että kumpi saa saapasta perseelleen.
Toivottavasti setamuumio paiskataan pois johonkin pyramidiin, häviää kirous.
Halosesta sivusto(linkki)
http://mirrorium.com/tarja_halonen
uutinen (linkki)
http://gaytoday.badpuppy.com/garchive/world/020800wo.htm
Onko noita hyvä jatkaa toista kautta? Ei, mutta ..suhinatakit päättää.
Viime vuoden puolella ensimmäisen MTV3-vaalitentin, jossa aluksi kysyttiin Haloselta,
miksi tämä oli arvostellut varallisuusveron poistoa populistisesti, vaikka on allekirjoittanut
lakisopimukset, joilla itse on hyväksynyt varallisuusveron poiston. Studioon näytti sillä
hetkellä laskeutuvan "tappohiljaisuus" ja valtaosa yleisöstä katsoi vihaisin ilmein Halosta.
Tämän jälkeen Halonen ei Ylimielisesti mitenkään vastannut kuitenkaan esitettyyn kysymykseen,
vaan jatkoi alkamalla puhua kiireesti muista aiheista antamatta muille puheenvuoroa, kuten on jatkossakin käynyt.
Jos tuota pätkää esim. olisi muistutettu sen jälkeen joka päivä äänestäjien laajaan huomioon,
ehkäpä Halonen olisi tipahtanut ansaitsemalleen max. 1% suosiotasolle. Tällöin Halosella
ei olisi ollut Mitään Asiaa 2.kierrokselle, kuten nyt vielä kävi, kun äänestäjät toimivat
tietämättöminä sdp suurten vaalimainosten ohjailemina. Halosen kannattajat on kaikki ylipainoisia läskejä, jotka hikoaa virtanaan pienestäkin ponnistelusta ja monet tuurilla rikkaita.
sdp:n puheenjohtaja ja eduskunnan puhemies Lipponen ilmoitti
myös tukevansa Halosta, koska puolue on sama.
Se, että Lipponen kritisoi Niinistön nato-mielipiteitä, voi pitää jotenkin outona.
Onhan Lipponen itse tunnetuin natottaja Suomessa. Laittomiltakin vaikuttavin
keinoin. Muistetaan esim. asekaupittelu Bushille ilman valtuuksia Irakin sodan lähellä.
Myöhemmin eduskuntakeskustelussa Antero Kekkonen(sdp) puolusti Lipposta ja väitti
tällä olleen hallituksen siunaus ja valtioneuvoston virallisen päätöksen tuki takanaan.
Valtioneuvoston päätös Amos-kranaatinheittimien maastavientiluvasta suomenruotsalaiselle
Patria Hägglunds Oy:lle oli päivätty 20.2.2003.
Lipponen oli ollut Usa:ssa useita kuukausia aiemmin.
30.12.2002 vuoden lopulla, sen jälkeen kun Lipponen oli käynyt ilman valtuuksia kauppaamassa
aseita Bushille, Lipponen piti Suomen Nato-jäsenyyttä lähempänä kuin koskaan.
"Pääministeri Paavo Lipponen pitää mahdollisena, että Suomen Nato-jäsenyydestä päätetään seuraavalla vaalikaudella. "
mtv3 30.12.2002
Amerikkalaismuistioihin kirjattuja tekstejä keskusteluista Bushin kanssa,
pyytäen Bushia pitämään Nato-ovea auki suomalaisille IS 22.5.03.
23.5.03 IS, Lipponen kiisti keskustelut.
Lipposen esiintuloa voikin pitää huonona asiana Halosen kannatukselle.
Samalla Lipposesta voi muistella muutakin, esim. perustuslain rikkominen ja samassa
yhteydessä tuplavalehtelusta kiinnijäänti, eu-elintarvikevirasto valehtelut ym.
Taas Lipponen yrittää vaalien alla kieroin keinoin huijata ääniä sdp:lle.
On kyllä outoakin, että Lipponen ylipäänsä on vielä rahakkaassa virassa.
Jotkut kansalaiset joutuu vankilaan esim. mitättömän sakon maksamatta jättämisestä.
Toiset taas suhteidensa ansiosta eivät saa mitään rankaisua, vaikka miljoonakertaisen
rikkeen tekevät vastuuvirassaan.
Kansa hurraa vaalitilaisuudessa "Tarja,Tarja, köyhien ystävä, rikkaiden rankaisija",
tosiasiassa kuitenkin kansan selän takana voi olla, että Halosen naama on vääntynyt
pirulliseen virneeseen, siinä tapauksessa, että ajatusmalli menee niin, että valhe on
tietoinen, sanoja olettaa suurimman osan jäävän väärän tiedon varaan.
Halosen puolueen vaalien lähellä tapahtuva toiminta on perinteisesti ollut vastaavaa.
Tosiasiassa Halonen on rankaissut vähäosaisia siis, ajaa vain rikkaiden ja luultavasti
aika merkittävästi jonkin sisäpiirin hyvävelien, puoluetoverit, etuja.
Esim. Liikasen nimitys Suomen Pankkiin ja Lipposelle eu-johtajavirkojen hakemista.
Oletettavaa on, että Halonen myös todellisuudessa natottaa kaikkein eniten, vaikka
puhuu muuta taktikoivasti vaalien alla.
Onhan Lipponen Halosen taustajoukoissakin tunnetuimpia natottajia asekauppoineen
Bushille, joka tapahtui vieläpä ilman valtuuksia, minkä päälle sdp valehteli eduskunnassa.
Mietityttää tuo aseiden tarjoaminen ilman päätöksiä, onkohan kukaan tutkinut tarkemmin asiaa,
siitä näkökulmasta oliko toiminnassa ilman valtuuksia piirteitä laittomuudestakin?
Syitä, mitkä ovat johtaneet jopa poikkeuksellisen valheelliseen sdp:n
kampanjaan, vaikka vaalivalehtelu on perinteenä jo rakenne.
Halosen haluttaneen jatkavan poliittisiin virkoihin oman puolueen jäseniä nimittävänä marionettina.
Joidenkin gallupien mukaan surullisen paljonkin valehtelu näyttää uponneen kansaan, esim.
nato-muutosarvioissa.
Sen gallupinhan kuuluisi olla todellisuudessa Haloseen päin kallellaan, eikä Niinistöön.
Lipponen kauppasi Bushille aseita laittomaan kalskahtavalla tavalla, ilman valtioneuvoston
virallisen päätöksen tukea takanaan. Tuolta matkalta palattuaan, hieman ennen Irakin sotaa,
Lipponen piti suomen nato-jäsenyyttä lähempänä kuin koskaan.
Eduskunnassa sdp selitteli valheella aseiden tarjontaansa, väittäen että Lipposella olisi
ollut valtioneuvoston virallisen päätöksen tuki takanaan. Tästä he jäivät kiinni.
Onkin merkillistä (paitsi että Lipponen ym. voi olla yhä valtion palkkalistoilla),
että juuri Lipponen tuli esiin Niinistöä kohtaan Nato-kritiikkiä esittäen.
Niinistöä syytetään pelkästään nato-keskustelusta, jota sdp pyrkii paisuttamaan uhaksi,
kun taas sdp itse on pyrkinyt hivuttamaan Suomea salaa Natoon, kieroin keinoin.
Ero toimintatavoissa on melkoinen. Lipponen on nykyään eduskunnan puhemiehenä
hierarkiassa presidentistä 2.sijalla ja selkeästi Halosen tärkeä yhteistyökumppani ja neuvonantaja
ollut aina.
Halonen itse on pyrkinyt salaamaan jopa vaalien lähellä Suomen päätetystä tavoitteesta osallistua
Naton taistelujoukkojen harjoituksiin. Tuosta kiinni jäätyään jopa Halosen omat kannattajat
vihreistä ja vasemmistosta hämmästelivät valheellisia puheita presidentiltä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Puhut paljon, mutta kaikki asiaa.
alan pikkuhiljaa tulla siihen tulokseen, että olet niljake, homon poika suorastaan!!! Äläpä jatka enää perättömyyksien levittelyä täällä, varsinkin kun oikein kuvasi olet esille laittanut!!!
Anteeksi kuinka?