Onneksi koulussa kasvatetaan kansalaisia tutkittuun tietoon perustuen ja realistista maailmankuvaa luoden eikä levitetä mitään ruusunpunaisia musta-tuntuu-juttuja, tässä lainaus julkaisusta "Kokonaismaanpuolustus 2006" ja siitä kappale "Koulujen maanpuolustusopetus":
"Koulujen maanpuolustusopetus
Yhteiskunta ja koulutus
Suomessa yhteiskunta asettaa koulun kasvatus- ja opetustyön yleistavoitteet. Eduskunta määrittelee perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteet niitä koskevissa laeissa, joissa määritellään opetettavat oppiaineet, opetuksen laajuus sekä sisällöt. Valtioneuvosto päättää opetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet sekä opetukseen käytettävän ajan jakamisen eri oppiaineille eli tuntijaon.
Opetushallitus päättää eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa, jotka ovat erikseen perusopetukseen, lukiokoulutukseen sekä ammatillisiin perustutkintoihin. Paikallisen opetussuunnitelman, joka on usein koulukohtainen, hyväksyy opetuksen järjestäjä. Koulujen työn keskeinen ohjausväline on opetussuunnitelma, jonka pohjalta opettajat tekevät pedagogisia valintoja ja ratkaisuja sisällöistä, materiaaleista ja opetusmenetelmistä. Lukiot ottavat käyttöön uudet opetussuunnitelmat asteittain 1.8.2005 lukien. Perusopetuksessa siirrytään uusien opetussuunnitelmien mukaiseen opetukseen vuosina 2004-2006. Opettajalla on keskeinen asema opetus- ja kasvatustyössä ja siten myös maanpuolustukseen liittyvien asenteiden välittäjänä.
Yleissivistävän koulun maanpuolustusopetus
Tavoitteet
Perusteet maanpuolustusopetukselle antaa hallitusmuodon 75 §, jonka mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen oleman osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan niin kuin siitä laissa säädetään. Kansalaisille asetetun velvollisuuden ymmärtämiseksi yhteiskunnan antaman koulutuksen tulee antaa tietoja ja valmiuksia sen täyttämiseksi. Perusopetuksen ja lukion uudet opetussuunnitelman perusteet sisältävät aihekokonaisuuksia, jotka ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä kasvatus- ja koulutushaasteita. Samalla ne ovat ajankohtaisia arvokannanottoja. Käytännössä aihekokonaisuudet ovat koulun toimintakulttuuria jäsentäviä toimintaperiaatteita ja oppiainerajat ylittäviä, opetusta eheyttäviä painotuksia. Niissä on kysymys koko elämäntapaa koskevista asioista. Turvallisuus on nostettu erään aihekokonaisuuden pääteemaksi sekä perusopetuksessa että lukiossa ja eräät muutkin aihekokonaisuudet sisältävät kansalaisen ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen liittyviä elementtejä.
Suomalaisen yhteiskunnan arvomaailman välittäminen oppilaille ja opiskelijoille on yleissivistävien koulujen eräs päätehtävä. Yleisen mielipiteen mukaan suomalaisille keskeisiän arvoja ovat edelleen maan itsenäisyys ja oma päätäntävalta, vaikka joiltakin osin jäsenyys Euroopan unionissa on tuonut muutoksia päätöksentekojärjestelmään. Koululaitos pyrkii kasvattamaan suomalaisia lapsia ja nuoria ymmärtämään itsenäisyyden merkityksen ja sen turvaamisen tärkeyden. Opetuksen tavoitteena on selvittää Suomen turvallisuuspolitiikan eri osa-alueiden keskeiset perusteet, ratkaisut sekä toimintamuodot. Näiden asiatietojen perustalle pyritään rakentamaan turvallisuuspolitiikkaa ymmärtävä ja tukeva asenne, joka ilmenee viimeisimmissä tutkimuksissa esimerkiksi suomalaisten myönteisenä maanpuolustustahtona sekä siinä, että lähes yksimielisesti kannatetaan yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa maanpuolustusjärjestelmää.
Sisällöt
Perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa maanpuolustusopetus on turvallisuuspolitiikan opetuksen osa. Se kuuluu historian ja yhteiskuntaopin opetuksen aihepiireihin, mutta joitakin sen osa-alueita sivutaan rajoitetusti muissakin oppiaineissa, kuten maantiedossa ja vieraissa kielissä. Turvallisuuspolitiikan koko kokonaisuutta tarkastellaan yhteiskuntaopin opetuksen yhteydessä sekä sen osa-alueista ulkopolitiikkaa tarkastellaan pääosin historian opetuksen yhteydessä. Perusopetuksessa näistä aihepiireistä opetetaan historian osuutta 8. vuosiluokalla sekä yhteiskuntaoppia 9. vuosiluokalla. Yhteiskuntaopin uusissa opetussuunnitelmaperusteissa yksi keskeisistä osa-alueista on kansalaisen turvallisuus, joka sisältää muun muassa teemat oikeusjärjestelmä ja turvallisuuspolitiikka. Turvallisuuspolitiikka sisältää ulkopolitiikan ja maanpuolustuksen. Perusopetuksen Turvallisuus ja liikenne - aihekokonaisuuden päämääränä on auttaa oppilasta ymmärtämään turvallisuuden fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia sekä opastaa vastuulliseen käyttäytymiseen myös kriisitilanteessa.
Lukiossa historian kurssilla 3 Kansainväliset suhteet analysoidaan kansainvälisen politiikan ilmiöitä taloudellisen, aatteellisen ja valtapolitiikan kilpailun perusteella. Tavoitteena on ymmärtää kansainvälisten yhteistyörakennelmien ja vastakkainasettelujen perusteita sekä aatteiden ja taloudellisten eturistiriitojen vaikutukset kansainvälisten suhteiden historiassa. Lukion historian kurssilla 4, Suomen historian käännekohtia, perehdytään Suomen historian keskeisiin muutosprosesseihin ja kehityslinjoihin 1800-luvulta nykyaikaan. Keskeisiä tarkastelun kohteita ovat Suomen valtiollisen ja kansainvälisen aseman muuttuminen, muutoksiin liittyvät kriisit sekä taloudelliset ja kulttuuriset muutokset suhteutettuina Suomen valtiollisen kehityksen yleiseurooppalaiseen ja maailmanpoliittiseen taustaan. Lähtökohtana on ymmärtää talouden, yhteiskunnan, kulttuurielämän sekä aatteellisen ja valtiollisen elämän ilmiöiden keskinäistä riippuvuutta.
Lukion yhteiskuntaopin kurssi 1, Yhteiskuntatieto, perehdyttää opiskelijan valtiolliseen ja yhteiskunnalliseen järjestelmään keskittyen suomalaisen yhteiskunnan analyysiin valtio-opin, sosiaalipolitiikan ja sosiologian käsitteistöä ja teoriaa hyödyntäen. Keskeisiä näkökulmia ovat yhteiskunnan perusrakenteiden kehitys, valta ja vaikuttaminen. Yksi yhteiskuntatiedon osa-alue on Oikeusvaltio ja turvallisuusjärjestelmä, jonka sisältöalueisiin kuuluvat turvallisuuspolitiikka ja vaihtuvat uhkakuvat. Yhteiskuntaoppiin sisältyvä kaikille opiskelijoille pakollinen Taloustiedon kurssi (kurssi 2) sisältää talouden ja taloudellisen turvallisuuden näkökohtia kuluttajan, yritysten ja valtioiden näkökulmasta. Lukion yhteiskuntaopin syventävät kurssit Kansalaisen lakitieto (kurssi 3) ja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni (kurssi 4) sisältävät myös kansalliseen ja kansainväliseen turvallisuuteen liittyviä elementtejä.
Lukion aihekokonaisuus Hyvinvointi ja turvallisuus kannustaa nuorta toimimaan hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolesta perheessä, lähiyhteisössä ja yhteiskunnan jäsenenä. Se vakiinnuttaa hyvinvointia ja turvallisuutta ylläpitävää arkiosaamista, jota jokainen tarvitsee kaikissa elämänvaiheissa ja erityisesti elämän kriisitilanteissa.
Paikallisesta liikkumavarasta johtuen koulujen välillä on eroja maanpuolustusopetuksen laajuudessa ja painotuksissa. Perusopetuksessa on otettava huomioon oppilaiden ikä sekä pohjatietojen määrä, jotka rajaavat käsiteltäviä aihepiirejä. Opetukseen käytössä oleva rajallinen tuntimäärä ohjaa keskittymään peruskysymyksiin ja keskeisiin käsitteisiin. Näitä ovat muun muassa yleinen asevelvollisuus ja maanpuolustusvelvollisuus kansalaisvelvollisuuksina. Niitä lähestytään sekä periaatteelliselta että käytännölliseltä kannalta. Opetuksessa käsitellään puolustusvoimien organisaation pääpiirteet sekä puolustusvoimien suhde valtiolliseen päätöksentekoon.
Lyhyesti käsitellään väestönsuojelua sekä kansainvälistä rauhanturvaamistoimintaa Yhdistyneitten Kansakuntien yhteydessä.
Kokonaisuudessaan perusopetuksen turvallisuus- ja maanpuolustusopetus voidaan määritellä perustietopaketiksi, jonka tavoitteena on antaa aineksia oppilaan oman arvo- ja asennemaailman muotoutumiseen. Lukiokoulutuksessa käsittelyä voidaan laajentaa ja syventää, mutta rajoituksensa asettavat jälleen kurssien tuntimäärä sekä muu kursseihin kuuluva oppiaines. Lukion opetussuunnitelmaan kuuluu soveltavia kursseja, jotka ovat koulukohtaisia ja paikallisista lähtökohdista suunniteltuja. Monissa lukioissa tarjotaan maanpuolustukseen tai turvallisuusasioihin keskittyviä kursseja, joilla syvennetään ja laajennetaan näiden asioiden tietämystä. Usein näitä kursseja toteutetaan yhteistyössä puolustusvoimien ja/tai maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Vierailut varuskunnissa kuuluvat usein näiden kurssien ohjelmaan. Luokattomassa lukiojärjestelmässä opiskelijat valitsevat itse ajankohdan milloin suorittavat kursseja, mutta maanpuolustus- ja turvallisuusasioita käsittelevät kurssit opiskellaan yleensä lukio-opintojen päättövaiheessa kolmantena tai neljäntenä opiskeluvuotena.
Perusopetuksessa ja lukioissa oppimateriaaleina yleensä käytetään historian ja yhteiskuntaopin oppikirjoja, jotka ovat perusmateriaalia opetukseen. Muun materiaalin käytöstä päättää opettaja kulloisessakin tilanteessa. Maanpuolustusopetukseen sekä turvallisuuspolitiikan opetukseen liittyvät käyttökelpoiset materiaalit helpottavat opettajan valintoja ja opetusta. Niiden helppo saaminen ja käyttökelpoisuus kouluopetuksessa auttavat opettajaa pysymään ajan tasalla myös maanpuolustusta koskevissa kysymyksissä. Tämä varmistaa opetuksen laatua sekä innostaa opettajaa valitsemaan enemmän maanpuolustukseen liittyviä aihealueita opetuksessaan. Opetushallitus on tehnyt yhteistyötä Maanpuolustuskorkeakoulun ja Kadettikunnan sekä Maanpuolustuskoulutus ry:n kanssa tuottaessaan koulujen opetusta tukevia EDU.fi - verkkosivuja vuosina 2004-2005.
Ammatillisten oppilaitosten maanpuolustusopetus
Lain ammatillisesta koulutuksesta (630/1998) mukaan ammatillisen koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä valmiuksia itsenäisen ammatin harjoittamiseen. Tämän lisäksi koulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi yhteiskunnan ihmisiksi ja jäseniksi. Näin koulutukselle on määrätty yhteiskuntaan ohjaava tehtävä, johon liittyy myös turvallisuuspolitiikkaan ja maanpuolustukseen liittyviä kysymyksiä.
Perustaltaan ammatillisen koulutuksen lähtökohtana ovat suomalaisen yhteiskunnan arvot kuten yleissivistävässäkin koulutuksessa. Näin ollen lähestymistavat turvallisuuspolitiikkaan ja maanpuolustusopetukseen ovat samankaltaisia kuin perusopetuksessa ja lukioissa. Turvallisuuspoliittinen opetus annetaan pääosin humanistisyhteiskunnallisiin opintoihin kuuluvassa yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon kurssin yhteydessä. Se on kaikille pakollinen kurssi, jonka eräänä tavoitteena on tuntea kansalaisen perusoikeudet ja velvollisuudet, ymmärtää yhteiskunnallinen vastuunsa ja toimia sen mukaan. Maanpuolustus on osa toimivaa yhteiskuntaa, joten se liittyy opettavaan ainekseen, vaikkei sitä ole mainittu opetussuunnitelmissa erikseen. Sisältöjen valintoja säätelee käytettävissä oleva opetusaika, opetussuunnitelma sekä käytettävä oppikirja. Erona yleissivistävästä koulusta on se, ettei ammatillisessa koulutuksessa opeteta erikseen historiaa, vaan historiallinen tausta on opiskeltu perusopetuksessa ja siihen viitataan ammatillisen koulutuksen yhteydessä. Ammatillisessa opetuksessa kuuluu ammattiopetukseen joillakin koulutusaloilla maanpuolustusopetuksen eri osa-alueita osana ammattitaidon opetusta."

Vastaukset 15
Vanhimmat
Maanpuolustusopetusta koulussa?
Varmaan jossain Pohjois-Koreassa tällaista opetusta.
En ole enää koulussa vaan yliopistossa. Suomessa ja monissa muissakin länsimaissa on kansalaiskasvatuksena maanpuolustukseen liittyvää opetusta koulussa.
Luitko tekstiä, vai miksi kyselet tyhmiä?
kuinka kauan aivosi altistuivat tälle Suomen armeijan pesuohjelmalle?
Niin, siis mille ihmeelle? Kai sitä nyt ennemminkin itse olen ottanut asioista selvää kiinnostuneena: sodasta ja sodan syistä ja kaikesta aiheeseen liittyvästä löytyy kirjallisuutta melkoisesti. Olen ollut normaalisti 362 vuorokautta palveluksessa, kertaamassa en vielä ole ollut. Olen siis reservin vänrikki, vaikka nimimerkissäni sitä ei näy erikseen.
suomen koulujen kasvatus on vinksallaan esim koulukiusaus sallitaan vaikka voitaisiin estää täysin sitten tai ainakin melkein ,sitten nykyään oppilaita luetetaan liikaa ovat ihan poikki illalla koulusta tullesssa ,monet kokeet päälekkäin tahallaan laitetaan
vaikka opettajilla on tiedossa kokeiden päivät. Liikuntaa ja vapautta liian vähän. uskonnon vois lopettaa kokonaan sillä sehän lisää vaan väkivaltaa ja erittelee ihmiset. ja faktaa on että rikkaitten perheet maksaa omilleen lapsilleen lukemisesta johon taas köyhillä perheillä ei ole varaa onko tämäkään oikein.ja armeijassa olevat alokkaat eritellään heidän sukutaustansa perusteella jos vanhempanne tai sukulaisenne on ollut korkeassa asemassa armeijassa on helppoa ylentyä vai voiko kukaan väittää vastaan ,voinhan olla väärässäki, ja se mitä tulee maan puolustukseen tottakait se on tärkeää mut miksi sitä sitä ei voida tehdä järjen kanssa, esimerkisi voitaisiin tehdä oppikirja jonka vois jo opetella ennen armeijaa sitten vaan tentit ja vapaus ai niin mutta senhän oppis päiväsä eihän noi tinanappien arvojärjestys ole vaikeita ole oppia ja käsimerkit opitaan jo koulussa keskarinhan ymmärtää kaikki
No kyllä siellä itse asiassa selvitetään vanhempien asema, ainakin ammatit kysytään ja laitetaan tietokantaan, jossa on erittäin paljon tietoa varusmiehestä valtion tarpeisiin.
mm. uskonto, koulutus, syntymäpaikka, henkiset testit, fyysiset testit, valan päivämäärä, terveyshistoria, rikosrekisteri ja väestörekisterin tiedot ovat armeijalla tiedostoissa ja tiedot vanhemmista
kirjoittamaan oikein tai käyttämään välimerkkejä niin, että teksti olisi edes jotenkin luettavissa. Ja ilman muuta rikkaiden lapset jaksavat lukea paremmin kokeisiin kun saavat parempaa ruokaa!
"En ole enää koulussa vaan yliopistossa."
Ei siltä vaikuta. Yliopistossa plagionti ilman lähdeviitteitä aiheuttaa erottamisen HETI.
Ainakin siis huippuyliopistoissa, ehkä siellä maakunnissa on toisin.
Minä olen muuten Kenraali.
Unohdinko muka lähteen mainita? Se on se sama mikä jo monesti muissakin faktoissa joita olen esittänyt:
"Tietoja Suomen kokonais- maanpuolustuksesta 2006", kappaleessa "Viestintä ja henkinen kriisinkestokyky" kohta
"Koulujen maanpuolustusopetus"
kirjoittajana
Ylitarkastaja Kristina Kaihari-Salminen, Opetushallitus
Mr.Copypaste F.O.A.D.!!!
Onko tuo maanpuolustuskasvatuksen sisältö sinusta oikeaa ja hyvää vai kritisoitko sitä jotenkin? Ja jos niin mitä osaa vain aivan kaikkeako?
Mielestäni opetus on hyvää ja realistista, jotkut tosin eivät saa siitä oikeaa kuvaa siitä huolimatta, vaan elättelevät ruusunpunaisia unelmia ja menevät jopa väärin perustein sivariin.
"...Yleisen mielipiteen mukaan suomalaisille keskeisiän arvoja..."
Mielenkiintoisia painovirheitä.
Vänrikki ei copypastea vaan kirjoittaa jutut paperista !!
Tuo on osoitteessa
http://www.mil.fi/perustietoa/julkaisut/kokonaismaanpuolustus/9/9_5.html
sieltä laitoin, että voitte lukea linkittämättä, näyttää olevan painovirhe.
Olisihan se pitanyt arvata.
Kun armeijan henkilokunta on peruskoulua kaymatonta eivatka osaa edes spelleria kayttaa niin jalki on mita on. Tiedot ovat 80-luvulla ja kalusto 60-luvulla.
Armeijaan menevat toihin ne jotka muualle eivat paase. Onneksi se lakkautetaan 2012.