30.01.2006 kello 14.15 Matti Keränen , Salla.
RUOTSISSA ON SUHTEELLISESTI ENEMMÄN
SUOMENKIELISIÄ KUIN ON SUOMESSA
RUOTSINKIELISIÄ. KUITENKIN NÄIDEN MAIDEN
KIELIPOLITIIKASTA PUUTTUU VÄHÄISINKIN
HARMONISOINTI.
MIKSI ? ? ?
Johdanto : Jouduin itsekin lukemaan vanhanaikaisessa keskikoulu-lukio-järjestelmässä vuosina 1956-1964 peräti kahdeksan ( 8 ) vuotta turhaa ja tarpeetonta pakkoruotsia.
Olisin tuhat kertaa mieluummin valinnut sen tilalle ranskan , venäjän tai espanjan kielen. Mutta koulussani ei löytynyt tällaisia valinnanvaroja.
Toisena pitkänä kielenä jouduin lukemaan saksan kieltä seitsemän vuoden ajan. Tästä kielestä minulle on ollut suurta käytännön hyötyä ja apua luonnontieteiden opinnoissanikin.
Kolmantena lyhyenä pakollisena kielenä pääsin vasta lukiossa perehtymään kolmen vuoden ajaksi englanninkieleen. Tämä kieli on ollut tietenkin elämässäni kaikkein tärkeintä ja sen käyttö on vielä nytkin jokapäiväistä.
Kysymys kuuluukin nyt kaikille viisaille palstamme keskustelijoille seuraavasti : " Mitähän hömöläisten touhua olenkaan joutunut harrastamaan pakon edessä - päästäkseni ylioppilaaksi ja akateemiseen maailmaan opiskelemaan - kun olen 8 vuotta opiskellut itselleni täysin hyödytöntä kääpiökieltä. Tällä kääpiökielellä kun ei ole mitään maailmanhistoriallista , kulturellia eikä edes kaupallista merkitystä ? ? ?
Jospa olisinkin voinut vaihtaa tuon ruotsin ja englannin paikkoja ! Olisikin ollut loogisinta perehtyä englantiin tai ranskaan nuo 8 vuotta ja kääpiökieli ruotsille olisi aivan hyvin riittänyt vaivaiset 3 vuotta.
KÄYTÄNNÖSSÄ KUN EN OLETARVINNUT SITÄ MISSÄÄN !
PALJON PAREMMAT TURISTIPALVELUT OLEN SAANUT RUOTSINMAALLA ASIOIDESSANI SAKSALLA , ENGLANNILLA TAI JOPA PUOLANKIELELLÄ... ! ! !
Tämä viimeksi mainittu kieli kun tuli kohdalleni harrastaessani sopivan , mielenkiintoisen ja traagisen menneisyyden omaavaa slaavilaista kieltä ! ! !
Suomen maan tapa kohdella ruotsinkielistä vähemmiostöään ei muuten ole pienimmässäkään suhteessa rinnastettavissa siihen ylenkatsovaan , töykeään , piittaamattomaan välinpitämättömyyden syrjintään , jota Ruotsin maa on läpi historiansa osoittanut suurinta kielivähemmistöään - suomenkieltä - kohtaan ! ! !
http://www.iltalehti.fi/osastot/keskustelu/post!post.jspa

Vastaukset 3
Vanhimmat
30.01.2006 kello 15.40
Linkkiä tarkennetaan edellisessä avauksessa :
http://www.iltalehti.fi/osastot/keskustelu/forum.jspa?forumID=295
SUOMALAISIA oli ruotsissa erään tutkimuksen mukaan (johon te rassut koko ajan viittaatte) 500.000. Vaikka KAIKKI olisi suomenkielisiä niin suomenkielsiä olisi ruotsissa 5,5%, elikkä 0,2% vähemmän kuin ruotsinkielisiä suomessa. Totuus lienee kuitenkin että ainoastaan murtoosa näistä 500.000 osaa edes muutamia sanoja suomea.
en olisi itse tuota paremmin kuvailla,sattui juuri sinne!Jatka niin olen kanssasi!