Satu - joka on tulevaisuuspainotteinen
"Suutelen kättänne - mies se on hävinnytkin" sanoi Väinämö Tuulikille ja huulillaan sipaisi neidon käden selustaa. Neito punastui ikihyviksi. Kului vuosi. Neidon perintötilalle tuli nelinkertaiset rasitusmaksut EU:lta, ja uhkana oli ulosmittaus. Mistä rahat? Lisäksi tuli luvattua tosi iso summa kehitysyhteistyöprojektien koordinaattiritiimien hallinto-, toimisto-, matkailu- ja kurssituskuluihin ja nyt nekin ovat vaatimassa saataviaan.
Tuulikki sonnustautui parhaimpiinsa ja matkasi valtuuskuntansa kanssa Luxemburgiin Euroopan Keskuspankkiin, missä Väinämö istui upealla nahkaselkäisellä pallilla. "Oi, Väinämö, pelasta neito hädästä, tarvitsemme pikaisesti lainaa, mutten velkojat vievät tupamme ja joudumme IMF:n valvontaan. Enkä uskalla työväestön selkänahkaakaan repiä enää veroilla lisää saati tehdä leikkauksia peruspalveluihin, ja 29.1.2006 puolueeni puheenjohtaja meni kolmeen kertaan möläyttämään, ettei porvariyhteistyötä tehdä. Auta nyt, kun oikeisto on haluton yhteistyöhön, nyt kun sitä tahtoisin." "Ei hätää, rakas Tuulikki", sanoo Väinämö, "pääasia, että sie annat Sammon takojalle palkinnoksi allekirjoituksen muutamaan optioon kamujeni hyväksi ja suostuttelet hallituksen Natoon, nimi tuohon, niin kaikki järjestyy, saat lainaa ja saat pitää Mäntyniemes!" "Suutelen sinua ihan ranskalais-venäläisesti ja halaan vielä savolais-karjalaisesti, rakas Väinämö, tulethan Sinä pian takaisin?" "Tulen, tulen, kunhan olet allekirjoittanut tuosta nuo takuupaperit." Kättä päälle. Nähdään sitten.
Tuulikki palaa takaisin koto-Suomeen. Istahtaa Mäntyniemen sohvalle ja halaa kultaansa. Oli se kiva laittaa nimi noihin papereihin! Nyt kylvetään rahassa! Onnea kesti jonkin aikaa. Sitten saapui Mäntyniemen edustalle muutofirman kuorma-autoja ja muuttomiehiä. "Mitä ihmettä?", huusi Tuulikki. "Olisit katsonut pienellä präntättyä, siinä luki, että et asetu ehdolle enää kuuden vuoden päästä ja tilalle junaillaan porvaripresidentti, joten alahan siirtää tavaroitasi Hesan Kallioon."

Vastaukset 2
Vanhimmat
peräsuoli puolueen värssy.
Globaali talous muuttaa poliittisten liikkeiden jakoperusteita.
Vastakkainasettelu maailmassa ei enää ole kaupunki vastaan maaseutu, oikeisto vastaan vasemmisto, etnisten vähemmistöjen kulttuuri vastaan enemmistö, vaan uusi jako on enemmänkin rahanvalta vastaan köyhyys.
Halonen ja Niinistö ovat molemmat rahanvallan edustajia ja tässä roolissa he joutuvat poliitiikan uudelleenorganisoinnissa uudelleen arvioitaviksi. Heiltä ei voi odottaa kansaa tukevia toimenpiteitä, ehkä puheissa, mutta ei kuitenkaan käytännön tasolla.