Halonen ja kristinusko

Perjantain 27.01 Hesarissa oli maksettu ilmoitus, jossa joukko kirkonihmisiä otti kantaa Halosen puolesta mm. vedoten kristillisiin arvoihin. Kirkko, tai sen edustajat ovat erehtynyt ja pahasti tukiessaan Halosta ao. argumentillä. En tiedä, minkä kirkkokunnan edustajia tukijat ovat, mutta jos ovat ev.lut-kirkon edustajia, tulen harkitsemaan kirkosta eroamista.
Tuomiokapitulin tulisi ainakin nuhdella hairahtuneita jäseniään, mielellään julkisesti.
13562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olet oikeassa.

Äänestä

Ilmoituksessa sanottiin, että Tarja Halosella on taitoa ja ymmärrystä edistää kaikkien suomalaisten hyvinvointia ja tasa-arvoa. Hän pystyy edistämään kansainvälistä oikeudenmukaisuutta ja Suomen menestymistä globaalissa taloudessa monipuolisen kokemuksensa ja hyvien kansainvälisten yhteyksiensä avulla. Viimeinen virke on tämä: "Voimme antaa äänemme Tarja Haloselle myös kristillisen vakaumuksen pohjalta."

Allekirjoittaneet siis antavat äänensä Tarja Haloselle oman kristillisen vakaumuksensa pohjalta.

Allekirjoittajien ammatteina oli mainittu mm. kirkolliskokousedustaja, toimittaja, rovasti, apulaiskaupunginjohtaja, sihteeri, lähihoitaja, yliopettaja, diakonissa, professori, kirjailija, yleislääketieteen erikoislääkäri, työnohjaaja, koulutusjohtaja, pastori, kouluttaja, valt. kand.

"Tuomiokapitulin tulisi ainakin nuhdella hairahtuneita jäseniään, mielellään julkisesti."

Miten niin hairahtuneita? Vai oletko sitten sitä mieltä, että kirkon työntekijät ja yleensä kirkkoon kuuluvat saivat äänestää vain Niinistöä? Jos eroat kirkosta sen vuoksi, että kaikki kirkkoon kuuluvat eivät äänestäneet Niinistöä, niin sen kun eroat. Onhan sinulla oikeus mielipiteeseesi ja oikeus myös erota kirkosta. Kaikkien ei kuitenkaan ole pakko olla asioista samaa mieltä kanssasi.

Äänestä
  • Tottakai kirkon jäsenet saavat äänestää vain niinistöä. Niinistö on oikea-arvoisen oikeiston edustaja, jo Kokoomus edeltäjineen osoitti ettei vapaamielisten kanssa kannata olla tekemisissä. Natsipuolue ja myöhemmin rähmällään olo kokoomuksen presidentin Kekkosen johdolla osoittivat että Niinistö on oikealla tiellä. Heil ja siunausta!

    Äänestä

  • Viestilläni en ottanut sanallakaan kantaa Niinistön puolesta. Älkää siis vääristäkö totuutta. En tiedä, mikä vakaumuksenne on, mutta luulen teidän olevan muita, kuin kirkollisveron maksajia, joiden turvin ao. ilmoituksen allekirjoittajista enin osa elää. Loput lienevät aviosiippoja. Me kirkkoon kuuluvat puolestamme maksamme kirkollisveron, jolla seurakunnat pysyvät pystyssä.

    Jokaisella, kirkonihmisilläkin, on oikeus omaan vakaumukseen, mielipiteeseen ja suuntautuneisuuteen, mutta on tilanteita, joissa niistä kannatta vaieta. Miten Halonen, kirkkoon kuulumaton seta-veteraani, edustaa kristillisiä arvoja?
    Varsinkin järjestöissä on jopa erottamisen perusteena järjestön vastainen toiminta (yhdistyslaki, 14 §). Työpaikallani työnantajan vastainen toiminta ei tulisi kysymykseenkään.
    Toki allekiorjoittaneet saavat kannattaa Halosta, ei sitä ole tarpeen mainosmielessä tuoda julkisuuteen.

    Vaikka alkuperäisessä viestissäni en kannattanut Kokoomusta, myönnän sen, että oikeistopuolueet pitävät kristillisiä arvoja kunniassa vasemmistolaisten sijaan. Halosen julkinen tukeminen ei liene ev.lut-kirkon tehtävä.

    Äänestä

  • Suuri ajattelija kirjoitti:

    Viestilläni en ottanut sanallakaan kantaa Niinistön puolesta. Älkää siis vääristäkö totuutta. En tiedä, mikä vakaumuksenne on, mutta luulen teidän olevan muita, kuin kirkollisveron maksajia, joiden turvin ao. ilmoituksen allekirjoittajista enin osa elää. Loput lienevät aviosiippoja. Me kirkkoon kuuluvat puolestamme maksamme kirkollisveron, jolla seurakunnat pysyvät pystyssä.

    Jokaisella, kirkonihmisilläkin, on oikeus omaan vakaumukseen, mielipiteeseen ja suuntautuneisuuteen, mutta on tilanteita, joissa niistä kannatta vaieta. Miten Halonen, kirkkoon kuulumaton seta-veteraani, edustaa kristillisiä arvoja?
    Varsinkin järjestöissä on jopa erottamisen perusteena järjestön vastainen toiminta (yhdistyslaki, 14 §). Työpaikallani työnantajan vastainen toiminta ei tulisi kysymykseenkään.
    Toki allekiorjoittaneet saavat kannattaa Halosta, ei sitä ole tarpeen mainosmielessä tuoda julkisuuteen.

    Vaikka alkuperäisessä viestissäni en kannattanut Kokoomusta, myönnän sen, että oikeistopuolueet pitävät kristillisiä arvoja kunniassa vasemmistolaisten sijaan. Halosen julkinen tukeminen ei liene ev.lut-kirkon tehtävä.

    Kirkon ihmisillä on oikeus poliittiseen mielipiteeseen ja sen ilmaisemiseen kuten kaikilla suomalaisilla. Miksi joidenkin suu pitäisi tukkia? Presidenttiehdokasta on arvioitava niistä tehtävistä käsin, joita hän joutuu presidenttinä hoitamaan. Luther jo sanoi: "Parempi, että maalla on jumalaton ja viisas hallitsija kuin hurskas ja tyhmä." Presidentin tehtäviä hoidetaan järjen avulla, ei uskon.

    Äänestä

  • tpkr kirjoitti:

    Kirjoituksesi on totta, mutta jutun alkuperäinen sisältö sivuutetaan täysin. Toki kirkon ihmisillä on oikeus poliittiseen mielipiteeseen ja sen ilmaisemiseen kuten kaikilla suomalaisilla. Minäkin voisin julkaista paikallislehden sivuilla osastopäällikkömme tykkäävän pojista, mutta onko se soveliasta urakehitystäni ja työpaikkani mainetta ajatellen?

    Onko kirkko maallistunut niin, että sen aktiivien on vaaleissakin tuettava kirkkoon kuulumatonta ihmistä, jolta ei kristillisiä arvoja löydy etsimälläkään?
    En tiedä taustojasi, voisit hiukan niitä valottaa tietääkseni, kenen kanssa keskustelen. Oletko samantyyppinen, kuin muillakin palstoilla on tapana: olet vihollisen palveluksessa pyrkien häiritseemään järkevää keskustelua.

    Kirkkoon kuuluminen on asia, jonka merkitys pienenee sitä enemmän, mitä sitä miettii ja tämäkin pointti on omiaan vähentämään motivaatiota maksaa kirkollisveroa.

    Äänestä

Nykyään on tullut tavaksi sanoa asiaan kuin asiaan ensin oma mielipide ja sitten lisätä: "Jos kirkko ei ole samaa mieltä kanssani, tulen harkitsemaan kirkosta eroamista." Vähän yksitoikkoista jo. Ei kirkko voi olla kaikkien yksityisajattelijoiden kanssa samaa mieltä joka asiasta taivaan alla (tai yllä!).

Toiseksi: Kirkossa on erilaisia mielipiteitä. Kyseessä ei ole instituutio, joka sanelee ihmisille miten heidän pitää ajatella. Erityisesti näin on poliittisissa kysymyksissä.

Äänestä
  • Raamatun vastaiset opit ja käytännöt kirkon kuitenkin pitäisi tuomita olkoon kuinka sivistynyt ja korkeassa asemassa oleva ihminen tahansa.

    Kirkko on valitettavasti menettänyt arvovaltansa siinä missä se pitäisi olla: Jumalan Sanan juurruttamisessa kansalle ja nimeomaan parannukseksi. Muuten itsensä terveeksi luulevat eivät tarvitse parantajaa.

    Äänestä

Tarja Halonen ei kuulema välitä siitä että
ihmiset menevät joka joulu
kuuntelemaan
2000 vuotta
vanhaa TARUA.
Se siitä kristillisyydestä.
Mikä kohta lauseessa
viittasi kristillisyyteen.
Eipä juuri mikään .
Ehkä mulla on lukihäiriö.
Saisinko erikois-opetusta!!

Äänestä
  • missä oli Tarja Halosen tekstiä.

    Äänestä

  • noille sivuille, kirjoitti:

    missä oli Tarja Halosen tekstiä.

    siellä.

    Äänestä

Minä olen jostain jo aikoja sitten kuullut, ettei Presidentti Tarja Halonen kuulu luterilaiseen kirkkoon. Onko nyt ymmärrettävä niin, että hän on liittynyt luterilaiseen kirkkoon.

Äänestä
  • Olen muuten nähnyt joskus sellaisen mainoksen, että Halonen oli valokuvattuna jonkun kirkon edessä. Sillä Halonen varmaan tahtoi osoittaa valitsijoille kuinka kirkollinen hän on (ulkopuolinen). Olen nyt sitten kuullut, että Halonen ei olisikaan luterilaisen kirkon jäsen. Ilmeisesti Halonen on kuitenkin kastettu, mutta miten on usko Kristukseen syntien sovittajana. Puheet vaikuttavat ainakin pelkältä humanismilta ja suvaitsemiselta. Ovatkohan tytär "Nökö" ja nykyinen puoliso kuinka kirkollisia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suuri ajattelija kirjoitti:

Perjantain 27.01 Hesarissa oli maksettu ilmoitus, jossa joukko kirkonihmisiä otti kantaa Halosen puolesta mm. vedoten kristillisiin arvoihin. Kirkko, tai sen edustajat ovat erehtynyt ja pahasti tukiessaan Halosta ao. argumentillä. En tiedä, minkä kirkkokunnan edustajia tukijat ovat, mutta jos ovat ev.lut-kirkon edustajia, tulen harkitsemaan kirkosta eroamista.
Tuomiokapitulin tulisi ainakin nuhdella hairahtuneita jäseniään, mielellään julkisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu