Avioehto???

Voisiko joku vihjaista, mitä avioehto merkitsee
seuraavassa tapauksessa:

Toinen puolisoista kuolee (itsemurha) ja häneltä
jää kolme lasta edellisestä avioliitosta.
Avioliitto nyk. puolison kanssa kestänyt kuusi
vuotta.

Mikä osuus omaisuudesta menee lapsille, mikä
puolisolle? Miten mahd. testamentilla voi
vaikuttaa asiaan?
2426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hanki itsellesi lakimies joka hallitsee kaikki
asiaaan liittyvät kiemurat -tuskin saat täältä
mitään tietoa josta on todellista hyötyä.

Äänestä

Se riippuu hieman siitäkin mitä siinä avioehtopa-
perissa on sovittu kun sitä on tehty. Oletetaan,
että kumpikin omistaa itse ostamansa omaisuuden.
Kuolemantapauksessa vainajan omaisuus menee hänen
lapsilleen. MUTTA jos vainajalla on omistuksessa
heidän yhdessä asumansa koti, puoliso säilyttää
asumisoikeuden tähän yhteiseen kotiin. Tämän
asian voi testamentilla kumota, mutta siihen
täytyy olla tosi painavat syyt. Ja testamentilla
voi muutella muutenkin perijöitä. Se on aika moni-
nainen juttu, neuvoisinkin kääntymään alan asian-
tuntijan puoleen, sieltä minäkin neuvot sain.
Yksin on turha sooloilla,sillä laissa on monia
kiemuroita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juke kirjoitti:

Voisiko joku vihjaista, mitä avioehto merkitsee
seuraavassa tapauksessa:

Toinen puolisoista kuolee (itsemurha) ja häneltä
jää kolme lasta edellisestä avioliitosta.
Avioliitto nyk. puolison kanssa kestänyt kuusi
vuotta.

Mikä osuus omaisuudesta menee lapsille, mikä
puolisolle? Miten mahd. testamentilla voi
vaikuttaa asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu