Tänne on ilmaantunut yllättäen paljon Halosen uusia kannattajia ns. jälkiviisaita. Ennen vaaleja täällä niitä oli minun lisäkseni vain muutama ja tietenkin tiukin kannattaja kaikista, eli ironmikes.
Oli myös Loginomi ja Katu- uskottava ja muutama muu. Nyt voittajia on pilvin pimein ja kaikki tietenkin rekkamaamattomia!!!!
Oli myös Loginomi ja Katu- uskottava ja muutama muu. Nyt voittajia on pilvin pimein ja kaikki tietenkin rekkamaamattomia!!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olihan mr.FemmeLikeMe multinikkari myös Halosen puolella.
siis se on KatuFiksu ja Mr.Right ja muutama muu nikki, jonka avoimesti ilmoitti eilen illalla joka palstalla (en katsonut Leivonnaisia-palstaa tosin).
Joku nuori homonilkki taitaa olla, sellaisen kuvan sain. Kiva että tekstiä pukkaa! Taso on tosin hieman arveluttavan alhainen.
oli Tarja Halosen puolella ja loput minusta oli Saulin puolella, joten tuo Saulin voittokin olisi ollut tervetullut.
Voittaja voi olla, kumpaa tahansa sitten äänestikin.
Ei tässä niin suuria eroja ollut ihmisissä.
Niinistön todellisia kannattajia oli alle 25%, siinä on totuus. Ne äänet, jotka Niinistö sai olivat jo tappion kärsineiden ääniä, jotka eivät alunperin kannattaneet Niinistöä. Ikäväkseen he kärsivät toisen tappion, eli olivat tosi luusereita.
Halosen todellsia kannattajia oli alle 30%, koska vasemmistoliitto ei edes uskaltanut asettaa omaa ehdokasta.
Ei ole luuseri jos kannattaa parempaa ehdokasta kuin Halonen.
Tämä olikin hauskinta mitä olen koskaan kuullut. Ilmeisesti jotkut kokevat vaalit tilaisuudeksi jossa yritetään arvata voittaja? ;-)
Henk.koht. äänestin ensimmäisellä kierroksella Hautalaa, joka oli mielestäni fiksuin ehdokas ja periaatteessa yleensä äänestän naisehdokasta. Toisella kierroksella kuitenkin tuo SAK:n loanheitto alkoi etomaan (ja lisäksi mielestäni tämä tietynlainen rakenteidemme jähmettyneisyys on globaalissa talousjärjestelmässä pitkällä aikavälillä todella vaarallista), joten piiiiitkin hampain annoin ääneni Saulille.
Edellisestä huolimatta en koe "hävinneeni", päinvastoin olin positiivisen yllättynyt Niinistön äänimäärästä (etenkin varsinaisena vaalipäivänä). Lisäksi erityisen kiitollinen olen siitä että Heidi "voitti" soinilaiset ensimmäisellä kierroksella!
Onko se tuo ironmikes? Taitaa olla jo legenda eläessään, kuten eräs GF aikoinaan.
Minä luulin vielä eilen olevani kovin, mutta tuo paskianen ironmikes pani taas mua pattiin. Itkin koko yön ja jätin työtkin raksalla väliin. Voi v...ttu että v...tuttaa. Pakko tässä on jo nauruakin etsiä, ei tästä muuten enää selviä.
Sinun typerät viestisi tunnistaa jokainen. Ironmikesin nuoleskelu vaaleissa oli tosin sinulta väärä veto. Menetit viimeisenkin tukijasi täällä.
Tiedät kyllä kenet. Eikä ironmikes sinua seurakseen huoli vaikka yhtä tyhminä toisillenne erinomaisesti sopisittekin.