesi aikaa toipumiseen, äläkä vaadi itseltäsi tunnemaailmaan ulottuvaa anteeksiantavaisuutta. Tunteesi eivät miehesi lankeemusta nyt sulata, eivät varmasti. Mutta, päätä silti antaa anteeksi, vaikka tunteesi laittaakin sille esteen. Tee pelkästään tahdon ratkaisu ja anna anteeksi, sillä siten vapautat itsesi. Jos antaudut katkeruuden vietäväksi, niin olet heikoilla. Siitä on tältä palstalta paljon esimerkkejä. Katkeruus on hirvittävä kahle!
Käänny Jeesuksen puoleen (tämä voi kuulostaa fraasilta) tuskasi kanssa niin usein kuin tarvetta on. Itke tuskasi Hänelle, joka on halukas vastaanottamaan meidän kaikki murheet. Jos mahdollista hankkiudu hyvän sielunhoitajan pakeille ja puhu ahdistuksesi ulos.
"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani" (Psalmi 23:4)
Jeesus on sinun kanssasi tuskassasi!

Äänestä
  • kiitos kannustavista sanoistasi.
    Olen ajatellutkin sen noin, että jos minut kahlitsee katkeruus saan elää läpi elämäni "taakka harteillani". Siksi minun pitäisi antaa anteeksi, kuten Jeesus olisi tehnyt.
    Tarvitsen todellakin "fiksua" sielunhoitajaa, joka ymmärtää minun ja puolisoni teot.

    Mikään ei ole lopullista sillä rakastan miestäni ja en tahdo että avioliittomme tuhoutuu tähän yhteen hairahdukseen. Mutta kun pelkään, jos se ei olekkaan tämä vaan niitä vielä seuraa muita...

    Kuitenkin Kristuksen siunauksien myötä toivotan kaikille hyvää alkavaa viikkoa]]]

    Äänestä

ihan normaalia että puoliso voi ihastua toiseen.niin se vaan on.yhtä normaalia olisi sinunkin ihastua johonkin toiseen mieheen.suosittelen.älä anna tämän toisen naisen haitata.pää pystyyn.et voi omistaa miestäsi.hän on täysin vapaa tekeen mitä huvittaa.koska rakkaus on selvästi kuollut teidän väliltänne.

jos liitossa on kaikki ok niin ei toinen ihastu keneenkään muuhun.jos miehesi vaikka halusi vaihtelua seksi-elämään joka oli jo vähän ehkä ?? en tiedä näin ajattelen.

hän vaan tahtoi vielä kokea jotain ihanaa.älä jää katkeruuteen vaan lähde sinäkin tuulettumaan!!
onnea etsintääsi!!

Äänestä
  • enkä suosittele että lähde sinäkin *tuulettumaan*
    Lähtisin mieluummin suosittelemaan anteeksiantoa, jos suinkin vain voi. Keskustelua niistä kipeistä kohdista joka ajaa toisen ihastumaan, ja unohtaa oman vaimonsa.

    Rikkinäisiä ihmisiä on paljonkin avioliitoissa, mutta puhumattomuus ei ole avain tai aviorikos, vaan jokaisen kannattaa alkaa nöyrtymään ja katsomaan mitä minä voisin tehdä avioliittoni hyväksi. Uskon että jokaisella pitkällä avioliittoaikana tulee asioita jotka meitä ei aina miellytä.
    Suosittelen puhumista, avioliittoterapeutilla käymistä, mutta yhden hairahduksen jälkeen minusta anteeksianto on ainut tie takaisin, en väitäkään eikö se ole rikkonut naisen elämäää sisältä ja luottamus on kadonnut. Mutta jos ihminen vilpittömästi haluaa jatkaa uudestaan kannattaa kokeilla ja katsoa mihin suuntaan tilanne kääntyy.
    Rakasta hänet takaisin ja luota Jumalan käteen hänet. rukoile hänen sydämeen synnintuntoa ja katumusta, se on ainut jonka kautta hän pääsee pois noista kiusauksista. En tiedä oliko tässä nyt järkeä mutta yritin kuitenkin.

    Meillä on puhuttu jos elämään tulee tilanteita joissa kokee rikotuksi. Olemme aina päässeet niistä yli, ja rakkaus on vain lisääntynyt ja mieheni on minun silmissäni entistä rakkaampia ja aarre, jota en hevillä luovuta. Siunausta.

    Äänestä

Ensinnäki, suosittelen että jätät ne Jeesuksen anteeksiantamiset nyt sivummalle, ainaki toistaseks. Kyseesä on SUN JA MIEHES välinen asia.

Muista, että sulla on oikeus tunteisiisi. Saat tuntea vihaa. Saat tuntea katkeruutta. Miehesi petti luottamuksesi eikä sinun tarvitsekaan sitä noin vain sulattaa 'antamalla armon käydä'.

Koet itsessäsi olevan vikaa, joka ajoi miehes pettämään. Pidä miehes tekoa hänen omana häpeänään ja tappionaan. Tietenkin ajatus tapahtuneesta kouristaa sinua, mutta muista, että sinulle on tehty vääryyttä, jota et ansaitsisi.

Yritä ajatella, että olet itsenäinen yksilö, ihan samanarvoinen kuin muutkin. Olet kiinnostava ihmisenä. Jos sinua kohdellaan kaltoin ei sun tarvi sitä hyväksyä. Tarpeen vaatiesa voit todeta kaltoinkohtelijalle tämän riittävän ja että jatkat tästä eteenpäin elämää omillas.

Toivon sun omaksuvan ajattelun, että muahan ei tallota kohdella alentavasti, koska sinun ei tarvitse sitä hyväksyä. Samalla muistat, että tietenkään et itsekään kohtele muita tällä tavoin.

Myötätunnot on puolellasi. Miehes teko ei ollut reilua sua kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


~vaimo~ kirjoitti:

Voi miten tekisi mieleni antaa armon käydä ja sanoa puolisolleni, olet saanut anteeksi sen mitä teit.
Yritän vaan jotenkin en pysty, jatkuva miksi ja kysymykset käyvät sisällä.

Jos Jeesus antaa meille meidän syntimme anteeksi olisi meidänkin annettava synnit anteeksi niille jotka ovat meitä kohtaan rikkoneet, mutta jotenkin tämä minuus minussa itsessäni on rikki.
En tunne olevani enää mitään. Minussa on jokin vika kun puolison piti mennä ihastumaan toiseen.
Kun tajuaisin tämänkin tarkoituksen ja lopettaisin itseni kiusaamisen ja itkun ja katkeruuden.
Ja kuitenkin tiedän, että se "toinen" nainen oli vain hetken hairahdus. Miksi kiusaan itseäni enkä pysty unohtamaan.
Mikähän tarkoitus tällä on?
Osaako kukaan sanoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu